Uukuniemi.infon kesätoimittaja Tuomas Tiainen kertoo juttusarjassa opiskelusta ja elämästä Filippiineillä.
Tuomas, milloin kävit Filippiineillä ensimmäisen kerran? Kerro hieman kaupungista, jossa asut?
Ensimmäisen kerran saavuin Filippiineille marraskuussa 2012. Vietin reilun kuukauden yksikseni eri saaria kierellen, ennen kuin uukuniemeläiset kaverini saapuivat myös Filippiineille. Tämä on nyt kuudes kerta kun olen täällä ja samalla pisin yhtäjaksoinen aika. Aloitin vaihto-opiskelut muutama viikko sitten De La Salle nimisessä yliopistossa Filippiinien pääkaupungissa Manilassa. Opiskelen nyt alustavasti yhden lukukauden, joka kestää tammikuusta huhtikuuhun.
Metro-Manila koostuu monesta suuresta kaupungista/kaupunginosasta. Itse Manila on itseasiassa vain yksi kaupunginosa joka kuuluu osaksi Metro-Manilaa. Tätä on vähän vaikea selittää, mutta kun ulkopuoliset puhuvat Manilasta he yleensä tarkoittavat Metro-Manilaa. 
Itse asun esimerkiksi tällä hetkellä Makati cityssä. Muita paikkoja on mm. Global city ja Quezon city.
Liikenne on välillä varsin kaoottista, erityisesti ruuhka-aikaan klo 7 – 9 ja 16 – 18. Tiet ovat aivan tukossa ja autot liikkuvat matelemalla. Julkisia on hieman hankalahko käyttää ja ne eivät toimi aivan samalla tavalla kuin länsimaissa on totuttu. Pari kertaa olen ruuhka-aikaan liikkunut paikallisella junalla ja täytyy sanoa, että onneksi minulla ei ole ahtaanpaikankammoa! Muuten olisi saattanut paniikki iskeä. Asemat ovat aivan tukossa ihmisistä ja junat sullotaan niin täyteen että ainoastaan sulkeutuvat ovet erottavat ne, ketkä mahtuvat junaan ja ketkä jäävät asemalle. Muita paikallisia kulkuneuvoja ovat mm. jenkeiltä toisen maailmansodan ajalta peruksi jääneet miehistön kuljetusautot, jotka näppärät Filippiiniläiset ovat muuntaneet minibusseiksi. Tätä kutsutaan Jeepneyksi. Jeepneyn pystyy nappaamaan melkein mistä vain ja kyydistä pääsee pois missä haluaa kunhan vain muistaa huutaa “para po”, tai kilistää kolikkoa Jeepeneyn metallitankoon. Matkustus Jeepneyllä maksaa yleensä aina 8 pesoa (15 senttiä) huolimatta siitä mihin olet matkalla.
Henkilökohtaisesti tulee eniten käytettyä takseja. Toisin kuin muissa aasian maissa joissa olen käynyt, niin täällä meininki on yleisesti ottaen rehellistä. Taksikuski laittaa itse mittarin päälle eikä minkäänlaista huijaamista ole yleensä havaittavissa. Taksilla liikkuminen on myös näin länsimaalaiselle erittäin halpaa. Aloitusmaksu on noin 70 senttiä ja parilla eurolla pääsee todella pitkiäkin matkoja.
Täällä näkee kyllä todella selvästi luokkaerot. On hienoja kaupunginosia pilvenpiirtäjineen, mutta jo seuraava kortteli saattaa olla slummialuetta. Toiset ajelevat hienoilla citymaastureilla, urheiluautoilla yms. kun taas toiset yrittävät myydä pastilleja, savukkeita tai vastaavia keskellä liikennevaloja autolta autolle kierrellen, tavoitteenaan saada edes muutama euro päivässä. Katujen roskaisuus pistää myös silmään, lukuun ottamatta ns. parempia alueita. Se on sellaista yleistä piittaamattomuutta ja roskat vain heitetään kaduille. Myös kulkukoiria ja kissoja on paljon.
Hyvin selvästi huomaa myös sen, että amerikkalaisia ihannoidaan, ja että heidän vaikutuksensä on täällä suurta. Pikaruokaketjuja on aivan tolkuttomasti isoissa ja vähän pienemmissäkin kaupungeissa ja yleisesti ottaen valkoisia kutsutaan americanoiksi.
Mutta niin kuin kaikista muistakin kaupungeista, maista ja paikoista, niin myös Manilasta löytyy hyvät ja huonot puolensa. Ihmiset täällä ovat todella vieraanvaraisia, auttavaisia ja iloisia. Vaikka välillä asiat eivät suju niin kuin elokuvissa ja elämä saattaa koetella toden teolla, niin tuntuu että Filippiiniläinen jaksaa kuitenkin aina hymyillä.
KL