Kategoriat
Arkistot

Kuva koulukisojen palkinnonsaajista Niukkalassa syksyltä 1962.

(Kuva: Erkki Paakkinen)
(Kuva: Erkki Paakkinen)

Kuva koulukisojen palkinnonsaajista Niukkalassa syksyltä 1962.

Kuvan lähetti Heimo Paakkinen.

Jaa juttu Facebookissa:

Vanha kuva sotainvalidien viikolta

sotainvalidien-viikko
(Kuva: Erkki Paakkinen)

Valtakunnallista sotainvalidien viikkoa vietettiin tänä syksynä viimeistä kertaa. Jatkossa viikon korvaa vuosittain 18. elokuuta vietettävä sotainvalidien päivä. Sodissa vammautuneista 96000 sotainvalidista on elossa enää noin 3000.

Sotainvalidien viikkoa vietettiin Uukuniemelläkin aikoinaan joka vuosi, mutta rivien harvetessa on perinne loppunut. Vanha kuva sotainvalidien viikon tilaisuudesta Niukkalan Rajapirtillä on vuodelta 1961. Kuvasta tunnistaa mm. Veikko Hämäläisen toisesta rivistä ja Inkeri Hämäläisen etupenkistä nuorimpien lasten kanssa. Toisessa rivissä oikealla istuu Kalle Pirhonen.

Eturissä myös Anna-Maria Leminen (oikeassa laidassa) sekä Helmi Tiittainen, Pekka Valtonen ja Veikko Tiitainen. Sivupenkillä toinen vasemmalta, Toivo Berg.

Heimo Paakkinen

 

 

 

Jaa juttu Facebookissa:

Matrin Hirvosten sukuseuran kokous ja tapaaminen Uukuniemellä 2.-3.7.2016

 

Uukuniemen rajantakaisen alueen Matrin kylässä, Mäkelän tilalla asuneiden Pekka (s. 1866) ja Lucina (s. 1870, o.s. Sairanen) Hirvosen ja lastensa Adolfin, Selman, Hiskiaksen, Johannan, Hiljan, Sulon ja Robertin jälkeläiset kokoontuivat yli 50 hengen joukolla Uukuniemellä 2.7.2016 sukuseuran kokoukseen ja osallistuivat Uukuniemi-juhlien ohjelmaan. Iloksemme tällä kertaa mukana oli myös useita suvun nuoria aikuisia.

Sukukokoukseen osallistujia 2.7.2016      (Kuva: Markku Viitala)
Sukukokoukseen osallistujia 2.7.2016 (Kuva: Markku Viitala)

Kuusi vuotta sitten perustetun Matrin Hirvosten sukuseuran tarkoituksena on selvittää Matrissa asuneiden esivanhempiemme Pekka ja Lucina Hirvosen sukuun kuuluvien vaiheita ja historiaa, edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sukuyhteyttä suvun jäsenten keskuudessa sekä ylläpitää yhteyksiä muihin matrilaisiin sukuihin.

Sukutapaaminen alkoi kokoontumisella luonnonkauniille Paakasalmen hautausmaalle esivanhempiemme Pekan ja Lucinan haudalle, jossa vietimme muistohetken edesmenneiden sukulaisten muistoksi. Suvun nuoret Viivi ja Vilja Hirvonen laskivat kukat esivanhempien kunniaksi.

Sukukokoukseen siirryimme Savo-Karjalan Virkistyskeskukseen. Tervetulotoivotuksen jälkeen lauloimme ensi kertaa yhdessä Paula Präktigin säveltämän ja Seppo Rahkosen sanoittaman Matrin Hirvosten sukukronikan, seitsensäkeisen sukulaulun. Paula Präktig palkittiin sävellyksestä Matrin Hirvosten sukustandaarilla.

Sukukokouksen puheenjohtajana toimi Lilja Heikkilä ja sihteerinä Hanna Lehmus. Sukuseuran puheenjohtajaksi vuosille 2017-2018 valittiin Marja-Riitta Hirvonen ja hallituksen jäseniksi Juha-Pekka Hirvonen, Juha Hirvonen, Hanna Lehmus, Paula Präktig, Anne Rantala ja Hannu Vuorikari. Toiminnan- ja talouden tarkastajaksi valittiin Malla Salovaara.

Sukukokouksen päätteeksi kuulimme Juha-Pekka Hirvosen mielenkiintoisen esityksen DNA-näytteiden merkityksestä sukututkimuksessa ja tehdyn DNA-tutkimuksen tuloksena saaduista viitteistä Matrin Hirvosten esi-isän Lauri (Lars) Hirvosen ja kerimäkeläisen Lauri Hirvosen suvun mahdollisista yhteyksistä.

Matrin Hirvoset ry:n sukustandaarilla palkittu Paula Präktig ja kokouksessa esitelmöinyt Juha-Pekka Hirvonen.                                   (Kuva Seppo Rahkonen)
Matrin Hirvoset ry:n sukustandaarilla palkittu Paula Präktig ja kokouksessa esitelmöinyt Juha-Pekka Hirvonen. (Kuva Seppo Rahkonen)

Seuraava sukuseuran vuosikokous päätettiin pitää kesällä 2018 Helsingissä. Olemme jo aiemmin Uukuniemen lisäksi kokoontuneet Kuortaneella ja Siikaisissa seuraten Pekan ja Lucinan lasten asettumista uusille kotipaikkakunnille evakkotaipaleiden jälkeen. Hiskias Hirvonen vaimonsa Idan (o.s. Kohonen) kanssa perheineen löysi uuden kotipaikan Helsingistä, Pukinmäestä. Meitä Pekan ja Lucinan lasten jälkeläisiä on asettunut asumaan Helsingin seudulle useita perheitä. Sukuseuran 10 -vuotisjuhlaa vietämme mahdollisesti taas sukuseuran kotiseudulla Uukuniemellä.

Kokoontumisemme yhteydessä meillä oli suunnitellusti mahdollisuus osallistua Uukuniemi -juhlien monipuoliseen ohjelmaan – onhan suvussamme yhteyksiä Härkänen/Härkönen sukuihin Robertin Veera vaimon ja Johannan Lauri aviomiehen kautta. Opetusneuvos Anja Kukkonen puhui juhlapuheessaan Härkästen/Härkösten sukukirjan julkistamistilaisuudessa perheen ja suvun merkityksestä ihmisen ja yhteisön kasvuun. Hän arveli uskonnollisuuden olleen ja olevan yksi tärkeä uukuniemeläisten voimavara. Karjalaisen kansan messu oli tästä ainutlaatuinen osoitus. ”Kuulet sie, kuulet sie, Herra” Uukuniemen kauniissa kirkossa oli koskettava ja herkkä vuorolaulu liturgina toimineen kirkkoherra Marja-Liisa Malmin, kuoron ja seurakunnan välillä. Saarnan piti sukuumme kuuluva Petri Tiusanen. Paula Präktig Sutina bändeineen esiintyi Uukkari Soikoon illanvietossa ja Uukuniemi -juhlien pääjuhlassa.

Parhaimmat kiitoksemme upeasta juhlaohjelmasta ja yhteistyöstä Uukuniemi -seuralle.

Marja-Riitta Hirvonen

Jaa juttu Facebookissa:

Viitisensataa henkeä muisteli jatkosodan alkamista Tarnalassa

Tilaisuuden kätellyin kunniavieras oli Tuomas Gerdt Lappeenrannasta, ainoa elossa oleva Mannerheimristin ritari.
Tilaisuuden kätellyin kunniavieras oli Tuomas Gerdt Lappeenrannasta, ainoa elossa oleva Mannerheimristin ritari.

Tarnalassa torstaina 30.6. järjestetty jatkosodan alkamisen 75-vuotismuistotapahtuma kokosi kylän entiselle koululle ja kentälle ennätysmäärän yleisöä. Kauniin kesäpäivän suosimassa tilaisuudessa oli hernerokkaa kenttäkeittiöstä jakaneiden sotilaskotisisarten arvion mukaan peräti yli 500 henkeä. Suotta eivät tapahtuman järjestäneen Tarnalan kyläyhdistyksen, Parikkalan kunnan ja JR7 Perinnetoimikunnan edustajat olleet erittäin tyytyväisiä päivän onnistumiseen.

Tarnala ja muut rajan pinnassa olleet kylät myös naapuripitäjien alueelta evakuoitiin juhannuksen tienoilla 1941 sodan uhatessa, mutta rintaman siirryttyä evakot pääsivät takaisin koteihinsa. Alueen lähihistoriaan perehtynyt ja itsekin kahdesti evakkoon joutunut Eino Hienonen totesi esitelmässään evakuoinnin tapahtuneen kovalla kiireellä. Joskus junan lähtöön oli aikaa vain kaksi tuntia, kun ilmoitus asukkaille tuli niin myöhään. Miehistökuljetusten takia rautatiet olivat ylikuormitettuja, mikä lisäsi tehtävän vaikeutta. Sairaita, lapsia ja vanhuksia kuljetettiin linja-autolla, mutta muille ei kalustoa riiitänyt ja karja jouduttiin kuljettamaan jalan.

Esimerkiksi Saarelta evakuoitiin 3200 ihmistä ja 2400 kotieläintä, lähinnä nautakarjaa. Pienempi karja kuten siat, lampaat ym. jäi kyliin ja tästä kotiinjääneestä karjasta huolehtivat ilmasuojelujoukot. Väestö pyrittiin evakuoimaan turvaan vesistölinjojen taakse, osa jäi Savonlinnan ja Kerimäen tasalle, osa kuljetettiin kauemmas mm. Rantasalmelle ja Hankasalmelle saakka.

Sortavalan suojeluskuntapiiriin kuulunut Uukuniemi evakuoitiin juhannuksen jälkeen kolmessa päivässä. Miehistön purkupaikkoina toimineet Särkisalmen ja Putikon asemat olivat myös evakkojen käytössä. Uuukuniemeläisiä oli Putikosta lähteneessä evakkojunassa ja karja kulki samaa reittiä kuin saarelaiset. Välietappina olleessa Savonlinnassa evakkoja ruokittiin ja majoitettiin eri tiloissa sekä järjestettiin jatkokuljetuksia. Niinpä asemalle kokoontuneille uukuniemeläisille ja kesälahtelaisille oli ohjeena luettu mm. tälläinen kuulutus: Kesälahtelaiset junaan, uukuniemeläiset teurastamolle.

Eino Hienonen piti evakuointia niin lyhyessä ajassa erinomaisena suorituksena ja osoituksena sen ajan yhteishengestä ja toisten auttamisesta.

-Miten me tänään toimisimme, jos sanansaattaja tulisi ilmoittamaan, että teillä on kaksi tuntia aikaa poistua, hän kysyi ja totesi, että toivottavasti emme tule sitä koskaan kokemaan.

Päivän toinen esitelmä oli evl Ilmari Hakalan kaksiosainen luento, joka käsitteli sodan syitä ja joukkojen keskitystä rajan pintaan sekä Tyrjän taistelua ja Lahdenpohjan valtausta. Hän tiivisti jatkosodan pääsyyn talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaamiseen, mutta siihen tilanteeseen oli johtanut hyvin monivaiheinen tapahtumasarja käynnissä olevan maailmansodan myllertämässä kansainvälisessä politiikassa.

Talvisodan jälkeen selvisi varsin pian, ettei Stalin ollut saanut Suomen suhteen tavoitteitaan toteuteuksi ja painostus jatkui. NL:n ulkoministeri Molotov oli vaatinut vielä silloin sopimuskumppanina olevalta Saksalta vapaita käsiä eli Suomen suhteen eli miehitystä, mutta hyökkäystä itään suunnitteleva Saksa ei tähän suostunut. Suomen ja Saksan lähentymisen poliitikot antoivat aluksi sotilaiden tehtäväksi. Saksan ja NL:n yhteenotto näytti lähestyvän ja suuri kysymys oli kumpi voittaa. Presidentti Ryti selvitti useilta tahoilta kuinka Suomen käy vaihtoehdoissa, jotka eivät olleet hyviä kumpikaan. Ainoaksi sopivaksi mahdollisuudeksi nähtiin Hakalan mukaan Saksa, jonka rinnalla sodan syttyessä sitten olimme. Oli käynyt selväksi, että Saksa käynnistää hyokkäyksen myös Suomen alueelta, halusimme olla mukana tai emme.

Suomi pyrki näennäisesti pysymään puolueettomana ja odotti venäläisten toimenpiteitä saadakseen syyn sotaan lähdölle. Sitä ei kauan tarvinnut odottaa, kun Saksa pommitti NL:n alueita Suomen kautta ja venäläiset vastasivat pommittamalla useita kohteita Suomessa. Maan todettiin olevan sodassa ja Tarnalan alueella tämä merkitsi sitä, että 2. divisioonan komentaja Aane Blick antoi Tarnalan tienristissä 30.6.1941 alaisilleen joukoille hyökkäyskäskyn.

Kemppiä, Kotilaista ja Blickiä hyökkäyskäskynäytöksessä esittivät Vesa Huuskonen, Reijo Jantunen ja Juhani Paakkinen.
Kemppiä, Kotilaista ja Blickiä hyökkäyskäskynäytöksessä esittivät Vesa Huuskonen, Reijo Jantunen ja Juhani Paakkinen.

Tämän hyökkäyskäskyn antamisesta nähtiin koulun kentällä havainnollinen pienoisnäytelmä, jonka pääosissa eversti Blickiä, Kemppiä ja Kotilaista näytteli paikallinen ”everstijuntta” Juhani Paakkinen, Vesa Huuskonen ja Reijo Jantunen, entisiä Kaakkois-Suomen rajavartioston palveluksessa olleita everstejä kaikki.
Tapahtuman yhteydessä paljastettiin myös laatta, joka kiinnitettiin hyökkäyskäskyn antopaikalle entisen tienristin lähelle pystytettyyn muistokiveen. Laatan paljasti Pekka Paakkinen ja esitti tilaisuuteen sopivan saarelaisen Väinö Kokkosen aikoinaan kirjoittaman runon.

 

Tilaisuuden päätesanat lausunut JR7 Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Juhani Hämäläinen ja Erkki Ilmoniemi ojensivat rykmentin pöytästandaarit Tarnalan Kyläyhdistykselle, Saaaren Lions klubille, Parikkalan Reserviläisille, Savonlinnan Reserviläisille ja evl Ilmari Hakalalle. Standaareja on jaettu v. 1990 lähtien 76 kpl ja numero 1:n sai Adolf Ehrnrooth. Parikkalan kunta oli saanut standaarin v. 2001.

 

Seppelepartioon lähtivät Juha Härkönen, Arvi Moilanen ja Jussi Tuunanen kirkkoherra Marja-Liisa Malmin lähettämänä.
Seppelepartioon lähtivät Juha Härkönen, Arvi Moilanen ja Jussi Tuunanen kirkkoherra Marja-Liisa Malmin lähettämänä.

Parikkalan kirkkoherra Marja-Liisa Malmi lähetti lopuksi Juha Härkösen, Arvi Moilasen ja Jussi Tuunasen muodostaman kolmimiehisen seppelpartion viemään havuseppeleen Tyrjän taistelujen muistomerkille Parikkalaan. Tapahtumapäivän musiikista vastasi Ratsuväen perinnesoittokunta Lappeenrannasta Antti Hirvikallion johtamana. Tervehdyssanat lausui kunnanjohtaja Vesa Huuskonen ja kenttähartauden piti sotilaspastori Jukka Seppänen. Martti Luukko lausui Matti Kuusen Kuoleman juoksun.

Teksti ja kuvat: Heimo Paakkinen

 

 

 

 

Pöytästandaarin vastaanottajat Ilmari Hakala, Keijo Räsänen, Pekka Paakkinen, Timo Neuvonen ja Allan Granlund. Oikealla standaarit luovuttanut JR7 Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Juhani Hämäläinen.
Pöytästandaarin vastaanottajat Ilmari Hakala, Keijo Räsänen, Pekka Paakkinen, Timo Neuvonen ja Allan Granlund. Oikealla standaarit luovuttanut JR7 Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Juhani Hämäläinen.
Vihreiden sisarten soppatykille muodostui heti jono, kun Rajasotilaskotiyhdistyksen tarjoaman hernekeiton ja vanikan jakelu alkoi.
Vihreiden sisarten soppatykille muodostui heti jono, kun Rajasotilaskotiyhdistyksen tarjoaman hernekeiton ja vanikan jakelu alkoi.
Tilaisuuden juontajana toimi Riitta Katko, syntyjään Kokko Uukuniemeltä.
Tilaisuuden juontajana toimi Riitta Katko, syntyjään Kokko Uukuniemeltä.
Jaa juttu Facebookissa:

Kesälehti 2016 ilmestyy tänään

Kesälehti 2016 on postin jakelussa tänään Parikkalan kunnan pohjoispäässä. Lehti jaetaan jokaiseen vakituisen ja kesäasukkaan postilaatikkoon entisten Uukuniemen ja pääosin Saaren kunnan alueella. Kesän ajan lehteä on saatavana mm. Kesälahden Osuuspankin Uukuniemen konttorissa, Uukuniemen kirjastossa ja Papinniemen leirintäalueella. Lisäksi lehti postitetaan osoitteellisena mm. Uukuniemi-seuran ja Vasukkaiden  jäsenrekisterin mukaan.


Kesälehti sisältää Parikkalan alueen kesän tapahtumakalenterin, yhdistysten tapahtumatiedotteita ja kunnan sekä seurakunnan palstat. Lisäksi lehti on paikkakuntalaisille ja kesäasukkaille suunnattu monien yritysten ilmoituskanava ja toimii näin palvelu- ja numerohakemistona.

Kesälehti2016_kansi

Jaa juttu Facebookissa:

Jatkosodan alkamisen muistotilaisuus 30.6. Tarnalassa

Tänä kesänä tulee kuluneeksi 75 vuotta jatkosodan alkamisesta. Parikkalan kunta, Tarnalan kyläyhdistys ja JR7:n perinnetoimikunta järjestävät 30.6. tapahtuman muistotilaisuuden Tarnalan koulutalolla. Järjestelyissä ovat mukana myös paikallisten reserviläisten, veteraanijärjestöjen ja Lions-klubin edustajat.

Järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimiva Pekka Paakkinen kertoo, että tilaisuuden pitopaikaksi Tarnala sopii erityisen hyvin, sillä sodan alkutapahtumat koskettivat kylää varsin merkittävällä tavalla. Hyökkäyskäskyn 2. divisioonan komentaja eversti Aarne Blick antoi joukoille Tarnalan tienristissä 30.6. 1941. Siitä alkoivat jatkosodan alun raskaimmat, toista kuukautta kestäneet taistelut, joiden perusteella JR7 sai Tyrjän Rykmentin nimen ja tuli tunnetuksi yhtenä jatkosodan maineikkaimmista joukko-osastoista komentajinaan Armas Kemppi ja Adolf Ehrnrooth. Tarnalan ja naapurikylien alueelle oli sodan alussa majoitettuna Tyrjän valtaukseen osallistuneiden JR7:n, JR28:n ja JR48:n sekä Erillisen Rajajääkäripataljoonan ja Kevyt osasto 6:n joukkoja. Teltanpohjia ja muita kaivantoja on vieläkin runsaasti nähtävillä alueen metsissä.

Tarnalan ja lähialueen maastossa erottuu vieläkin jatkosodan alla joukkojen keskittämisen yhteydessä tehtyjä teltanpohjia ja muita kaivantoja.
Tarnalan ja lähialueen maastossa erottuu vieläkin jatkosodan alla joukkojen keskittämisen yhteydessä tehtyjä teltanpohjia ja muita kaivantoja.

Ennen sodan alkua alueen kylät oli evakuoitu vähintään Savonlinnan tasalle, osa kauemmaksikin vesistölinjojen taakse. Varsinaisten sotatoimien kohteeksi Tarnala ei muuten joutunut, mutta sodan alussa kylää pommitettiin. Talvisodassa luovutetulle alueelle jääneeltä Uukuniemen Mensuvaaran lentokentältä käsin viholliskoneet tekivät yllätysvierailuita ja aiheuttivat mm. Tarnalan meijerin palamisen. Pommitusten jälkiä näkyy vieläkin maastossa, vaikka suurin osa pommikuopista on täytetty.
Jatkosodan alkamisen 75-vuotismuistotapahtuma alkaa klo 12 kenttähartaudella. Evl Ilmari Hakala esitelmöi jatkosodan syistä, Tyrjän taisteluista ja Lahdenpohjan valtauksesta. Ratsuväen perinnesoittokunta vastaa musiikista ja kenttälounaan tarjoavat Rajasotilaskotisisaret Parikkalasta. Paikalla on nähtävänä JR7:n aseistusta ja muuta Tyrjän taisteluun liittyvää aineistoa.

 

 

 

 

Eero Kankkunen selailee sotilaspassistaan sotavuosien tapahtumia, takana kaapissa muistoja toiminnasta Kesälahden Sotainvalidien puheenjohtajana.
Eero Kankkunen selailee sotilaspassistaan sotavuosien tapahtumia, takana kaapissa muistoja toiminnasta Kesälahden Sotainvalidien puheenjohtajana.

Eero Kankkusen viiden vuoden sotareissu
Parikkalan ja Uukuniemen väliseltä alueelta jatkosotaan lähteneissä joukoissa taistellut Eero Kankkunen kuuluu siihen veteraanipolveen, jonka sotareissu kesti lähes yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Talvisotaan hän lähti 1939 Huuhanmäen kautta ja kotiuttaminen koitti vasta vuoden 1941 maaliskuussa. Siviilissä olo jäi luitenkin lyhytaikaiseksi, sillä jo kesäkuussa -41 tuli kutsu takaisin aseisiin. Jatkosodan syttyessä Eero Kankkunen oli vielä 3./HTK:ssa. Henkilötäydennyskeskuksesta hän siirtyi heinäkuussa Ristilahden kautta hyökänneen JR28:n riveihin ja syksyllä JR7:ään. Raskaiden sotavuosien jälkeen koitti siviili vasta marraskuussa 1944.
Jatkosodan alun tunnelmista Eero Kankkusen mieleen jäi kapteeni, joka uhosi että nyt perustetaankin sellainen porukka joka menee sinne mihin muut ei mene. Kenttäkeittiötkään eivät kerkeä perästä kun mennään, joten pitää ottaa muonat mukaan. Kun kapteeni kysyi vapaaehtoisia, kukaan ei ilmoittautunut halukkaaksi ja seurauksena oli miesten juoksuttamista täyspakkaukset selässä. Ryhmänjohtajana toimineen Eero Kankkusen mielestä tällainen omien höykkyyttäminen oli sopimatonta upseerille. Liika uho kostautuikin myöhemmin, kun kapteeni pistoolilla bunkkerin aukkoon ampuessaan kaatui sieltä tulleeseen konekiväärin luotisuihkuun.
Eero Kankkunen ei selvinnyt sotareissuistaan ehjin nahoin. Ensimmäisen kerran hän haavoittui talvisodassa, kun luoti osui oikeaan olkavarteen. Jatkosota toi vielä pari haavoittumista lisää ja sirpaleita kehoon. Viimeinen ja vakavin sattui Vuosalmella kesän -44 suurhyökkäystä torjuttaessa. Hänen osaltaan sotiminen päättyi panssarikauhu kainalossa tankkeja torjumaan mennessä, kun lähelle tuli kranaatti. Sirpaleet osuivat vasempaan reiteen ja myös oikeaan käteen. Henki kuitenkin säilyi vaikka niissä taisteluissa meni heidän joukoistaan yli sata miestä ja komppanianpäällikkö.
Eero Kankkunen oppi kovien kokemusten kautta mitä sota on ja pitää sitä kaikkein hirveimpänä asiana maailmassa. Hän kuvailee millainen sanoinkuvaamaton hätä ja pelko ihmisellä on, kun joutuu ammutuksi. Mutta jotenkin pelko hävisi kun oman konepistoolin ääni kuului ja sitten tuli sellainen tappamisen vimma, himuinen motto mikä taistelussa on, hän kertoo vakavana.

Eero Kankkusen asunnon seinällä on muistona taulu Uukuniemen Virkistyskeskuksesta, viimeisestä työpaikasta ennen eläkevuosia.
Eero Kankkusen asunnon seinällä on muistona taulu Uukuniemen Virkistyskeskuksesta, viimeisestä työpaikasta ennen eläkevuosia.

Sodan jälkeen Eero Kankkunen asui kymmenen vuotta perheen kanssa Puumalassa, mutta sitten kotiseutu veti puoleensa. Kesälahdella hän piti puuseppäverstasta 15 vuotta ja sitten oli Kansan Raamattuseuralla Oronmyllyn rakennuksia rakentamassa. Viimeiset kymmenkunta vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä hän työskenteli Uukuniemen Virkistyskeskuksen johtajana.

 

 

 

 

 

 

 

Heimo Paakkinen

Jatkosodan alkamisen 75-vuotismuistotapahtuma
Paikka: Tarnalan koulu, Niukkalantie 496, Parikkala
Aika: torstai 30.6. 2016 klo 12.00-16.00

Ohjelmassa mm.

Kenttähartaus
Parikkalan kunnan tervehdys
Alueen evakuointi ennen sotaa
Evl Ilmari Hakalan esitelmä:
”Sodan syyt, Tyrjän taistelu ja Lahdenpohjan valtaus”
Eversti Blickin hyökkäyskäsky
Maksuton kenttälounas
Lausuntaa: ”Kuoleman juoksu” (Matti Kuusi)
Seppelpartion lähettäminen

TERVETULOA!

Jaa juttu Facebookissa:

Pirtti tulessa -mitä teet? Kyläturvallisuuspäivä Kummunkorkea koululla la 28.5.

Pirtti tulessa

Jaa juttu Facebookissa:

Kesälahden Osuuspankki järjestää lasten Hippokisat 18.5.

 

Hippokisat 18.5.2016

Jaa juttu Facebookissa:

Vanhoja valokuvia tunnistettavaksi

Kuvat lähetti Oiva Kokko (juuret Niukkalassa, Kokonlahdessa ja Sikopohjassa).

Jos tunnistat henkilöitä tai tapahtumia, voit lähettää viestiä oiva.kokko (at) elisanet.fi tai kommenttina tähän artikkeliin.

Niukkalan nuoria miehiä
Niukkalan nuoria miehiä
Keskellä Otto ja Meeri Kokko,  muut tuntem.
Keskellä Otto ja Meeri Kokko, muut tuntem.
Kuva todennäköisesti Timolahdesta.
Kuva todennäköisesti Timolahdesta.
Jaa juttu Facebookissa:

Brysselin kevät -pommi-iskuista huolimatta

(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)
(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)

Uskon että meillä kaikilla on elämämme aikana ollut hetkiä jotka muistamme aina. Muistamme missä olimme. Kenen kanssa. Ja sen tunteiden kuohun jonka tapahtuma aiheutti. Ilon. Surun. Järkytyksen. Itse muistan selkeästi sen hetken kun kuulin autoradiosta Presidentti Urho Kekkosen kuolleen. Kun kelloradio herätti minut viestillä Estonian uppoamisesta. Kun nain televisiosta 9/11 lentokoneiden törmäävän New Yorkin kaksoistorneihin. Ja viimeksi tiistai aamun 22. maaliskuuta, kun puhelin piippasi ja sain ilmoituksen “Tämä on turva viesti. Brysselin lentokentällä on räjähtänyt kaksi pommia. Lentokenttä on evakuoitu. ”
Ensimmäinen ajatukseni oli –”Onko tämä taas testi oikean hätätilanteen varalta?” Harjoitustekstiviestit, sähköpostit ja toimiston evakuointi ovat meille jo tuttuja. “Ei. Viesti on liian julma ollakseen testi”. Teen nopeasti nettihaun ja järkytyksekseni näen että lentokenttä räjähdysten lisäksi oman työpaikkani alakerrassa olevalla metroasemalla, Maalbekissa, on räjähtänyt. Seuraava ajatukseni – “Onneksi olemme pääsiäislomalla ja poissa Brysselistä”. Sitten seuraa shokki. Miten kolleegat? Räjähdys tapahtui juuri yleisimpään töihintulo aikaan. Laitan kädet täristen tekstarin läheisilleni –”Olemme turvassa”. Kirjaudun nettiin laittamaan viestin facebookkiin-“Koko perhe turvassa”. Laitan tekstarit läheisimmille kolleegoilleni. Seuraamme television ja netin kautta tilannette. Puhelimeni jatkaa piippaamista tilanteeseen liittyvistä turvatoimista tiedottaen. Tiesin yhden ystäväni lähtevän perheineen juuri tiistai-aamun lennolla Zaventemista. Yritän olla huolestumatta liikaa. Toivon että viiveet kolleegoideni reaktioissa tekstariini eivät johdu muusta kuin puhelinverkon tukkiutumisesta. Tai siitä että puhelimet on pidettävä lentotilassa lennon aikana. Vanhin poikani on myös jo netissä laittamassa viestiä kavereilleen että on itse OK ja tarkistamassa että Brysselissä olevat kaverit ovat OK.
Viimeinen kolleegani reagoi viiveellä ja vahvistaa että puhelinverkko tukossa. Se selittää myös sen että läheisimmät suomesta eivät reagoineet laittamaani viestiin –tekstarini ei ikinä saapunut perille. Ystävästäni kuulen vasta illalla -he olivat nousseet ilmaan vartin ennen lentokentän räjähdyksiä ja olivat laskeuduttuaan turvakarenteenissa joten eivät voineet käyttää puhelinta.
Tiedon puute kollegojen tilasta vaivasi eniten. Meitä on lähes tuhat samassa rakennuksessa juuri metroaseman yläpuolella. Yritän vakuuttaa itselleni että koska kyseessä on koulujen lomaviikko, ehkä vahingot ovat rajallisia. Suomalaiskollegoistani kuulen välikasien kautta –ilmeisesti kaikki kunnossa. Seuraamme tiiviisti uutisia lomaviikon aikana. Saan tietoa että vain yksi komission virkanainen kuollut. Mutta miten ne sadat loukkaantuneet ? On mahdotonta uskoa että kukaan kollegoistani ei olisi heidän joukossaan. Iltasanomien otsikko mainitsee raskaana olevan suomalaisnaisen loukkaantumisesta. En tunne ketään raskaana olevaa suomalaisnaista. Olen – tahtomattani -helpottunut.
Paluu lomalta lentäen Belgiaan. Ei Brysseliin, vaan pienelle alueelliselle kentälle kahden tunnin bussimatkan päähän Brysselistä. Tunnelma bussissa väsynyt ja vaimea. Takana usean tunnin odotus lähtökentällä johtuen koneen myöhäisestä saapumisesta Belgiasta. Bussi jättää meidät ilta yhdeksältä suljetun metroaseman eteen. Metro kulkee vain kl. 7-19 välisenä aikana. Ja vaikka kulkisi, niin metrolla emme kotiin menisi koska se veisi meidät juuri tuon Maalbekin aseman ohi.
Pääsiäismaanantai. Kuinka saamme automme lentokentän parkkipaikalta jossa se on ollut lomalle lähdettyämme? Lentokentän kotisivut tiedottavat että autot ovat noudettavissa tiettynä aikana päivittäin. Bussikuljetus lentokentän lähellä olevan hotellin parkkipaikalta Lentokentän parkkihallien sisäänkäynnille on järjestetty. Vain rajoitettu määrä henkilöitä sallitaan kerrallaan. Mukanaan heillä on oltava parkkilippu, auton rekisterinumero ja henkilökortti tai passi. Mitään muuta kannettavaa ei sallita. Tunnelma ankea, kenelläkään ei ole mitään sanottavaa.
Tasan viikko attentaattien jälkeen koittaa ensimmäinen työpäivä. Olen levoton omasta reaktiostani. Ja mahdollisista uutisista koskien kolleegojani. Tavallisesti menen töihin joko metrolla tai pyörällä. Kumpikin vaihtoehto on tänä aamuna poissuljettu. Pyoräni jäi ennen lomaa työpaikan parkkihalliin. Ja pelkkä ajatuskin metrolla menemisestä on -ei niinkään pelottava- mutta liian raskas. Valmistaudun henkisesti kulkemaan metroaseman sisäänkäynnin ohi toimistolleni. Kurkkua alkaa kuristaa lähestyessäni työpaikkaani. Näen jo kaukaa kukkaset, kynttilät, nallet, piirustukset, valokuvat pommi-iskun uhreista, ja seppeleet laskettuna metron suljettujen sisäänkäyntien kohdalle. Vietän hiljaisen hetken viestejä lukien: “Rakkaus on pitkämielinen, Rakkaus on lempeä…”, ” Mummi, voithan hyvin…” Jokin televisioasema vielä filmaa. Haluaisi haastatella. En pystyisi kuitenkaan liikutukseltani sanomaan mitään. En vieläkään tiedä onko loukkaantuneiden joukossa kolleegoitani. En myöskään voi olla ajattelematta että joko mieheni tai minä olisimme voineet olla juuri siinä metrossa, sinä aamuna, siihen aikaan- jos räjähdys olisi tapahtunut tavallisena työviikkona.
Harvoin halaan niin montaa työkaveria lomalta palatessani kuin tuona ensimmäisenä työaamuna. Harvoin sanon niin monelle kolleegalleni päivän mittaan -ja vilpittömästi –”Ihana nähdä sinut”. Kaikki vaikuttavat helpottuneilta, mutta vaisuilta. Jokaisella on oma tarinansa kerrottavana viikon takaisesta kokemuksista. Räjähdyksen kuulemisesta ja tuntemisesta toimistossa. Huudoista, ruudin katkusta, hälytysajoneuvojen loputtomasta ulinasta. Kuinka juuri tuona aamuna oli joku ollut aikaisessa tai myöhässä ja siten välttänyt juuri sen metron. Kuinka kollega oli poistunut samasta metrosta toisen uloskäynnin kautta juuri ennen räjähdystä. Kuinka kolleega oli lentokenttä räjähdyksistä kuultuaan päättänyt tulla töihin pyörällä metron sijaan. Shokissa olleiden kollegoiden lohduttamisesta. Kadulla istuvista ja makaavista loukkaantuneista. Ihmisistä, jotka päämäärättömästi kulkivat kadulla tietämättä mitä tehdä, minne mennä. Paniikista, kun turvamiehet huutaen komentavat ihmisiä hajaantumaan. Pelosta että tapahtuu vielä jotain lisää. Yrityksistä saada yhteyttä perheenjäseniin ja kolleegoihin. Helpotuksesta kun läheisimmät perheen jäsenet ja kolleegat ovat turvassa. Nyt viikon päästä myös kritiikkiä sekä Belgian viranomaisten että oman työnantajamme toiminnasta hätätilanteessa. Sekavista ohjeista toimistoa evakuoitaessa. Mitäänsanomattomista turvaviesteistä joita tuli tasaisena virtana. Toisaalta, me saimme edes viestejä ja ohjeistusta työnantajaltamme myös ollessamme toimiston ulkopuolella. Mieheni sai tietää tilanteesta vain minun välitykselläni.
Kahdeksan vuorokautta attentaattien jälkeen pääjohtajamme ilmoitti että yksikään meidän rakennuksemme työntekijöistä ei ole uhrien tai loukkaantuneiden joukossa. Uskomatonta. Kuinka olemme voineet olla niin onnekkaita? Yhdeksän vuorokautta attentaattien jälkeen saamme liikuttavan viestin kiitolliselta äidiltä, jonka loukkaantuneesta tyttärestä kolleegani ovat pitäneet huolta ja lohduttaneet ambulanssien saapumiseen asti.
Maalbekin metroaseman sisäänkäynnin eteen lasketut kukat alkavat nyt nuutua. Vain muutamassa kynttilässä on enää tuli. Vie kuitenkin aikansa ennen kuin yksikään metro pysähtyy tuolla asemalla. Vie aikansa ennen kuin kukaan meistä pystyy noita metron rappusia kulkemaan tai ohittamaan aseman sisäänkäynnin ajattelematta tapahtunuttu. Vie aikansa ennen kuin elämä palautuu normaaliksi. Mutta se palautuu normaaliksi. Ainakin meille jotka eivät menettäneet läheisimpiään.
Ulkona paistaa kevätaurinko. Lämmittäen. Rohkaisevasti. Kirsikkapuut ovat nupulla. Pari lämmintä päivää niin kotikatumme muuttuu vaaleanpunaiseksi kukkamereksi. Pari lämmintä päivää niin pääsemme työstämään tunteitamme keittiöpuutarhalle. Terapiaa sekin. Kuten tämä kirjoittaminen.
Toivotan kaikille Uukuniemeläisille hyvää ja turvallista kevään odotusta –missä sitten olettekin,

 

Tarja Tiainen-Balsby

(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)
(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)
Jaa juttu Facebookissa: