Brysselin kevät -pommi-iskuista huolimatta

(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)
(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)

Uskon että meillä kaikilla on elämämme aikana ollut hetkiä jotka muistamme aina. Muistamme missä olimme. Kenen kanssa. Ja sen tunteiden kuohun jonka tapahtuma aiheutti. Ilon. Surun. Järkytyksen. Itse muistan selkeästi sen hetken kun kuulin autoradiosta Presidentti Urho Kekkosen kuolleen. Kun kelloradio herätti minut viestillä Estonian uppoamisesta. Kun nain televisiosta 9/11 lentokoneiden törmäävän New Yorkin kaksoistorneihin. Ja viimeksi tiistai aamun 22. maaliskuuta, kun puhelin piippasi ja sain ilmoituksen ”Tämä on turva viesti. Brysselin lentokentällä on räjähtänyt kaksi pommia. Lentokenttä on evakuoitu. ”
Ensimmäinen ajatukseni oli –”Onko tämä taas testi oikean hätätilanteen varalta?” Harjoitustekstiviestit, sähköpostit ja toimiston evakuointi ovat meille jo tuttuja. ”Ei. Viesti on liian julma ollakseen testi”. Teen nopeasti nettihaun ja järkytyksekseni näen että lentokenttä räjähdysten lisäksi oman työpaikkani alakerrassa olevalla metroasemalla, Maalbekissa, on räjähtänyt. Seuraava ajatukseni – ”Onneksi olemme pääsiäislomalla ja poissa Brysselistä”. Sitten seuraa shokki. Miten kolleegat? Räjähdys tapahtui juuri yleisimpään töihintulo aikaan. Laitan kädet täristen tekstarin läheisilleni –”Olemme turvassa”. Kirjaudun nettiin laittamaan viestin facebookkiin-”Koko perhe turvassa”. Laitan tekstarit läheisimmille kolleegoilleni. Seuraamme television ja netin kautta tilannette. Puhelimeni jatkaa piippaamista tilanteeseen liittyvistä turvatoimista tiedottaen. Tiesin yhden ystäväni lähtevän perheineen juuri tiistai-aamun lennolla Zaventemista. Yritän olla huolestumatta liikaa. Toivon että viiveet kolleegoideni reaktioissa tekstariini eivät johdu muusta kuin puhelinverkon tukkiutumisesta. Tai siitä että puhelimet on pidettävä lentotilassa lennon aikana. Vanhin poikani on myös jo netissä laittamassa viestiä kavereilleen että on itse OK ja tarkistamassa että Brysselissä olevat kaverit ovat OK.
Viimeinen kolleegani reagoi viiveellä ja vahvistaa että puhelinverkko tukossa. Se selittää myös sen että läheisimmät suomesta eivät reagoineet laittamaani viestiin –tekstarini ei ikinä saapunut perille. Ystävästäni kuulen vasta illalla -he olivat nousseet ilmaan vartin ennen lentokentän räjähdyksiä ja olivat laskeuduttuaan turvakarenteenissa joten eivät voineet käyttää puhelinta.
Tiedon puute kollegojen tilasta vaivasi eniten. Meitä on lähes tuhat samassa rakennuksessa juuri metroaseman yläpuolella. Yritän vakuuttaa itselleni että koska kyseessä on koulujen lomaviikko, ehkä vahingot ovat rajallisia. Suomalaiskollegoistani kuulen välikasien kautta –ilmeisesti kaikki kunnossa. Seuraamme tiiviisti uutisia lomaviikon aikana. Saan tietoa että vain yksi komission virkanainen kuollut. Mutta miten ne sadat loukkaantuneet ? On mahdotonta uskoa että kukaan kollegoistani ei olisi heidän joukossaan. Iltasanomien otsikko mainitsee raskaana olevan suomalaisnaisen loukkaantumisesta. En tunne ketään raskaana olevaa suomalaisnaista. Olen – tahtomattani -helpottunut.
Paluu lomalta lentäen Belgiaan. Ei Brysseliin, vaan pienelle alueelliselle kentälle kahden tunnin bussimatkan päähän Brysselistä. Tunnelma bussissa väsynyt ja vaimea. Takana usean tunnin odotus lähtökentällä johtuen koneen myöhäisestä saapumisesta Belgiasta. Bussi jättää meidät ilta yhdeksältä suljetun metroaseman eteen. Metro kulkee vain kl. 7-19 välisenä aikana. Ja vaikka kulkisi, niin metrolla emme kotiin menisi koska se veisi meidät juuri tuon Maalbekin aseman ohi.
Pääsiäismaanantai. Kuinka saamme automme lentokentän parkkipaikalta jossa se on ollut lomalle lähdettyämme? Lentokentän kotisivut tiedottavat että autot ovat noudettavissa tiettynä aikana päivittäin. Bussikuljetus lentokentän lähellä olevan hotellin parkkipaikalta Lentokentän parkkihallien sisäänkäynnille on järjestetty. Vain rajoitettu määrä henkilöitä sallitaan kerrallaan. Mukanaan heillä on oltava parkkilippu, auton rekisterinumero ja henkilökortti tai passi. Mitään muuta kannettavaa ei sallita. Tunnelma ankea, kenelläkään ei ole mitään sanottavaa.
Tasan viikko attentaattien jälkeen koittaa ensimmäinen työpäivä. Olen levoton omasta reaktiostani. Ja mahdollisista uutisista koskien kolleegojani. Tavallisesti menen töihin joko metrolla tai pyörällä. Kumpikin vaihtoehto on tänä aamuna poissuljettu. Pyoräni jäi ennen lomaa työpaikan parkkihalliin. Ja pelkkä ajatuskin metrolla menemisestä on -ei niinkään pelottava- mutta liian raskas. Valmistaudun henkisesti kulkemaan metroaseman sisäänkäynnin ohi toimistolleni. Kurkkua alkaa kuristaa lähestyessäni työpaikkaani. Näen jo kaukaa kukkaset, kynttilät, nallet, piirustukset, valokuvat pommi-iskun uhreista, ja seppeleet laskettuna metron suljettujen sisäänkäyntien kohdalle. Vietän hiljaisen hetken viestejä lukien: ”Rakkaus on pitkämielinen, Rakkaus on lempeä…”, ” Mummi, voithan hyvin…” Jokin televisioasema vielä filmaa. Haluaisi haastatella. En pystyisi kuitenkaan liikutukseltani sanomaan mitään. En vieläkään tiedä onko loukkaantuneiden joukossa kolleegoitani. En myöskään voi olla ajattelematta että joko mieheni tai minä olisimme voineet olla juuri siinä metrossa, sinä aamuna, siihen aikaan- jos räjähdys olisi tapahtunut tavallisena työviikkona.
Harvoin halaan niin montaa työkaveria lomalta palatessani kuin tuona ensimmäisenä työaamuna. Harvoin sanon niin monelle kolleegalleni päivän mittaan -ja vilpittömästi –”Ihana nähdä sinut”. Kaikki vaikuttavat helpottuneilta, mutta vaisuilta. Jokaisella on oma tarinansa kerrottavana viikon takaisesta kokemuksista. Räjähdyksen kuulemisesta ja tuntemisesta toimistossa. Huudoista, ruudin katkusta, hälytysajoneuvojen loputtomasta ulinasta. Kuinka juuri tuona aamuna oli joku ollut aikaisessa tai myöhässä ja siten välttänyt juuri sen metron. Kuinka kollega oli poistunut samasta metrosta toisen uloskäynnin kautta juuri ennen räjähdystä. Kuinka kolleega oli lentokenttä räjähdyksistä kuultuaan päättänyt tulla töihin pyörällä metron sijaan. Shokissa olleiden kollegoiden lohduttamisesta. Kadulla istuvista ja makaavista loukkaantuneista. Ihmisistä, jotka päämäärättömästi kulkivat kadulla tietämättä mitä tehdä, minne mennä. Paniikista, kun turvamiehet huutaen komentavat ihmisiä hajaantumaan. Pelosta että tapahtuu vielä jotain lisää. Yrityksistä saada yhteyttä perheenjäseniin ja kolleegoihin. Helpotuksesta kun läheisimmät perheen jäsenet ja kolleegat ovat turvassa. Nyt viikon päästä myös kritiikkiä sekä Belgian viranomaisten että oman työnantajamme toiminnasta hätätilanteessa. Sekavista ohjeista toimistoa evakuoitaessa. Mitäänsanomattomista turvaviesteistä joita tuli tasaisena virtana. Toisaalta, me saimme edes viestejä ja ohjeistusta työnantajaltamme myös ollessamme toimiston ulkopuolella. Mieheni sai tietää tilanteesta vain minun välitykselläni.
Kahdeksan vuorokautta attentaattien jälkeen pääjohtajamme ilmoitti että yksikään meidän rakennuksemme työntekijöistä ei ole uhrien tai loukkaantuneiden joukossa. Uskomatonta. Kuinka olemme voineet olla niin onnekkaita? Yhdeksän vuorokautta attentaattien jälkeen saamme liikuttavan viestin kiitolliselta äidiltä, jonka loukkaantuneesta tyttärestä kolleegani ovat pitäneet huolta ja lohduttaneet ambulanssien saapumiseen asti.
Maalbekin metroaseman sisäänkäynnin eteen lasketut kukat alkavat nyt nuutua. Vain muutamassa kynttilässä on enää tuli. Vie kuitenkin aikansa ennen kuin yksikään metro pysähtyy tuolla asemalla. Vie aikansa ennen kuin kukaan meistä pystyy noita metron rappusia kulkemaan tai ohittamaan aseman sisäänkäynnin ajattelematta tapahtunuttu. Vie aikansa ennen kuin elämä palautuu normaaliksi. Mutta se palautuu normaaliksi. Ainakin meille jotka eivät menettäneet läheisimpiään.
Ulkona paistaa kevätaurinko. Lämmittäen. Rohkaisevasti. Kirsikkapuut ovat nupulla. Pari lämmintä päivää niin kotikatumme muuttuu vaaleanpunaiseksi kukkamereksi. Pari lämmintä päivää niin pääsemme työstämään tunteitamme keittiöpuutarhalle. Terapiaa sekin. Kuten tämä kirjoittaminen.
Toivotan kaikille Uukuniemeläisille hyvää ja turvallista kevään odotusta –missä sitten olettekin,

 

Tarja Tiainen-Balsby

(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)
(Kuva: Tarja Tiainen-Balsby)
Jaa juttu Facebookissa:

Yksi kommentti artikkeliin “Brysselin kevät -pommi-iskuista huolimatta”

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>