
Uukuniemi.infon toimitus sai viime viikolla vinkin käydä katsomassa Uukuniemen Kirkonkylällä Uukuniementien varrella sijaitsevaa ekopistettä. Siellä oli esiintynyt varsin räikeää välinpitämättömyyttä. Ekopisteen viereen oli ilmestynyt kasa rikkinäisiä sohvia, tv yms. sinne kuulumatonta jätettä.
-On valitettavaa että ekopisteiden väärinkäyttöä tapahtuu jonkun verran. Tätä on esiintynyt myös muilla pisteillämme, kertoo Etelä-Karjalan jätehuollon tiedottaja Mari Ilvonen.
Ilvonen jatkaa että toisinaan he ovat joutuneet virittämään valvontakameroita valvomaan pisteitä. Kamerat auttavat myös tekijöiden vastuuseen saattamisessa. -Siivouskulut laskutetaan henkilöllä, joka tällaista tekee. Aika nopeasti kamerat kuitenkin helpottavat tilannetta ja väärinkäyttö vähentyy. Tuskin sohvia vaihdetaan tai hajoitetaan niin usein etteikö niitä voisi viedä oikeaan paikkaan, pohtii Ilvonen.
Ilvonen huomauttaa lopuksi että Etelä-Karjalan jätehuollon siivouskulujen noustessa se luo painetta myös jätemaksuihin. Särkisalmelta löytyy miehitetty jäteasema. Elektroniset laitteet voi viedä maksutta Parikkalan Kiipolassa sijaitsevalle Laptuote Säätiön pisteelle.
-TT
Miehitetty jäteasema Särkisalmella avoinna keskiviikkoisin klo 12-18
Puhdistamontie 130
59310 Särkisalmi
Kiipolan työhönvalmennuskeskus Laptuote Säätiö avoinna ma-to 10.00-17.00, pe 10.00-15.00
Kiipolantie 2
59100 Parikkala
(SER, lamput)
Jätteiden ABC: http://www.ekjh.fi/ja_a.html#