Jo varsin varttuneeseen ikään ehtinyt Uukuniemen Martat ry juhlii uutta kymmenlukua tulevana lauantaina entisellä Kirkonkylän koululla. Juhlapaikka on monessa mielessä martoille merkittävä: samassa rakennuksessa yhdistys sai alkunsa 80 -vuotta sitten Sortavalasta saapuneen marttakonsulentin johdolla. – Tämä vuosi on pitkälti keskittynyt juhlien järjestämiseen ja se on ollut todella suuri ilo sekä kunnia. Pienen mutta sitäkin toimeliaamman hallitusjäsenistön kanssa asiat on saatu hyvin organisoitua, kertoo Uukuniemen Martat ry:n puheenjohtaja Kyllikki Uimonen. Marttatoimintaan Uimonen lähti mukaan puolivahingossa joitain vuosia sitten osallistuttuaan piirakantekokurssille. Nuoruudessaan Uimonen vierasti järjestötoimintaa, mutta nykyisin häntä voisi kutsua jo todelliseksi yhdistysaktiiviksi. Nyt meneillään on ensimmäinen kausi marttojen puheenjohtajana. Edellinen puheenjohtaja Armi Käppi hoiti tehtävää kunniakkaasti lähes 16 vuotta ja kuuluu edelleen yhdistyksen kantaviin jäseniin. Uuden puheenjohtajan mielestä nuorien jäsenten hankkiminen sekä varainkeruun tehostaminen olisi elintärkeää, jotta marttatoiminta jatkuisi myös tulevaisuudessa. Juhlajärjestelyjen lisäksi kuluneeseen kevääseen ja kesään on kuulunut perinteiset torikahvitukset sekä kyläkaupan avajaiskahvitukset. Virkeät martat ovat myös kokoontuneet usean vuoden ajan viikoittain kuntosalilla. – Syksymmällä on luvassa hiukan rennompaa ohjelmaa ja tarkoituksena olisi muun muassa vierailla viinitilalla, sanoo Uimonen.
Yli 120 vuotta sitten Lucia Hagmanin toimesta perustetun Marttajärjestön tarkoituksena oli kotien aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin parantaminen sekä kodissa tarvittavien tietojen ja taitojen opettaminen. Vaikka vuoden ovat vierineet, tarvitaan kyseisiä taitoja myös nykypäivänä ehkä enemmän kuin koskaan. – Martat ovat aina olleet suuria mielipidevaikuttajia ja seuranneet aikaansa. Eri vuosikymmeninä yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat heijastuneet jollain tavalla myös marttatoimintaan, Uimonen pohtii. Hänen mielestään on harmillista, että moni lyö yhdistykseen edelleen vanhahtavaa leimaa. Se osaltaan saattaa vaikeuttaa nuorten innostamista mukaan toimintaan. Suuremmilla paikkakunnilla niin kutsuttu nykymartta -käsite on kuitenkin saatu vireäksi ja toimivaksi. – Meidän väestöpohjallamme se on huomattavasti hankalaa, mutta ei ehkä mahdotonta. Siitä Kesälahden Martat ovat hyvä esimerkki, sanoo Uimonen.
1930 -luvulta lähtien marttojen toimintaa on suunnattu kulloinkin keskeisten neuvonta-aiheiden mukaan. Tällä hetkellä kolmivuotisen teemakauden aiheena on kestävä arki, kestävän ruokatalouden edistäminen ja ilmastonmuutoksen hillitseminen “keittiön kautta”. Tähän teemaan liittyen lauantain juhlatilaisuudessa esitellään myös Uukuniemen Marttojen oma Juhlavinkki sekä lähiruokaan liittyvä haaste Parikkalan kunnalle, jonka vastaanottaa kunnanjohtaja Vesa Huuskonen. Käsitteenä lähiruoka jättää edelleen paljon avoimia kysymyksiä. Joillekin jo pelkästään kotimainen ruoka on lähiruokaa, toisille se taason vähintään omassa maakunnassa tuotettua. Tällä hetkellä hyvinkin trendikkääseen lähiruoka -käsitteeseen liitetään myös tuotannon pienimuotoisuus sekä puhtaus. Uimosen mielestä lähiruokatietoisuutta tulisi edelleen lisätä sekä tukea pieniä tavarantoimittajia. Uukuniemen Kyläkaupassa paikallisuus on otettu hyvin huomioon. Valintoja tehdessä ei aina kannata tuijottaa hintalappua. – – Varsinkin lähiliha näkyy oman kauppamme hyllyillä vahvasti. Olisi hyvä pysähtyä välillä kunnolla miettimään, mitä marketista ostoskoriin oikein poimii, sanoo Uimonen.
Marttojen 80 -vuotisjuhlatilaisuus alkaa lauantaina klo. 13.00 ja se on kaikille avoin. Juhlavinkin sekä haasteen esittelyn lisäksi ohjelmaan kuuluu muun muassa musiikkia ja Uukuniemen Marttojen historiaa. Juhlapuheen saapuu pitämään Etelä-Karjalan Martat ry:n toiminnanjohtaja Tuija Valjakka.

Alla kuvakooste vuosien varrelta:





