Kummun tsasouna vaalii 1600 -luvun säässynän perinnettä

 

Kummun mäkisestä maisemasta erottuu nyt uusi maamerkki, kun Kummun kyläyhdistys Leader-hankkeen turvin toteutti vuosikymmeniä keskustelun aiheena olleen idean ja hankki tsasounan jatkamaan 1600 -luvulla Kummussa sijainneen säässynän perinnettä. Kärki-Leaderin  20 000 euron hankeeseen kuului yksityisiä rahoittajia, ja se vaati myös lukuisia tunteja talkootyötä -sekä tietenkin ahkeria talkoolaisia.

Tsasounan etsiminen oli jo projekti sinänsä mutta lopulta sopiva löytyi Tori.fi -nettisivujen kautta. – Nettisurffailun ja google-hakujen kautta päädyin Tori.fi -sivustolta Sonkajärvellä olevan vanhan kyläkoulun myynti-ilmoitussivulle. Kyläkoulun jonka pihapiirissä oli myös tsasouna. Pienen tiedustelun jälkeen selvisi, että tsasouna oli mahdollista ostaa erillisenä ja sieltä se sitten lopulta siirrettiin kokonaisena tänne Kumpuun, kertoo Jouni Suppola.

Tsasouna on ollut nykyisellä paikallaan vasta reilut kaksi viikkoa. Ikoneita tuli osittain tsasounan mukana ja osittain yksityisiltä lahjoittajilta. Kutsukello puolestaan hankittiin Jäppilän ortodoksisen seurakunnan tsasounasta. – Kello on tosin vielä asentamatta, ja mietimme nyt tuleeko se kiinni itse tsasounarakennukseen vai rakennammeko erillisen tapulin, Suppola paljastaa. Kaavilla vuonna 1985 valettu kello on osittain messinkiä ja osittain hopeaa. – Kutsukellossa on siis hopeinen sointi, naurahtaa Suppola. -Tsasounan ympäristö on myös vielä suunnittelun alla ja pihaistutukset tulevat varmasti muuttamaan maisemaa, hän jatkaa.

Kummun tsasouna on ekumeeninen ja se on pystytetty Arseni Konevitsalaiselle, jonka päivää vietetään 12.6. Tämän vuoksi tsasounan virallinen vihkiminenkin tapahtuu vasta ensi kesänä. Elokuussa tsasounassa vietetään kuitenkin kuitenkin ainakin yhdet häät.

Ilman talkoovoimia tsasouna-hanke tuskin olisi toteutunut. -Pidimme yhdet isommat talkoot, joihin osallistui 17 henkeä. Sen lisäksi oli muutama pienempi talkoo, kertoo Suppola. – Erityiskiitoksen ansaitsevat Pertti Siitonen Oy ja Hannu Valtonen, jotka suorittivat maansiirtotyöt, sekä Mika Suppola, joka teki talkoilla timpurin töitä, Suppola jatkaa.

Kummun tsasounasta on jo parissa viikossa tullut erityisesti lomalaisten suosittu vierailukohde ja toki myös paikalliset ovat sitä käyneet ihastelemassa. Moni ei myöskään ole aiemmin kuullut Kummun säässynästä, joka sijaitsi 300 metrin päässä nykyisestä tsasounasta. Uukuniemen toinen tsasouna sijaitsee Kirkonkylällä.

 

Kummun tsasouna viimeinkin omalla paikallaan!
Ensi kesänä myös tsasounan ympäristö tulee muuttumaan pihasuunnittelun ja istutusten ansiosta.
Ikoneita tsasounan sisällä.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

3 kommenttia artikkeliin “Kummun tsasouna vaalii 1600 -luvun säässynän perinnettä”

  1. Andreas Hänninen

    Tuon tsasounan on suunnitellut kolleegani Konevitsan arkkitehti Nikita Stepanovits Veselov hänen ollessaan tekemässä julkisivupiirustuksia yritykselleni Kuopion katedraalista, sen restaurointisuunnitelmien laatimiseksi 100-vuotisjuhlaa varten…

Kommentoi:

Napsauta peruuttaaksesi vastauksen.

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>