Kevään ylioppilas Katariina valmiina armeijan harmaisiin
Katariina Tuominen kotonaan Niukkalassa.
Heinäkuun alku on tunnetusti aikaa jolloin joukko uusia alokkaita astuu asepalvelukseen. Joukossa on myös monia vapaaehtoisia naisia. Tänä vuonna naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki ennätysmäärä, yhteensä 842 naista. Eniten hakijoita oli Porin prikaatiin (154) ja Kainuun prikaatiin (144). Näiden yli kahdeksansadan hakijan joukossa oli myös uukuniemeläinen Katariina Tuominen, kevään ylioppilas Joensuun normaalikoulun lukiosta. Katariina aloittaa palveluksen heinäkuun 4. päivä Haminassa yhdessä noin parinkymmenen muun naisen kanssa.
-Oikeastaan nyt on vasta alkanut jännittää, kun on enää kaksi viikkoa aikaa, kertoo Katariina.
Isänmaa merkitsee Katariinalle paljon
Syksyllä 19-vuotta täyttävä neitokainen sai idean armeijaan lähtemisestä yläasteikäisenä. Muutama vuosi tämän jälkeen asia alkoi konkretisoitua ja lukion toisella luokalla Katariina päätti laittaa puolustusvoimille hakemuksen.
-Olen aina ollut isänmaallinen. Kotimaa merkitsee minulle erittäin paljon, samoin vapaus, luonto ja kulttuuriperintö. Maanpuolustustahto oli suurin syy minkä takia päätin hakea vapaaehtoiseksi, pohtii Katariina.
Palveluspaikaksi valikoitui lopulta Hamina. Vaihtoehtoina olivat myös Onttola Joensuussa ja Kainuun prikaati Kajanissa. Katariina halusi kuitenkin pois opiskelukaupungistaan Joensuusta ja Kajaanista hän ei tuntenut ketään.
-Muutin huhtikuun alussa Kotkaan, joka sijaitsee aivan Haminan lähellä. Kotka on kiva paikka ja siellä asuu veljeni, sanoo Katariina.
Palvelukseen astuvat naiset ovat motivoituneita
Naiset voivat suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti kaikissa puolustushaaroissa ja aselajeissa. Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen pääsemisen edellytyksenä on Suomen kansalaisuus, 18–29 vuoden ikä sekä terveydentilan ja muiden henkilökohtaisten ominaisuuksien sopivuus sotilaskoulutukseen. Naisten koulutuksen sisältö on sama kuin miehillä. Naisilla ja miehillä on yhtäläinen mahdollisuus päästä aliupseerikurssille tai reserviupseerikurssille sekä myöhemmin sotilasuralle.
Palvelukseen tulevat naiset ovat vapaaehtoisia, joten heidän motivaationsa ja palvelusta kohtaan asetetut tavoitteet ovat usein hyvin selkeät. Yhtenä motiivina on monella johtajakoulutus tai jokin muun erityiskoulutus.
Niin myös Uukuniemen Niukkalassa kesää viettävällä Katariinalla. Hänellä on tavoitteena päästä reserviupseerikouluun.
-Sotilaspoliisiksi haluaisin. Kävin läpi kaikki koulutuslinjat ja se tuntui jotenkin omalta. Lisäksi veljeni on sotilaspoliisi ja kertoi tarkemmin mitä koulutus sisälsi, tarkentaa Katariina.
Perheeltä ja ystäviltä paljon tukea
Katariina on saanut paljon kannustusta päätökselleen kavereilta ja perheeltä. Jotain hänen innostaan armeijaan lähtöön kertoo se, että kun palvelukseen astumiseen oli reilusti yli vuosi aikaa, oli Katariina todennut äidilleen positiivisesti sävyyn: Äiti, enää ei oo kuin 425 päivää.
-Olen kysellyt kovasti ukilta ja isältä, että millaista intissä on ollut aiemmin. Viime huhtikuusta saakka, kun sain palvelukseenastumismääräyksen, olen sitä päivää odottanut innolla, Katariina sanoo.
Naiset aloittavat palveluksen yhtä aikaa miesten kanssa. Palvelus järjestetään mahdollisimman pienin erityisjärjestelyin. Varuskunnissa on naisille omat tuvat, mutta leireillä, sotaharjoituksissa ja merivoimien sota-aluksilla ei järjestetä erillismajoitusta. Sotilasvaatetus on pitkälti sama kuin miehillä.
Katariina, joka on tiettävästi Uukuniemen ensimmäinen naisalokas, haki kevään yhteishaussa kauppakorkeakouluun, sillä kaupallinen ala kiinnostaa tulevaisuudessa. Sotilasuraa hän ei kuitenkaan sulje pois ajatuksista.
-Minulla on nyt vuosi aikaa miettiä tulevaisuuden suunnitelmia, nauraa Katariina.
Katariina Tuominen on tiettävästi ensimmäinen uukuniemeläinen naisalokas.
Katariina Tuominen
18-vuotias
Kevään ylioppilas
Kotoisin Uukuniemen Niukkalasta
Astuu asepalvelukseen 4.7. Haminassa
Harrastaa kuntosalilla käyntiä ja lenkkeilyä
Naisten vapaaehtoinen asepalvelus
Naiset voivat Suomessa hakea asepalvelukseen 18–29-vuotiaina.
Hakijan on oltava fyysisesti ja psyykkisesti terve Suomen kansalainen.
Palvelukseen voi hakea suoraan aluetoimiston kautta joka vuosi 1. maaliskuuta mennessä.
Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1.3.2017.