Kategoriat
Arkistot

Kirjastoon pääsee jo maanantaina – Toiminta vapaa-aikakeskuksella alkaa

 

Avoimien ovien alkuilta perjantaina tarjosi tilaisuuden käydä tutustumassa jo etukäteen vapaa-aikakeskuksen tiloihin. Tulevana maanantaina pari viikkoa kiinni ollut kirjasto palaa normaaliin aikatauluunsa ja myös kunnan järjestämä ikääntyneiden päiväjumppa aloittaa vapaa-aikakeskuksella iltapäivällä. Kunnanjohtaja Vesa Huuskosen lisäksi perjantain tapahtumaan osallistuivat muun muassa valtuuston puheenjohtaja Marjatta Laukkanen, liikunnanohjaaja Jari Venhovaara sekä Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen edustajat. Kahvitarjoilusta huolehtivat Uukuniemen Martat. Kiinnostusta uutta vapaa-aikakeskusta kohtaan riitti myös paikallisten asukkaiden puolelta, ja väkeä oli saapunut paikalle kymmenittäin. Esittelykierros alkoi kirjaston tiloista. Kirjastonjohtaja Erkki Sirniö kertoi, että suurimmat haasteet muutossa liittyivät nettiyhteyksiin ja lainauspäätteen toimintakuntoon saamiseen. Kahden viikon aikana noin 10 000 kirjaa siirtyi entiseltä kunnantalolta vapaa-aikakeskukselle ja kaiken kaikkiaan kirjalaatikoilla oli painoa yhteensä lähemmäs 50000 kiloa. Pientä ”fiksailua riittää Sirnion mukaan vielä muun muassa valaistuksessa, mutta isoin työ on onnellisesti jo takana. Kirjastoa kiiteltiin avaraksi ja kodikkaaksi. Myös lasten kirjallisuudelle varattu oma huone miellytti monia.

Liikunta- ja vapaa-aikatilat sijaitsevat rakennuksen uudessa siivessä. Jumppaamiselle tarkoitetulta alueelta aukeavat ovet nuorisotiloihin ja kuntoiluhuoneisiin, jonne sijoitetaan joitain kuntoiluvälineitä. Nuorisotila Nuotta on avoinna joka toinen perjantai kahden tunnin ajan ja valvonnasta huolehtivat MLL ja kunnan nuorisotoimi. MLL:n hallituksen jäsen Heli Heikkosen mielestä nuorisotilat vaikuttivat toimivilta. – Olisi kuitenkin mukava, jos Nuotta olisi auki useammin, esimerkiksi kirjaston aukioloaikana, Heikkonen sanoo.

Kunnanjohtajan mukaan vuosi sitten aloitettu vapaa-aikakeskuksen suunnitteluprosessi ei ollut täysin haasteeton, vaikka suuria investointeja ei tarvinnutkaan tehdä. Erityisesti keskustelua aiheutui siitä, että vapaa-aikakeskuksen kaltaisia tiloja on Uukuniemellä myös Kummunkorkea koululla ja Rajapirtillä. Huuskonen painotti, että tarkoituksena on lähtökohtaisesti ollut monipuolistaa tarjontaa ja esimerkiksi liikuntavälineistö on suunniteltu vapaa-aikakeskuksella ikäihmisiä ajatellen. Lisäksi on otettu huomioon kansalaisopiston tarpeet. Kunnan edustajat toivoivat nyt tilojen ahkeraa käyttöä ja järjestöjen aktiivisuutta. Kehitettävää ja suuniteltavaa on kuitenkin vielä vapaa-aikakeskuksen joustavassa käytössä. Aiemmin toivottu kulkukortti -käytäntö on osoittautunut liian kalliiksi, joten sitä ei vapaa-aikakeskuksella ainakaan lähitulevaisuudessa nähdä. Myös haaveet itsepalvelukirjastosta siirtyvät tulevaisuuteen.

Avointen ovien illan päätti Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen projektipäällikkö Heidi Huuskonen, joka kertoi KAT-hankkeesta ja kotona asumisen turvallisuuden edistämisestä. Aihe on ajankohtainen Uukuniemellä varsinkin nyt, kun VPK:n operatiivinen toiminta kesäkuun alussa loppui.

 

Kirjasto on maanantaina auki jälleen normaalisti klo 16-18.
Nuotan tv-huone.
Liikuntatilojen välineistöä.
Kahvitarjoilusta huolehtivat Uukuniemen Martat.
Erkki Sirniöllä ollut takana kaksi kiireistä viikkoa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Uukuniemen Pitäjän kyläkaupan ovet eivät enää aukene

 

Kyläkauppa lopettaa toimintansa Niukkalassa. Asiasta ilmoitettiin sunnuntai-iltana kaupan Facebook-sivuilla.  Ensimmäisen kerran yrittäjät Mirva ja Kare Palmu kertoivat lopettamisaikeista muutama viikko sitten, jonka jälkeen kaupan ovet ovat pysyneet suljettuina. Kauppiaspariskunnan tarkoituksena oli selvittää, vieläkö edellytyksiä kaupan pyörittämiseen olisi. Nyt päätös on lopullinen.

Palmut aloittivat kauppiaina viime syksynä Tiina Ahosen siirryttyä muihin töihin. Talvella kaupan myynti saattoi huonoimpina päivinä olla vain 250 euroa ja ongelmia aiheuttivat muun muassa hajonneet kylmälaitteet. Yrittäjien mukaan toiminnan alkuvaiheessa on ollut vaikea arvioida ja ennakoida tavaran menekkiä, jonka vuoksi hyllyt ovat välillä olleet tyhjillään. Kesän kiireisimpänä sesonkiaikana kauppaa jouduttiin pitämään kiinni tavaranpuutteen vuoksi.

Mirva Palmun mukaan lopettamispäätöksen tekeminen on ollut vaikea ja raskas. – Reilun parin viikon ajan pohdimme kaikkea mahdollista kaupan jatkamisen suhteen. Olisi kuitenkin ollut liian suuri riski tehdä lisäinvestointeja ja elää toivossa, että asiakkaita riittää ja laitteet pysyvät ehjänä, Palmu kertoo. Päätökseen  yrittäjien mukaan vaikutti myös kiinteistön huono kunto. – Päällimmäisinä tunteina tällä hetkellä ovat armoton harmitus ja pettymys sekä häpeä, sanoo Palmu.

Jatkossa uukuniemeläisille lähimmät kaupat sijaitsevat Saarella ja Kesälahdella. Tiitan Taksi tekee asiointimatkoja Kesälahdelle ja myymäläauto pysähtyy Niukkalassa kerran viikossa.

 

Niukkalassa rakennus toisensa perään tyhjenee.

 

K.L.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Pappari palvelee vielä perjantaina ja lauantaina

 

Papinniemen leirintäalueen kesä on ollut paras vuosikausiin. Iso kiitos kuuluu tottakai helteisille päiville, mutta myös Papparin monipuoliselle ohjelmatarjonnalle sekä lisääntyneille aktiviteeteille. Aina toukokuun loppupuolella vietetyistä kesäkauden avajaisista lähtien ovat Pyhäjärven upeat hiekkarannat olleet lomalaisia tupaten täynnä, eikä tyhjillään olevia mökkejä tai karavaanaripaikkoja ole juuri näkynyt. Ja vaikka juhannukseksi säät hetkellisesti muuttuivat sateiseksi, ei se yrittäjä Niko Hälvän mukaan kävijämääriin suuremmin vaikuttanut. – Kaikista kesätapahtumista juhannus erottuu aina edukseen ja niin oli myös tänä vuonna, Hälvä kertoo. Tänä kesänä vapaa-ajanviettoaktiviteetteja on ollut leirintäalueella aiempaa runsaammin. Frisbeegolf-radan lisäksi tarjolla on ollut muun muassa sup-lautailua ja melontaa. Tapahtumailtoina ”alkulämpöä” on voinut ottaa karaokea laulamalla. Kesäkuun alussa Pappariin rantautui myös saunalautta, joka on toiminut myös lisämajoitustilana. Sitä on voinut vuokrata kelluvana kahden hengen mökkinä.  -Ensi kesän tavoitteena on, että lautalla pääsee seilaamaan pitkin Pyhäjärveä. sanoo Hälvä. Virallisia kesäkauden päättäjäisiä vietettiin viikko sitten, mutta otollisista terassikeleistä johtuen Papinniemen ravintola on auki vielä tänään perjantaina ja lauantaina. – Mökkejä voi toki vuokrata myös syksyllä ja talvella, ja caravan-alueellekin pääsee talven tuloon asti kunhan tekee varauksen ennakkoon, kertoo Hälvä.

Papinniemen ravintola auki perjantaina 7.9. klo. 18-22 ja lauantaina 8.9. klo. 10-22.  

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Niukkalan paloasema myytiin

Parikkalan kunnanhallitus hyväksyi tiistaina kokouksessaan Niukkalan entisestä paloasemasta tehdyn ostotarjouksen. Myyntihinta on 7501 euroa.

Määräaikaan mennessä paloasemasta jätettiin kaksi tarjousta: Saku Mätön ostotarjous oli 7501 euroa ja Arto Siitosen, Matti Siitosen ja Matti Laukkasen 5000 euroa. Kunnanhallituksen hyväksymään korkeampaan tarjoukseen sisältyivät  vaatimukset, joiden mukaan kunnan tulee laatia vuokrasopimukset jääkaukalon/ tenniskentän käytöstä, tehdä tieliittymä jääkaukalolle/tenniskentälle ja järjestää sähkön jälkimittaus jääkaukalon/tenniskentän sähköä varten. Lisäksi kauppaan kuuluu Mätön oikeus ottaa vettä kunnan tontilla sijaitsevasta kaivosta. Mättö puolestaan lupautuu kunnostamaan kaivon.

Pari viikkoa sitten pidetyssä edellisessä kunnanhallituksen kokouksessa paloaseman myynti jäi kunnanjohtaja Vesa Huuskosen ehdotuksesta vielä pöydälle. Tuolloin kunta kuitenkin hyväksyi kahdesta muusta Uukuniemellä sijaitsevasta kiinteistöstä jätetyt ostotarjoukset. Kirkonkylän entisen koulun ostivat Riitta ja Christer Lindroos 20 000 eurolla ja Niukkalan entisen kunnantalon Arto Siitonen, Matti Siitonen ja Matti Laukkanen 10 000 eurolla.

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Kyläkauppa vaarassa loppua

 

Uukuniemellä Niukkalassa kyläkaupan tulevaisuus on jälleen vaakalaudalla. Asiasta tiedotettiin ensimmäisen kerran viime torstaina kaupan omilla Facebook-sivuilla. Yrittäjäpariskunta Mirva ja Kare Palmu aloittivat kyläkaupan pyörittämisen viime vuoden lokakuussa Tiina Ahosen siirryttyä työskentelemään muualle. Samalla kaupan nimi muuttui Pyhäjärven kyläkaupasta Uukuniemen Pitäjän kyläkaupaksi.Heinäkuussa kauppiaiden Ylelle antaman haastattelun mukaan vastoinkäymisiä talven ja kevään aikana on aiheutunut muun muassa hajonneista kylmälaitteista. Huonoimpina päivinä talvikauden päivämyynti on niin ikään saattanut jäädä noin 250 euroon. Yrittäjät myös kertoivat, että tuotteiden menekkiä on ollut vaikea arvioida ja siksi hyllyt ovat toisinaan olleet tyhjillään. Asiakkaat puolestaan olisivat halukkaita kannattamaan oman kylän kauppaa, jos tuoreita peruselintarvikkeita olisi varmasti saatavilla. Ilmoitus kaupan mahdollisesta loppumisesta on aiheuttanut paljon keskustelua esimerkiksi Facebookissa. Sunnuntaina pidetyn palaverin jälkeen kauppiaat tiedottivat, että edellytykset kaupan jatkumiselle ovat selvityksen alla. Näin ollen kaupan ovet pysyvät kiinni ainakin 27.8.-9.9.

 

 

K.L.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Nalle nurin Niukkalassa: Karhunmetsästys starttasi maanantaina

 

Karhunmetsästyskausi aloitettiin uukuniemeläisittäin menestyksekkäästi. Jo heti maanantai-aamupäivänä Niukkalan suolla tehtiin ensimmäinen karhunkaato. Täysikasvuisella uroskarhulla oli elopainoa 162 kiloa ja etukäpälän leveys 14 senttiä. – Kokoonnuimme Erämajalle jo aamulla 4.30, jolloin meillä oli jo karhun jäljet tiedossa. Koiran haukun aloituksesta  meni muutama tunti varsinaiseen kaatoon, joka tapahtui noin klo. 10.20, kertoo Jussi Ratilainen Uukuniemen Erämiehistä. Metsästysseurueessa oli mukana yhteensä kymmenen henkilöä. Tänä vuonna Parikkala-Ylämaa -alueelle on myönnetty 20 karhunkaatolupaa, joista Uukuniemen kaato oli ensimmäinen. Ratilaisen mukaan karhukanta on nyt poikkeuksellisen runsas, mistä kertovat myös kesän aikana tehdyt näköhavainnot. – Viime viikollakin havaintoja saatiin kolmesta eri pentueesta, sanoo Ratilainen. Karhunmetsästystä jatketaan aina lokakuun loppuun saakka. Pienelle uukuniemeläisporukalle ensimmäinen viikko on kuitenkin se kaikkein aktiivisin. Ratilainen kiittelee maanomistajia hyvästä yhteistyöstä. – Olemme lananneet teitä, jotta jälkien näkeminen olisi helpompaa, koska karhut, joita seuraa alle vuoden ikäiset pennut, ovat aina rauhoitettuja, hän kertoo. Tiistaina metsästyspäivä loppui jo aamuyhdeksän jälkeen. – Tällä kertaa ei päästy karhun jäljille, joten voi rauhassa siirtyä aamukahville, sanoo Ratilainen lopuksi.

Maanantaina alkanut karhunmetsästys tuotti heti tulosta. Niukkalassa kaadetulla karhulla oli elopainoa 162 kiloa.
Jaa juttu Facebookissa:

Myymäläauto pysähtyy jälleen Niukkalassa

Tiistai-aamuna voi Niukkalassa jälleen bongata tutun näyn parin vuoden takaa, kun Sekatyöliike Hirvosen myymäläauto piipahtaa bussipysäkillä Niukkalantien ja Kummuntien risteyksen läheisyydessä. Kesän aikana myymäläauto vieraili kerran viikossa Papinniemen leirintäalueella, mutta elokuun alussa palattiin talviaikatauluihin.

Aiemmin kuljettajana toiminut kiteeläinen Olli Hirvonen siirtyi yrittäjäksi kesällä 2016. – Helppo oli hommaan ryhtyä, sillä toiminta oli tuttua. Tällä hetkellä vakituisia kuljettajia on kaksi, joiden lisäksi ajan itsekin muutamia reittejä kesäaikana, Hirvonen kertoo. Kesällä myymäläauto on liikenteessä viikon jokaisena päivänä, talvella viitenä päivänä. Ajoreitit ovat säilyneet pitkälti muuttumattomina ja pysähdyspaikat määräytyvät kysynnän mukaisesti. Hirvosen mukaan vilkkaimmat talvireitteihin kuuluvat pysäkit löytyvät Kesälahdelta ja Uukuniemeltä. -Niukkala otettiin mukaan reitistöön, koska pyyntöjä tuli niin paljon. Ainakin toistaiseksi on asiakkaita ollut todella hyvin, yrittäjä sanoo.

Tuotevalikoimassa suositaan tuttuja perusmerkkejä ja asiakkaiden toimeet huomioidaan. Hirvonen haluaa tukea myös lähituottajia ja suuri osa tuotteista tuleekin pohjoiskarjalaisilta yrittäjiltä: perunat saadaan Vaaran perunalta Punkaharjulta, kananmunat sekä leipätuotteita Tohmajärveltä, jauhot, ryynit, leseet ja lähilihat Kiteeltä, kalavalmisteet ja ternimaito Kesälahdelta jne. Hirvonen takaa, että tuotteet ovat varmasti tuoreita. -Pienet tilat eivät mahdollista suurten varastojen pitämistä, ja siksi esimerkiksi maitoa tulee noin kolmesti viikossa. Kahta päivää kauemmin eivät tölkit hyllyssä seiso. Monet tuottajat sattuvat myös ajoreittien varrelle, jolloin varastoja on helppo täydentää, yrittäjä kertoo. Tuotteiden nopea vaihtuvuus ja toiminnan joistavuus ovat tekijöitä, joiden vuoksi myymäläautn tulevaisuus näyttää hyvältä. – Jos jokin reitti tai pysäkki muuttuu kannattamattomaksi, on sitä mahdollisuus muutta. Kyläkauppojen sulkeminen tietää meille enemmän töitä, toteaa Hirvonen.

 

Myymäläauton aikataulut lähialueella. Ajopäivä tiistaisin.

Marjoniemen taimitarha (Marjoniementie 64 B piha)  9:55

Niukkala (Kummuntie/Niukkalantie risteys)  10:10

Kummun entinen kauppa (Kummuntie 585)  10:30

Kangas I (Kankaantie 491)  10:40

Kangas II (Saaren Siemen tienhaara)  10:50

Rajavaara I (Rajavaarantie 1)  11:05

Rajavaara II (Särkäntien postilaatikot)  11:20

Kymmenen aikoihin tiistai-aamuna alkoi väkeä kerääntyä pysäkille odottamaan auton tuloa.
Myymäläauton nykyinen yrittäjä on Sekatyöliike Hirvonen Oy.
Pieneen tilaan mahtuu  yllättävän paljon. Valikoimasta löytyy perustarvikkeiden lisäksi paljon lähiruoka- sekä sesonkituotteita.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Tangon taikaa Juholassa

Vielä ennättää viikon verran nauttimaan Juholan Biisoniareenan tarjonnasta, joka ravitsee niin kehoa kuin mieltä. Huomenna lauantaina 18.8. FINTangoFI -viikko saapuu esiintyjineen Papinniemen rannoilta Juholan navetan ylisille. Tangopäivä alkaa jo klo. 15, kun Radio Helsingistä tutut DJ:t Tixa ja Vilunki laittavat levylautaset soimaan. Klo. 17 vuorossa on tanssikurssi, jossa tangonaskeleita voi käydä häpeilemättä harjoittelemassa kaikkein tanssitaidottominmmatkin henkilöt. Ilta huipentuu  klo. 19 alkavaan konsertiin, jossa esiintyjinä nähdään tangokuningatar Maria Tyyster, FINTAngoFI -festivaalien ”isäntä” Timo Valtonen sekä Valentin Butt.

Juholan kesäkauden päätöspäivää vietetään viikon kuluttua lauantaina 25.8. supersuositun saarelaisen Vetävä -yhtyeen kera. Nähdäänkö siellä koko kuluneen kesän yleisöennätys?

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Kirkonkylän entiselle koululle ja Niukkalan kunnantalolle uudet omistajat

 

Parikkalan kunnanhallitus hyväksyi eilisessä kokouksessaan Kirkonkylän entisestä koulusta ja Niukkalan vanhasta kunnantalosta jätetyt ostotarjoukset. Kunnanvaltuusto päätti kesäkuussa, että Parikkalan kunta luopuu tarpeettomista ja vajaakäytössä olevista kiinteistöistä, jonka jälkeen viisi kunnan kiinteistöä on ollut julkisessa myynnissä Parviisi Oy:n kautta.

Kirkonkylän entisestä koulusta jätettiin määräaikaan mennessä yksi ostotarjous. Kiinteistö myytiin 20 000 eurolla Riitta ja Chister Lindroosille. Niukkalan entisestä kunnantalosta jätettiin niin ikään yksi  ostotarjous ja kiinteistö myytiin Matti Laukkaselle, Arto Siitoselle ja Matti Siitoselle. Myyntihinta oli 10 000 euroa.

Niukkalan entisestä palotallista kunta sai kaksi ostotarjousta, joista toinen oli 7501 euroa ja toinen 5000 euroa. Kunnanjohtajan esityksestä asia jätettiin vielä pöydälle.

Puhelimen päähän tavoitettu Matti Laukkanen ei vielä tiennyt tarkalleen sanoa, mitä kunnantalon rakennukseen on tulevaisuudessa tulossa. – Kunhan pääsen ensin tiloja katsomaan niin selkeyttää asiaa. Tarkoituksena on kuitenkin, että rakennus palvelee asukkaita ja kesäasukkaita siten, että kylä pysyy virkeänä, kertoo Laukkanen. Parikkalan kunnan tarkoituksena on siirtää kirjastotoiminta entiselle palvelutalolle syksyn aikana. – Omasta puolestani kirjasto saa pysyä nykyisellä paikallaan niin kauan kuin on tarvetta, Laukkanen toteaa.

Kirjastona palvelleen entisen kunnantalon myyntihinta oli 10 000 euroa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Matrin Hirvosten sukuseura ry:n sukutapaaminen ja sukukokous 28.-29.7.2018 Helsingissä

 

Uukuniemen Matrin kylässä asuneiden Pekka ja Lucina Hirvosen jälkeläiset kokoontuivat sukuseuran järjestämään kahdeksanteen sukutapaamiseen ja sukukokoukseen merelliseen Helsinkiin Kallahdenharjulla sijaitsevaan Kulttuurikeskus Sofiaan lauantaina 28.7.2018.  Mukana oli lähes 50 henkilöä.

Päivä alkoi puheenjohtaja Marja-Riitta Hirvosen tervetulosanoilla ja tervetulomaljalla sekä ortodoksisen kirkon Kulttuurikeskus Sofian esittelyllä, jonka jälkeen osallistujat esittäytyivät toisilleen sukuhaaroittain. Yhteishengen vahvistamiseksi lauloimme yhdessä sukulaulun, Matrin Hirvosten sukukronikan. Sukuseuran viimeisimmästä matkasta Matriin v. 2011 näimme ensiesityksen Reino Paajasen ja Marja-Riitta Hirvosen editoimasta videosta. Muistelimme edesmenneitä sukulaisia Pyhän Viisauden kappelissa viettämässämme hartaushetkessä. Juha-Pekka Hirvonen kertoi ortodoksisesta vainajien muistoperinteestä ja kuuntelimme vainajien muistoliturgiaa. Lilja Heikkilä puhui hartaushetkessä luottamuksesta ja yhteydestä Jumalaan.  Hengellisen tuokion jälkeen siirryimme Sofian ravintolaan herkulliselle lounaalle.

Sukukokouksessa puheenjohtajana toimi Tuomo Hirvonen ja sihteerinä Hanna Lehmus. Sukuseuran puheenjohtajaksi valittiin edelleen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi v. 2019 -2020 Marja-Riitta Hirvonen ja hallituksen jäseniksi Juha-Pekka Hirvonen, Paula Präktig, Juha R. Hirvonen, Lauri Vuorikari, Elle Huisman ja Heimo Härkänen. Kokouksen lopuksi kuulimme Elle Huismanin vaikuttavan esityksen isovanhempiensa kirjeenvaihdosta ”Kirjeitä rintamalta kesällä 1941”. Sukuseuran standaarilla palkittiin sihteerin tehtävää hoitanut Hanna Lehmus ja taloudenhoitajana toiminut Hannu Vuorikari.

Sukukokouksen jälkeen lähdimme lyhyelle kiertoajelulle Vuosaaressa ja vietimme virkistys- ja välipalataukoa Marja-Riitan ja puolisonsa puutarhassa nauttien sukulaisten seurasta, lämmöstä ja kesäisestä tarjoilusta. Tauon jälkeen palasimme Sofiaan luontopolulle, leikkimieliseen luontoaiheiseen kisailuun. Iltaa vietimme meren äärellä Sofian rantakallioilla monipuolisen ohjelman merkeissä, josta mainittakoon Seppo Rahkosen esittämät kaksi vanhaa karjalaista laulua, Tuomo Hirvosen, Juha R. Hirvosen, Paula Präktigin ja Antti Lehmuksen muodostaman Vaskikvartetin esittämä Laps´ olen köyhän kauniin Karjalan ja Paula Präktigin johtamat yhteislaulut sekä luontokisailun tulosten julkistaminen ja palkintojen jako. Illanviettomme päättyi Antti Lehmuksen kornetilla soittamaan upeaan iltasoittoon.

Retki Suomenlinnaan

Sunnuntaina 29.7.2018 teimme retken Unescon maailman kulttuuriperintökohteeseen Suomenlinnaan, jonka historiasta kuulimme Seppo Rahkosen selostuksen Suomenlinnan kirkon edustalla. Sen jälkeen tutustuimme kukin valitsemiimme mielenkiintoisiin kohteisiin ja retken päätteeksi nautimme yhteistä lounasta ravintola Susisaaren Ruokalassa. Suomenlinnasta matkasimme lautalla takaisin Kauppatorille ja edelleen raitiovaunulla ja metrolla kohti Vuosaarta, josta kukin lähti kotimatkalle.

Kokemukset sukutapaamisesta ja sukuseuran tulevat tapahtumat 

Sekä osallistujien että järjestäjien mielestä sukutapaamisemme oli onnistunut ja sukuyhteyttä lujittava. Yhdessä kaikkien mukana olleiden sukulaisten kanssa saimme aikaan välittömän ja mukavan tunnelman, jossa sukulaisverkoston uudetkin tulokkaat kokivat kuuluvansa iloiseen joukkoomme. Sukuseuramme ensi vuoden huipennus tulee olemaan matka Matriin, jota hallitus alkaa pikimmiten valmistella. Kahden vuoden kuluttua järjestämme sukuseuramme 10-vuotisjuhlatapaamisen ja sukukokouksen sukuseuran kauniissa kotipitäjässä Uukuniemellä.

Matrin Hirvosten vaskikvartetti Kulttuurikeskus Sofian rantakallioilla 28.7.2018. Kuvassa vasemmalta oikealle Juha R. Hirvonen, Tuomo Hirvonen, Paula Präktig ja Antti Lehmus. Kuva: Elle Huisman.
Jaa juttu Facebookissa: