
Uukuniemen nuorisoseurantalon sali täyttyi torstaina 16.6 lavis-lavatanssijumppaajista. Kyseessä on uusi liikuntamuoto, jossa yhdistyvät perinteiset lavatanssiaskeleet ja jumppa.
Hauska, helppo ja hikinen laji syntyi Kouvolassa muutamia vuosia sitten liikunnanohjaaja Sirkku Pusan ja fysioterapeutti Johanna Partasen yhteisellä automatkalla. Tanssijumppaan ja sen musiikkityyleihin pystyi erittäin hyvin soveltamaan myös kuntouttavaa näkökulmaa vaikka kyse onkin pohjimmiltaan ryhmäliikunnasta.
Lavis-lavatanssijumppaa tanssitaan yksin. Varpaille tallontaa ei siis tarvitse pelätä. Tunnilla tanssitaan musiikin tahdissa tuttuja lavatanssilajeja kuten humppaa, jenkkaa, cha chata, sambaa ja rockia.

Uukuniemellä, Saarella ja Parikkalassa lavis-ohjaajana toimii Riitta Lindroos. Hänen isänsä on Uukuniemen entinen kanttori, Matti Moilanen. Moilaset asettuivat Uukuniemelle eläkepäiviksi muutama vuosi sitten ja ovat koko perheen voimin kunnostaneet entisenä Matin-kioskina, nykyisin Tyynen-tupana tunnettua taloa. Paraisilla asuva Lindroos viihtyy Uukuniemellä.
-Rakastan tanssimista ja liikkumista! Tunneilla on käynyt hyvin porukkaa, kertoo pirteä Lindroos.
Hauskalla tavalla kuntourheilua
Päivi Pennanen oli saapunut Uukuniemen lavis-tunneille Kesälahdelta. Uukuniemen Kummunkylässä syntynyt Pennanen käy säännöllisesti Niukkalan jumppatunneilla ja lavatanssijumppaan hän tykästyi heti ensi hetkestä lähtien.
-Mielettömän upeata! Tämä on hauskalla tavalla oikeaa urheilua, kertoo Pennanen.
Lavis-lavatanssijumppatunneilla syke nousee, hiki virtaa ja mieli pysyy virkeänä.
Lavis-lavatanssijumppa Uukuniemen Nuorisoseurantalolla kesäkuun ajan tiistaisin ja torstaisin klo 18.00. Ohjaajana Riitta Lindroos. Osallistumismaksu 7 euroa.
-TT


