Juttusarjan toisessa osassa Tuomas kertoo opiskelusta, asumisesta sekä vapaa-ajastaan Filippiineillä.

Opiskelen De La Salle nimisessä yksityisessä yliopistossa viestintää. Toisin sanoen siis käytännössä vastaavaa mitä opiskelen Joensuussa Karelia-amattikorkeakoulussa. Opiskelujen tiiviyteen pystyin itse vaikuttamaan valitsemalla kurssini. Otin ainoastaan 3 kurssia sillä pystyn lisäksi suorittamaan muutaman kurssin etänä Karelia ammattikorkeakouluun. Minulla on koulua täällä keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Jää siis hyvin aikaa myös matkustella ja surffata. Yliopisto on ihan Filippiinien kärkeä. Kyseessä on yksityinen yliopisto, joten opiskelijat ovat pääsääntöisesti parempiluokkaista ja varakkaammista perheistä. Lisäksi yliopistossa opiskelee paljon ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Karelia amk ei valitettavasti ole yhteistyökoulu, joten jouduin hoitamaan kaikki paperiasiat yms. itse, mutta esimerkiksi Tampereen teknillinen yliopisto tekee paljon yhteistyötä DLSU:n kanssa ja tällä hetkellä sieltä on yksi toinenkin suomalainen opiskelemassa täällä. Paikalliset opiskelijat ovat hieman nuorempia täällä kuin Suomessa, sillä yliopisto aloitetaan jo 16 vuotiaana. Asun tyttöystäväni luona heidän kotitalossaan Makatin alueella. Olen seurustellut noin pari vuotta filippiiniläisen kanssa ja sen takia täällä nytkin olen.

Vapaa-aika menee lähinnä täällä Filippiineillä matkustamiseen ja surffaamiseen. Viimeksi kävimme Zambales-nimisellä alueella täällä Luzon saarella, jossa myös Manila sijaitsee. Zambalesin rannikolta löytyy noin 5 surffauspaikkaa kaikentasoisille.Tosiaan, samassa yliopistossa opiskelee myös toinen suomalainen, Markus, Tampereen teknillisestä yliopistosta. Kävimme itseasiassa juuri viime viikolla Markuksen ja toisen vaihto-oppilaan, espanjalaisen Jordin kanssa katsomassa Filippiinien koripalloliigan PBA:n finaalipelin.

Ehkä suurin ero filippiiniläisten ja suomalaisten välillä on sellainen yleinen positiivisuus ja iloisuus. Filippiiniläiset jaksavat hymyillä vaikka asiat olisivat kuinka huonosti. Taksikuskit saattavat alkaa laulamaan kun kuulevat tutun kappaleen radiosta yms.  Filippiiniläiset ovat myös hyvin tunteellisia. Perhe ja uskonto ovat heille tärkeitä. Yleensä koti jaetaan äidin, isän, siskon/siskojen, veljen/veljien, mummon, ukin, serkkujen tai muiden sukulaisten kanssa. Katolilaisuus näkyy myös todella vahvasti. Toisaalta sitten suomalaiseen täsmällisyyteen tottuneena täällä ei aina kellonajat ole niin justiinsa. Tunti sinne tai tänne ei yleensä merkitse mitään. Bussin lähtöajaksi on saatettu ilmoittaa tietty aika, mutta todellisuudessa se saattaa lähteä tunnin tai kaksi myöhässä. Yleisesti virka-asiat eivät hoidu yhtä nopeasti ja sujuvasti kuin suomessa. Esimerkiksi minulla meni 2 kokonaista päivää ennen kuin sain itseni sisälle yliopistoon. Näihin kahteen päivään mahtui tiskiltä tiskille juoksua, eri allekirjoitusten hankkimista, eri papereiden kanssa säätöä, tuntien ja tuntien jonottelua, eri maksujen hoitoja yms.

KL

Uukuniemi.infon kesätoimittaja Tuomas Tiainen kertoo juttusarjassa opiskelusta ja elämästä Filippiineillä.

Tuomas, milloin kävit Filippiineillä ensimmäisen kerran? Kerro hieman kaupungista, jossa asut?

Ensimmäisen kerran saavuin Filippiineille marraskuussa 2012. Vietin reilun kuukauden yksikseni eri saaria kierellen, ennen kuin uukuniemeläiset kaverini saapuivat myös Filippiineille. Tämä on nyt  kuudes kerta kun olen täällä  ja samalla pisin yhtäjaksoinen aika. Aloitin vaihto-opiskelut muutama viikko sitten De La Salle nimisessä yliopistossa Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Opiskelen nyt alustavasti yhden lukukauden, joka kestää tammikuusta huhtikuuhun.

Metro-Manila koostuu monesta suuresta kaupungista/kaupunginosasta. Itse Manila on itseasiassa vain yksi kaupunginosa joka kuuluu osaksi Metro-Manilaa. Tätä on vähän vaikea selittää, mutta kun ulkopuoliset puhuvat Manilasta he yleensä tarkoittavat Metro-Manilaa. Itse asun esimerkiksi tällä hetkellä Makati cityssä. Muita paikkoja on mm. Global city ja Quezon city.

Liikenne on välillä varsin kaoottista, erityisesti ruuhka-aikaan klo 7 – 9 ja 16 – 18. Tiet ovat aivan tukossa ja autot liikkuvat matelemalla. Julkisia on hieman hankalahko käyttää ja ne eivät toimi aivan samalla tavalla kuin länsimaissa on totuttu. Pari kertaa olen ruuhka-aikaan liikkunut paikallisella junalla ja täytyy sanoa, että onneksi minulla ei ole ahtaanpaikankammoa! Muuten olisi saattanut paniikki iskeä. Asemat ovat aivan tukossa ihmisistä ja junat sullotaan niin täyteen että ainoastaan sulkeutuvat ovet erottavat ne, ketkä mahtuvat junaan ja ketkä jäävät asemalle. Muita paikallisia kulkuneuvoja ovat mm. jenkeiltä toisen maailmansodan ajalta peruksi jääneet miehistön kuljetusautot, jotka näppärät Filippiiniläiset ovat muuntaneet minibusseiksi. Tätä kutsutaan Jeepneyksi. Jeepneyn pystyy nappaamaan melkein mistä vain ja kyydistä pääsee pois missä haluaa kunhan vain muistaa huutaa “para po”, tai kilistää kolikkoa Jeepeneyn metallitankoon. Matkustus Jeepneyllä maksaa yleensä aina 8 pesoa (15 senttiä) huolimatta siitä mihin olet matkalla.

Henkilökohtaisesti tulee eniten käytettyä takseja. Toisin kuin muissa aasian maissa joissa olen käynyt,  niin täällä meininki on yleisesti ottaen rehellistä. Taksikuski laittaa itse mittarin päälle eikä minkäänlaista huijaamista ole yleensä havaittavissa. Taksilla liikkuminen on myös näin länsimaalaiselle erittäin halpaa. Aloitusmaksu on noin 70 senttiä ja parilla eurolla pääsee todella pitkiäkin matkoja.

Täällä näkee kyllä todella selvästi luokkaerot. On hienoja kaupunginosia pilvenpiirtäjineen, mutta jo seuraava kortteli saattaa olla slummialuetta. Toiset ajelevat hienoilla citymaastureilla, urheiluautoilla yms. kun taas toiset yrittävät myydä pastilleja, savukkeita tai vastaavia keskellä liikennevaloja autolta autolle kierrellen, tavoitteenaan saada edes muutama euro päivässä. Katujen roskaisuus pistää myös silmään,  lukuun ottamatta ns. parempia alueita. Se on sellaista yleistä piittaamattomuutta ja roskat vain heitetään kaduille. Myös kulkukoiria ja kissoja on paljon.

Hyvin selvästi huomaa myös sen, että amerikkalaisia ihannoidaan, ja että heidän vaikutuksensä on täällä suurta. Pikaruokaketjuja on aivan tolkuttomasti isoissa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa ja yleisesti ottaen valkoisia kutsutaan americanoiksi.

Mutta niin kuin kaikista muistakin kaupungeista, maista ja paikoista, niin myös Manilasta löytyy hyvät ja huonot puolensa. Ihmiset täällä ovat todella vieraanvaraisia,  auttavaisia ja iloisia. Vaikka välillä asiat eivät suju niin kuin elokuvissa ja elämä saattaa koetella toden teolla, niin tuntuu että Filippiiniläinen jaksaa kuitenkin aina hymyillä.

KL