Tämän vuoden alussa tullut uusi terveydenhuoltolaki on mahdollistanut vapaasti valittavaksi käyttämänsä julkisen terveysaseman kotikunnan ulkopuolelta. Lakimuutoksen myötä potilas voi yhteisymmärryksessä lääkärinsä kanssa valita myös erikoissairaanhoidon yksikön, jonne potilaan jatkohoitolähete osoitetaan. Tämä edellyttää, että lääkäri tai hammaslääkäri on todennut lääketieteellisen tarpeen erikoissairaanhoitotasoisen hoidon järjestämiseen.
Hoitopaikan valinta koskee kaikkia perusterveydenhuollon palveluita, eli mm. terveysneuvontaa ja -tarkastuksia, sairaanhoidonpalveluita, suunterveydenhuollonpalveluita, ehkäisy-, äitiys- ja lasten neuvolapalveluita, sekä avohoidon kuntoutuksen palveluita. Hoitava terveysasema laskuttaa potilasta oman asiakasmaksutaksan mukaisesti. Terveysaseman vaihtuessa, pysyy sen asiakkaana, kunnes ilmoittaa uudesta vaihdosta. Terveysasemaa voi vaihtaa kirjallisella ilmoituksella kerran vuodessa.

Katja Palmu vaihtoi terveysasemaa
Uukuniemellä asuva Katja Palmu on ollut tyytyväinen vuoden alussa tekemäänsä terveysaseman vaihtoon Parikkalasta Kesälahdelle.
-Valitsin Kesälahden terveysaseman, koska matka puolittui. Palvelu on ollut todella ystävällistä ja avuliasta. Ehdottomasti aion jatkossakin käydä Kesälahdella, kertoo Palmu ja lisää että sai lähetteen vaivattomasti Savonlinnaan.
Tutusta ja turvallisesta terveysasemasta vaihto toiseen voi vieroksuttaa monia. Prosessi on tehty kuitenkin suhteellisen helpoksi ja kivuttomaksi.
-Tulostin Kiteen kaupungin internetsivuilta lomakkeen, jonka lähetin sekä uuteen että vanhaan terveyasemaan. Pitää vain muistaa tehdä se 3 viikkoa etukäteen, kertoo Palmu.
Lakimuutos on vielä uusi. Palmu jatkaa että hänen vaihtaessa Kesälahdelle sai se terveysaseman työntekijöissä aluksi aikaan ihmetystä, koska he eivät tienneet miten asia tulisi hoitaa. Alun hämmennyksen jälkeen Palmu otettiin kuitenkin ilomielin vastaan.
-TT
Jos haluat vaihtaa oman terveysasemasi:
* Toimita kirjallinen tai sähköinen ilmoitus terveysasemasi pysyvästä vaihtamisesta sekä nykyiselle että tulevalle terveysasemalle vähintään kolme viikkoa ennen ensimmäistä käyntiä.
* Voit vaihtaa terveysasemaa kerran vuodessa. Terveysaseman vaihto perustuu omaan ilmoitukseen eikä siitä tehdä erikseen viranomaispäätöstä. Valitsemasi terveysasema kuittaa ilmoituksesi vastaanotetuksi joko kirjeitse tai tekstiviestillä.
Lisätietoja:
http://www.kitee.fi/terveysaseman-vaihto