Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen on kesän Unikeko!


Näin mulahtaa kesän unikeko kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Pyhäjärveen.
Näin mulahtaa kesän Unikeko kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Pyhäjärveen. Kuva: Mirja Ulmanen.

Uukuniemen vapaa-ajan asukkaat ry, Vasukkaat, järjestivät keskiviikkona 27.7 Unikeon tapahtumapäivän Papinniemen leirintäalueella. Ilma oli kuin morsian, joten päivää vietettiin upeissa puitteissa.

Vasukkaiden vesiliikuntapäivä alkoi hauskasti kesän Unikeon paljastamisella. Ensimmäistä kertaa jaetun tittelin sai, ei enempää eikä vähempää, kuin Parikkalan oma kunnanjohtaja Vesa Huuskonen.

Uimapukuun sonnustautunut Huuskonen kannettiin Papinniemen vierasvenesatamaan isolla natisevalla hetekalla. Syvä kuorsaus loppui nopeasti, kun Huuskonen lensi komeassa kaaressa peilityyneen Pyhäjärveen. Vesi virkisti kunnanjohtajaa sen verran, että hän päätti tehdä näyttävän kroolauskierroksen noin parinkymmenen paikalle saapuneen henkilön edessä.

Päivä jatkui Uukuniemen Urheilijoiden puheenjohtaja Katri Leväsen vetämällä ulkoilmajumpalla. Tämän jälkeen vuorossa oli melonta- ja kanoottiopastusta, SUP-lautailua, vesihiihtoa ja vesirenkaan vetoa.

Vasukkaiden Juhani Saharinen ja Mirja Ulmanen kertoivat päivän ohjelmasta. Luvassa oli muun muassa melontaa, suppailua, vesihiihto yms.
Vasukkaiden Juhani Saharinen ja Mirja Ulmanen kertoivat päivän ohjelmasta. Luvassa oli muun muassa melontaa, suppailua, vesihiihtoa yms.

Virkeillä Vasukkailla ideoita riittää

Vasukkaiden aktiivijäsen Juhani Saharinen kertoo tapahtuman onnistuneen erinomaisesti.

-Mukava tapahtuma. Unikeon nimittämisestä yritetään tehdä perinne, kertoo Saharinen samalla arpoja myyden.

Vasukkaat viettävät ensi vuonna 20-vuotisjuhlia. Aktiviinen yhdistys on ollut vuosien saatossa monessa mukana. Katuvalot kirkonkylälle hanke, 90-luvun Kesäsenssit, rantakalaillat, kesäretket, osakkaana Kummunkorkea Koulussa, juhannustori, kalasataman venelaiturihanke yms. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ensi vuonna vietettävän 20-vuotisen taipaleen kunniaksi Vasukkaat herättävät eloon aikanaan suuren suosion keränneen Kesäsenssit tapahtuman.

 

Helle toi ihmiset Papinniemen upealle hiekkarannalle.
Helle toi ihmiset Papinniemen upealle hiekkarannalle.

Kesäsenssit järjestetään heinäkuussa 2017 Kummunkorkea Koululla. Tapahtuman perinteeseen kuuluneet senssitanssit vuorostaan tanssitaan Uukuniemen omalla Tavastia klubilla eli Biisoni areenalla Juholassa.

-Vasukkaat pyrkivät tuomaan elämyksiä paikkakunnalle, tiivistää Saharinen Vasukkaiden ideologian.

Yhdistyksen toiminnassa alusta alkaen mukana olleelle Sahariselle on päivän selvää miksi Vasukkaat pysyvät yhtä vireänä ja aktiivisena kesästä toiseen keksien aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

-Meillä on yhdistyksessä ihmisiä joilta ideointi ja tapahtumien järjestäminen onnistuu. Tämä on tosi hieno juttu. Pyrimme elävöittämään pientä Uukuniemeä, pohtii Saharinen.

Uuden perinteen luominen, kuten kesäisen Unikeon valitseminen on oiva esimerkki tästä idearikkaasta yhdistyksestä. Vasukkaiden Jarkko Valjuksen mukaan kunnanjohtajan valinnalla ensimmäiseksi unikeoksi halutaan viestiä, että Papinniemi on koko Parikkalan yhteinen asia. Paikka joka yhdistää ja tuo yhteen eri alueiden ihmisiä.

Jännityksellä jäämme odottamaan kuinka Unikeko pestinsä hoitaa ja mitä Vasukkaat keksivät tulevaisuudessa.

-TT


keko_2
Uukuniemen Urheilijoiden puheenjohtaja Katri Levänen veti ulkoilmajumppaa leirintäalueen beachvolley-kentällä.
Unikeko tuotiin paikalle vanhalla isolla hetekalla.
Unikeko tuotiin paikalle vanhalla isolla hetekalla. Kuva: Mirja Ulmanen.
unikeko_4
Näin komeasti kroolasi Unikeko Vesa Huuskonen. Kuva: Mirja Ulmanen.
unikeko_3
Unikeko kannettiin Papinniemen vierasvenelaiturille. Kuva: Mirja Ulmanen.

 

 

unikeko_5
Vesa Huuskonen Pyhäjärven pulahduksen jälkeen. Kuva: Mirja Ulmanen.

 

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>