
Viime perjantaina 27.6 vietettiin Elviiran päivää.. Vuoden vaihteessa omistajavaihdoksen myötä Hoviselän kahvilasta Elviiran Tuvaksi muuttunut kahvila järjesti merkkipäivän kunniaksi karaoke-illan.
Kahvila on tärkeä kohtaamispaikka
Kahvilan uusi yrittäjä Eija Rönkkönen kertoo että puolen vuoden aikana ei ole sattunut yllätyksiä mutta meneillään olevan kesän kylmät säät ovat vaikuttaneet asiakasmäärään. -Silloin jos on sateista käy vähemmän asiakkaita, varsinkin mökkiläisiä. Takapakkia ei kuitenkaan ole tullut, sanoo Rönkkönen.
Elviiran Tuvan perustaminen sai alkunsa, kun Hoviselän kahvilan pitkäaikainen yrittäjä Anne Eerikäinen kertoi lopettavansa kahvilan pyörittämisen.
-Kahvila on paikallisten ja mökkiläisten tärkeä kohtaamispaikka, se olisi ollut paha kuolinisku jos kahvilatoiminta olisi loppunut kokonaan. Vaikka emme ole täältä alunperin lähtöisin, niin aikamme pohdittuamme ja pähkäiltyämme päätimme yrittää. Haluamme kehittää Uukuniemeä ja toivomme että palvelut säilyisivät. Olen liikkunut Uukuniemellä jo 90-luvun puolivälistä saakka ja nyt tulee kuluneeksi 3 vuotta siitä kun olemme perheeni kanssa täällä virallisesti asuneet, kertoo Rönkkönen.

Elviiran Tuvan päätoimiala on kahvilayrittäminen. Palveluihin kuuluu kuitenkin myös pienimuotoista mökkipalvelua. -Teemme mm. nurmikonleikkuuta, mökkitien aurausta ja voimme esimerkiksi käydä lämmittämässä tupaa etukäteen., luettelee Rönkkönen.
Kahvila työllistää yrittäjä Rönkkösen lisäksi yhden ulkopuolisen työntekijän. Arkisin tarjolla on kotiruokalounasta klo 11 eteenpäin. Myynnissä on myös Hovilan tilan ylämäänkarjan- ja biisoninlihaa. Tarkoituksena on tulevaisuudessa laajeentaa lähituottajien tuotevalikoimaa mm. karitsalla ja villisialla.
Uukuniemelle on syntynyt viimeisten vuosien aikana monta uutta yritystä. Rönkkönen näkeekin tulevaisuuden valoisana. -Uskon ja toivon että Uukuniemi kehittyy. Täällä on kuitenkin lapsiperheitä ja nuoria niin miksi ei? Hyvänä esimerkkinä on Uukuniemen urheilijoiden uudet nuoret ja innokkaat vetäjät. Toivon että yhteistoiminta eri toimijoiden välillä jatkuu koko kylällä. Tämä mahdollistaa kylän pysymisen elinvoimaisena, pohtii Rönkkönen.
Eija Rönkkönen kertoo kahvilayrittämisen parhaaksi puoleksi ihmiset. Pienellä kyllällä suurin osa asiakaskunnasta on Rönkköselle entuudestaan tuttua. Eipä siis ihme, että Elviiran Tupa on saanut nimensä eräältä Rönkkösen ystävältä.
-Yksi hyvä ystäväni alkoi ajat sitten kutsua minua Elviiraksi. Nimivaihtoehtoja pohtiessamme se sitten välähti mieleen. Aika monet ovat oppineet minut tuntemaan myös sillä nimellä, kertoo Rönkkönen.
Kahvila järjestää tapahtumia säännöllisesti. Tälle kesälle suunnitteilla on vielä elokuun itämainen ilta.
-TT
Elviiran Tuvan aukioloajat:
Ma- To 9 -19
Pe 9 -20
La 9 -17
Su 10-17
Lounas arkisin klo 11-