Kategoriat
Arkistot

Martat kutsuu nyt patalapputalkoisiin

 

Sellaista keittiötä tuskin onkaan, josta ei patalappua tai patakinnasta löytyisi. Marttajärjestön patalapputempaus muistuttaa kotityön (ja kädentyön) merkityksestä ja luo samalla hyvää mieltä. Tempauksen tarkoituksena on neuloa, virkata, ommella tai huovuttaa patalappuja, jotka viedään keskeisille paikoille kuten esimerkiksi puistoon tai julkisiin tiloihin eri paikkakunnilla 3.5. Sieltä jokainen saa käydä hakemassa itselleen patalapun arjen apuriksi. Tempaukseen voi osallistua vaihtoehtoisesti viemällä patalappuja kädestä käteen vaikka ystäville tai yhteistyökumppaneille.

Myös Uukuniemen Martat ovat mukana kampanjassa. – Olemme ottaneet pienen varaslähdön sillä patalapputehtailu on jo käynnissä. Tarkoitus on jakaa patalaput jo maaliskuun puolella 10.3. seurakuntatalolla pidettävässä Yhdessä Uukuniemellä -tapahtumassa, kertoo puheenjohtaja Armi Käppi. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös vanhojen patalappujen näyttely, joten nyt on oivallinen tilaisuus tuoda unohdetut kotien aarteet muidenkin ihasteltaviksi. – Patalappuja voi tuoda tapahtumapäivän aamuna suoraan seurakuntatalolle, jossa me sitten asettelemme ne esille, Käppi opastaa. – Ja tottakai itse tehtyjä patalappuja voi tuoda myös jakamista varten. Patalapputehtailussa kannattaa käyttää sataprosenttista villa-, puuvilla- tai pellavalankaa, sillä tekokuitulangoissa on paloturvallisuusriski.   – Patalappuihin on tarkoitus liittää myös lappu, jossa kutsumme mukaan Marttojen toimintaan, kertoo Eeva-Liisa Hirvonen. – Jos marttailu kiinnostaa niin joukkoon pääsee hyvin mukaan jo ensi viikolla. Vuosikokous pidetään Eeva-Liisalla tiistaina 27.2. klo. 14. Silloin käydään läpi muun muassa tämän vuoden toimintasuunnitelma ja kaikkea mielenkiintoista on kyllä luvassa, sanoo Käppi.

 

Yhdessä Uukuniemellä -tapahtuma 10.3.2018 klo. 11-14 Niukkalan seurakuntatalolla. Patalappuja näyttelyä varten tai jaettavaksi voi tuoda paikan päälle ennen tapahtuman alkua.

Kuva: Marttajärjestö

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Erkki Makkonen sai Suomen Leijonan ansioristin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi itsenäisyyspäivänä Suomen Leijonan ansioristin Erkki Makkoselle. Ansioristi ojennettiin Makkoselle torstaina 15.2. Saaren seurakuntakeskuksessa järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Mikkolanniemellä asuva metsäteknikko on toiminut kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa sekä entisen Saaren kunnan että nykyisen Parikkalan kunnan aikana. Niin ikään Makkonen on ollut mukana seurakunnan kirkkovaltustossa, Parikanniemisäätiössä ja Parikanniemen Ystävät ry:n toiminnassa vuosikymmenien ajan.

Kesälahdella syntyneen Makkosen sukujuuret ovat äidin puolelta Uukuniemellä ja hän kutsuukin itseään “perikarjalaiseksi”. Uukuniemeläisen herätysliikkeen toiminnassa Makkonen oli yli 50 vuotta ja Saaren orpokotijuhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtajana 20 vuotta.  Luottamustehtäviin ajautuminen on Makkosen mielestä suvun perintö. – Ukkini toimi 45 vuotta samassa lautakunnassa, sen jälkeen puolestaan isäni. Isän kuoltua valittiin sitten poika , Makkonen naurahtaa. – Saaren orpokotijuhlilla olin ensimmäisen kerran rippikouluikäisenä. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi jo 60 vuotta.

Makkonen täytti joulukuussa 70 vuotta. – Parikanniemisäätiön ikäpykälän vuoksi virallinen puoli siirtyy nyt nuoremmille. Toki olen muuten toiminnassa mukana vielä jatkossakin, sanoo Makkonen. Ansioristi tuli täysin yllätyksenä. – Kunta, seurakunta ja Parikanniemisäätiöhän tämän ovat yhdessä juonineet. Olen tästä tunnustuksesta todella otettu, vaikkakin hieman hämilläni, Makkonen toteaa.

Erkki Makkonen asuu kotitilallaan Mikkolanniemellä. Makkosen neljästä tyttärestä nuorin siirtyy jatkamaan tilanpitoa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Niukkalan kaupan monet kasvot

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on ollut myös Niukkalan kaupalla. Vaikka kauppa-rakennus on vuosien saatossa kokenut muodonmuutoksia, on sijainti kuitenkin pysynyt samana. Kaupan historia ulottuu jo aikaan ennen sotia, mutta varsinainen “kulta-aika” alkoi 50-luvulla, jolloin paikallinen “marketti” kantoi nimeä Maaseudun Osuuskauppa.

Maaseudun Osuuskauppan kaupanhoitajana aloitti Veikko Kupiainen. Muita työntekijöitä oli kaksi. Työhakemuksia ei tuohon aikaan juuri lähetelty, vaan paikkaa haettiin marssimalla suoraan sisään ja tiedustelemalla töitä. Niin teki myös Aune Tiainen. – Muistan sen kuin eilisen päivän kun ensimmäisen kerran menin kauppaan, niin kovasti jännitti. Kysyin Kupiaiselta töitä ja sanoin heti kättelyssä, että laskento on vain 7. Kupiainen totesi, että ei se ole se numero mikä merkitsee, käytäntö sen aikanaan näyttää. Ja niin sain työpaikan, Tiainen kertoo. Suurin osa tuotteista myytiin irtotavarana. Maito tuotiin suoraan tilalta tonkissa joista se sitten myytiin litramitalla. – Sokeri, ryynit ja jauhot säilytettiin suurissa laareissa joista sitä sitten pakattiin pusseihin kulloinkin tarvittava määrä. Sillit tulivat suurissa tynnyreissä ja kahvikin jauhettiin paikan päällä, kertoo Tiainen. Lihatuotteista suosituin oli teemakkara. – Lakipykälät eivät vielä ensimmäisen kaupan aikaan olleet kovin tiukat. Oikeastaan niitä ei tainnut pahemmin edes olla, Tiainen naurahtaa. – Kaupan pihalla oli tupakkapenkit, johon ukot aina aamulla kerääntyivät postia odottelemaan. Toisinaan sitä savua oli kaupassa ihan sinisenään. Savonlinnasta tuli postikuljetus linja-auton mukana josta se sitten jaettiin kesäisin kaupan pihalla ja talvisin kaupan sisällä.

Ruokatavaroiden lisäksi kaupassa myytiin myös lääkkeitä, muun muassa “hotapulveria”, joka auttoi esimerkiksi päänsärkyyn. – Pakkauksenkin muistan selvästi. Siinä oli Intiaanin kuvia koristamassa paketin kantta, Tiainen kertoo. Työntekijöiden päivät olivat pitkiä. Kauppa aukesi jo aamulla klo. 8, vapaapäiviä ei ollut eikä ylitöistä maksettu. – Myös siivous kuului myyjien työnkuvaan.

Maaseudun Osuuskaupan yhdistyttyä Parikkalan Osuuskauppaan muuttui nimi Kaakonmaaksi. – Aiemmin Parikkalan Osuuskauppa oli niin kutsuttu pääliike ja varasto, josta osa tavaroista toimitettiin aina meille tänne Niukkalaan, sanoo Tiainen. Kaakonmaan jälkeen tilalle tuli Etelä-Karjalan Osuuskauppa eli Eekoo. – Tuolloin myynnissä oli myös rakennustarvikkeita, lannoitteita ja eläinten rehuja.

Tiainen lopetti työt myyjänä täytettyään 60 eli 24 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan työura kesti 40 vuotta. – Onhan tämä muutos ollut melkoista verrattuna alkuaikoihin. Toisaalta silloin tuli ruoka läheltä, suoraan tiloilta, toisaalta taas työntekijöiden oikeuksia ovat nykyisin liitot turvaamassa, Tiainen pohtii.

 

Ensimmäinen kauppa ennen sota-aikaa. Kuva: Aune Tiainen
Maaseudun Osuuskauppa. Vasemmalla Aune Tiainen ja vieressä kaupanhoitaja Veikko Kupiainen. Kuva: Aune Tiainen
Parikkalan Osuuskauppa 1958, joka toimi myös keskusvarastona. Kuva: Aune TIainen
Osuuskauppojen yhdistyttyä nimi vaihtui Kaakonmaaksi. Kuvassa Kalle Karjalainen. Kuva: Aune Tiainen
Etelä-Karjalan Eekoo. Kuvassa Tiainen töissä viimeistä päivää ennen eläkkeelle siirtymistä. Kuva: Aune Tiainen
Lihat jauhettiin ja leikattiin paikan päällä. Kuva: Aune Tiainen
Kauppias Seppo Hietanen (oik.), kesätyöntekijä Kirsi Karjalainen, Anna-Liisa Ruusunen, Aune Kaljunen ja Aune Tiainen. Kuva: Aune Tiainen.
Remontin jälkeen nimikin vaihtui Saleksi.
Ennen nykyistä Uukuniemen Pitäjän Kyläkauppaa rakennus kantoi nimeä Pyhäjärven kyläkauppa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Uniikki uukuniemeläinen Pertsa

Mikrosika alias minipossu Pertsa, Uukuniemen ainoa saparohäntä, asustelee nyt jo neljättä vuotta Kirkonkylällä eläinlääkäri Heli Heikkosen perheenjäsenenä. Rodultaan Pertsa on sukua vietnamilaiselle roikkovatsasialle. – Eräällä asiakkaalla oli todella söpö minipossu johon ihastuin. Sitten olikin jo hankittava oma. Pertsa tuli meille kasvattajalta Mikkelistä, kertoo Heikkonen. Navetta-asuntonsa Pertsa jakaa lampaiden kanssa ja kämppikset ovat tulleet toimeen keskenään oikein hyvin. – Pertsa arvostaa herkkuja, vaikka onkin yleisesti ottaen hyvin kaikkiruokainen. Varsinkin liha, kala, juustot ja välillä tietysti makeammatkin herkut tekevät kauppansa, Heikkonen jatkaa. Täysin toimettomana ei minikärsäkkään ole tarvinnut olla, vaan kaikenlaisia projekteja on usein meneillään. Näistä mainittakoon esimerkiksi maansiirtotyömaa.

Pertsa myös kommunikoi ja ilmaisee itseään varsin äänekkäästi. – Kova on juttelemaan ja kirkuu lujaan, jos on eri mieltä. Nimensä tunnistaa silloin kun haluaa, kuulo tuntuu olevan hyvin valikoiva, tuumaa Heikkonen.

Toisinaan nelisorkkainen veijari keksii myös kolttosia. – Muutaman kerran Pertsa on murtautunut rehuvarastoon ja järjestelee muutenkin paikkoja omien mielihalujen mukaan. Onneksi ikää on jo sen verran, että iso osa ajasta menee ihan nukkumiseen.

Uukuniemen komein kärsäpää on jo ehtinyt karjun ikään.

Pertsa jakaa lampaiden kanssa läävän lisäksi myös ulkoreviirin.

 

K.L.

Kuvat: Kyllikki Uimonen / Heli Heikkonen

Jaa juttu Facebookissa:

Uusi aikuisurheilijoille suunnattu Painonheitto Cup starttaa Uukuniemellä toukokuussa

Seppo Rädyn ja kumppaneiden organisoima Health Lab Painonheittocup tuo ikivanhan olympialajin takaisin yleisurheilukentille. Painonheittocupista on tarkoitus tehdä vuosittainen valtakunnallinen kevät -tapahtuma. Ensimmäisen vuoden tavoite on 100 kilpailusuoritusta.

Toukokuun ja kesäkuun aikana  järjestetään yhteensä kolme osakilpailua Itä-Suomen alueella, joiden yhteistulosten perusteella jaetaan rahapalkinnot viidelle parhaalle mies- ja naiskilpailijalle. Lisäksi jokaisessa osakilpailussa palkitaan kolme parasta kaikissa sarjoissa. Sarjoja kilpailussa on 35 -vuotiaista ylöspäin. Painonheiton lisäksi kilpaillaan myös moukarinheitossa. Osakilpailujen sarja starttaa Uukuniemellä Juha Tiaisen kotikentällä 12.5. Toinen osakilpailu järjestetään Ristiinassa Närhilässä 19.5. ja finaali Savonlinnassa Tanhuvaarassa 16.6.

Miesten painonheiton Suomen ennätys pituusheitossa on edelleen Juha Tiaisen hallussa. Tiainen heitti tuloksen 22,13 vuonna 1990. Naisten ennätystä pitää hallussa Sini Pöyry tuloksella 20,15. Miesten heittoväline painaa 15,88 kg ja naisten 9,08 kg. Aikuisurheilijoilla on lisäksi käytössä myös muita välinepainoja eri ikäluokissa.

Kilpailujen yhtenä tavoitteena on tuoda järjestäjäpaikkakunnalle positiivista näkyvyyttä ja julkisuutta. Uukuniemellä paikallisena järjestäjänä toimii Uukuniemen Urheilijat ry. Talkooapua kaivataan, ja ilmoittautua voi esimerkiksi toimitsijaksi kentälle, kahvitukseen tai kisapaikan- ja ympäristön etukäteisvalmisteluihin. Tapahtuman suunnittelu on jo kovassa käynnissä, joten yhteydenotot ensi tilassa sihteeri Jesse Korhoselle 040-522 7410.

 

Aiemmin painonheittoa on nähty Niukkalan kentällä Juha Tiaisen muistokisoissa. Kuvassa Niko Partanen.

 

 

K.L.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Yrjö Helminen: piiriagrologi ja sotaveteraani Kirjavalasta

Parikkalan Saarella, Kirjavalan kylässä erottuu vaalea maalaistalo kahden tien halkoman pellon keskeltä. Toisella laidalla kulkee entinen sotatie, joka ulottui aina Käkisalmesta Savonlinnaan saakka. Pellon toista laitaa reunustaa vilkkaasti liikennöity kuutostie. Myös maalaistalon sisällä vanha ja uusi kohtaavat. Yrjö Helmisen, 95, ja Kirsti Helmisen, 90, lisäksi tilalla asuu yksi Helmisten neljästä tyttärestä puolisonsa kanssa. Nuorempi pariskunta hoitaa nykyisin lypsykarjatilaa, joka on aiemmin ollut Kirstin äidin suvun omistuksessa.

Yrjön kotitila sijaitsee niin ikään Kirjavalassa, vain kivenheiton päässä nykyisestä asuinpaikasta.  -Tuuloksesta on minun sukuni tänne aikoinaan tullut, Helminen kertoo. Hänen lisäkseen 10 hengen sisarusparvesta on elossa enää yksi. Vanhin veli kaatui jo sodassa. – Olin tuolloin alokkaana Haminassa. Palattuani veljen hautajaisista olivat toiset lähteneetkin rintamalle, Helminen muistelee. Sota-aika on edelleen elävästi mielessä. Helminen itse haavoittui kranaatin sirpaleesta. – Olimme juuri bunkkerilinjan edessä, josta venäläiset ampuivat ja sain osuman jalkaan. Ihme kyllä, kukaan meistä ei kuollut, hän hymähtää. Kirsti puolestaan joutui lähtemään evakkoon Kihniöön. Sotakoneiden äänet palaavat edelleen mieleen lentokoneen lentäessä taivaalla.

Helminen kävi keskikoulun Parikkalassa 30-luvulla, oli harjoittelijana Pyhtäällä ja valmistui agrologiksi Hyvinkään maatalousoppilaitoksesta. Ensimmäisessä työssään rehuneuvojana hän muun muassa suunnitteli aiv-torneja navettoihin. Parikkalaan Helminen palasi saatuaan piiriagrologin paikan. Vaimonsa Kirstin hän tapasi jo sodan aikana. – Ollessani Kirjavalassa maatalouslomalla sai eräs ystäväni houkuteltua mukaansa tuohon Kinnarsalmen sillalle, joka oli kylän nuorten kokoontumispaikka. Siellä sattui olemaan myös Kirsti siskonsa kanssa, Helminen kertoo ja katsoo vaimoaan. Viime vuonna, Suomen 100 -vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna Helmisten hääpäivästä tuli kuluneeksi 70 vuotta.

Maisema Helmisten kodin ympärillä on muuttunut noiden vuosien jälkeen. Aikoinaan 50 hehtaarin tilasta neljäsosa hävisi viereen rakennetun junaradan ja valtatien myötä. – Parhaimpina aikoina Kirjavalassakin oli peräti kolme koulua sekä käsityökoulu, jonka Kirstikin on käynyt. Oli pankki ja posti ja maatiloja lähemmäs parikymmentä. Sodassakin oli miehiä Kirjavalasta lähemmäs 200, sanoo Helminen.

Vuonna 1922 syntyneen Helmisen muisti on terävä ja katse kirkas. Ei heti uskoisi hänen eläneen kaikkien presidenttiemme hallituskaudella. Sodan aikana Mannerheim vieraili rintamalla aivan Helmisen viereisellä alueella. – Kertaakaan en häntä itse tavannut, sillä käynnit olivat salaisia. Kirjavalan koululla, joka toimi sotasairaalana, Mannerheim vieraili vuonna 1941. Siellä lotat keittivät hänelle kahvit, Helminen kertoo. Muutaman sadan metrin päässä aiemmin sijainneeseen riiheen vietiin vainajat. – Kerran tässä kävi yksi kuolleista noussutkin, Helminen vitsailee. – Hänet oli viety riiheen kuolleena, mutta olikin sitten herännyt siellä. Mies olisi halunnut käydä entistä hautaansa katsomassa.Valitettavasti riihi oli jo ehditty purkaa pois.

 Vuosikymmeniä piiriagrologina ja maatalousneuvojana Parikkalaa kiertänyt Helminen on nähnyt maataloudessa tapahtuneet muutoksen pitkällä aikavälillä. – Muistan vielä ajan, jolloin maatalousverotuskin jaettiin silmämääräisten havaintojen perusteella. Lähes joka perheessä lapsia oli paljon ja työvoimaa omasta takaa. vaikka suurin osa töistä hoidettiinkin käsin. Puimurien tulo mullisti maataloutta merkittävällä tavalla, pohtii Helminen. Eläkkeelle Helminen jäi 35 vuotta sitten. Toimettomana ei toki ole oltu. Tilan töissä on kyllä apua tarvittu. Nykyisin Helmisten navetasta löytyy vajaa parikymmentä lehmää. – Ja vähintään saman verran kissoja, hän naurahtaa.

Helminen toimi piiriagrologina Parikkalassa useita vuosikymmeniä.
Yrjö ja Kirsti asuvat kotitilallaan, jonka hoidosta vastaa nykyisin Helmisten tytär perheineen.
Historiallinen hetki. Mannerheim vierailulla sotasairaalana toimineella Kirjavalan koululla. Kuva:SA-kuva.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Uukuniemellä majavakanta on vahva

Majavien aiheuttamat tuhot Uukuniemen alueella olivat loppusyksystä taas keskustelun alla. Poikkeuksellisen märkä vuosi ja sateinen syksy kasvattivat tuhojen määrää. Uukuniemen majavakanta on suhteessa vahva lähialueisiin verrattuna. – Pientä kannankasvua on ehkä havaittavissa, mutta kyllä majavia on täällä ollut runsaasti aina, kertoo Jussi Ratilainen Uukuniemen Erämiehistä.

Majavien pyyntiaika alkaa 20. elokuuta ja päättyy huhtikuun lopussa. – Vuosittain Uukuniemellä ammutaan kymmeniä majavia. Varsinaista kiintiötä majavanmetsästykselle ei ole, sanoo Ratilainen. Viime vuoden myöhäinen kevät vaikeutti majavanmetsästystä ja ampumattomia alueita jäi useita. – Yleensä kevät on otollisinta aikaa majavanmetsästykselle mutta viime vuonna jäätä oli vielä huhtikuussakin, Ratilainen toteaa.

Tuhoilmoituksia tulee metsästysseuralle vuosittain useita, yleensä loka-marraskuussa. – Tuolloin majavien pyynti on käytännössä kuitenkin mahdotonta, sillä illat ja yöt ovat pilkkopimeitä. Majavat liikkuvat nimenomaan yöaikaan, Ratilainen  sanoo. – Lisäksi paikallisia metsästäjiä on aiempaa vähemmän. Se tekee majavien pyytämisestä tottakai entistä työläämpää, hän jatkaa. Nuoria metsästäjiä kaivattaisiin mukaan. Majavia saattaa olla yhdessä yhdyskunnassa toistakymmentä ja uusia yhdyskuntia tulee jatkuvasti rajan takaa Venäjältä. Eniten majavia tavataankin rajavyöhykkeellä.  Ratilainen haluaa muistuttaa maanomistajia tarkistamaan maanvuokrasopimukset. – Tuhoilmoituksesta huolimatta metsästäjiä ei voi lähettää alueelle jos maata ei ole vuokrattu kaikelle riistalle. – Majava on mukava ja söpö mökkinaapuri aina siihen saakka, kunnes se kaataa haavan mökin päälle, Ratilainen naurahtaa.

Neljä vuotta Uukuniemen Erämiesten puheenjohtajana toiminut Ratilainen jättäytyi pois puheenjohtajan tehtävistä ja eilen pidetyssä vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi tulevalle toimintakaudelle valittiin Osmo Melanen.

 

Majava liikkuu pääasiassa öisin joten sen metsästäminen voi olla vaikeaa.
Majava pystyy kaatamaan suuriakin puita.
Mökkitiellä saattaa odottaa majavan tekemä yllätys.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Talvilintuja bongaamaan

 

Suomen suurin lintutapahtuma BirdLifen Pihabongaus järjestetään tulevana viikonloppuna 27.1.-28.1. 2018. Ensimmäinen Pihabongaus järjestettiin 2006, jolloin havaintoja saatiin noin 4800 paikalta. Pihabongauksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja  viime vuonna tapahtumaan osallistui yli 20 000 ihmistä noin 15 000 paikassa ympäri maata. Havaintoja ilmoitetaan vuosittain 90-100 lajista ja 400 000-800 000 lintuyksilöstä.

Pihabongauksessa ideana on tarkkailla tunnin ajan lintuja joko omalla pihalla tai muulla valitsemallaan paikalla. Tavoitteena on innostaa kaikenikäisiä tarkkailemaan lintulaudan ja kotipihan talviasukkeja, sekä saada kiinnostumaan lähialueen luonnosta. Osallistua voi kuka tahansa eikä havaittujen lintujen määrä ole olennaista. Tärkeintä on osallistuminen ja havaintojen ilmoittaminen vaikka kyseessä olisi vain yksi lintu. Tulokset antavat arvokasta tietoa muutoksista lintukannoissa ja ne täydentävät muita linnustonseurantoja.

Näin osallistut:

-Tarkkaile tunnin ajan lintuja lauantaina 27.1. tai sunnuntaina 28.1. joko omalla kotipihalla tai muussa sopivassa paikassa.

-Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.

-Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan.

Voit tulostaa Pihabongaus-apulomakkeen helpottamaan havaintojen tekemistä. Lomake löytyy alla olevasta linkistä:

Pihabongaus-apulomake.

Ilmoita havaintosi netissä osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteeseen BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikorttiin on merkittävä lintuhavaintojen lisäksi havainnoijan nimi, osoite sekä havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta (päivämäärä ja kellonaika) ja havainnoijien määrä.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kymmeniä palkintoja. Pääpalkintona on yhden viikon mökkimajoituspaketti Ylläksen yöpuussa neljälle hengelle.

Lintuharrastuksesta enemmän kiinnostuneille löytyy myös yhdistystoimintaa. Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys  EKLY toimii alueellisesti lintuharrastuksen ja linnunsuojelun edistämiseksi. EKLY jakaa lintutietoutta, organisoi ja järjestää yhteisretkiä ja on mukana erilaisissa linnustoon ja retkeilyyn liittyvissä projekteissa. Parikkalan ja Rautjärven alueella toimii EKLY:n alajaostona lintukerho, joka kärjestää toimintaa alueen pohjoispäässä. Kerhon jäseneksi haluavat voivat ottaa yhteyttä Hanna Aaltoon (hanna.aalto@ornio.net).

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Talviliikuntakelit ovat nyt parhaimmillaan!

Tänä talvena lunta riittää, joten siitä kannattaa nyt ottaa kaikki ilo irti! Lumitöiden tarjoaman hyötyliikunnan lisäksi voi hikoilemaan lähteä vaikka luistinradalle tai hiihtoladulle. Saarella luistelukenttä on ollut ahkerasti käytössä jo pidemmän aikaa ja viikon loppupuolella päästiin Uukuniemelläkin kokeilemaan hokkareiden ja kaunoluistinten kuntoa.

Hiihtolatuja löytyy myös sekä Saarelta että Uukuniemeltä. Saarella Akonpohjassa valaistu latu on pituudeltaan 1,2 km ja hiihtämään pääsee sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä. Tarnalan valaistu latu on puolestaan 2,2 km ja myös sen voi taittaa molemmilla hiihtotyyleillä.

Perinteisen tyylin hiihtäjille tarjolla on myös Hätämäen 12 km lenkki Tarnalassa, Mikkolanniemen 3 km ja 10 km retkiladut ja Kummussa Uukuniemellä 2 km ja 5 km ladut. Latujen kunnossapitoa voi seurata Facebookin kautta täältä

Nyt myös Niukkalan kaukalolla pääsee testaamaan luistinten kuntoa.
Tarnalan valaistulla ladulla pääsee hiihtämään sekä vapaalla että perinteisellä tyylillä.

Laturetkiä:

11.2.2018 klo. 11-15 Kinnarniemi hiihto. Matkoina Kinnarniemi-Haavikonranta jäälatu 10 km (perinteinen ja vapaa hiihtotapa) ja perinteisen tyylin Tönkivaaran lenkki 12 km. Lähtöpaikkana Kinnarniemen Nuorisoseuran talo jossa myös latukahvio.

18.2.2018 klo. 11-15 Lassin lenkki Tarnalassa. Hiihdettävänä matkana Hätämäen 12 km.

25.2.2018 klo. 11-15 Parikkala hiihto. Lähtöpaikkana Oronmyllyn toimintakeskus joissa myös latukahvio. Perinteinen hiihtotapa. Hiihdettävä matka: Soininmäen 9 km ja 12 km (lumitilanteesta riippuen).

Latukahviosta mm. kahvia, mehua, pulla, voileipiä, makkaraa, lihapiirakoita.

3.3.2018 klo. 11-15 Saunahiihto. Mikkolanniemen toimintakeskuksen maastossa. Ladut 3-15 km. Lähtöpaikka ja latukahvio Mikkolanniemen toimintakeskuksella.

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Hilkan pitkän iän salaisuus on käsillä tekeminen ja jaloilla kulkeminen

 

Harvassa alkavat olla ne uukuniemeläiset, joilla ikää on mittarissa yli 90 vuotta. Niukkalassa asuva Hilkka Leminen on kuitenkin yksi heistä. Huhtikuussa 91 vuotta täyttävä Leminen avaa oven iloisesti tervehtien. Suuressa talossa yksin elelevää Lemistä voisi helposti luulla toistakymmentä vuotta nuoremmaksi. Ryhti on suora ja askel ripeä.  – Olen koko päivän katsonut urheilukisoja televisiosta. Nyt on menossa naisten hiihtoa, hän selostaa ja johdattaa olohuoneeseen, jonne astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä valtavaan kasviin. -Tämä on sellainen ihmepuu. Taisin saada jonkin lahjakorin mukana. Ikää sillä on varmasti jo kolmisenkymmentä vuotta, sanoo Leminen. Huoneen nurkassa penkillä on perinteinen lankapuhelin, jota ei kovin monen kotoa enää löydy. Sohvanreunalla puolestaan lojuu kesken oleva kirjontatyö. – Hullu se pitää ihmisen olla, ensin repii kankaan ja sitten paikkaa, Leminen vitsailee. – Tähän tulee yhteensä sata reikää, hän jatkaa ja esittelee kohokuvioin kirjailtua liinaa.

Leminen on syntynyt Säämingin kunnassa, joka liitettiin pääosin Savonlinnaan vuonna 1973. Perheen nuorimmaisella Lemisellä oli sisaruksia kaiken kaikkiaan yhdeksän. – Ainoa veli kuoli 10 kuukauden ikäisenä. Meitä oli sellainen iso tyttölauma, kertoo Leminen. – Nyt olen enää minä jäljellä, hän toteaa.

Lapsuusmuistoissa painottuu ajan hengen mukaisesti työnteko, johon jokainen osallistui pienestä pitäen. -Aamulla piti nousta aikaisin, että ehti tehdä työt ennen kouluun menoa. Koulumatkaakin oli 2 kilometriä ja se kuljettiin kävellen, juosten tai hiihtäen Leminen kertoo. -Puintiaikaan varsinkin piti olla jo aamuhämärällä pellolla kuhilaita kääntelemässä, silloinhan se puinti hoidettiin vielä käsin sirpillä leikaten. Sitten kiireellä juostiin sen jälkeen kouluu, myöhässä ei saanut olla. Ja jos joku sattui tunnilta myöhästymään niin oli joko kumarrettava tai niiattava ja sanottava “olisko opettaja hyvä ja antaisi anteeksi”. Hiljaisuus piti olla luokassa ja läksyt oli osattava. Jos ei osannut niin loiskahti karttakepillä sormille, Leminen muistelee kouluaikansa kurinpitoa. -Yläkoulun opettaja Esteri, se se vasta olikin tiukka täti. Mutta sain minä siltä keittokirjan myöhemmin häälahjaksi, Leminen naurahtaa. Eväänä koulussa oli yleensä leipää,voita, läskimurua ja kotikaljaa tai kuorittua maitoa. Järjestäjien tehtävätkin olivat hiukan nykyajasta poikkeavia: -Se oli järjestäjien homma aina lämmittää uunit. Edellisiltana kannettiin puut valmiiksi ja sitten ne jotka asuivat koulua lähimpänä kävivät aamulla laittamassa uuniin tulet, kertoo Leminen.

Mukavia lapsuusmuistoja työnteon ja koulun vuoksi ei juuri ole Lemisen mieleen jäänyt. -Uimassa käytiin, oltiin hippasta ja ongittiin, hän sanoo hetken mietittyään. -Kesäisin tehtiin lampaille “vihkoja”, kerättiin marjoja ja poimittiin sieniä. Talvella oltiin tukkimetsässä. Siihen aikaan ei tytöillä pitkiä housuja ollut talvellakaan, sellaiset puolimittaiset lyhyet housut ja villasukat. Isä sitten ohjasti hevosta ja minä kävelin reen vierellä aina matkat etten paleltuisi, sanoo Leminen. Sota-aikakin on jäänyt selvästi mieleen. Leminen oli tuolloin rippikoulussa Savonlinnassa.

19 -vuotiaana Leminen tapasi tulevan puolisonsa, uukuniemeläisen Väinön Putikon seurantalolla tansseissa. -Väinö opiskeli kauppakoulussa ja minä kristillisellä opistolla, Leminen kertoo. Naimisiinmeno ja muutto Uukuniemelle tulivat odotettua aiemmin ja kohtalon saattelemana, kun Väinön isä menehtyi yllättäen. -Ei meillä ollut alunperin edes tarkoitus Uukuniemelle tulla kun Väinöllä oli työpaikkakin Sulkavalla. Tänne oli kuitenkin lähdettävä tilanpitoon, hän jatkaa. Vihkiminen tapahtui Lemisen kotona Säämingissä. -Sieltä minut sitten haettiin kuorma-autolla isolla porukalla, hän nauraa. – Tänne tultiin toiset hääjuhlat viettämään.

Vastuu karjanhoidosta ja tilanpidosta jäi Lemiselle nyt jo edesmenneen Väinön toimiessa kunnan sihteerinä. -Meillä oli vajaa kymmenkunta lehmää ja muutama hevonen. Sitten oli tietysti peltotyöt ja muut kotityöt siinä lisänä. Kun ensimmäisen kerran menin pellolle kyntämään niin ikkunasta mummo ja pappa huusi että “‘elä häpäse tän pohjukan naisia, ei täällä kukkaan nainen ennen oo kyntäny”. En minä mitenkään erityisesti sitä karjan katsomista rakastanut, mutta kun ei ollut vaihtoehtoja.

Lemisellä on kolme lasta, yhdeksän lastenlasta ja viisitoista lastenlastenlasta. -Kyllä sitä ikää tosiaan alkaa olla kun on kaikki omat lapsetkin jo eläkkeellä, Leminen vitsailee. -Karjasta luovuttiin 40 vuotta sitten, silloin kun olin vähän päälle 50 -vuotias. Vaikka oma karja ei pelloilla enää käyskentelekään, riittää Lemisen naapurissa nelijalkaisia yli 200 sarvipään verran. -Tässähän ne biisonit ja ylämaanlehmät käyvät pyörimässä, yhtenä kesänä kävi yhdeksän biisonia nurmikonkin leikkaamassa. Ja muutamia kertoja ne ovat olleet tuossa etuovella vastassa kun ulos yritin lähteä, sanoo Leminen. – Ja toisella puolella naapurissa ovat sitten lampaat. Hiljentynyt on muuten tämän tien varsi, ainakin seitsemän taloa on tyhjentynyt tästä naapurustosta, hän jatkaa.

Ajat ovat totisesti Uukuniemellä olleet toiset silloin kun Leminen paikkakunnalle muutti. -Joka kylällä oli kaksi kauppaa, Kummussa, Kirkonkylällä ja tässä Niukkalassa. Koulujakin oli useampi. Ja muutenkin oli kauheasti kaikkea toimintaa, lähetyspiirejä joka viikko jonkun kotona, järjestötoimintaa sun muuta. Maamiesseurantalon kun rakensivat talkoilla niin siellä sitä vasta toimintaa olikin. Savonlinnan Teatteri kävi useaan otteeseen vierailulla ja Maatalousnaisten kanssa oltiin monissa häissä ja hautajaisissa tarjoiluja hoitamassa, muistelee Leminen. -Kävihän siellä Rajapirtillä Urho Kekkonenkin. Suppolan Eevin kanssa oltiin kahvia keittämässä ja Eevi sanoi, ettei uskalla kaataa ettei vaan kaadu päälle. Minä sitten kaatelin Kekkoselle, eikä onneksi läikkyny, Leminen naurahtaa.

-Maisemat on kovasti muuttuneet myös kun ei peltoja enää samalla tavalla viljellä. Mutta kyllä se suurin muutos on tapahtunu tässä väen määrässä. Silloin oltiin myös paljon sosiaalisempia, iltaisin ja pyhinä käytiin aina kylässä. Ei nykyisin enää sellaista harrasteta, harmittelee Leminen. – Saattaa olla etten näe päiväkausiin ketään, joskus en moneen päivään edes puhu kenenkään kanssa. Arkipäivät kuluvat näitä käsitöitä tehdessä, pyhät olen pitänyt siitäkin vapaata. Kävelemässä käyn ja näin talvisin potkuroimassa. Kesällä tietysti menee enemmän aikaa tuolla pihatöissä. Nurmikon olen vielä itse leikannut ja jos en yhtenä päivänä kaikkia kerralla jaksa niin sitten jatkan seuraavana. Ja onhan tuolla 27 marjapensasta sekä päälle vielä omenapuut niin kyllä siinä sadonkorjuuta piisaa, hän kertoo.

Lemisen pitkän iän salaisuus saattaa osittain olla geeneissä, osittain elämäntavoissa -ja asenteessa.  -Siskokin kuoli vain vähän ennen kuin ennätti täyttää 100 vuotta ja melkein loppuun saakka asui omassa kodissaan Savonlinnassa. Työnteko on ollut hyväksi. Pitää vain osata myös levätä ja syödä oikein. Monesti olen sanonut, että jos en noita käsitöitä tekisi ja liikkuisi, niin en näin hyvässä kunnossa olisi. Ja ikinä en ole viinaa juonut enkä tupakkaa polttanut, sanoo Leminen napakasti.

Aika on rientänyt nopeasti. Leminen esittelee vielä lopuksi pelkästään käsitöille varaamansa huoneen, jota hän kutsuu “Hilkan valinnaksi”. – Tämä on sellainen yhdenlainen valintatalo, jossa jälkipolvi saa aina käydä tekemässä löytöjä. Joulunakaan en muita lahjoja hankkinut vaan vein korillisen villasukkia josta jokainen sai valita mieleisensä, Leminen kertoo. Villasukkien, kirjailtujen ja virkattujen liinojen, pannunalusten, kintaiden ja muiden käsityöaarteiden keskellä komeilee vanha rukki. -Ei ole ranteet ja sormet vielä kipeytyneet eikä silmiinkään satu vaikka näitä käsitöitä on tullut elämän aikana melkoisesti tehtyä. Täytyy vaan osata pitää sopivasti taukoja ja tehdä vaikka vähemmän kerralla. Kiire ei saa olla. Se äidin ohje on jäänyt mieleen, että mikä tehdään niin se tehdään sitten kunnolla.

 

Hilkka Leminen muutti Uukuniemelle Säämingistä vuonna 1947.
Hilkan taimesta kasvattama “ihmepuu” on upeaa katsottavaa.
Hilkka kutsuu käsityöhuonettaan “valintataloksi”, jossa lapset kolmessa polvessa pääsevät vierailemaan. Ja valittavaa riittää aina liinoista lapasiin ja sukista pannunalusiin.
Lukemattoman määrän sukkapareja neulonut Hilkka esittelee tekeleitään, jotka ovat säilössä hänen kahvipaketeista punomassaan korissa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa: