Pyhän perheen tsasouna sai ristin ja liekkikupolin katolleen

TEKSTI JA KUVAT: TT


ristijuhla_4

Uukuniemen Kirkonkylän Akkakallion Pyhän perheen tsasounalla vietettiin lauantaina 8.10 ristin ja liekkikupolin ylösnostojuhlaa. Hieman kolea mutta aurikoinen sää toi paikalle noin kolmisenkymmentä henkeä. Rukoushetken, vedenpyhityksen ja vihmonnan jälkeen tilaisuutta jatkettiin Pitäjäntuvalla.

 

ristijuhla_6
Andreas Hännisen pitkäaikainen haave toteutui tänä kesänä, kun hän rakensi tsasounan Uukuniemen Kirkonkylän Akkakalliolle.

 

Tsasounan ristin nostaminen oletettua hankalampaa

Uukuniemellä kesiään viettävä Andreas Hänninen rakennutti ortodoksisen tsasounan tänä kesänä. Kylällä ei ole ollut pyhättöä lähes 400 vuoteen. Hänninen oli kuljettanut pyhätön perustuksissa käytettyjä lehtikuusia mukanaan jo parisenkymmentä vuotta, etsien sopivaa paikkaa tsasounan rakentamiselle. Alunperin se oli tarkoitus rakentaa Papinniemen Kirkkokalliolle, sillä Papinniemessä on aikanaan sijainnut ortodoksikylä. Paikka löytyi kuitenkin lopulta Hännisen kesäpaikan vierestä, Akkakalliolta.

-Alussa oli vaikeuksia löytää paikkaa ja tekijöitä. Mutta onneksi lopulta mukaan tuli monia henkilöitä. Kiitos kaikille, kova työ on tehty, kertoo huojentunut Hänninen.

Tsasounan ristin ja liekkikupolin nosto ja paikalleen asettelu piti olla osa lauantaina vietettyä juhlaa, mutta kenraaliharjoituksissa hankalaksi ja raskaaksi osoittautunut tehtävä päätettiin jättää yhteen kertaa. Tikkaat vaihtui tellinkeihin, joilta risti lopulta saatiin tsasounan harjalle.

– Meinasi jäädä silloin tekemättä. Neljä tuntia siihen meni että saimme ristin paikoilleen. Ajateltiin sitten että säästetään yleisön kärsivällisyyttä ja jätettiin se jo sitten paikoilleen, nauratti Hänninen juhlakansaa.

 

 

Isä Aarne Ylä-Jussila toimitti rukoushetken.
Isä Aarne Ylä-Jussila toimitti rukoushetken.

Risti julistaa pelastuksen ilosanomaa

Isä Aarne Ylä-Jussila toimitti tsasounalla rukoushetken, vedenpyhityksen ja vihmonnan. Pitäjäntuvalla hän kertoi kuinka pyhätön rakentaminen on uskon teko. Pyhättö on paikka johon voi kokoontua rukoilemaan yhdessä.

-Risti pyhätön katolla on hyvin tärkeä symboli. Se julistaa pelastuksen ilosanomaa. On hienoa että olette näin suurella joukolla tulleet todistamaan tätä tapahtumaa, iloitsee Isä Ylä-Jussila.

Pitäjäntuvalla kuultiin myös 12-vuotiaan Aino Vuollin upeaa kanteleen soittoa, sekä Seppo ”Paroni” Paakkunaisen esitelmä perinteisistä karjalaisista lyömäsoittimista. Paakkunainen esitti myös muutaman kappaleen yksin, kuin myös Ainon ja yleisön avustuksella.

Perinteiseen uukuniemeläiseen tapaan tilaisuudessa oli myös mainio ruokatarjoilu. Koleahkoon säähän sopi erittäin mainiosti Pitäjäntuvalla tarjoiltu keitto ja karjalanpiirakat. Kakkua ja kahvia unohtamatta.

 

 

ristijuhla_8
Seppo ”Paroni” Paakkunainen piti esitelmän perinteisistä karjalaisista lyömäsoittimista. Esitelmän ohessa hän esitti itse muutaman kappaleen.

 

Uukuniemellä ortodoksiset perinteet

Kesälahdelta tilaisuuteen saapunut Jukka Turunen kuului ristin paikoilleen nostaneeseen neljän miehen ryhmään. Turunen luki aikanaan lehtijutun Hännisen aikeista rakentaa tsasounan ja päätti ottaa Hänniseen yhteyttä. Yhteinen sävel löytyi nopeasti.

-Tämä on yhden miehen unelma, josta tuli useamman miehen unelma. Erittäin hieno ja upea asia, sanoo Turunen.

Juhlakansa oli myös selvästi vaikuttunut tsasounasta ja sitä ihasteltiin kovasti. On aina mahtavaa kun kylällä joku saa aikaan jotain merkittävää.

-Tsasounan myötä historia ja perinne säilyvät, tiivistivät hienosti paikalla olleet Uukuniemen aktiivikesäasukkaat Jussi Ranta ja Salme Kandolin.

Pyhän perheen tsasouna siunataan ensi kesänä 10.7.2017.


ristijuhla_7
Aino Vuolli

ristijuhla_2

ristijuhla_3

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>