Virkeät Vasukkaat

Uukuniemi on tunnettu lomanviettopaikka. Pyhäjärven ja Kirkkolammen rannoilta löytyy lukuisia mökkejä, joissa kelpaa viettää aikaa niin talvella kuin kesälläkin. Kesäaikaan Uukuniemi ikään kuin herää talvihorroksestaan ja asukasluku moninkertaistuu lomailijoiden ansiosta. On aktiviteetteja ja tapahtumia laidasta laitaan:  konsertteja, aamu- ja iltatoreja, juhlia, urheilukilpailuja yms.

Vuonna 1997, silloisen Uukuniemen kunnan vapaa-ajan asukkaat päättivät perustaa oman yhdistyksen, joka tunnetaan nimellä Vasukkaat. Toiminta on ollut aktiivista alkuajoista saakka ja Vasukkaat ovat olleet mukana monessa Uukuniemeä edistävissä hankkeissa sekä järjestämässä erilaisia tapahtumia. Näistä mainittakoon mm. perustamisvuonna kirkonkylälle hankitut katuvalot, monena kesänä järjestetyt Kesäsenssit ja Kummunkorkea Koulun osakkuus.

Vasukkaiden puheenjohtaja Jarkko Valjus mökillään
Vasukkaiden puheenjohtaja Jarkko Valjus mökillään

Kesän 2014 toiminta ja vähän tulevaakin

Vaikka yhdistys on toiminut jo lähes 20 vuotta, pysyy se edelleen virkeänä. Vasukkaiden uusi puheenjohtaja Jarkko Valjus kertoo että tänä kesänä jatketaan perinteisellä kaavalla eli luvassa on jälleen monenlaista tapahtumaa.

-Kesä aloitetaan juhannustorilla. Tämän jälkeen tapahtumia on pääsääntöisesti heinäkuussa esimerkiksi Sarvisaaren ympärisoutu ja jouhikkokonsertti, kertoo Valjus ja jatkaa että päätapahtuma on 17.7 järjestettävä kotiseuturetki, jossa linja-autolla tutustutaan Uukuniemen ympäristöön. Retkellä käydään mm. Parikkalassa Minna Canthin Työmiehen vaimo- kesäteatteriesityksessä sekä Patsaspuistossa, jossa valitaan Vasukkaille nimikkopatsas.

Valjus on ollut itse Vasukkaiden toiminnassa kolme vuotta. Hänet valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi pitkäaikaisen puheenjohtajan Mirja Ulmasen jälkeen. Tarkoituksena on jatkaa Ulmasen luomalla toimivalla pohjalla ilman suurempia muutoksia.

-En halua radikaalisti muuttaa toimintaa, sillä Mirja on tehnyt ison työn ja ollut vahva veturi yhdityksen puheenjohtajana. Ei ole mielestäni järkeä rikkoa hyvin toimivaa kokonaisuutta, sanoo Valjus.

Jotain uutta arkkitehti Valjus haluaa kuitenki kehittää ja tuoda. Yksi tälläinen asia on Kirkkolammen ja Pyhäjärven yhdistävän sillan koristaminen.

-Olen Pususilta- hankkeesta innoissani, sillä olen tunnetusti kova ukko piirtelemään. Olen suunnitellut sillan kupeeseen patsasta, johon haettaisiin kunnalta luvat. Silta nimettäisiin samalla Pususillaksi, paljastaa Valjus ja jatkaa että tarkoituksena on pitää paikalla myös  haitaritanssit ja jotain pussailuun liittyvää, venekavalkaadia unohtamatta.

Myös Karjalaan suuntautuvaa retkeä on kehitteillä, mutta molemmat ideat ovat seuraavan kesän juttuja. Tuleviin vuosiin liittyvä idea on niin ikään Kesäsenssien herättäminen vuosien jälkeen.

-Emme tyrmää ajatusta Senssien järjestämiseen, mutta se ei ole ajankohtainen aivan seuraavan kahden vuoden aikana. Olemme keskustelleet asiasta hallituksen ja jäsenien kanssa. Kaikki pitävät tapahtumaa mahtavana, mutta kokevat sen olevan todella raskas järjestää. Ideana voisi olla järjestää Kesäsenssit yhdessä muiden yhdistysten kanssa, jolloin tapahtuman järjestäminen ei kävisi liian raskaaksi. Tarkoituksenahan tässä on kuitenkin viettää vapaa-aikaa! naurahtaa Valjus.

Lomanviettoa Uukuniemellä

Siihen, miten rankan työviikon jälkeen jaksaa lomalla ollessaan vielä paneutua yhdistystoimintaan näkee Valjus monia syitä.

-Kuulun useisiin yhdistyksiin, joten siinä mielessä se ei ole minulle mitenkään uutta. Tottakai välillä on mukava rannassa huljutella varpaita, mutta sitä kaipaa myös jotain aktiviteettia. Uukuniemellä on mielestäni harvinaislaatuisen virkeää tapahtumatoimintaa.

Jarkko Valjus tietää hyvin omakohtaisesti millaista on olla vapaa-ajan asukas Uukuniemellä. Yhdessä vaimonsa Jaana Valjuksen kanssa he lomailevat Kirkkolammen rannalla itse suunnittelemassa mökissään kesät talvet, aina kun se on mahdollista.

-Se että täällä on hiljaista talvella on itseasiassa todella hyvä juttu! Meillä on vaimon kanssa molemmilla sellaiset työt että ympärillä pyörii paljon ihmisiä, pitää esiintyä ja käydä kokouksissa.  Täällä voi sitten olla rauhassa ja lukea vaikka kirjaa ilman minkäänlaista taustahälinää, kertoo Valjus ja huomauttaa vielä että ei se matka teatteriin Joensuuhun ole loppujen lopuksi mahdottoman pitkä, jos siltä tuntuu.

Vasukkaiden yli 200 jäsentä tulevat ympäri Suomea, mutta erityisesti pääkaupunkiseudulta. Valjus kertoo että yhdistyksen hallitus pystyy kokoontumaan tarvittaessa Helsingissä. Liittyminen jäseneksi ei vaadi kesämökkiä tai muuta vapaa-ajan asuntoa Uukuniemellä. Kaikki lomailijat otetaan ilomielin vastaan.

-Henkilö, joka kokee olevansa vapaa-ajan asukas Uukuniemellä voi mielestäni liittyä Vasukkaisiin. Olkoon se sitten mökkiläinen tai satunnainen kävijä Papinniemen leirintäalueella. Myös ulkomaalaiset ovat tervetulleita!

-TT

Vasukastapahtumia kesällä 2014:

20.6 Juhannusaaton aamutori ja kesäkauden avajaiset. Kirkonmäellä klo 9 – 10.

13.7 Vuosikokous ja jouhikkokonsertti. Kummunkorkea Koulu klo 13.

17.7 Kotiseuturetki. Lähtö Uukuniemeltä klo 13.

19.7 Soututapahtuma. Lähtö Papinniemestä klo 12.

www.vasukkaat.fi

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>