Ennätyksiä rikottiin tuulisessa säässä

Lauantaina vietettiin Niukkalan urheilukentällä jo perinteeksi muodostuneita Juha Tiaisen muistokilpailuja. Kilpailulajeina oli edellisvuoden tapaan moukari, kiekko sekä painonheitto.

Kilpailijoita oli tänä vuonna kaiken kaikkiaan 14. Tasaväkisen miesten moukarin voiton vei lopulta Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes tuloksella 69.75. Toiseksi sijoittui Pyhäselän Urheilijoiden Markus Kokkonen 68.15 kantaneella heitollaan. Molemmat rikkoivat samalla Tallinnan 22-vuotiaiden EM kisarajan 66.00. Tanhuvaarassa opiskelevan Remeksen tulos on uusi Pohjois-Savon piiriennätys sarjassa M22. Samalla hän nousi kotimaan tilastoissa toiseksi. Parhaillaan asevelvollisuuttaan urheilujoukoissa Santahaminassa suorittava Kokkonen on tilastossa tällä hetkellä neljäntenä.

Naisten moukarissa pienestä tekniikkavirheestä kärsinyt Ristiinan Urheilijoiden Emilia Olkkonen jäi vain niukasti henkilökohtaisesta ennätyslukemastaan. Emilian voittotulos oli 63.30. Sen sijaan junioreiden ikäluokissa tehtiin runsaasti henkilökohtaisia ennätyksiä. Ylämaan Pyrkijöiden Aaro Turkia (P10) kiskaisi kauden kärkituloksen (25.98) Suomessa omassa ikäluokassaan ja Savonlinnan Riennon Isko Kovanen jäi vain 2 sentin päähän 9-vuotiaiden kärkituloksesta 21.36 kantaneella heitollaan.

Kiekkokisa käytiin pienessä vesisateessa sekä voimakkaassa vastatuulessa, mutta se ei heittäjiä tuntunut haittaavan. Pitkiä heittoja nähtiin joka sarjassa.

Painonheitossa voiton vei ylivoimaisesti Markus Kokkonen komealla sarjalla: kaikki heitot kantoivat yli 20 metriä ja paras tulos peräti 20.75. Tulos on uusi kotimainen kärkitulos, Pohjois-Karjalan piiriennätys ja kaikkien aikojen pisin kaari alle 22-v. sarjassa Suomessa (SE). Toiseksi sijoittui Tommi Remes tuloksella 19.42. Remes on tuloksellaan Suomen tilastossa kakkosena. Kolmanneksi miesten painonheitossa tuli Tomi Räty tuloksella 16.16.

 

11242748_10153332352869904_1108322593_o
Tommi Remeksen tyylinäyte.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11293343_10153332344319904_526787842_o
Kisat käytiin vaihtelevassa säässä. Moukaria heitettiin auringonpaisteessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

11303785_10153332352974904_1421557675_o
Vasemmalta lukien Tommi Remes, Markus Kokkonen sekä Vili Valtonen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juha Tiaisen muistokilpailut 23.5.2015 tulokset:

 

Kiekko M
1. Jouni Hytti LappUM 38.12

Kiekko Pojat 15
1. Vili Valtonen ImU 41.37
2. Eero Virtanen ImU 33.42

Kiekko Pojat 11
1. Isko Kovanen SavonlRi 19.18

Moukari M
1. Tommi Remes KiuruvU 69.75
(65,76. 65,68. x. 69,75. 66,77. 68,80.)
2.Markus Kokkonen PyhäsU  68.15
(67,29. 68,15. 67,16. 67,58. 67,27. 67,76)

Moukari M19
1.Niko Partanen SulkU-41 55.10

Moukari Pojat 15
1. Vili Valtonen ImU 38.91
Eero Virtanen ImU NM

Moukari Pojat 13
1.Isko Kovanen SavonlRi 21.36

Moukari Pojat 11
1. Aaro Turkia YlämPy 25.98
2. Isko Kovanen SavonlRi 23.29

Painonheitto M
1. Markus Kokkonen PyhäsU 20.75
(20,04. 20,40. 20,61. 20,75. 20,71. 20,12)
2.Tommi Remes KiuruvU 19.42
(17,96. x. x. 18,56. 19,42. 19,16)
3. Tomi Räty TohmajU 16.16

Kiekko Tytöt 15
1. Salla Hovatov ImU 24.06

Kiekko Tytöt 13
1. Minttu Kovanen SavonlRi 29.26
2. Tara Saikkonen ParikkU 24.26

Moukari N
1.Emilia Olkkonen RistU 55.93

Moukari Naiset 17
1. Emilia Olkkonen RistU 63.30

Moukari Tytöt 15
1. Minttu Kovanen SavonlRi 30.95
2. Sanna Räsänen ImU 27.39
3. Salla Hovatov ImU 16.65

Moukari Tytöt 13
1. Minttu Kovanen SavonlRi 38.10
2.Tara Saikkonen ParikkU 22.41

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>