Huippupianisti Hando Nahkur vieraili Uukuniemellä

Hando Nahkur Pyhäjärven rannalla.
Hando Nahkur Pyhäjärven rannalla.

Savonlinnassa kuultiin keskiviikkona 18.6 kansainvälisesti huippuluokan pianistia kun virolainen Hando Nahkur esiintyi Melartin salissa. Viimeksi Nahkur esiintyi Savonlinnassa kaksi vuotta sitten. Ympäri maailmaa konsertoineelle Nahkurille Suomi ja varsinkin Uukuniemi on tullut tutuksi jo pienestä pitäen.

Uukuniemeläinen Kati Sistonen on pitänyt tiiviisti yhteyttä Nahkuriin jo vuosien ajan. Yhteys juontaa Sistosen edesmenneen miehen Mauno Tiaisen äitiin entiseen uukuniemeläiseen opettajaan Maria Tiaiseen.

– Mari-mummo näki aikanaan kun herra Karpo haki Suomessa sotiville virolaispapoille kummeja. Handon isoisä Alfred Nahkur sai kummikseen Marian ja mummon reissatessa Tallinnaan hän tapasi ja tutustui myös Handon isään ja äitiin. Sitä kautta Handon vanhin sisko tuli sitten Savonlinnaan mestarikurssille ja asui Maunon siskon perheessä, muistelee Sistonen ja kertoo että yhteyttä on pidetty siitä saakka tiiviisti.

Nahkur jatkaa että hän oli todella pieni tullessaan Suomeen ensimmäisen kerran. Aluksi hänen vanhempi sisarensa konsertoi täällä Suomessa ja sisaren siirtyessä opetuspuolelle Hando jatkoi perinnettä. Savonlinna muodostui konserttipaikaksi sillä siellä asuu monia Nahkurin hyviä ystäviä.

Musiikin ammattilainen

Hando Nahkur aloitti pianonsoiton 7-vuotiaana. Viidentoista vanhana Nahkur otti pianonsoiton vakavammin ja ryhtyi tekemään isompia esiintymisiä. Nahkur suoritti lukion kotimaassaan Virossa. Tämän jälkeen kaksi vuotta meni Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa Tallinnassa ja sitten alkoi matkustelu.

– 11-vuotta sitten lähdin Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja tällä hetkellä suoritan viidettä tutkintoani Amerikassa. Takana on pitkä matka eri paikoissa. Ensin kolme vuotta Yalen yliopistossa, sitten muutamaksi vuodeksi New Englandin konservatorioon, seuraavaksi Fort Worthiin Texasin kristilliseen yliopistoon ja viimeiset kolme vuotta olen ollut Dallasissa Southern-Methodist yliopistossa, luettelee Nahkur.

Pianokonsertit ja esiintymiset ovat vieneet Nahkuria ympäri maailmaa

-Olen ollut monessa paikassa, mutta vielä on monta paikkaa minne mennä. Maapallo on iso, tiedäthän, naurahtaa Nahkur ja jatkaa että on esiintynyt mm. 22 osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Muutama erityinen esiintymispaikka nousee kuitenkin Nahkurin mieleen kuten Costa Rica, Israel, Kanada ja Venäjä. Tulevaisuudessa hän toivoisi esiintyvänsä Aasiassa. -On vaikea valita jotain tiettyä suosikkipaikkaa jossa olen esiintynyt sillä kaikki paikat ovat erilaisia ja mielenkiintoisia. Sanoisin että hyvä paikka muotoutuu yleisön perusteella ja siitä että he haluavat tulla kuuntelemaan uudestaan, pohtii Nahkur.

Tänä päivänä Nahkur elää, opiskelee ja tekee töitä Dallasissa, Yhdysvalloissa. Hän aloitti tammikuussa työt musiikillisena johtajana yhdessä Dallasin isoimmista luterilaisista kirkoista. Nahkur kertoo että on ollut mahtavaa tehdä töitä siellä, sillä se on mahdollistanut monipuolisten musiikillisten aktiviteettien jatkamisen.

Opiskeluiden ja luterilaisen kirkon musiikillisen johtajan työn lisäksi Nahkur soittaa noin 30 -40 pianokonserttia vuodessa. Kysyttäessä Nahkurin suosikkisäveltäjää tulee vastaus nopeasti.

-Eniten olen soittanut Schumannia, Franz Lisztiä ja muita klassisia säveltäjiä kuten Beethovenia. Pidän myös barokkilaisista säveltäjistä mutten taaskaan pysty valitsemaan yhtä tiettyä sillä on mielenkiintoista soittaa eri säveltäjien tuotantoa. Heillä jokaisella on niin sanotusti oma kielensä.  Esimerkiksi Savonlinnan konsertin ohjelmistossa minulla oli muutama uusi kappale Tšaikovskilta jotka hiljattain opin. Suosikkini ovat ne mitä soitan konserteissani, miettii Nahkur.

Upea Suomen luonto

Nahkur kertoo rakastavansa Suomea ja erityisesti kaunista luontoa sekä ihmisiä. -Kontrasti Dallasin ja Suomen välillä on todella suuri. Mutta toisaalta sää ja ilmapiiri on hyvin samanlainen niin kuin meillä Virossa. Uskon että täällä Uukuniemellä ja Savonlinnassa on mahdollista nähdä sitä aitoa Suomea. Mutta tietysti eniten kyse on ihmisistä ja olen ollut todella onnekas tavatessani elämässäni niin hienoja ihmisiä ja ystäviä Savonlinnasta ja Uukuniemeltä.

Uukuniemen kirkko on tunnettu hyvästä akustiikastaan. Maailmanluokan pianistin esiintyminen pienellä kylällämme voisi olla tulevaisuudessa mahdollista.

– Ehdottomasti! Se olisi hienoa! Kirkkomusiikki on ollut suuressa roolissa elämässäni viimeiset vuodet ja jos löytyy hyvä piano ja ihmiset haluavat kuunnella musiikkiani niin mikä ettei!

Lisätietoja: http://handonahkur.com/

-TT

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>