Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän ja yhteiskuntatieteiden tohtori Kaisu Kumpulaisen tekemän tutkimuksen “Kun pienestä kunnasta tulee kylä – kuntaliitosten vaikutukset maaseutuyhteisöissä” mukaan uukuniemeläiset olivat tutkimuksessa mukana olleista neljästä entisen kunnan (Konginkangas, Leivonmäki, Uukuniemi ja Värtsilä) asukkaista kaikkein pettyneimpiä sekä kuntaliitoksen toteutukseen että sen seurauksiin.
Tutkimuksessa pyrittiin valottamaan asukkaiden näkemyksiä kuntaliitoksista. Erityisesti tutkimus on kiinnostunut maaseudun reuna-alueista jotka eivät kehity kasvukeskusten imussa. Tutkimukseen oli valittu neljä suhteellisen aktiivista kylää. Aineisto kerättiin haastattelemalla jokaiselta alueelta neljä aktiivista toimijaa kesän 2013 aikana sekä lisäksi kaikille asukkaille suunnatulla sähköisellä kyselyllä. Uukuniemellä oltiin kaikkein aktiivisimpia kyselyyn vastaajia.. Kaikkiaan 31 henkilöä vastasi sähköiseen kyselyyn. Kyselystä tiedotettiin myös Uukuniemi.infossa.
Uukuniemeläisiä närästi erityisesti se ettei liitoksissa luvattuja asioita pidetty ja laitakylien asukaat joutuvat eriarvoiseen asemaan. Investoinnit keskitetään kuntakeskukseen vaikka kunnan omaisuutta myydään myös sivukyliltä. Myös kyläkoulun lakkauttaminen aiheutti kapinahenkeä. Uukuniemi olikin ainoa tutkimuksen paikkakunta josta oli lakkautettu alakoulu. Uukuniemeläiset eivät koe suhdetta Parikkalan kuntaan toimivaksi, todetaan tutkimuksessa. Kouluarvosanaksi uukuniemeläiset antoivat kuntaliitokselle 5,4. Oman alueen vahvuutena uukuniemeläiset pitivät eniten luontoa, ihmisiä ja historiaa. Sen sijaan erityisesti palveluja ja luottamusta tulevaisuuteen pidettiin heikkoutena.

Laajan tutkimuksen voi lukea kokonaisuudessaan Työ- ja elinkeinoministeriön internet-sivuilla https://www.tem.fi/
Uukuniemi.infon toimitus haluaa kiittää Kaisu Kumpulaista ja tutkimuksen rahoittajia uukuniemeläisten mielipiteen esille tuomisesta.
JL
Ihan jännittää, mitä muutoksia tällä tutkimuksella saadaan kunnassa aikaan vai jääkö tavalliseen tapaan toteamisen asteelle. Tuskin tulos oli kuntapäättäjillekään yllätys. Saavutetuista eduista luopuminen kirpaisee aina, mutta tolkku se pitäisi olla palveluista säästämiselläkin. Kansalaisoikeuksien rajoittamisesta alkaa jo olla kyse.