
Parikkalan kunta lakkautti vuonna 2010 säästösyistä Kummunkylässä toimineen Uukuniemen koulun. Uukuniemeläinen Jouni Suppola ja kesäasukas Mirja Ulmanen alkoivat kerätä yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä, jotka voisivat lähteä hankkeeseen ostaa koulu yhdessä. Koulu haluttiin yhteiseen käyttöön ja kokoontumispaikaksi. Syntyi Kummunkorkea Koulu Oy.
-Hankkeen suunnitteluvaiheessa ajattelin, että tarvitsemme 20 osakasta. Ei ollut vaikea löytää halukkaita. Osakkaina on nyt 4 yhdistystä ja 16 yksityistä, kertoo Suppola.
Kummunkorkea Koululla on menossa 4. vuosi. Lämmitysjärjestelmä vaihdettiin maalämmöksi kulujen pienentämiseksi. Se on todettu erittäin hyväksi ja toimivaksi ratkaisuksi. Tänä vuonna kaksi luokkatilaa yhdistettiin yhdeksi suureksi saliksi poistamalla väliseinä.
-Uusi salimme mahdollistaa esimerkiksi sukukokousten, syntymäpäivien ja muiden tilaisuuksien ja esiintymisten järjestämisen. Koululla on myös hyvin varusteltu keittiö tilaisuuksia varten. Heinäkuussa pidetään teatteriesitys kun Savonlinnan kaupungin teatteri tulee esittämään Havukka-ahon ajattelijan, sanoo Suppola.
Kummunkorkea Koulu Oy pyörii vuokratuloilla. Rakennuksessa on kaksi asuntoa jossa on vuokralaiset. Lisäksi kellarikerroksen veistoluokka on vuokrattu yksityiselle henkilölle. Kansalaisopisto pitää talvella käsityökerhoa mutta tarkoituksena on toiminnan lisääminen. – Joku vähän miehisempi kurssi olisi toiveissa, naurahtaa Suppola.
Suppola jatkaa että kyselyitä on tullut niin sanotusta kannattajajäsenyydestä, jolloin ei tarvitsisi ruveta Kummunkorkea Koulun osakkaaksi. Kannattajajäsenyys voisi mahdollistaa tilojen edullisemman käytön. Asia on kuitenkin vasta pohdintavaiheessa. -Yritämme kehittää toimintaa hiljalleen pienten muutosten kautta, kertoo Suppola.

Tietoisku antioksidanttien merkityksestä hyvinvoinnille
Kummunkorkea Koululla pidettiin tiistaina 24.6 luennot nuorekkaan ihon salaisuudesta ja antioksidanttien merkityksestä hyvinvoinnille. Luennoimmassa ja esittelemässä tuotteita oli Uukuniemen kesäasukas Mirja Ulmanen. Ulmanen oli yhdessä miehensä Pertti Pölösen kanssa tuonut paikalle kolmannen sukupolven skannerin, jolla oli mahdollisuus mitata solun pinnalta antioksidanttipitoisuus. Laitteen antama mittaustulos kertoo, miten käyttämäsi ravinto imeytyy solutasolle asti. Lisäksi Ulmanen esitteli uusimpia Nu Skin yrityksen Antiaging- tuotteita ja ihonhoitolaitteita.
-Toimme esittelyn tänne jotta ihmiset näkisivät samalla tätä uutta Kummunkorkea Koulun salia, sanoo Ulmanen tehdessään samalla näytehoitoa yhdelle tilaisuuteen tulleelle.
Nu Skin on yksi isoimmista hyvinvointiyrityksistä. Suomessa toiminta on alkanut kunnolla vuoden 2011 jälkeen. Ulmanen kertoo että tuotteita on myyty mm. Ylen maskeeraukselle.
-TT
Kummunkorkea Koulun tiedustelut ja tilojen vuokraukset:
050 525 1113 Jouni Suppola
https://fi-fi.facebook.com/pages/Kummunkorkea-Koulu-Oy
Tulossa:
27.7 klo 19 Savonlinnan Teatteri esittää: Havukka-ahon ajattelija
Ennakkovaraukset p. 040 5240503
Luennot antioksidanttien merkityksestä ja nuorekkaan ihon salaisuudesta:
15.7 klo 14 alkaen
9.8 klo 12 alkaen
Lisätietoja Mirja Ulmaselta numerosta 040 524 0503.

