Uukuniemen Seudun Sanomat julkaisee 25.3. mennessä tekstinsä jättäneiden kuntavaaliehdokkaiden esittelyt. Seuraavassa Kokoomuksen ehdokas Markku Uimonen.
Hei, olen Markku Uimonen Uukuniemeltä ja ehdolla numerolla 32 Parikkalan kunnanvaltuustoon.
Jotkut ehkä muistavat minut Vasukkaiden aktiivina, mutta kuusi vuotta sitten eläkkeelle jäätyäni muutin vakituisesti asumaan äitini synnyinpitäjään Uukuniemelle, kirkasvetisen Karjalan Pyhäjärven rannalle. Nyt olen mukana monen uukuniemeläisen yhdistyksen toiminnassa. Vanhusten tukiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan pesti oli ensimmäinen ja sen jälkeen tuli Osuuspankin hallintoneuvoston varapuheenjohtajuus sekä Parikkalan kirkkovaltuusto ja viime syksynä ryhdyin myös Osakaskunnan sihteeriksi.
Perheeseeni kuuluu vaimo sekä yhteensä viisi täysi-ikäistä lasta sekä kaksi lastenlasta. Perheeseen kuuluu myös 5-vuotias Espanjan vesikoira, Leo Kullervo.
Vapaa-aikaani käytän päivittäiseen lenkkeilyyn koiran kanssa. Kokkaaminen on mieluisa askareeni ja saunominen on joka-iltainen yhteinen rentoutumishetki.
Kunnanvaltuustoon tarvitaan päätöksentekijöitä myös sivukyliltä ja minulle Uukuniemeläisten hyvinvointi ja peruspalveluiden säilyminen ovat toimintani kulmakivi. Haluan olla vastuunkantajana siinä, että kuntapäätöksissä huomioidaan myös kunnan pohjoisin kolkka, Uukuniemen pitäjä.
Kaukana kuntakeskuksesta kolmannen sektorin tarjoamat palvelut, esimerkiksi liikuntapalvelut ja vanhustenhoito, tuotetaan osin uukuniemeläisten yrittäjien voimin. Kuitenkin kunnan tuki on toiminnan jatkumisen kannalta elintärkeää. Onneksi kunnan pohjoispäähän on syntynyt uusia kuntalaisia ja siksi koulun säilyminen Akonpohjassa on pienien koululaisten kannalta todella tärkeää. Ilmaisten kirjastopalvelujen säilyminen omalla kylällä on tärkeää kaiken ikäisille.
Yhdessä tekemällä, kaikkien yhteistyöllä saamme asuinkunnastamme toimivan ja turvallisen paikan elää.
Markku Uimonen, kuntavaaliehdokas numero 32
Kalalahdentie 65, 59730 Uukuniemi
Puh. 0400 815 359
uimonenmarkku@gmail.com
K.L.
Olen tuntenut Markun jo vuosikymmenien ajan. Hän on oikeastaan ainut henkilö, jolla on mahdollisuus mennä läpi täältä Uukuniemen kylältä Parikkalan kunnan tulevaan valtuustoon. Se tietenkin edellyttää, että keskitämme äänemme hänelle. Paluumuuttajana hän on nähnyt tavallaan ulkopuolisena, mitä vahvuuksia meillä täällä tynkä-Uukuniemellä on jäljellä. Ei kukaan Parikkalan tai Saaren valtuutetuista muista meitä Uukuniemellä asujia, joten Markku olisi meidän “äänitorvemme” uudessa valtuustossa, joten äänestetään yli puoluerajojen Markua, että saadaan hänet läpi uuteen Parikkalan kunnanvaltuustoon
Harri kirjoittaa juuri sen keskeisimmän asian Uukuniemen asemasta Parikkalan kunnassa ja Markun tarpeellisuudesta edustajaksemme uuteen valtuustoon. Muistettakoon myös nyt äänestettäessä, että Kokoomuksen vastustuksesta välittämättä Keskustan enemmistöpäätöksellä on mm. Uukuniemen Kummun koulu lopetettu ilman luotettavaa säästölaskelmaa.