Jouluaattoa odotellessa hyvää joulumieltä tuovat pienet joulurunot uukuniemeläisistä kynistä. Runot julkaistu nimimerkillä tekijöiden luvalla.
Koululaisen Joulu
Juhlista rakkain on minulle joulu,
loppunut silloin on hetkeksi koulu.
Pukkia ootetaan aamusta asti,
jännitys kipristää mahdottomasti.
Äiti on häärinyt keittiössä,
ruoat nyt odottaa kylmiössä.
Ulkona luntakin metri tai kaksi,
lintuja puissa ruokittavaksi.
Ilta jo on ja tähdet vain tuikkii,
ikkunan takana tonttuset luikkii.
Sisällä kynttilät valoa luova,
rauhan ja joulun tuntua tuovat.
Vaan kun joulu on ohi ja päästään arkeen,
on onni silloinkin kaikille tarpeen.
Riittää kun aattelet joulua tätä,
se ei varmasti sinua muistoitta jätä.
-Koulutonttu-
Joulukuusi
Kuusi on sisälle kannettu,
sen alla on lahjoja monta.
Edessä juhlapäiviä sekä
eloa huoletonta.
Oksilla ovat jo kynttilät, pallot,
ylhäällä latvassa joulunkellot.
Kuusen mieltä ei mikään paina,
koska sen juurella riemuitaan aina.
-Lumi Hiutale-
Erilainen Jouluaatto
Jouluaaton päivä vaihtuu
illan hämärään,
kohta aattoiltaa vietetään.
Vain reppu selkään ja pakkaseen.
Tähtitaivas,
rauha, hiljaisuus,
poissa hälinä,
huiske ja kaupallisuus.
Rauha ja hiljaisuus,
tästäkö jouluperinne uus.
Polku pieni vie
keskelle kuusikon,
siellä sielua rampaa
odottaa lämpö nuotion.
Vain leikkiä liekkien
tässä kuin alkuihminen.
Ei häviä Joulun arvokkuus,
jouluateria, vain yksinkertaisuus.
On tässä
lähempänä joulun alkulähteiden,
luona seimen ja paimenten.
-Pohjan akka-