Erkki Makkonen sai Suomen Leijonan ansioristin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi itsenäisyyspäivänä Suomen Leijonan ansioristin Erkki Makkoselle. Ansioristi ojennettiin Makkoselle torstaina 15.2. Saaren seurakuntakeskuksessa järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Mikkolanniemellä asuva metsäteknikko on toiminut kunnanhallituksessa ja kunnanvaltuustossa sekä entisen Saaren kunnan että nykyisen Parikkalan kunnan aikana. Niin ikään Makkonen on ollut mukana seurakunnan kirkkovaltustossa, Parikanniemisäätiössä ja Parikanniemen Ystävät ry:n toiminnassa vuosikymmenien ajan.

Kesälahdella syntyneen Makkosen sukujuuret ovat äidin puolelta Uukuniemellä ja hän kutsuukin itseään “perikarjalaiseksi”. Uukuniemeläisen herätysliikkeen toiminnassa Makkonen oli yli 50 vuotta ja Saaren orpokotijuhlien järjestelytoimikunnan puheenjohtajana 20 vuotta.  Luottamustehtäviin ajautuminen on Makkosen mielestä suvun perintö. – Ukkini toimi 45 vuotta samassa lautakunnassa, sen jälkeen puolestaan isäni. Isän kuoltua valittiin sitten poika , Makkonen naurahtaa. – Saaren orpokotijuhlilla olin ensimmäisen kerran rippikouluikäisenä. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi jo 60 vuotta.

Makkonen täytti joulukuussa 70 vuotta. – Parikanniemisäätiön ikäpykälän vuoksi virallinen puoli siirtyy nyt nuoremmille. Toki olen muuten toiminnassa mukana vielä jatkossakin, sanoo Makkonen. Ansioristi tuli täysin yllätyksenä. – Kunta, seurakunta ja Parikanniemisäätiöhän tämän ovat yhdessä juonineet. Olen tästä tunnustuksesta todella otettu, vaikkakin hieman hämilläni, Makkonen toteaa.

Erkki Makkonen asuu kotitilallaan Mikkolanniemellä. Makkosen neljästä tyttärestä nuorin siirtyy jatkamaan tilanpitoa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>