Tänään 11.7. vietetään maailman väestöpäivää. Vuodesta 1989 saakka vietetyn päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta väestön kasvuun ja kehitykseen liittyvistä haasteista. Maailman väkiluku ylitti 7 miljardia vuonna 2011. YK:n väestörahasto arvioi väkiluvun nousevan vuonna 2050 jo yli 9,3 miljardiin. Syntyvyyden ohella lisääntyvään väestömäärään vaikuttaa kuolleisuuden lasku. Ihmiset elävät nykyään huomattavasti pidempään kuin aikaisemmin. Kehittyvissä maissa väestö ei kasva, mutta ikääntyy huomattavasti. Suurin osa väestökasvusta tapahtuukin kehitysmaissa ja etenkin näiden kaupungeissa. Tilaa ei kuitenkaan ole loputtomasti. Mihin ihmiset oikein mahtuisivat?
Opiskelin vuonna 2015 tammikuusta toukokuuhun Filippiinien Metro-Manilassa, joka on maailman tiheiten asuttu kaupunkialue. Siellä asuu 42,857 ihmistä neliökilometria kohden. Vertauskohteena mainittakoon vaikka Parikkala, jossa vastaava luku on 8,8 ihmistä. Uukuniemellä se on vieläkin vähemmän.
Koko Metro-Manilan alueella asukkaita on yhteensä lähes 13 miljoonaa. Väkiluku kasvaa hurjaa vauhtia. On ennustettu että vuonna 2020 suurin osa maailman megakaupungista sijaitsee Aasiassa. Metro-Manilassa asuu tuolloin todennäköisesti yli 20 miljoonaa ihmistä.
Halusin Manilassa asuessani kokea kaikki mahdollisimman hyvin paikallisten näkökulmasta. Esimerkiksi koulumatkani olisin voinut vallan hyvin tehdä hienolla ilmastoidulla taksilla, joka olisi syönyt kukkarostani muutaman euron suuntaansa. Päätin kuitenkin käyttää liikkumiseen kaupunkialueen junaa ja jeepneytä. Nopeasti tiivistettynä jeepney on Yhdysvaltojen miehistönkuljetusauto toisen maailmansodan ajalta, jonka kätevät filippiiniläiset muuttivat pikkubussiksi liikennöimään paikallisliikenteeseen.
Ruuhka-aikaan kaikki tuntui yhdeltä kaaokselta. Ihmisiä ja eri kulkuneuvoja on silmin kantamattomiin joka puolella. Juna-asemilla junien sulkeutuvat ovet erottavat ne sadat ja tuhannet ihmiset, jotka mahtuvat kyytiin ja jotka jäävät asemalle odottamaan. Junissa ollaan kuin sillit purkissa. Kaaos on kuitenkin hallittua. Kuin ihmeen kaupalla kaikki tuntuu toimivan, vaikkakin erittäin hitaasti. Kärsimätön ja kellontarkasti elävä länsimaalainen menettäisi hermonsa heti, mutta leppoisa filippiiniläinen jaksaa odottaa. Järkyttävä kuumuus ei tee asiasta yhtään helpompaa. Hiki virtaa jo pelkästään paikallaan seisten. Järki sanoo että kovin paljoa enempää ihmisiä ei voi Metro-Manilaan enää mahtua. Hallittu kaaos ei ole kohta enää hallittua.
Kun saavuin takaisin kotipaikalleni Uukuniemelle Manilassa asutun puolen vuoden jälkeen tajusin tämän valtavan kontrastin näiden kahden paikan välillä. Taloja siellä täällä harvakseltaan, ei roskan roskaa missään, autoja tiellä korkeintaan muutama tunnissa.
Muutama päivä sitten saunoin parin ystäväni kanssa. Istuimme saunan terassilla ja kuuntelimme kuinka Pyhäjärven laineet liplattivat ja käki kukkui taustalla. Ei muita ihmisiä mailla halmeilla. Kerroin tästä kontrasti Metro-Manilaan verrattuna. Pohdimme miksi nykyään kaikki haluavat muuttaa kaupunkiin ja kuinka pienet syrjäkylät kuolevat. Voisiko maahanmuutosta olla apua elvyttämään Uukuniemen kaltaiset kylät? Täällä olisi nimittäin tilaa jossa tallata.
Tuomas Tiainen
Kirjoittaja on Uukuniemen Seudun Sanomien kesätoimittaja,
joka viihtyy paljon maailmalla, mutta palaa aina rakkaalle
kotiseudulleen Uukuniemelle.
