Niukkalassa joutuu nyt hieraisemaan silmiään muutaman kerran, mutta unta se ei ole. Entisen pankin kiinteistön katolla komeileva Uukuniemen vaakuna ja “Uukuniemen Kyläkauppa” -kyltti saa jopa hieman herkistymään. Perjantaina kyläkaupan ovien avautuminen oli paikallisille ja ulkopaikkakuntalaisille iso juttu ja isommaksi se muuttui sisätiloihin astellessa. – Odotukset olivat tottakai korkealla, mutta kyllä tämä valikoima kerrassaan mykisti, toteaa Kauko Suppola. Hän kiittelee hyllytarjonnan runsautta ja kaupan selkeyttä, joka luo jämptin kokonaisuuden ja anta positiivisen sekä luottavaisen kuvan. – Kiinteistö soveltuu tähän loistavasti ja on ainakin omasta mielestäni huomattavasti edellistä parempi. Kauppa näyttää nyt oikealta kaupalta ja sillä on uudistunut “brändi”, Suppola jatkaa. Suppola uskoo, että aiempien kyläkauppojen kautta kertynyt kokemus on hyödyksi ja pitää yrittäjäkolmikkoa osaavana ja asiansa tuntevana. – Nyt vain toivon, että kaikki tätä käyttäisivät ja keskittäisivät ostoksensa kyläkaupalle, sanoo Suppola lopuksi.
Kahvilan puolella avauspäivän tapahtumia ja tunnelmia ihmettelivät paikalliset maatalousyrittäjät Olli Hälvä ja Jarno Tynkkynen. – Kyllä tämä antaa kovasti toivoa paikkakunnalle. Kauppa se on mikä tekee kylän, Hälvä sanoo. Sekä Hälvän että Tynkkysen mielestä kahvila on keskeinen osa kauppaa etenkin ympärivuotista käyttöä ajatellen. Nyt uukuniemeläisillä on oma olohuone ja kohtaamispaikka, jossa pääsee vaihtamaan ajatuksia kun kyläilykulttuuri ei enää ole voimissaan. – Tuottajien näkökulmastakin tämä on helpotus, kun tilan tuotteiden myynti hoituu kyläkaupan kautta. Täällä on selkeät aukioloajat ja tavarantoimittaminen on nopeaa, Tynkkynen sanoo.
Yrittäjät Jouni Suppola, Matti Laukkanen ja kiinteistön omistaja Kimmo Tynkkynen olivat avausaamuna odottavissa tunnelmissa. Yöunet olivat jääneet viime hetken töiden vuoksi vähäisiksi ja erityiskiitoksen sai ahkera henkilökunta, joka oli hinnoitellut tuotteita aamuyöhön saakka. – Pientä hiomista varmasti vielä riittää, mutta käytäntö parhaiten opettaa miten saadaan kaikki toimivaksi, Suppola sanoo. Mitään suuria ongelmia ei avajaispäivänä vastaan tullut vaan kaikki sujui jouhevasti. Seuraavaksi katseet on jo suunnattu ensi viikkoon ja virallisiin avajaisiin, joita vietetään torstaina 20.6.








