Kesänäyttely: Kuvia Kiotosta ja Tokiosta


japanikuvat_5
Tokiossa riitti nähtävää.

 

Uukuniemen kirjastolla Niukkalassa on päässyt elokuun ajan japanilaiseen tunnelmaan “Uukuniemeltä Japaniin” -näyttelyn parissa. Kirjaston vitriinin ovat täyttäneet uukuniemeläisen Irmeli Tiaisen matkakuvat Tokiosta ja Kiotosta. Tiainen on eläkkeellä oleva entinen opettaja, joka pitää matkustelusta.

-Kävimme siskoni ja siskontyttöni kanssa Japanin matkalla keväällä 2014. Näyttelyllä pyrin myös tuomaan esille sen, että omatoimimatkailu ei ole pelkästään nuorille, vaan myös näin eläkkeellä voi lähteä matkalle ilman matkatoimistoa, kertoo Tiainen.

japanikuvat_9
Uukuniemen kirjaston vitriinissä on elokuun ajan esillä Irmeli Tiaisen matkakuvia Kiotosta ja Tokiosta.

 

Japani on turvallinen maa jossa kaikki sujuu hyvin

Tiainen, hänen siskonsa ja siskon tytär päättivät lähteä Japaniin omatoimisesti, sillä ryhmämatkojen hinnat tuntuivat aika kalliilta. Monissa oppaissa kerrottiin myös, että Japani on turvallinen maa, jossa kaikki sujuu hyvin.

-Käytimme junaa ja metroa liikkumiseen. Tokion asukasluku on yli 13 miljoonaa ja siellä ei ole varsinaista keskustaa vaan useita erilaisia alueita. Suurin hämmästys meille oli kaiken sujuminen, ympäristön siisteys ja ihmisten avuliaisuus, Tiainen kertoo.

Kiotoon he matkustivat luotijunalla. jonka nopeus nousee jopa yli 300 kilometriin tunnissa. Menomatkalla junan ikkunasta pysty ihastelemaan japanilaisten pyhää vuorta, Fujia. Kiotossa he viettivät kaksi päivää, mutta nähtävää olisi riittänyt useammaksikin päiväksi.

-Matkamme oli erittäin onnistunut ja mielessä on ollut ajatus, että jospa vielä kerran pääsisi Japaniin takaisin, tiivistää Tiainen.

 

 

japanikuvat_4Näyttelyssä on esillä myös Tiaisen lapsenlapsen, Kerttu Tiaisen, tekemiä Japaniaiheisia piirustuksia.

-Kerttu innostui Japanista, kun kerroin hänelle matkastamme. Hän halusi tehdä muutamat piirustukset näyttelyyn, sanoo Tiainen.

Tiainen kertoo että näyttelyn valokuvat ovat ihan tavallisella kameralla otettuja tavallisen turistin kuvia häntä itseään kiinnostavista kohteista. Hän toivoo, että kuvia olisi mukava katsella kirjastossa käydessä ja että joku saisi niistä inspiraation lähteä käymään Japanissa. Tiainen ainakin suosittelee kovasti Japania matkakohteena.

Uukuniemeltä Japaniin-näyttely Uukuniemen kirjastossa vielä elokuun ajan. Kirjasto avoinna ma klo 16 – 18 sekä to 11-18.

-TT


japanikuvat_3
Japanista voi löytää muumien ja marimekon lisäksi hauskoja suomalaisia sanayhdistelmiä.
japanikuvat_7
Kirskikankukat kukkivat kun Irmeli Tiainen matkusti Japanissa.
japanikuvat_6
Kiotossa menee monta päivää, sillä nähtävyyksiä riittää.
Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>