Keräilyharrastajat koolla nuorisoseurantalolla

SONY DSCUukuniemen nuorisoseurantalolla pidettiin lauantaina 2.8 jo perinteeksi muodostunut keräily- ja vaihtotapahtuma. Keräilyharrastajia ja myyjiä oli saapunut mm. Forssasta, Haminasta ja Helsingistä saakka. Postimerkkikokoelmien, rahojen, tulitikkuetikettien yms. ihailun lomassa pystyi kahviosta ostamaan pientä suolaista ja makeaa.

Esko Salminen Uukuniemen nuorisoseuran keräilujaostosta kertoo idean tapahtuman järjestämiseen lähteneen noin 10 vuotta sitten kun hän muutti Uukuniemelle. Tänä kesänä kyseessä oli jo 8. kerta kun keräilytapahtuma pidettiin. -Aamulla ja puolen päivän aikaan kävi hyvin porukkaa, nyt on alkanut hieman hiljentyä, kertoo Salminen lauantain kävijämäärästä. Salminen toimi 30 vuotta keräilykerhon vetäjänä Forssassa, joten hänellä oli kova halu jatkaa harrastustaan Uukuniemelle muutettuaan.

Hän sanoo keräilijöitä olevan Suomessa noin 35 000, joiden lisäksi on vielä ns. piilokeräilijöitä. Nuoria on kuitenkin vaikea saada mukaan näin internetin ja älypuhelimien aikakaudella. Hän toivoisi keräilyn herättävän enemmän kiinnostusta myös Uukuniemellä.

Esko Salminen
Esko Salminen

-Keräilykerhoon voi liittyä kuka tahansa. Mitä aktiivisempi sitä parempi. Olen antanut sellaisen lausunnon että tämä saattaa olla viimeinen kerta kun tapahtuma järjestetään. Mukaan tarvittaisiin uutta verta. Meillä on kuitenkin hyvä talkooporukka! pohtii Salminen ja jatkaa että halutessan henkilö joka on kiinnostunut keräilystä voi tulla kokoukseen ja kertoa mitä alkaa keräillä. Henkilöä autetaan mielellään ja opastetaan mitä alkuun pääsemiseen tarvitsee ja miten esimerkiksi postimerkit säilytetään.

Harrastuksen parissa jo 70-vuotta

Yksi tapahtuman myyjistä oli Haminasta saapunut Veikko Kurvinen. Hän kertoo aloittaneensa harrastuksen 70-vuotta sitten ollessaan sotalapsena Ruotsissa. Kerääminen alkoi postimerkeillä mutta nykyään kokoelmia löytyy niin rahoista kuin korteista. Lempikohteeksi on muodostunut kuitenkin tulitikkuetiketit, joita hänellä on 40 000.

-Tein juuri vuoden parhaan löydön kun löysin nämä todella harvinaiset rajantakaiset etiketit. Ne ovat 30-luvulta ennen sotia.

Kurvinen paljastaa että vinkkejä kohteista ja löydöistä jaetaan keräilijöiden kesken. Vaikka matka Haminasta on pitkä, kertoo Kurvinen käyneensä Uukuniemen tapahtumassa jo seitsemän kertaa.

-Viiden aikaan lähdettiin Haminasta tänä aamuna ja illalla ajetaan pois. Tämä on tosi mukava paikka. Vaimo auttaa, muuten en pärjäisi, miettii Kurvinen ja antaa kiitosta myös tapahtuman tarjoilusta.

 

SONY DSC
Veikko Kurvinen on harrastanut keräilyä jo 70-vuotta. Kuvassa hän näyttää lempikokoelmaansa joka on tulitikkuetiketit. Vuoden kohokohdaksi hän mainitee löytyneet todella harvinaiset etiketit jotka ovat rajantakaa 30-luvulta.

Kurvinen kiertää vaimonsa kanssa tapahtumia myös muualla päin Suomea, joita riittää lähes joka viikolle. Monelle keräilijälle kyse onkin elämäntavasta.

-Tämä on sellainen henkireikä itselle. Jotain näprättävää eläkkeellä ollessa ja näissä tapahtumissa on mukava tavata vanhoja tuttuja.

-TT

SONY DSC
Yksi Esko Salmisen keräilykohokohdista on USA:n postilaitoksen painattamat Mannerheim-postimerkit.

SONY DSC

SONY DSC

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>