Uukuniemeläinen Markku “Masa” Hirvonen, 64, on tuttu näky tien päällä. 4,5 kilometrin matka Palolahdesta Niukkalan mäelle taittuu jalkapelillä useita kertoja viikossa. -Ja paluumatka samalla tavalla, Masa tokaisee istuessaan hengähdystauolla Kahvila Koppelossa.
Kävelyharrastus, tai paremminkin elämäntapa, sai alkunsa vuonna 2008. -Terveyden kanssa oli ongelmia ja sairaalassa vietettyjä vuorokausia kertyi yli 60. Aloitin kävelylenkit jo silloin. Aina aamupalan jälkeen lähdin 4-5 kilometrin kävelylle. Tuolloin päätin että kotiin päästyäni kävelen 1000 kilometriä, kertoo Masa. 1000 kilometrin rajapyykki on ohitettu jo ajat sitten ja tällä hetkellä taivalta on taitettu jalan n. 2400-2500 kilometriä. Edes pakkanen, ukkonen tai sade ei ole ollut este. -Sateenvarjo kulkee mukana tarvittaessa. Monesti on kyytiä tarjottu ja joku on tainnut loukkaantuakin kun en ole autokyytiä huolinut, Masa naurahtaa. -Nyt on jo valtaosa ihmisistä oppinut, että turha pysäytellä, hän jatkaa.
Suuria vaaratilanteita ei ole tiellä sattunut. – Kerran on rekka tullut vastaan niin, että on joutunut suojautumaan metsän puolelle. Minulla onkin nykyisin taktiikkana “kaistanvaihto”, pahimmissa mutkissa ja kurveissa siirryn kävelemään tien paremmalle puolelle, turvallisuussyistä, kertoo Masa. -Kerran minulle vitsailtiin siitä, että onko askellus jotenkin pielessä kun lenkkikengät olivat kuluneet epätasaisesti. Siihen vastasin, että askellus on kyllä ihan kunnossa, tiet vaan ovat kallellaan. Todistusaineistoksi mittasin huvikseni ihan vatupassilla! Heittoa oli pahimmissa kohdissa jopa 10cm joten ihmekös tuo jos on kengätkin epätasaisesti kuluneet, hän nauraa. Kävellessä ennättää seurailemaan myös luontoa ja esimerkiksi syksyisin bongailemaan sieniä. -Sääpäiväkirjaa olen pitänyt jo lähes 10 vuotta, Masa sanoo.
Uukuniemen sankarihaudoilla on kokoonnuttu vuosittain 13.3. jo 26 vuoden ajan.
Talvisodan päättymisen 75-vuotis muistotilaisuudesta 13.3. on tulossa harvinainen mediatapahtuma Uukuniemellä. Yle välittää tapahtuman suorana lähetyksenä radiossa ja verkkosivuillaan. Lisäksi tilaisuus on mukana valtakunnallisissa ja alueellisissa uutislähetyksissä.
Uutiset klo 11.00. Samaan aikaan alkaa varsinainen juhla Uukuniemen kirkossa kirkonkellojen soitolla, täsmälleen 75 vuotta talvisodan päättymisestä. Yöllä 13.3.1940 solmitun rauhansopimuksen mukaan tuli aseiden vaieta kaikilla rintamilla samana päivänä klo 11.00.
Radiolähetys alkaa klo 11.04 Uutislähetyksen jälkeen. Etelä-Karjalan radiota voi seurata internetissä osoitteessa http://yle.fi/radio/etelakarjalanradio/suora/tai radiosta taajuuksilla:
98,5 MHz (Joutseno)
98,1 MHz (Lappeenranta)
97,2 MHz (Savitaipale)
95,1 MHz (Parikkala)
Katso lisää tilaisuudesta aiemmasta artikkelistatäältä
Sunnuntain 1.3 Helsingin Sanomat kirjoittaa Savonlinnasta naisten kaupunkina, sillä keskustassa asuu puolet enmmän naisia kuin miehiä. Savonlinnassa selitys löytyy kaupungin naisenemmistöisistä korkeakouluista. Janne Toivonen kysyy lehdessä miksi asutuskeskuksien keskustat pursuavat naisia, ja vastapainoksi miehet jäävät enemmistöksi haja-asutusalueilla. Itä-Suomen kylissä miehiä on kymmeniä enemmän kuin naisia, lehti väittää.
Tilastokeskus kertoo postinumeron mukaan asukasmäärät. Uukuniemen kylissä miesten on suurempi kaikilla kylillä. Kirkonkylällä (59730) naisten osuus asukkaista pienin, 41,7%. Asukkaita kylällä on 120, naisia on 50 ja miehiä on 70.
Naisten osuus kasvaa Niukkalassa (59720) prosenttiin. Niukkalassa asuu 158 asukasta, joista naisia on 72 ja miehiä on 81.
Kummunkylän (59710)118 asukkaan osuudesta on 47,5 % naisia. Miehiä on 62 ja naisia on 56. Yhteensä Uukuniemellä on asukkaita 396, heistä naisia on 178 ja miehiä on 218.
Mielenkiintoista on Tarnalan (59619) korkeampi naisten osuus kylän asukkaista, 53,5 %. Kylällä asukkaita on 198, joista naisia on 106 ja miehiä on 92. Mikkolanniemellä (59530) naisten osuus taas laskee 45,6 prosenttiin. Naisia on 40 ja miehiä on 49, eli yhteensä 90 asukasta. Akonpohjan (59510) 431:n asukkaan kylässä naisia on 207 ja miehiä on 224, joka tekee naisten osuudeksi 48 %.
Maaseudulla nuoret naiset lähtevät opiskelemaan keskuksiin ja vanhemmilta naisilta
taas miehet kuolevat. Naisten koulutustaso on noussut miesten ohi. Mikä vaikutus miesenemmistöillä on? Aiheesta ei vielä löydy tyhjentäviä tutkimuksia, kirjoittaa valtakunnan media.
Parikkalan (59100) 2347 asukkaan kuntakeskuksessa naisten osuus on jo isompi 52,7 prosenttia. Asukkaista naisia on 1236 ja miehiä on 1111.
Uukuniemen vanhustentukiyhdistys ry on tehnyt ansiokasta työtä ikäihmisten hyväksi jo usean vuosikymmenen ajan. Yhdistys on perustettu 70-luvulla ja rivitaloasunnot Niukkalaan valmistuivat 1978. Tällä hetkellä asuntoja on kaiken kaikkiaan 11, joista 10 on yksiöitä ja vuosi sitten remontoitu kaksio. -Tavoitteenamme on ollut tarjota vanhuksille asuntoja palvelujen läheltä täältä omalta kylältä, jotta he pystyisivät asumaan itsenäisesti mahdollisimman pitkään, kertoo jo 3 vuotta yhdistyksen puheenjohtajana toiminut Markku Uimonen. Hänen lisäkseen yhdistyksen aktiiveja ovat sihteeri Auli Terävä ja muut hallituksen jäsenet Sakari Hämäläinen, Auli Hietanen, Tuula Lehtinen sekä Risto Pääkkönen.
-Viime vuosi oli meillä vilkas sillä remontoimme kaksi yksiötä, ja aiemmin kerhohuoneena toiminut tila remontoitiin kaksioksi. Kun seurakuntatalo rakennettiin Niukkalaan, siirtyivät seurakunnan kerhot sinne. Nyt saimme tyhjän tilan hyötykäyttöön, Markku sanoo.
Palvelutalon suljettua ovensa on moni ikääntynyt löytänyt kodin vanhustentukiyhdistyksen asunnoista. Koska asunnot sijaitsevat kahdessa vierekkäisessä rivitalossa, helpottaa se myös kotipalvelutyöntekijöiden työtä.
– Osa asunnoista on ollut todella huonossa kunnossa. Yhden asunnon remontointi maksaa n. 12 000€. Seinäpinnat maalataan, muovimatot vaihdetaan laminaattilattiaksi, pesutilat kaakeloidaan ja keittiön kaapistot uusitaan. Samalla pyrimme tekemään asunnoista entistä toimivampia ja vanhusten tarpeisiin sopivampia. Tarvikkeet rahoitetaan pelkästään vuokratuloilla ja asuntojen remontoinnin on meillä hoitanut Kesälahden Monimestarit, kertoo Markku. -Remontti suoritetaan nopealla tahdilla kuukauden sisällä. Seuraavan asunnon kunnostus aloitetaan ensi viikolla ja asunto on vuokrattavissa heti huhtikuun alussa. Vaikka vuokraammekin asuntoja ensisijaisesti vanhuksille, on meillä tällä hetkellä myös nuoria vuokralaisia. Remontoitujen asuntojen vuokrahinta on 12,40€/m2 ja vuokraan sisältyy sähkö sekä lämmitys. Asukkailla on myös mahdollisuus varata oma saunavuoro, Markku jatkaa. -Kaikkien asuntojen laajempi kuntokartoitus on tarkoitus suorittaa myöhemmin keväällä tai alkukesästä, hän päättää.
Uudet keittiön kaapistot.Entinen kerhohuone on remontoitu tilavaksi ja valoisaksi kaksioksi.
Tule mukaan Uukuniemi-seuran kulttuurimatkalle Kannakselle, Kronstadtiin ja Viipuriin 05 – 07.07. 2015!
Olemme tilanneet Xenia Tours Oy:lta räätälöidyn erittäin kiintoisan matkaohjelman. Tule mukaan lystiin seuraan! Matkanjohtajana toimii Uukuniemi-seuran puheenjohtaja Erkki Lemetyinen.
Matka on jäsenmatka, joten jos et ole vielä jäsen, voit liittyä helposti osoitteessa www.uukuniemiseura.fi. Vuosijäsenmaksumme on vain 15 euroa, ainaisjäsenmaksu 60 euroa.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: Xenia Tours Oy /Eija Myllys puh. 040-580 1726. Varausmaksu 100 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tilille Xenia Tours Oy, FI15 5326 0020 0101 18. Varausmaksu palautetaan vain lääkärintodistusta vastaan.
MATKAOHJELMA: 05.07. lähtö Uukuniemen kirkolta klo 07.00. Bussin reitti määräytyy lähtijöiden kyytiinnousun mukaan. Simpeleen Teboililla pidetään kahvipaussi ja täytetään maahantulokortit. Rajamuodollisuudet. Jääsken ja Tali-Ihantalan kautta Viipurin ohikulkutietä Lintulaan. Kohta Lintulan jälkeen käännymme patotielle, joka johtaa Kronstadtin varuskuntakaupunkiin.
Pyhän Nikolain Laivastokatedraali
Kaupunkikierroksen jälkeen pistäydymme Pyhän Nikolain Laivastokatedraalissa,joka on valmistunut 1913, arkkitehti Kosjakov. Katedraali avautui 2013 perusteellisen restauroinnin jälkeen. Syömme lounaan Kronstadtissa klo 15-16. Alkumatkalle kannattaa ottaa eväsleivät mukaan. Hotelliin Terijoelle saavumme noin klo 17, majoitumme hotelli Aqvamarin Spahan (4*) 2-hh mukavuuksin. Hotellimme sijaitsee aivan Suomenlahden rannalla. Ilta omaa aikaa
katsella ympärille.
06.07. Aamiaisen jälkeen viemme matkatavarat bussiin ja lähdemme tutustumaan Repinoon (ent.Kuokkala) ja vierailemme myöskin taiteilija Ilja Repinin (1844-1930) kotimuseossa ”Penatesissa”. Matka jatkuu Terijoelle, missä pääsemme ihastelemaan kaunista ortodoksikirkkoa, luterilaista kirkkoa ja Upseerikasinoa, missä ”Terijoen hallitus” Otto Wille Kuusisen johdolla kokoontui punomaan juoniaan. Ajamme rantatietä edelleen ja tulemme Koiviston kauppalaan, missä sijaitsi itäisen Suomen paras satama ja kalastuspaikka. Pysähdymme hyvin säilyneen kirkon mäelle. Vastarannalla näkyy Koiviston uusi suuri öljysatama. Koivistolta on matkaa Johannekseen 22 km. Johannes oli yksi Suomen tärkeimpiä teollisuuspaikkakuntia, siellä sijaitsi mm. Hackmanin selluloosatehdas ja Rokkolassa lasitehtaita. Kirkko on hävinnyt, mutta kirkon kivijalan päälle on tehty kaunis muistomerkki (1992). Syömme lounaan Hotelli Lokin ravintolassa Johanneksessa. Majapaikkamme Viipurissa on hotelli Viktoria (4*), hyvä hotelli aivan keskustassa Pyöreän Tornin ja Kauppahallin vieressä. 2-hh mukavuuksin.
Penate, Repinin kotimuseo
07.07. Aamiainen hotellissa. Oppaan johdolla tutustumme Viipuriin tarkemmin ja käymme mm. Aallon kirjastossa, Taidemuseon näyttelyssä, Viipurin linnassa sekä teemme kiertoajelun kaupunkialueella. Lounaan syömme Pyöreässä Tornissa noin klo 13-14, sen jälkeen on omaa aikaa ostoksille
ja kaupungin katseluun. Kotimatkalle lähdemme Antrean kautta klo 17. Rajamuodollisuudet ja kohti Uukuniemeä.
Matkan hinta omalla viisumilla 320 euroa ja ryhmäviisumilla 390 euroa. Hintaan sisältyvät: bussi ja kuljettajan kulut, majoitukset (2-hh) aamiaiset (2) ja lämpimät ateriat (3) ja opastetut tutustumiskäynnit sisäänpääsymaksuineen sekä matkanjohtajan palvelut.
Sirpa Kupiainen lähetti kaksi luokkakuvaa kummun koulusta. Ensimmäinen kuva on vuodelta 1969 tai keväältä 1970. Kuvassa ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita.
Ylärivi vasemmalta: Arto Tikkinen 1 lk, 2 lk: Leena Suppola, Marketta Astikainen, Arja Valtonen, Merja Peltola, Pekka Hietanen, Paavo Tiitta, Alarivi: 1 lk: Mirja Leminen, Jukka Pirhonen, Erkki Suomalainen, Taisto Valtonen, Tauno Hietanen, Jouni Suppola, Auli Ikonen, Sirpa Kupiainen ja 2 lk:Seppo Suomalainen Opettajana Elli Tuominen
Toinen kuva, jossa on koko koulun oppilaat ja lapset koko Uukuniemen alueelta, on otettu noin 1974-1975.
Alarivi vasemmalta: Timo Valtonen, Helena Hietanen, ?, ? Harri Valtonen,? Kirsi Sjöman, Tarja Pulkkinen, ? Arja Tiainen, Ari Ikonen Toinen rivi vas.: opettaja Elli Tuominen, Erkki Suomalainen, Päivi Silventoinen, ( takana Aila Sihvonen, Merja Hirvi, Jaana Joronen, edessä ?,?,Anneli Valtonen, Anu Peltola, Mikko Salmi, Teuvo Hietanen Kolmas rivi vasemmalta: Kari Harmanen, ? Sjöman, Saara Tiainen, Auli Ikonen, edessä Satu Turtiainen, Mirja Leminen, Anja Valtonen, edessä Pirjo Hietanen, Hannu Berg, ?, ?, Sakari Valtonen, opettaja Terttu Kohonen, ( Mielonen) Neljäs rivi vas.: Heikki Berg (lippis päässä), Pekka Pirhonen, Arto Tikkinen, Markku Melanen, ( edessä Eeva Melanen) Seppo Suomalainen, (edessä Tuija Kirmanen),oikealla Jouni Suppola, Jukka Pirhonen, edessä Päivi Kokko, Tuula Toivanen, Pekka Hietanen, vähän näkyy Jaana Suppola, Jussi Harmanen, Leena Halmeniemi, Esko Halmeniemi, oikealla vaalea poika ? Valtonen, kaiteella Jari Valtonen, takana Ari-Pekka Valtonen vasemmalla kaiteella piilossa Vesa Berg?, Kyösti Sjöman, takana vaalea poika Tauno Hietanen, Taisto Valtonen, Sirpa Kupiainen, oikealla opettaja Henrik Kaijanen
Uukuniemen Marttojen kevätkokous pidettiin tiistaina 24.2.2015 ja kokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat. Erikoisesti mennyt vuosi 2014 oli martoilla hyvin toimelias ja monipuolinen .
Valtakunnallinen teema: Martoissa on arjen mahdollisuus näkyi Uukuniemen Martoilla, jotka ovat toteuttaneet tätä teemaa oman elinympäristönsä hyväksi osallistumalla monenlaisiin tapahtumiin. Suurin haaste oli Uukuniemi-juhlien kahvituksen järjestäminen. Seurakunnan Kesäkodilla keitettiin rantakalasoppa Kirkkolampi kirkkaaksi- tapahtuman osallistujille. Joulunavauksesta kirjastolla on tullut jo perinne, ja moniin muihinkin tilaisuuksiin martat antoivat apunsa eri tavoin.
Toki välillä virkistäydyttiin teatterissa ja kokeiltiin erilaisia hemmotteluhoitoja. Kuntosalillakin aloitettiin kunnon kohotus, siellä martoilla on ihan oma kokoontumisaikansa.
Puheenjohtajaksi valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle yksimielisesti edelleen puheenjohtaja Armi Käppi ja sihteerinä jatkaa Eija Kemppinen. Muut hallituksen jäsenet ovat vpj. Rimma Tourula, Outi Salminen ja Kerttu Valtonen.
Vuoden 2015 toiminta jatkuu perinteisin tapahtumin eli marttakokoontumisia,kesätoreja, talkoita, kursseja ja kirkkopyhä 19.7, kesäretki ym. Jäsenmäärä on tällä hetkellä 46. Salen ilmoitustaululta voi lukea tapahtumat.
Tervetuloa taas mukaan toimintaan kesämartat ja uudet martat!
Uukuniemen sankarihaudoilla on kokoonnuttu vuosittain 13.3. jo 26 vuoden ajan.
Pohjois-Karjalan poliisin ja paikalliset reserviläiset järjestävät perinteisen Talvisodan päättymisen muistotilaisuuden Uukuniemellä. 75 vuotta sitten päättyneen talvisodan muistoksi Uukuniemen sankarihaudoille kokoonnutaan jo 26 perättäistä kertaa. Tilaisuudet aloitettiin vuonna 1990.
Tämän vuoden Talvisodan muistojuhla on erityisen mittava. Päivän tilaisuuksia juhlistaa rakuunasoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Petri Junna, reserviläisistä muodostettu kunniavartio ja lippujoukkue. Puheen sankarihaudoilla pitää PK:n aluetoimiston päällikkö eversti Jouni Mattila ja Uukuniemen kirkossa vietettävän juhlatilaisuuden puheen prikaatikenraali Antti Lankinen.
Vuonna 2010 muistotilaisuuksien alkuhistoriaa selvitti Uukuniemen Kokonlahdessa asuva Harri Kylliäinen seuraavasti:
-Vuoden 1989 kesällä tapasin kirkonmäellä paikallisia sotaveteraaneja, jotka toivoivat huomiota myös uukuniemeläisille Talvisodan Kollaan sankarivainajille ja veteraaneille, kertoo Harri sen ajan keskusteluista.
Oli kulunut 50 vuotta Talvisodan kovista päivistä. Kollaa oli uukuniemeläisten Talvisodan taistelutanner, jossa maata puolustettiin rintarinnan Marokon Kauhun, Aarne Juutilaisen komppanian kanssa. Nyt Neuvostoliitto oli hajonnut ja asiakirjoja avattiin. Talvisodan syttymisen tapahtumat tunnustettiin, tosiasiat tulivat julkisuuteen. Itsenäisyytemme puolustamisen oikeutta ja sotiemme veteraaneja alettiin arvostaa. Ikääntyvät veteraanimmekin uskaltautuivat avautumaan kokemuksistaan.
-Syksyllä 1989 otin yhteyttä silloiseen KarJP:n komentajaan ja hänen suoranaisesta ”käskystään” laskimme seppeleen Uukuniemen sankarihaudalle ensimmäisen kerran 13.3.1990 kuuden reserviläisen muodostaessa osaston, kertaa Harri. Sodan muiston ja itsenäisyyden arvostuksen kasvaessa joukkomme on kasvanut tänään 35 reserviläisen suuruiseksi.
Uukuniemeläiset taistelivat Talvisodassa JR 34/5. komppaniassa mm. Kollaalla. Talvisodan jälkeen JR 34:n kantahenkilöstö ja osa varusmiesikäisestä miehistöstä sijoitettiin Joensuun pohjoispuolella olevaan Kontiolahden kunnan Kontioniemeen, johon muodostettiin koulutuskeskus. Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamisen jälkeen Pohjois-Karjalan Prikaatin kilta vaalii Kollaan taisteluiden perinteitä.
Vuodenvaihteessa toimintansa aloittanut Kahvila Koppelo juhlii virallisia avajaisiaan lauantaina 28.2.2015 klo. 21 alkaen. Paikalle saapuu esiintymään myös livebändi, savonlinnalainen Poor Fellas. -Keittiö on koko illan auki ja listalta voi tilata vaikkapa makkaraperunat tai herkkukorin, kertoo kahvilayrittäjä Tarja Kosonen. -Toivottavasti mahdollisimman moni pääsisi paikalle!
-Avajaisten jälkeinen viikko on meillä riistaruokateemaviikko, Tarja kertoo. -Lounaslistalla on mm. jänistä, hirveä, villisikaa ja majavaa, hän jatkaa. Lounasruokailijoita on kahvilassa riittänyt ja autoja saattaa pahimpaan ruuhka-aikaan olla piha täynnä. Ruokalista on nähtävillä Kahvila Koppelon nettisivuilla www.kahvilakoppelo.fi.
Tiistaisin ja torstaisin Koppelossa vietetään kortinpeluuiltaa klo. 17 alkaen aina klo. 21 saakka. -Maaliskuussa on tarkoitus järjestää lisäksi tikanheittokisat, Tarja päättää.