Tuleva viikonloppu on tuhansille nuorille se kesän tärkein, kun monen vuoden uurastus viimein palkitaan valkolakilla ja ylioppilastutkintotodistuksella. Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoitti kaiken kaikkiaan n. 27 000 lukiolaista. Ammatillisen perustutkinnon suorittaneita puolestaan on juhlittu jo tammikuusta lähtien.
Uukuniemeltä kaiken kaikkiaan viisi nuorta on saanut opintonsa tänä keväänä päätökseen. Petra Pääkkönen ja Erno Tikkinen valmistuivat ammattiin alkutalvesta, Annukka Suppola ja Tomi Karhinen juhlivat valkolakkia lauantaina. Milla Valtonen puolestaan juhlii molempia, sillä kaksoistutkinnon suorittanut nuori nainen on nyt sekä maalari että ylioppilas.
Uukuniemen Kummunkylästä kotoisin olevat Petra, Erno ja Annukka asuvat ja opiskelivat Savonlinnassa. – Kävin Savonlinnan ammatti- ja aikuisopistossa ympäristönsuunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelman ja valmistuin sisustusalan artesaaniksi tammikuun lopussa, kertoo Petra. Savonlinna valikoitui opiskelupaikkakunnaksi sijainnin ja tuttuuden vuoksi. Myös Petran sisarukset asuvat siellä. – Ammatillinen koulutus kiehtoi, koska mielessä oli selvä suunta mitä haluaisin tehdä. Tammikuun jälkeen olen ollut osa-aikaisesti töissä Amanda B:ssä ja nyt tulevana kesänä enemmän. Toivon, että työt jatkuvat kesän jälkeenkin, jatko-opintomahdollisuudet ovat käyneet nekin mielessä. Valmistujaisjuhlia vietin lähipiirin kanssa, sanoo Petra.

Samassa oppilaitoksessa Petran kanssa opiskeli myös Erno, josta hän valmistui talonrakentajaksi muutama kuukausi sitten. -Rakennusala kiehtoi koska siinä näkee konkreettisesti oman aikaansaannoksensa, Erno kertoo alavalinnastaan. – Tällä hetkellä olen töissä Savon MA -rakennuksella. Olin siellä ollut jo aikaisemminkin ennen armeijaa, opintojen aikana, ja nyt pääsin takaisin, Erno jatkaa. – Valmistujaisia vietettiin rakennusalaa opiskelleiden kavereiden kanssa.
Myös Millalla syy pintakäsittelyalalle hakeutumiseen oli se, että maalarin työssä oman käden jälki on heti nähtävissä. Kaksoistutkinnon suorittaminen ei ole missään vaiheessa tuntunut erityisen haasteelliselta, vaan kaikki on sujunut hyvin omalla painollaan. Imatralla opintonsa suorittanut Milla on työskennellyt muun muassa Imatran K-Raudan maaliosastolla. Kesällä hän tekee maalaustöitä yrittäjänä Uukuniemen alueella yhdessä poikaystävänsä kanssa. – Kyllähän se nopeuttaa huomattavasti etenkin suuremmissa töissä, Milla sanoo.

Annukka kirjoitti ylioppilaaksi Savonlinnan Lyseon lukiosta. – Valitsin lukion siksi, koska en peruskoulun jälkeen tiennyt mikä ala minua kiinnostaa. Tällä hetkellä olen kesätöissä Savonlinnan seurakunnalla, hautausmaan työntekijänä. Tulevaisuudessa toivoisin löytäväni itseäni kiinnostavanan, mielenkiintoisen alan, jonka parissa jatkaa opintojani, Annukka sanoo. – Lauantaina lakitus on Savonlinnasalissa, jonka jälkeen ylioppilasjuhlia vietetään täällä Uukuniemellä.

Tomin opinahjo on Joensuun Lyseon lukio. Tällä hetkellä hän asuu Uukuniemellä, jossa valkolakkiakin juhlitaan. -Jatkot ovat sitten Joensuussa, kertoo abiturientti. – Kesäksi menen töihin Savonlinnan torille. Tulevaisuuden haaveissa on opiskellä diplomi-insinööriksi, Tomi päättää.

K.L.