Papinniemen leirintäalueen perinteinen juhannuskokkotapahtuma sai väen perjantai-iltana liikkeelle viileästä säästä huolimatta. Kokkosaareen jo kevättalvella pystytetty roihu sytytettiin klo. 20, ja ihmismassa oli levittäytynyt sitä ihailemaan sekä rannalle että vesille. Vaikka tuuli puhalsikin järvellä napakasti, oli veneitä saapunut paikalle kymmenittäin. Myös ravintolarakennuksen ympärillä kävi kuhina jo alkuillasta. Illan esiintyjinä nähtiin ensin Pakokeino -yhtye, joka aloitti osuutensa noin klo. 21. Pääesiintyjä Harri Marstio puolestaan asteli estradille loppuillasta. Juhannuksen vietto jatkui vielä lauantaina Bablon tahdittamana.
Kokon jälkeen alkoi jonoa syntyä päärakennuksen tiskille.Kiireestää huolimatta aina on aikaa yhdelle kuvalle! Papinniemessä kesän työskentelevä Tuomas Tiainen.
Jos sääherraa olisi ollut uskominen juhannuksen viettoon olisi pitänyt pakata mukaan toppatakit ja sadevaatteet. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut vaan juhannusaatto valkeni auringon paisteessa.
Uukuniemellä juhannus aloitetaan perinteisesti torikauden avauksella kirkkomäellä. Kesän ensimmäiselle torille oli saapunut sekä paikallisia että kesäasukkaita. Kuulumiset oli mukava vaihtaa torikahvion antimista nauttiessa. Ohjemassa oli arpajaiset ja täytekakun huutokauppaaminen. Vasukkaiden puheenjohtaja Jarkko Valjus kertoi lisäksi kesän tulevista tapahtumista.
Juhannuskokko paloi komeasti ja pitkään
Papinniemen leirintäalueen kokkosaaressa on poltettu juhannuskokkoa jo vuosikymmenten ajan. Pahat henget saivat jälleen kerran kyytiä kun Papinniemeen kokko poltettiin aattoiltana klo 20.00. Runsaslukuinen yleisö seurasi kokkovalkean paloa niin rannasta kuin veneiltäkin.
Kirkkonummelaisen Kerttu Vuennon yllätyksellinen haitarin soitto vanhan kaivon kannella loi upeasti kesäistä juhannustunnelmaa. Taidokas soitanta pysähdytti monet kuuntelemaan.
-Viime juhannuksen tapaan tänäkin vuonna tulimme tänne. Ystävien mökillä ollaan juhannuksenvietossa. Heiltä tuli idea haitarin mukaan ottamiselle ja täällä soittamiselle, kertoo Vuento.
Kokon jälkeen Papinniemen juhannus jatkui terassilla karaoken merkeissä. Leirintäalueen yrittäjä Matti Mollerin mielestä juhannuksenvietto sujui rauhallisesti.
-Alussa ajattelin, että tuleekohan tänne ketään mutta sitten kokon sytyttämisen aikaan yleisöä alkoi virrata paikalle. Kaikki meni oikein hyvin ja ihmisiä oli paljon. Karaoke onnistui ja uukuniemeläiseen tapaan tunnelma oli leppoinen. Mukava juhannus! sanoo Moller.
-TT
Kerttu Vuento
Juhannusaaton aamutori kirkkomäellä.Vasukkaiden Jarkko Valjus ja Mirja Ulmanen kertoivat kesän tulevista tapahtumista.Papinniemen terasilla riitti vilinää.Juhannuskokko keräsi väkeä rannalle.
Papinniemen leirintäalueella oli vielä hiljaista tiistaina 17.6. Muutamat karavaanarit olivat uhmanneet meneillään olevia kylmiä säitä ja uskaltautuneet parkkeeraamaan autonsa tuuliselle rannalle. Leirintäalueen yrittäjä Matti Moller ei ole kuitenkaan huolissaan alkukesän hiljaisuudesta, sillä Papinniemessä sesonki pyörähtää perinteisesti käyntiin vasta juhannuksesta.
Matti Moller työn touhussa. Huomaa uusi paitamalli!
-Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa kävi jo mukavasti porukkaa, mutta näköjään ilmat ovat taas ajaneet ihmiset pois. Peruutuksilta on kuitenkin vältytty, joten ei tässä takaiskuja vielä säiden takia ole tullut. Siinä on joku ihme luonnonlaki, että sesonki alkaa vasta juhannuksen tienoilla. Juhannus kun olisi kesäkuun alussa niin mikäs tässä olisi ollessa, leikittelee Moller.
Mollerilla on menossa nyt toinen kesä Papinniemen leirintäalueen yrittäjänä. Ensimmäisen kesän haasteet ja uuden opettelu on takanapäin. Moller aikookin jatkaa hyväksi toteamalla linjallaan.
-Viime kesä oli vähän kiireisempi mitä odotin, johtuen hyvistä ilmoista. Loppukesästä meinasi niin sanotusti pelihousut revetä, mutta hyvin siitä lopulta selvittiin. Nyt kaikki tulee paljon enemmän rutiinilla. Ei mene turhaa aikaa lupa-asioiden selvittelyyn tai nettisivujen säätämiseen. Pystyy täysillä keskittymään olennaiseen, kertoo Moller ja jatkaa että luvassa on tänä kesänä päättäjäistapahtuma ja mahdollisesti myös trubaduuri-iltoja.
Mollerilla on kokin ammattitutkinto ja hän on panostanut ruokapuoleen. Yhteistyötä on jatkettu tänäkin kesänä Uukuniemellä sijaitsevien Suurtuvan lammastilan ja Hovilan tilan kanssa. Biisonin ja lampaanlihan lisäksi tarjolla on ajoittain myös herkullista Pyhäjärven muikkua.
Parikkalan kunta on juuri kunnostanut leirintäalueen ikääntyvien mökkien kaiteita, laitureita ja muita pikku vikoja. Viime vuonna valmistuneeseen ulkovarastoon tulee nyt sähköt. Lisäksi muutamia puita on kaadettu, jotta karavaanareita mahtuu enemmän. Ehostusta on siis jälleen tehty vaikka Papinniemen tulevaisuus nousee kerta toisensa jälkeen esille. Moller ei ota kantaa leirintäalueen kohtalosta, mutta yhden toiveen hän esittää.
-Toivon että paikka säilyisi sellaisena koko kansan kohtauspaikkana. Turha tässä on kuitenkaan vielä niin pitkälle murehtia, nautitaan nyt tästä kesästä ja juhannuksesta!
-TT
Papinniemen juhannuksen ohjelma.
Papinniemen juhannus 20.06.2014:
Klo 20.00 Perinteinen juhannuskokko
Klo 21.00 Papinniemen karaoke
klo 24.00 alkaen Ilmainen sekasauna
Tarjolla myös makkaraa grillistä. Kahvia ja leivonnaisia.