– Vuosi oli 1999 kun Kouvolassa tansseissa tapasin miehen, jonka matkaan lähdin heti! Näin kuvailee tuore tilitoimistoyrittäjä Kati Pennanen tapahtumia, jotka johdattivat hänet Valkealasta ensin Savitaipaleelle, sitten Joensuuhun ja lopulta Kesälahdelle. Katin yritys TiliNoppa tarjoaa yrityksille ja yhteisöille kirjanpitopalveluita kuten kuukausikirjanpitoa, arvonlisäverolaskentaa ja tilinpäätöksen tekoa.
– Asuimme ensin Savitaipaleella ja muutimme sieltä Joensuuhun kun aloitin opintoni ammattikorkeakoulussa 2001. Koulutukseltani olen markkinointipuolen tradenomi. Heti valmistumiseni jälkeen työskentelin Perloksella myyntiassistenttina. Mieheni Antin saatua töitä Kesälahdelta muutimme tänne. Ostimme Antin kotitilan vuonna 2007, se oli todella nopea päätös joka syntyi oikeastaan viikossa. Yhden kesän työskentelin Kiteen Vesikunnalla, jonka jälkeen aloitin Kesälahden Osuuspankissa. Siellä ehdinkin olla sitten peräti 5,5 vuotta, Kati kertoo.
Päätös yrittäjäksi ryhtymisestä syntyi jo muutamia vuosia sitten. – Hain Pohjois-Karjalan ammattiopistoon aikuiskoulutuslinjalle opiskelemaan taloushallinnon ammattitutkintoa, kirjanpitäjän osaamisalaa. Lopetin työt Osuuspankilla syyskuussa 2014 ja heti seuraavana päivänä aloitin opinnot. Kirjanpitohommia olin tosin jo tehnyt “harrastuksena” aiemminkin, ja toiminimen perustin vuonna 2013, tarkentaa Kati. Päätoimisena yrittäjänä tämä energinen ja nauravainen kahden lapsen äiti on työskennellyt viime elokuusta lähtien.
Kuinka yritystoiminta on pienellä paikkakunnalla lähtenyt liikkeelle? – Yllättävän hyvin! Puskaradio on täällä tehokas markkinointikanava ja töitä oli tiedossa jo ennen varsinaisen toiminnan aloittamista. Lähtökohtanani on ollut hiljaa kasvattaa yritystoimintaa ja katsoa mihin resurssit riittävät. Vuodenvaihteen jälkeen asiakkaiksi on tullut paljon yhdistyksiä, muun muassa urheiluseuroja, sekä yrityksiä, Kati sanoo. Maantieteellisesti TiliNopan asiakaskunta jakautuu Helsingin ja Kiteen välille.
Mitkä sitten ovat uuden yrittäjän mielestä yrittäjyyden parhaat puolet? – Kyllä se on se yrittäjän vapaus, kun pystyy itse tekemään ja suunnittelemaan aikataulut ja olemaan oman itsensä herra, Kati toteaa. Yritystoimintaa hän pyörittää näppärästi kotitoimistosta. – Lapset muuttivat yläkertaan ja sain alas omat tilat, jossa pystyn työskentelemään. Käyttämäni kirjanpito-ohjelma on pilvipalvelussa ja nettikin on toiminut moitteettomasti. Olen tykännyt älyttömästi siitä, että teen töitä kotoa käsin ja voin olla myös vastaanottamassa lapsia kun he tulevat koulusta kotiin. Yrittäjyydestä on ollut jo valmiiksi realistinen kuva, sillä äitini oli yrittäjä, joten ne huonotkaan puolet eivät säikäyttäneet. Töitä tehdään yli “virastoajan” ja puheluihin on vastattava kun niitä tulee, kertoo Kati.

Entä mistä nimi TiliNoppa? – Se tulee vanhasta lempinimestäni, Kati naurahtaa. -Sisarukset sanovat minua edelleen Nopaksi. Telkkarista tuli sellainen sarja kuin Pulttibois, jossa yksi hahmo oli sukeltaja Kati Noppa. Siitä se sitten lähti, hän hymähtää.
Vapaa-ajan harrastuksiakin tällä aktiivisella naisella riittää. Varsinkin liikunta on ollut lähellä sydäntä jo pienestä pitäen ja löytyypä takataskusta yksi Suomen mestaruus ja SM-hopeakin! – Ampumahiihdossa voitin 14 -vuotiaana SM-kultaa ja 16 -vuotiaana SM-hopeaa. Nykyisin liikuntaharrastuksia ovat lenkkeily, crosstraining, jumpat ja hiihto. Syksyisin käyn myös hirvimetsällä ja lisäksi soitan haitaria sekä kitaraa. Ja neulon sukkia, Kati listaa.
Harrastukseksi voisi kai laskea myös…no laskemisen. – Minulla on tapana kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, mihin moni ei varmaan normaalisti kiinnitä. Lasken esimerkiksi kuinka monella prosentilla jostain väkijoukosta on silmälasit, Kati nauraa. – Ihan oikealla alalla taidan nyt siis olla. Ja aivan varmasti onkin. Katin iloisuutta ja positiivisuutta sekä intohimoa työtään kohtaan on pakko ihailla.
– Minulla ei ole mitään yhtä tapaa toimia vaan tarkoituksena on työskennellä joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Sähköisiä kanavia ei ole pakko käyttää jos niin ei halua tehdä. Pystyn tarvittaessa lähtemään myös asiakkaan luo, jolloin hänen ei tarvitse välttämättä liikkua kotoaan.
TiliNopan nettisivut ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://tilinoppa.webnode.fi/.