Kesälahden Osuuspankki aloittaa yt- neuvottelut

Uukuniemen OsuuspankkiKesälahden Osuuspankki käynnistää toimihenkilöitä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.
Neuvotteluissa haetaan merkittäviä kustannussäästöjä vuoden 2015 loppuun mennessä. Näillä suunnitelmilla ei ole kuitenkaan vaikutusta pankin konttoriverkostoon.
Säästötarpeita aiheuttavat mm. pankin korkea kustannusrakenne, edelleen nouseva kustannustaso, muutokset asiakaskysynnässä ja – käyttäytymisessä, kilpailijoiden tehostamistoimet sekä jatkossa saatavat palvelutuotannon keskittämishyödyt.
– Pankin hintakilpailukyky on turvattava tulevaisuudessakin. Olisi perustehtävämme vastaista siirtää kasvavia kustannuksia asiakkaidemme maksettaviksi. Haluamme tarjota palvelumme kilpailukykyisin hinnoin jatkossakin, kertoo pankin toimitusjohtaja Toni Ruokanen.
– Perustehtävämme on edistää asiakasomistajiemme, asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Pystyäksemme toteuttamaan perustehtäväämme, olemme sitoutuneet pitämään kulumme vuoden 2012 tasolla
hintakilpailukyvyn turvaamiseksi. Ilman merkittäviäkin toimenpiteitä emme tule tähän pääsemään, jatkaa Ruokanen.
Neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa, ja uudelleenjärjestelyiden osalta neuvottelut koskevat koko henkilöstöä. Tämän hetken arvion mukaan neuvotteluissa haetaan säästöjä enimmillään neljän henkilötyövuoden edestä. Kesälahden Osuuspankin palveluksessa on tällä hetkellä 9 henkilöä.

Uukuniemen Osuuspankki fuusioitui vajaa vuosi sitten Kesälahden Osuuspankkiin.

Lähde: Kesälahden Osuuspankin lehdistötiedote

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>