Sydäniskurikoulutusten osallistujamäärä yllätti

Iskua itärajalle -kärkihankkeeseen  sisältyneet sydäniskureiden käyttökoulutustilaisuudet järjestettiin sunnuntaina Tarnalan entisellä koululla ja maanantaina Kummunkorkea koululla. Kouluttajana sairaanhoitaja Esa Laarin lisäksi toimi ensihoitaja Esko Putkinen. Molempien koulutuspäivien osallistujamäärä yllätti: Tarnalan koulutukseen saapui sunnuntai-iltapäivänä lähes 40 henkeä ja maanantaina Kummunkorkea koulullakin osallistujia oli noin 30. – Koulutuksista saamamme  palaute ollut ollut todella positiivista, Laari kertoo. – Mikäli tarvetta on, niin varmasti ensiapukoulutusten järjestäminen Saarelle tai Uukuniemelle järjestyy myös jatkossa, hän jatkaa.

Sydäniskurin käytön ohella koulutuksissa harjoiteltiin  peruselvytystaitoja. Sydäniskurista huolimatta on aina aloitettava perinteinen painantaelvytys ja soitettava hätänumeroon. Euroopan elvytysneuvoston antamat uudet elvytysohjeet ovat aiempaa yksinkertaisemmat ja puhalluselvytyksen sijaan pelkkä painelu riittää. – Tärkeintä on yrittää pysyä rauhallisena ja välttää paniikkiin joutumista, Laari painottaa.

Sinikka Rantanen oli saapunut Uukuniemen kirkonkylältä sunnuntain koulutukseen, jossa hän pääsi ensimmäistä kertaa harjoittelemaan peruselvytystä. – Yllätti kuinka rankkaa paineluelvytys on! Siinä vaaditaan ihan oikeasti voimaa, hän toteaa. Koulutukseen Rantanen tuli osittain perhesyistä. – Lähipiirissä on ikääntyneitä ja sairaita ihmisiä, jonka vuoksi ensiaputaitojen hallitseminen on tärkeää. Eniten arveluttaa ja pelottaa tilanne, jossa joutuisin yksin vaikkapa talvisaikaan hakemaan iskurin sen sijoituspaikalta. Hakuaikaan kuluisi varmasti enemmän aika kuin ne kriittiset kymmenen minuuttia, Rantanen sanoo.

Kirjavalassa asuva Helena Virolainen oli saapunut koulutukseen yhdessä ystävänsä kanssa. Tiedon koulutuksesta hän sai lehti-ilmoituksen perusteella eikä epäröinyt lähteä mukaan. – Koulutus on ollut todella hyödyllinen. Vaikka ensiapukoulutuksia olen työni puolesta suorittanut aiemminkin, ei kertaus ole koskaan pahitteeksi, Virolainen sanoo. Virolaisen mielestä iskurin käyttö oli paljon helpompaa mitä hän osasi odottaa. – Laite kyllä neuvoo selkeästi vaihe vaiheelta kuinka tulee toimia. Se on sitten eri asia kuinka oikeassa tilanteessa kykenee toimimaan, Virolainen pohtii.

Sinikka Rantanen kokeili ensihoitaja Esko Putkisen opastuksella paineluelvytystä.
Väkeä oli saapunut Tarnalan koululle ennätysmäärä.

K.L.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>