”Olen syntynyt Uukuniemen Ristlahdessa v. 1938. Piirongin laatikossa on mm. muutamia kuvia, jotka esittävät aikakautta ennen sotia itsellenikin rakkaalta rajantakaiselta Uukuniemen alueelta. Niiden kautta haluan kertoa muutamalla sanalla sukumme tarinaa, evakkopolkua uuteen maailmaan”, kertoo Teuvo Kettunen Ylihärmästä.

”Isoisäni Edvard Sakarinpoika Kettunen (s.1885, k. 1960) toimi ennen sotia huomattavana rakentajana Uukuniemellä. Hänen urakoimia rakennuksia olivat mm. Ristlahden koulu (kuva nro 1), Matrin uusi koulu (kuva nro 2), Ruskealan koulu, Hiitolan kauppahuone ja Ristlahden apteekkitalo, joka valmistui juuri ennen talvisodan syttymistä. Tiettävästi myöskin Mensuvaaran koulu on isoisäni rakentama. Isäni Väinö Johannes Kettunen ( s. 1909, k. 1964) oli jo nuoresta pojasta lähtien mukana rakennusurakoissa.
Isoisäni ja isäni omistivat kenttäsirkkelin, jolla sahattiin rakennuksiin tarvittava materiaali . Kuulemani mukaan sirkkeli myytiin sodan aikana Koponen -nimiselle miehelle, jolta sirkkeli sitten sotien päätyttyä vuokrattiin. Sahaamista ja rakentamista jatkettiin Uukuniemellä. Viimeisiä uukuniemeläisiä toteutuksia oli Niukkalan uusi koulu (kuvat nro 3 ja 4), jota isäni urakoi yhdessä kirkonkyläläisen Eino Rantasen kanssa. Olimme jo silloin muuttaneet Ylihärmään, josta käsin isäni kävi rakentamassa koulun valmiiksi.
Ylihärmässä sahaus- ja rakennustoimintaa jatkettiin. Tänä päivänä sitä tehdään jo neljännessä polvessa. Kuvissa (nro 5 ja nro 6), jotka on otettu Ylihärmässä talvella 1952 sahataan Jaakkimasta kotoisin olevan Yrjö Leskisen talon tarvelautoja. Kuvassa isäni on sahurina, Yrjö ottaa lautoja vastaan ja lähin naapurimme Ylihärmään evakkoon muuttanut ”Kalliipekon poika Ristlahdesta” Matti Kokko on polvillaan ”perämiehenä”. Sirkkelin voimakoneena oleva traktori bensa-ferkku (Ferguson) on ostettu Savonlinnasta Viljakaisen Koneliikkeestä. Ferkku on toisesta 20 kappaleen erästä, mitä Suomeen tuotiin. Ensimmäiset Ferkut myytiin sotainvalideille. Taustalla näkyy Ylihärmän silloinen osuusmeijeri.

Asuimme välirauhan aikana kotonamme Uukuniemen Ristlahdessa, josta muutimme rauhanteon jälkeen Niukkalaan. Siellä asuimme Olli Suppolan talossa. Evakkomatkamme jatkui Ylihärmään v. 1948. Rakentamamme talo (kuva nro 7) Ylihärmän kirkonkylään valmistui v. 1948. Paikallisten hämmästykseksi talon rakentaminen ensimmäisestä lapionpistosta vei aikaa vain yhden kuukauden. Eräskin paikkakuntalainen isäntä ihmetteli: ”Koska tuohon on talo ilmestynyt?” Asuttavanamme oli alkuun keittiö ja kaksi kamaria. Tosin kaikki uunit oli jo muurattu, koska talvi painoi päälle ja pian koko 9-henkinen perhe sai katon päänsä päälle.
Rakentajina olivat isoisäni, isäni, Olavi Härkönen Ristlahdesta, Parikankylästä lähtöisin oleva isäni serkku Yrjö Kivimaa sekä kaksi uukuniemeläistä muuraria, muistaakseni Nousiaisia nimeltään.

Yksi isoisäni rakentamista taloista on katoamassa historiaan. Savonlinnassa oleva talo osoitteessa Malmisaarenkatu 4 puretaan pois rakennettavan ohikulkutien alta. Isäni Hanna-sisaren ja hänen miehensä Emil Rissasen aikaisemmin omistaman vihreäksi maalatun rakennuksen voi nähdä Kyrönsalmen sillalta kaupunkiin tultaessa”.

Parhaat terveiseni Ylihärmästä

Teuvo Kettunen
Rannanjärventie 14
62375 YLIHÄRMÄ
puh. 06-484 6393. 0400 494359
teuvo.kettunen(at)netikka.fi

Kuvien selitykset:

Nro 1) Ristlahden koulun rakentajia: takarivissä 5. vasemmalta isoisäni urakoitsija Edvard Kettunen vierellään vas. puolella Artturi Tuunanen Mensuvaarasta. Edessä istumassa 7. vas. lippalakkinen ja liivipukuinen mies on isäni Väinö Kettunen

Nro 2) Matrin koulun työmaa. Isäni 2. vasemmalta, isoisäni 6. vas.

Nro 3) Niukkalan uusi koulu noin 1950 –luvun alussa. Isäni Väinö Kettunen 3. oikealta.

Nro 4) Niukkalan uusi koulu kuvattuna 29.1. 2009

Nro 5-6) Ylihärmässä Yrjö Leskisen talon rakennustyömaalla. Isäni Väinö Kettunen on sahurina, Yrjö ottaa lautoja vastaan ja lähin naapurimme Ylihärmään evakkoon muuttanut ”Kalliipekon poika Ristlahdesta” eli Matti Kokko on polvillaan ”perämiehenä”.

Nro 7) V. 1948 valmistunut talomme Ylihärmän kirkonkylässä. Pihalla isoisäni Edvard Kettunen, äitini Elma Kettunen ja nuorin sisareni Marja.
***********************************
Teuvo Kettunen lähetti 31.1. 2009 sähköpostilla Matrin koulun rakentamiseen liittyvän seuraavanlaisen tarinan:

Työhönottotapahtuma Matrin koulun rakennuspaikalla ennen sotia ja tarina rehdistä mustalaismiehestä

Olimme isäni Väinö Kettusen kanssa sahaamassa puutavaraa Kauhavalla vuoden 1956 kesällä. Isäni hyvin tuntema, Uukuniemeltä siirtolaiseksi Kauhavalle muuttanut mieshenkilö (valitettavasti en muista miehen nimeä) poikkesi silloisella sahaustyömaallemme. Sattui juuri olemaan teränviilaustauko, jolloin hänellä virisi isäni kanssa keskustelu, jota jäin mielenkiinnolla kuuntelemaan. Vieras muisteli Matrin koulun rakentamisen aikaa.

Olin 15 -16 -vuotias pojankoltiainen. Kuulin kyliltä, että Kettusen ” Eetu ” oli aloittanut koulunrakennustyöt Matrissa ja kuulostellut kirvesmiehiä työmaallensa.
No, mitäpä siinä kuin tuumasta – toimeen ja halkoliiteriin etsimään talon parasta kirvestä. Sitten saunan taakse, jossa oli tahko. Velipoika tahkonkampeen ja kirvestä teroittamaan.
Heti aamusta huomenissa lapikoimaan kohti Matria Eetulta töitä kysymään.
Kävelin kirves kyynäräkoukussaan Eetun luo ja esitin asiani, että kuulin täällä tarvittavan kirvesmiehiä.
Eetu katsoi tovin kysyjää ja totesi: ”Vai kirvesmies, sikijöhän sie uot viellä—mutta näytähä kirvees”. Eetu pyöritteli kirvestä ja virkkoi: ”Voej halavatu mimmone kuokka!! Ethä sie mikkää kirvesmies oukkaa, mikä halohakkooja-pilkkeentekijä lienet”. Sitten Eetu tarkasteli ja silotteli peukalollaan sitä edellisenä päivänä teroitettua kirveen teräosaa, katseli samalla pieni pilke silmissään minua silmiin ja totesi: ”Pistyvässä terässähä tiä näkkyy olevan. No vuotaha siinä vähäse”.
Eetu poistui kirves mukanaan vähän sivummalle, kohta palasi poikkivartisen kirveen kanssa takaisin. Toisessa kädessään Eetulla oli irti sahaamansa varren latvapää, jonka heitti sitten menemään.
Eetu ojensi kirveen minulle, näytti erästä loitommalla työskentelevää miestä ja sanoi ” Se siinä kirvees, määhä tuonne Apron mukkaa, ni suattaa siusta vällee kirvesmies tullakki”.
Siitä lähtien minä olen sitten kirvesmies ollutkin. Arvelin Eetun sentään havainneen, että kirves oli hyvin teroitettu.

Kertomuksesta käy selville kuinka tämä nuorimies pääsi työelämän alkuun ja kuinka isoisäni Edvard Kettunen samalla hoiti työnsuojelullista asiaa lyhentämällä kirveenvarren pituutta. Veistokirveessä ei hänen mielestään saanut olla halkokirveen mallista pitkää vartta, sillä veistettäessä liian pitkä kirvesvarren pää saattaisi viistää jotain estettä ja näin muuttaa kirveen suuntaa, esimerkiksi veistävän toisen käteen tai muuhun väärään paikkaan. UkkoEetu piti parhaana veistokirveen varren pituuden mittana etäisyyttä veistäjän kyynärpäästä ojennettujen sormien päähän. Hänellä kuulemani mukaan oli ollut tapana mm. kontrolloida työmiestensä kirvesvarsien pituutta.

Niin muuten tämä Apro, hän oli todennäköisesti Seyrin Apro (Ahokas) Uukuniemeltä. Tämän niminen mies on ollut ukkoEetulla töissä. Muistan hänen maininneen usein Seyrin Apron -nimen monessa yhteydessä.

*************************************
Muistan isoisäni usein kertoneen eräästä Uukuniemellä asuneesta mustalaismiehestä, jolla oli iso perhe, paljon pieniä lapsia ja elämä usein puutteellista.
Mies oli usein tullut hänelle valittamaan vaikeuttaan ja pyytämään apua.
Isoisäni oli aina antanut miehelle etukäteen rahaa, mutta samalla he olivat sopineet, että mies tulisi vastikkeeksi hiekanajoon sitten kun ”ukkoEetu” hiekkaa työmaillensa tarvitsisi.
Muistan isoisäni muistelleen hyvällä mielin tätä rehtiä mustalaismiestä. Mies ei ollut kertaakaan jättänyt lupaustansa täyttämättä, vaan oli vielä monesti tuonut mukanaan pari hevosmiestä itsensä lisäksi.

Eetun pojanpoika Teuvo Kettunen Ylihärmästä

Pienenä poikana ihmettelin , miksi vanhemmat ihmiset puhuivat entisajasta ja ennen vanhasista asioista. Ajattelin, että minä en vanhempana puhu tuollaisia, mutta painoin ne kuitenkin mieleeni. Mitään ei pitäisi luvata, nyt on harrastuksena kotiseutumatkat, sukututkimus ja entisaika.

Sanan Joutselampi kuulin ensimmäisen kerran alakoulu-aikaan, kun menin Niukkalan mummolaan linja-autolla hiihtolomalle. Halusin kyydin Särkänpäähän, johon silloinen kuljettaja totesi ” Nii siihe Joutselammin Pekon nykyselle paikalle”. Vasta vanhempana sain tietää, mikä Joutselampi on. Matri 7. Joutselampi on äitini syntymäpaikka, Joitsalammen rannalla, Matrin alakylässä.

Mennään ajassa taaksepäin vuoteen 1647, jolloin syntyi Uukunimen Berkkien kantaisä Oloff Bergh. Hän toimi arrendaattorina eli tilanhoitajana Suistamolla Ruokojärven kylässä. Hän avioitui Elisabet Reiherin kanssa. Reiher- suku muutti Tallinnasta Suomeen 1500-luvulla. Käkisalmesta he muuttivat Niukkalaan, vuokraamalleen hovileirille, joka oli ollut sotilaiden käytössä. Myöhemmin Oloff osti sen itselleen, näin syntyi Suur-Berkkilä. Tilan pinta-ala oli 718 ha, enimmillään talossa asui kaksitoista perhettä lapsineen ja lapsenlapsineen. Uukuniemi-kirjassa on kerrottu Suur-Berkkilästä Niukkalan kylä kirjoituksessa. Talo sijaitsi nykyisellä Lemisen pellolla, pihapiirissä oli kuusi aittaa, joista yksi on vielä Hälvän pihassa.

Suku hajaantui Niukkalaan , Kumpuun, Matriin, Latvasyrjään, ja Parikkaan. Olli Berg s. 1800, minun isoisäni isoisän isä, muutti Niukkalasta Matriin tilalle Parikka 6 vuonna 1845. Myöhemmin isojaossa muodostettiin Matri 7 Joutselampi. Ollin poika Pekka Berg oli kirkonisäntä, lautamies ja kylänmies, vanhoissa kirkon kirjoissa lukee sexman, mikä tarkoittaa kuudennesmiestä eli kylän vanhinta, jonka piti katsoa, että kylä eli nuhteetonta elämää. Hänellä oli ne kuuluisat rahapussit, kirkonpussi ja omapussi. Näistä lainattiin rahaa toisesta toiseen, mutta koskaan rahamäärissä ei ollut huomauttamista.
Pekan veli ”taas” Olli Berg oli runoilija,virsien tekijä, kääntäjä, kansakoulun opettaja ja valtiopäivien valitsijamies. Hän käytti kirjoituksisssaan nimeä Olli Wuorinen. Hän testamenttasi omaisuutensa Olli Wuorisen rahastoon, josta jaettiin apurahoja uukuniemeläisille opiskelijoille aina 1980- luvulle asti. Sitten tulee isoisäni isä Ludvig Berg, hänkin toimi luottamustehtävissä mm. lautamiehenä. Ludvigin poika Pekka Berg isoisäni, asui perheineen Matrissa sotaan asti ja vielä välirauhan ajan. Hän rakensi 1938 uuden talon, jossa ei kuitenkaan pitkään ehtinyt asua, kun tuli evakkoon lähtö Petäjävedelle. He pääsivät muuttamaan takaisin 1942 ja korjasivat rakennukset. Vuonna 1944 tuli viimeinen lähtö, sinne jäi Joutselampi Neuvostoliiton puolelle. Sodan jälkeen isoisäni osti Niukkalasta maatilan, johon tein tuon lapsuuden linja-auto matkan. Tässä lyhyesti Bergin suvusta, olen kymmenes sukupolvi näitä Oloffin jälkeläisiä.

Joutselampi jäi kolme kilokilometriä rajan tuolle puolelle, lyhin matka sinne on Kurkelan järveltä Mikkolanniemeltä. Nykyisestä kodistani on matkaa linnuntietä reilut kaksikymmentä kilometriä, Niiralan kautta kiertäen noin kaksisataa kilometriä. Ensimmäiset kotiseutumatkat olivat todellisia elämys- ja seikkailumatkoja. Niiralan raja-asemalla oli puurakenteiset parakit ja rajalta melkein koko matka oli soratietä. Linja-autossa oli hiekanpölyä niin paljon, ettei takaosasta nähnyt kuljettajaa. Perhemajoitukset Sortavalassa, syötiin hapankaalia ja leipää ja yritettiin keskustella ilman tulkkia ja sanakirjaa.

Eräällä reissulla ravintoloista oli ruuat loppu, matkanjärjestäjä oli ostanut jostain kaksi laatikkoa armeijan säilykelihapurkkeja. Niitä syötiin Ahinkoskella, kyllä oli hyvää, vielä nykyisilläkin matkoilla pysähdyn muistelemaan lounasta. Kaksi kertaa miliisit käännyttivät Lahdenpohjasta takaisin, väittivät Jaakkimassa olevan sotaharjoituksen. Matkanjärjestäjä oli varmaan unohtanut lahjusrahan, se oli siihen aikaan tärkeä. Kerrankin henkilöautot upposivat tielle, venäläiset kuljettajat kävivät Sikopohjasta hakemassa maastokelpoisen kuorma-auton, niin mentiin auton lavalla Joutselammille reipasta vauhtia, reunoista kiinni pidellen.
Nykyiset matkat on tehty pienellä porukalla, maasturilla tai nelivetoisella pikkubussilla. Aikaa on varattava reilusti, rajalla menee helposti kaksi tuntia. Majapaikkaan ilmoittautuminen saattaa kestää toiset kaksi tuntia, vaikka varaukset on tehty – maassa maan tavalla. Jaakkimassa Niäsjärvellä on Juho Bergin myllyn rauniot ja tien toisella puolella Vasilin maatila. Matrin yläkylästä löytyy datsa Nivanlahdesta, kansakoulun paikalla on nykyisin vartio, joka tosin on suljettu. Hartikaisenmäkeen mentäessä näkyy paljon marjapensaita ja omenapuita, vanhoja talon paikkoja. Venäläiset ovat rakentaneet tien viereen helikopterin laskeutumispaikan. Kukkarnivalla on niin paljon vesakkoa , että kanavakin näkyy huonosti. Sitten tulee Joutselampi, matkaa koululta seitsemän kilometriä. Sinne löytää helposti, iso lampi tien vasemmalla puolella. Pihasta löytyy kahden talon kivijalat, navetan kiviosa ja kiviset vetorappuset. Rannassa on kaksi saunan pohjaa, venäläisten tekemiä tulisijoja, savustuspönttöjä ja vaatteiden kuivausriukuja sekä uimapaikka. He käyvät kalastamassa ja retkeilemässä, polkuja lammen ympärillä on paljon. Vuonna 2004 pystytimme muistopaalun, johon on kaiverrettu tilan nimi ja ne perheet, jotka siellä asuivat ja vuosiluvut. Se kertoo kävijöille paikan historiasta ja asukkaista. Venäläiset ovat antaneet olla paalun rauhassa, aluksi pelotti, että se viedään pois. Siellä keitellään kahvia, paistetaan makkaraa ja muistellaan menneitä, joskus tulee kyynel silmään ja ääni murtuu. Toukokuussa on tarkoitus jälleen lähteä, silloin on vähän kasvillisuutta ja paikat näkee hyvin, tosin tiet voivat olla huonossa kunnossa. Samalla voi käydä Pienellä Iijärvellä, Kiiverin myllyllä ja Pääsiäisvaarassa, paluumatkalla Sikopohjassa, Ristilahdessa , Mensuvaaran lentokentällä ja Parikanniemessä. ”Käki kukkuu siellä ja kevät on, vie sinne mun kaihoni pohjaton.”

Suosittelen lukemaan seuraavat kirjat
– Erkki Leminen: Sikopohjan poika
– Olli Vuorinen: Sepitelmiä (runokokoelma) 1875, Suomen saloilta 1871, Salmelan heinätalkoot, Kotikuusen kuulumisia
– Uukuniemi – rajan halkoma pitäjä
– Veikko Pitkänen: Matri ja Matrilaiset
(näitä saa kirjaston kautta)

Jorma Berg
jorma.berg(at)elisanet.fi