Pääkaupunkiseudulta Uukuniemelle -pysyvästi.

Väki vähenee maaseudulla ja muuttoliikenne kaupunkeihin tai esikaupunkialueille käy vilkkaana. Vai onko näin? Onneksi löytyy myös poikkeuksia, tämän ovat todistaneet Helena ja Risto Remes, jotka ovat virallisesti uukuniemeläistyneet maaliskuun 10. päivä. Mutta mikä sai espoolaispariskunnan ostamaan asunnon juuri Uukuniemeltä? Tähän kysymykseen Remekset ovat saaneet vastata jo useasti.

– Asunnon ostimme itse asiassa jo helmikuussa 2015. Nyt eläkkeelle siirryttyäni oli mahdollisuus muuttaa tänne pysyvästi, kertoo Risto. Remes on paljasjalkainen helsinkiläinen ja vaimo Helena puolestaan on kotoisin Rääkkylästä. – Muutin tosin jo 15 -vuotiaana synnyinseudulta pois, joten tunnen pääkaupunkialueen paljon paremmin, Helena naurahtaa. -Ensimmäisen kerran vierailimme Uukuniemellä vuonna 2002 sukujuhlissa. Ajoimme Kirkonkylälle, emmekä edes tajunneet Niukkalan “taajamaa”, hän hymähtää.   -Samalla reissulla kävimme myös ensimmäistä kertaa tanssimassa Nuorisoseurantalolla, jatkaa Helena. Tanssiharrastus onkin pariskunnan intohimo ja lavatansseissa kierrellään sekä kesällä että talvella. -Aiemmin reissasimme lomien aikana asuntoautolla ja nämä lähialueen lavat ovat tuttuja jo vuosien takaa, kertoo Risto.

Päätös muuttaa paikkakunnalle, josta ei entuudestaan tunne ketään, on todella rohkea. Siihen ei monikaan pystyisi. – Mieli on halajanut maaseudulle jo pidemmän aikaa. Ensin katselimme asuntoja muun muassa Kesälahdelta. Kriteerinä oli oikeastaan vain se, että oma sauna on oltava. Lopulta Risto huomasi ilmoituksen Niukkalassa sijaitsevasta rivitalokolmiosta, jossa saunan lisäksi oli oma takka ja leivinuuni. Lähdimme heti asuntoa katsomaan, Helena kertoo. Pientä remonttia Remekset ovat asunnossa tehneet ja leivinuunikin on muurattu uudelleen. -Täällä asuminen on kuitenkin huomattavasti edullisempaa kuin pääkaupunkiseudulla, jossa vuokrahinnatkin ovat pilvissä. Lisäksi on rauhaa, puhdasta luontoa ja mukavia ihmisiä. Voisiko sitä enää paremmin eläkepäiviä viettää, molemmat Remekset toteavat.

– Kaupungissa ihmiset ovat todella stressaantuneita. Ei siellä kukaan tervehdi tai tule juttelemaan, sanoo Risto. -Täällä sen sijaan vierähtää kauppareissullakin helposti tunti kun kuulumisia vaihdetaan yhden jos toisen kanssa, Helena jatkaa. Ja kauppamatkaa tosiaan on vain se muutama sata metriä. Entä kuinka pariskunta on sopeutunut paikkakunnan palvelujen rajallisuuteen? -Minusta täällä on kaikki mitä tarvitaan. On kauppa sekä pankki, ja pankilla lääkekaappi, josta saa tarvittaessa vaikka Buranaa. Jos jostain sellaisesta on puute mitä täältä ei saa, piipahdamme Kesälahdella, Helena sanoo. Tanssimassa käymme kerran viikossa Pajarinhovissa. Kesällä taas tanssimme lähes joka ilta, milloin Rajavaaran lavalla, Kisapirtillä tai Joensuun lavoilla tansseja vain on, hän jatkaa. On ilmiselvää, että Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmaa seurataan Remesten olohuoneessa tiiviisti joka sunnuntai. – On kyllä uskomatonta kuinka siellä kilpailijat omaksuvat niin nopeasti oikeat askelkuviot. Opetus on varmasti todella intensiivistä, Helena sanoo. – Itsekin olemme useita tanssikursseja käyneet esimerkiksi Joensuussa. Ensi syksynä alkaa yksi kurssi myös Parikkalassa, Helena kertoo. Myös pariskunnan muut harrastukset ovat liikunnallisia ja ulkoilupainotteisia. – Täällä on lähellä paljon metsäpolkuja, joita kiertelemme. Lisäksi meillä on vene tuossa Pyhäjärven rannassa jolla kesällä käymme kalastamassa, kertoo Risto. Viime kesänä saaliiksi saatiin hirmuinen järvitaimen, siinä oli paikallisillekin kalamiehille ihmeteltävää, hän naurahtaa.

Vielä Remekset eivät ole varsinaisen muuton jälkeen Espoossa vierailleet. Aikuiset lapset asuvat tällä hetkellä Espoossa ja Orivedellä. -Viimeistään toukokuussa lähdemme katsomaan toisen pojan uutta kotia Lohjalle, jonne hän on muuttamassa, Helena sanoo. -Mutta me emme täältä muuta enää minnekään, Remekset toteavat lopuksi kuin yhdestä suusta.

Remekset
Helena ja Risto Remes ovat kotiutuneet hyvin Uukuniemelle.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Yksi kommentti artikkeliin “Pääkaupunkiseudulta Uukuniemelle -pysyvästi.”

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>