Kesälahden Osuuspankin Uukuniemen konttorikiinteistö vaihtoi omistajaa

Kesälahden osuuspankin Uukuniemen konttori
Kesälahden Osuuspankin Uukuniemen konttori (Kuva: TT)

Kesälahden Osuuspankki ja Kimmo Tynkkynen ovat tehneet kiinteistökaupat pankin Uukuniemen konttorin liiketiloista. Idea lähti viriämään Tynkkysen kiinnostuksesta kahviotiloja kohtaan.

– Tarkoitus on avata kesäksi 2017 kahvio vanhalle ja tutulle paikalle, toteaa Tynkkynen.

– Kiinteistöjen omistaminen on käynyt pankin näkökannalta paitsi tuottamattomaksi, myös raskaaksi ja työlääksi. Lisäksi kuluhallinta vuokrasuhteessa on helpompaa. Kun Kimmolla tuntuu vielä olevan hyvä vire kehittää alueen toimintaa, niin ratkaisu palvelee varmasti koko kylää, toteaa Kesälahden Osuuspankin toimitusjohtaja Toni Ruokanen.

Tilaratkaisujen osalta kiinteistössä ei ole tapahtumassa muutoksia – ainakaan heti.

– On mahdollista, että jossain vaiheessa pankin kokoushuone otettaisiin kahvion käyttöön, toteaa Tynkkynen.

– Pankin kokoushuone on ollut viime vuodet todella vähäisellä käytöllä. Kahvion käytössä tilat tulisivat hyötykäyttöön. Vielä kun löytyisi yhtä idearikas ostaja Kesälahdella sijaitsevalle liikekiinteistöllemme,  jatkaa Ruokanen.

Tynkkynen on aiemmin hankkinut omistukseensa kauppakiinteistön, missä hänen avopuolisonsa pitää Pyhäjärven kyläkauppaa. – Pankki jää tiloihin vuokrasopimuksella, eikä kiinteistökaupalla ole vaikutusta pankin palveluihin tai palveluaikoihin.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>