
Uukuniemen nuorisoseura järjesti lauantaina 19.7 kesän toisen kirpputoritapahtuman nuorisoseurantalolla Uukuniemen kirkonkylällä. Kahviosta pystyi ostamaan tuoretta pullaa, leipäpalasia ja kahvia. Kahviota pitänyt Eila Pennanen kertoi että kirkonkylän aamutori verotti hieman kahvittelijoita mutta kesän ensimmäisen kirpputorin tapaan paikalla oli nytkin käynyt mukavasti ihmisiä.
Postimerkkeilyä jo 40:n vuoden ajan
Forssasta lähtöisin ja Uukuniemellä nykään asuva Esko Salminen oli saapunut kirpputorille myymään postimerkkejä ja mm. käsinpiirrettyjä kortteja Uukuniemen kirkosta. Salminen aloitti postimerkkien keräämisen 40 vuotta sitten. Aluksi hän keräili kaikkea vanhaa tavaraa. -Liityin lopulta Forssassa keräilykerhoon. Filatelisti kaverini toi kapsäkin joka sisälsi 1600-luvun kirjeitä. Aloin sitten keräillä nimikirjoituksia ja lopulta siirryin postimerkkeihin, kertoo Salminen.

Postimerkkien teettämisessä saattaa välillä vastaan tulla tekijänoikeuteen liittyviä ongelmia. Parikkalan seurankunnan kirkoista teettämissään postimerkeissä niitä ei kuitenkaan eteen tullut, sillä seurakunta oli hyvin myönteinen asiassa.
-Tässä on vielä myynnissä postimerkit Uukuniemen ja Saaren kirkosta. Parikkalan kirkon merkit pääsivät jo loppumaan, sanoo Salminen ja osoittaa kansiota.
Salminen kertoo yhdeksi omaksi keräilemisen kohokohdaksi postimerkkikokoelmansa Suomen presidenteistä. Keräämässään kokoelmassa on lisäksi henkilökohtainen sinetti kaikilta presidenteiltä. Seuraavan kerran Salminen tuo kokoelmansa nuorisoseurantalolle kun Uukuniemen Nuorisoseura järjestää perinteisen keräily- ja vaihtotapahtuman 2.8 klo 9-15.
-TT


