Kategoriat
Arkistot

Korret kekoon kymmenen hengen voimalla

Lauantain Rajapirtin kevät-talkoiden osallistujamäärä yllätti iloisesti. Paikalle saapui UnU:n johtokuntalaisten lisäksi kuusi innokasta talkoolaista. Kymmenen ihmisen voimin saatiin reilussa kolmessa tunnissa ihmeitä aikaan ja Rajapirtti on nyt ”katsastettu” aina katosta kellarikerrokseen saakka. Pihatalkoita saa vielä hetken odottaa, mutta toivon mukaan lumet ennättävät sulaa ennen toukokuun painonheittokisoja. Urheilukentän lumien hupenemista vauhditettiin sunnuntaiaamuna muutaman miehen ja traktorin voimin

UnU:n johtokunta kiittää lämpimästi kaikkia  talkoisiin osallistuneita!

Tikkaat tukevasti pystyyn…
…ja sitten pesemään! Ikkunamestari Paavo siivosi suurista ikkunoista vuosien (tai vuosikymmenten…) jäänteet.
Naisväellä riitti hommaa luutun ja rättien kanssa.

 

Mirjan kärsivällisyys riitti vielä astetta tarkempaan työhön!
Välikahvit. Etualalla vasemmalta katsoen Mirja Tossavainen, Paavo Auvinen, Auli Terävä ja Sakari Tiainen. Takana Jesse Korhonen, Armi Käppi, Rimma Tourula ja Jari Tuominen.
Ihanat Martat patjojen kimpussa.
Kaikki kiiltää. Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.
Sunnuntai alkoi niin ikään ahkerasti Niukkalan kentällä. Vajaa kuukausi aikaa Painonheitto Cupin ensimmäiseen osakilpailuun!

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Talvisodan päättymisen muistotilaisuus 13.3.2018

Jaa juttu Facebookissa:

Asukaskysely 2018

 

Parikkalan Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien valtuustoaloitteen pohjalta suoritetaan Parikkalan kuntastrategian kehittämiseksi asukaskysely. Kysely on julkaistu kunnan nettisivuilla. Toiveena on, että mahdollisimman moni kuntalainen ja vapaa-ajan asukas kävisi vastaamassa kyselyyn, jotta strategian pohjaksi saataisiin kattavasti asukkaiden pielipiteitä.

Käy vastaamassa kyselyyn täältä.

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Hilkan pitkän iän salaisuus on käsillä tekeminen ja jaloilla kulkeminen

 

Harvassa alkavat olla ne uukuniemeläiset, joilla ikää on mittarissa yli 90 vuotta. Niukkalassa asuva Hilkka Leminen on kuitenkin yksi heistä. Huhtikuussa 91 vuotta täyttävä Leminen avaa oven iloisesti tervehtien. Suuressa talossa yksin elelevää Lemistä voisi helposti luulla toistakymmentä vuotta nuoremmaksi. Ryhti on suora ja askel ripeä.  – Olen koko päivän katsonut urheilukisoja televisiosta. Nyt on menossa naisten hiihtoa, hän selostaa ja johdattaa olohuoneeseen, jonne astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä valtavaan kasviin. -Tämä on sellainen ihmepuu. Taisin saada jonkin lahjakorin mukana. Ikää sillä on varmasti jo kolmisenkymmentä vuotta, sanoo Leminen. Huoneen nurkassa penkillä on perinteinen lankapuhelin, jota ei kovin monen kotoa enää löydy. Sohvanreunalla puolestaan lojuu kesken oleva kirjontatyö. – Hullu se pitää ihmisen olla, ensin repii kankaan ja sitten paikkaa, Leminen vitsailee. – Tähän tulee yhteensä sata reikää, hän jatkaa ja esittelee kohokuvioin kirjailtua liinaa.

Leminen on syntynyt Säämingin kunnassa, joka liitettiin pääosin Savonlinnaan vuonna 1973. Perheen nuorimmaisella Lemisellä oli sisaruksia kaiken kaikkiaan yhdeksän. – Ainoa veli kuoli 10 kuukauden ikäisenä. Meitä oli sellainen iso tyttölauma, kertoo Leminen. – Nyt olen enää minä jäljellä, hän toteaa.

Lapsuusmuistoissa painottuu ajan hengen mukaisesti työnteko, johon jokainen osallistui pienestä pitäen. -Aamulla piti nousta aikaisin, että ehti tehdä työt ennen kouluun menoa. Koulumatkaakin oli 2 kilometriä ja se kuljettiin kävellen, juosten tai hiihtäen Leminen kertoo. -Puintiaikaan varsinkin piti olla jo aamuhämärällä pellolla kuhilaita kääntelemässä, silloinhan se puinti hoidettiin vielä käsin sirpillä leikaten. Sitten kiireellä juostiin sen jälkeen kouluu, myöhässä ei saanut olla. Ja jos joku sattui tunnilta myöhästymään niin oli joko kumarrettava tai niiattava ja sanottava ”olisko opettaja hyvä ja antaisi anteeksi”. Hiljaisuus piti olla luokassa ja läksyt oli osattava. Jos ei osannut niin loiskahti karttakepillä sormille, Leminen muistelee kouluaikansa kurinpitoa. -Yläkoulun opettaja Esteri, se se vasta olikin tiukka täti. Mutta sain minä siltä keittokirjan myöhemmin häälahjaksi, Leminen naurahtaa. Eväänä koulussa oli yleensä leipää,voita, läskimurua ja kotikaljaa tai kuorittua maitoa. Järjestäjien tehtävätkin olivat hiukan nykyajasta poikkeavia: -Se oli järjestäjien homma aina lämmittää uunit. Edellisiltana kannettiin puut valmiiksi ja sitten ne jotka asuivat koulua lähimpänä kävivät aamulla laittamassa uuniin tulet, kertoo Leminen.

Mukavia lapsuusmuistoja työnteon ja koulun vuoksi ei juuri ole Lemisen mieleen jäänyt. -Uimassa käytiin, oltiin hippasta ja ongittiin, hän sanoo hetken mietittyään. -Kesäisin tehtiin lampaille ”vihkoja”, kerättiin marjoja ja poimittiin sieniä. Talvella oltiin tukkimetsässä. Siihen aikaan ei tytöillä pitkiä housuja ollut talvellakaan, sellaiset puolimittaiset lyhyet housut ja villasukat. Isä sitten ohjasti hevosta ja minä kävelin reen vierellä aina matkat etten paleltuisi, sanoo Leminen. Sota-aikakin on jäänyt selvästi mieleen. Leminen oli tuolloin rippikoulussa Savonlinnassa.

19 -vuotiaana Leminen tapasi tulevan puolisonsa, uukuniemeläisen Väinön Putikon seurantalolla tansseissa. -Väinö opiskeli kauppakoulussa ja minä kristillisellä opistolla, Leminen kertoo. Naimisiinmeno ja muutto Uukuniemelle tulivat odotettua aiemmin ja kohtalon saattelemana, kun Väinön isä menehtyi yllättäen. -Ei meillä ollut alunperin edes tarkoitus Uukuniemelle tulla kun Väinöllä oli työpaikkakin Sulkavalla. Tänne oli kuitenkin lähdettävä tilanpitoon, hän jatkaa. Vihkiminen tapahtui Lemisen kotona Säämingissä. -Sieltä minut sitten haettiin kuorma-autolla isolla porukalla, hän nauraa. – Tänne tultiin toiset hääjuhlat viettämään.

Vastuu karjanhoidosta ja tilanpidosta jäi Lemiselle nyt jo edesmenneen Väinön toimiessa kunnan sihteerinä. -Meillä oli vajaa kymmenkunta lehmää ja muutama hevonen. Sitten oli tietysti peltotyöt ja muut kotityöt siinä lisänä. Kun ensimmäisen kerran menin pellolle kyntämään niin ikkunasta mummo ja pappa huusi että ”’elä häpäse tän pohjukan naisia, ei täällä kukkaan nainen ennen oo kyntäny”. En minä mitenkään erityisesti sitä karjan katsomista rakastanut, mutta kun ei ollut vaihtoehtoja.

Lemisellä on kolme lasta, yhdeksän lastenlasta ja viisitoista lastenlastenlasta. -Kyllä sitä ikää tosiaan alkaa olla kun on kaikki omat lapsetkin jo eläkkeellä, Leminen vitsailee. -Karjasta luovuttiin 40 vuotta sitten, silloin kun olin vähän päälle 50 -vuotias. Vaikka oma karja ei pelloilla enää käyskentelekään, riittää Lemisen naapurissa nelijalkaisia yli 200 sarvipään verran. -Tässähän ne biisonit ja ylämaanlehmät käyvät pyörimässä, yhtenä kesänä kävi yhdeksän biisonia nurmikonkin leikkaamassa. Ja muutamia kertoja ne ovat olleet tuossa etuovella vastassa kun ulos yritin lähteä, sanoo Leminen. – Ja toisella puolella naapurissa ovat sitten lampaat. Hiljentynyt on muuten tämän tien varsi, ainakin seitsemän taloa on tyhjentynyt tästä naapurustosta, hän jatkaa.

Ajat ovat totisesti Uukuniemellä olleet toiset silloin kun Leminen paikkakunnalle muutti. -Joka kylällä oli kaksi kauppaa, Kummussa, Kirkonkylällä ja tässä Niukkalassa. Koulujakin oli useampi. Ja muutenkin oli kauheasti kaikkea toimintaa, lähetyspiirejä joka viikko jonkun kotona, järjestötoimintaa sun muuta. Maamiesseurantalon kun rakensivat talkoilla niin siellä sitä vasta toimintaa olikin. Savonlinnan Teatteri kävi useaan otteeseen vierailulla ja Maatalousnaisten kanssa oltiin monissa häissä ja hautajaisissa tarjoiluja hoitamassa, muistelee Leminen. -Kävihän siellä Rajapirtillä Urho Kekkonenkin. Suppolan Eevin kanssa oltiin kahvia keittämässä ja Eevi sanoi, ettei uskalla kaataa ettei vaan kaadu päälle. Minä sitten kaatelin Kekkoselle, eikä onneksi läikkyny, Leminen naurahtaa.

-Maisemat on kovasti muuttuneet myös kun ei peltoja enää samalla tavalla viljellä. Mutta kyllä se suurin muutos on tapahtunu tässä väen määrässä. Silloin oltiin myös paljon sosiaalisempia, iltaisin ja pyhinä käytiin aina kylässä. Ei nykyisin enää sellaista harrasteta, harmittelee Leminen. – Saattaa olla etten näe päiväkausiin ketään, joskus en moneen päivään edes puhu kenenkään kanssa. Arkipäivät kuluvat näitä käsitöitä tehdessä, pyhät olen pitänyt siitäkin vapaata. Kävelemässä käyn ja näin talvisin potkuroimassa. Kesällä tietysti menee enemmän aikaa tuolla pihatöissä. Nurmikon olen vielä itse leikannut ja jos en yhtenä päivänä kaikkia kerralla jaksa niin sitten jatkan seuraavana. Ja onhan tuolla 27 marjapensasta sekä päälle vielä omenapuut niin kyllä siinä sadonkorjuuta piisaa, hän kertoo.

Lemisen pitkän iän salaisuus saattaa osittain olla geeneissä, osittain elämäntavoissa -ja asenteessa.  -Siskokin kuoli vain vähän ennen kuin ennätti täyttää 100 vuotta ja melkein loppuun saakka asui omassa kodissaan Savonlinnassa. Työnteko on ollut hyväksi. Pitää vain osata myös levätä ja syödä oikein. Monesti olen sanonut, että jos en noita käsitöitä tekisi ja liikkuisi, niin en näin hyvässä kunnossa olisi. Ja ikinä en ole viinaa juonut enkä tupakkaa polttanut, sanoo Leminen napakasti.

Aika on rientänyt nopeasti. Leminen esittelee vielä lopuksi pelkästään käsitöille varaamansa huoneen, jota hän kutsuu ”Hilkan valinnaksi”. – Tämä on sellainen yhdenlainen valintatalo, jossa jälkipolvi saa aina käydä tekemässä löytöjä. Joulunakaan en muita lahjoja hankkinut vaan vein korillisen villasukkia josta jokainen sai valita mieleisensä, Leminen kertoo. Villasukkien, kirjailtujen ja virkattujen liinojen, pannunalusten, kintaiden ja muiden käsityöaarteiden keskellä komeilee vanha rukki. -Ei ole ranteet ja sormet vielä kipeytyneet eikä silmiinkään satu vaikka näitä käsitöitä on tullut elämän aikana melkoisesti tehtyä. Täytyy vaan osata pitää sopivasti taukoja ja tehdä vaikka vähemmän kerralla. Kiire ei saa olla. Se äidin ohje on jäänyt mieleen, että mikä tehdään niin se tehdään sitten kunnolla.

 

Hilkka Leminen muutti Uukuniemelle Säämingistä vuonna 1947.
Hilkan taimesta kasvattama ”ihmepuu” on upeaa katsottavaa.
Hilkka kutsuu käsityöhuonettaan ”valintataloksi”, jossa lapset kolmessa polvessa pääsevät vierailemaan. Ja valittavaa riittää aina liinoista lapasiin ja sukista pannunalusiin.
Lukemattoman määrän sukkapareja neulonut Hilkka esittelee tekeleitään, jotka ovat säilössä hänen kahvipaketeista punomassaan korissa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Kaukosuhde voi kuin voikin toimia: reissaamista Suomen ja Filippiinien välillä jo vuodesta 2012

 

Koskaan ei tiedä mitä elämä eteen heittää, varsinkaan jos suuntaa reppureissulle Tyynenmeren toiselle puolelle! Tämän sai kokea myös Tuomas Tiainen ollessaan ystäviensä kanssa Filippiineillä vuonna 2012, jolloin hän tutustui paikalliseen Jannetteen. – Olin juuri palaamassa Suomeen reilun kuukauden reissulta Filippiineiltä kun sitten sattumalta tutustuttiin Jannetten kanssa. Vaihdoimme yhteystietoja ja jatkoimme tiiviisti yhteydenpitoa internetin välityksellä kun palasin Suomeen. Tarkoitukseni oli aloittaa armeija heti Suomeen palattuani, mutta sairastuin aivokalvontulehdukseen ja armeijaan meno lykkääntyi. Toivuttuani sairaudesta päätin palata takaisin Filippiineille ja siitä saakka olemme Jannetten kanssa ravanneet Suomen ja Filippiinien väliä säännöllisesti, kertoo Tuomas suhteen alkuvaiheista.

Filippiinejä ovat hallinneet Espanja, Yhdysvallat ja Japani, ja maa itsenäistyi vasta vuonna 1946. Kun Suomessa hiihdetään pikkupakkasessa, vaihtelee Filippiinien lämpötila tällä hetkellä 30 asteen molemmin puolin. Kuumimpaan aikaan huhti/toukokuussa lämpötila kohoaa 35 asteeseen ja sen yli.

Uukuniemeläisille jo tutuksi tullut filippiiniläisneito vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2015. -Siitä saakka olen käynyt Suomessa joka vuosi ja yleensä olen täällä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Mieleenpainuvimmat muistoni  ensimmäiseltä käynniltä ovat tietenkin Tuomaksen perheen ja ystävien tapaaminen, saunassa käynti ja uinti kylmässä järvessä, suomalaisten perinneruokien syöminen ja makkaroiden paistaminen kodalla. Niin ja tietysti kalastaminen, Jannette kertoo. – Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja kotoisin Makati citystä, joka on osa metro-Manilaa. Filippiinit koostuu yli 7000 saaresta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 300 000 neliökilometriä. Saaret on jaettu kolmeen suurempaan saariryhmään, jotka ovat Luzon, Visayas ja Mindanao, jatkaa Jannette.

Matkaa Suomesta Filippiineille on reilut 9000 kilometriä, mutta yhteydenpito onnistuu viestien ja videopuheluiden muodossa. – Mitään muuta erityistä vinkkiä minulla ei ole antaa toimivaan etäsuhteeseen kuin se että yhteyttä on hyvä pitää säännöllisesti. Aikaa on kuitenkin jäätävä myös perheelle ja kavereille sekä työlle, harratuksille ja koululle, sanoo Jannette. – Emme loppujen lopuksi ole olleet mahdottoman pitkiä aikavälejä kerralla erossa. Pisin aika taitaa olla puoli vuotta, mutta muuten maksimissaan muutamia kuukausia. Yhdessä vaiheessa olin muun muassa opiskelemassa Manilan yliopistossa, jolloin luonnollisesti asuimme yhdessä Manilassa, täydentää Tuomas.

Jannetten perhe ja lähipiiri ovat suhtautuneet suomalaiseen poikaystävään hyvin. -Suurin osa perheestäni ja sukulaisistani ovat asettuneet asumaan Yhdysvaltoihin jo 80-luvulta lähtien ja monilla on eri kulttuureista tuleva puoliso. Toisin sanoen perheeni on siis hyvin kansainvälinen ja heistä kaikista on mukavaa, että tulemme hyvin toimeen Tuomaksen kanssa vaikka olemmekin kotoisin aivan eri puolilta maapalloa, sanoo Jannette. – Meillä ei oikeastaan ole edes ollut mitään isoja kulttuurillisia eroavaisuuksia, sillä Jannette ja hänen perheensä ovat hyvin länsimaalaisia, pohtii Tuomas. – Lisäksi suurin osa filippiiniläisistä puhuu vielä erittäin hyvää englantia, joten kommunikoinnissakaan ei ole ollut ongelmia, hän jatkaa.

– Sen eron olen suomalaisten ja filippiiniläisten välillä huomannut, että suomalaiset ovat paljon hiljaisempia. Esimerkiksi kun olen täällä Suomessa matkustanut bussilla ja junalla, niin tuntuu että kukaan ei koskaan puhu mitään. Filippiineillä taas on päinvastoin, Jannette sanoo. – Outoja suomalaisia tapoja ovat ainakin se, että täällä tuntuu olevan aina hyvä sää ja tarpeeksi lämmin keli syödä jäätelöä. Silloinkin kun ulkona on monta astetta pakkasta! Ja lisäksi suomalaiset juovat kahvia todella paljon enemmän kuin filippiiniläiset, jatkaa Jannette.

Tämänkertaisella vierailullaan Jannette, tuttavallisemmin Jeannie, sai kokea oikean suomalaisen joulun. – En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin paljon lunta kuin nyt! Aikaisempi ”lumikokemukseni” oli Sveitsistä, kun olimme siellä Tuomaksen kanssa reissussa. Silloin  oli vasta syksy eikä lunta juuri nimeksikään. Tällainen lumimäärä on todella kiehtovaa ja erityistä minulle, sillä Filippiineillä pystyn kokemaan ainoastaan auringonpaisteen ja sateen. Kaikki ovat sanoneet minulle, että olin onnekas kun pääsin kokemaan todellisen valkoisen joulun täällä Suomessa, Jannette kertoo.

– Valtaosa filippiiniläisistä on katolilaisia, joten heille Joulu on tottakai erittäin tärkeä, ehkä jopa hieman isompi juttu kuin täällä Suomessa, sanoo Tuomas. – Joulua aletaan valmistella jo syyskuussa ja jouluvalot ja joulukuusi poistetaan vasta myöhään helmikuussa, hän jatkaa. – Oli mahtavaa päästä viettämään perinteinen suomalainen joulu Tuomaksen ja hänen perheensä kanssa. Pääsin leipomaan pipareita ja joulutorttuja, join glögiä ja söin jouluruokia. Joulupukkikin kävi ja jostain syystä hän muistutti hyvin paljon Tuomasta, Jannette sanoo pilke silmäkulmassa.

Jouluruoat eivät kuitenkaan ole Jannetten mielestä erikoisin suomalainen makuelämys. -Kyllä se on salmiakki! Odotan innolla, että pääsen maistamaan mämmiä, hän sanoo. Ensi viikolla Jannette aloittaa suomenkielen opinnot Joensuussa. – Lempisanani suomenkielessä on ”noni”. Kuulen sen todella usein ja minulle on sanottu, että sitä voi käyttää oikeastan missä tilanteessa vain.

Uukuniemellä parasta on Jannetten mielestä luonto, marjastus ja sienestys sekä tietenkin järvessä uiminen. – Mabuhay kaikki Uukuniemen Seudun Sanomien lukijat! Se on filippiinien kieltä ja tarkoittaa terveisiä, Jannette päättää.

Jannette ja Tuomas Filippiineillä vuonna 2013.
Tästäkö uusi harrastus? Kotimaassaan liikunnallinen Jannette harrastaa muun muassa joogaa, uintia sekä laitesukellusta.

 

 

K.L.

Jannetten vastaukset suomentanut Tuomas Tiainen.

Kuvat: Tuomaksen ja Jannetten albumi.

Jaa juttu Facebookissa:

67 vuotta toiminut Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset jää ”eläkkeelle”

Torstaina maamiesseurantalo Rajapirtillä pidetyssä Niukkalan maa- ja kotitalousnaisten kokouksessa tunnelma on toisaalta haikea ja juhlallinen, toisaalta helpottunut. 67 vuotta toiminut yhdistys on tullut tiensä päähän ja lopettamispäätös tehty. Paikalla oli kaiken kaikkiaan 5 jäsentä, joista osa on ollut maatalousnaisissa aivan alkuajoista lähtien. – Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset perustettiin vuonna 1955 Maria Tiaisen toimesta. Maatalouskeskuksen neuvoja oli käynyt opettamassa muun muassa pitsinnypläystä, josta Tiainen kovasti innostui ja ensimmäiset ”kokoukset” hoidettiinkin pitsinnypläyksen lomassa. Kokouksia pidettiin joka viikko Niukkalan vanhalla koululla, kertoo maatalousnaisten pitkäaikainen puheenjohtaja Lea Levänen.

Maa- ja kotitalousnaiset on toiminut Uukuniemen Maamiesseuran alaosastona. Toimintaan ovat kuuluneet muun muassa tupaillat, kurssit, pitopäivälliset, juhlalounaat, toritapahtumat, myyjäiset ja kahvitukset. – Kurssejakin on ollut laidasta laitaan. Puutarhakursseja, erilaisia ruokakursseja, käsityökursseja, pitoemäntäkursseja ja vaikka mitä muuta, sanoo Suoma Tuominen. – Irtaimistoa hankimme vähitellen kahvituksista, arpajaisista ja jäsenmaksuista kertyneillä varoilla, Levänen sanoo. – Meillä on täysi kahviastiasto juhlia varten, kangaspuut, liinoja, sekä tuoleja ja pöytiä joita on voinut vuokrata, hän jatkaa. – Ja ostimmehan me ison hellankin kattiloineen maamiesseurantalolle, täydentää Tuominen.

Syynä toiminnan loppumiseen on jäsen- ja toimijakato. – Uusia aktiivisia jäseniä ei ole tullut ja meillä nykyisillä aktiiveilla alkaa olemaan jo tuota ikää, naiset naurahtavat. Yhdistyksen perustamisaikaan jäseniä oli parisenkymmentä. Parhaimpina vuosina jäsenmäärä oli liki 40, mutta viime vuosina enää noin 10.  – Me olemme osa olleet mukana jo yli 60 vuotta. Kyllä nyt on aika siirtyä viimein ”eläkkeelle”.

Parhaita muistoja toiminta-ajalta naiset voisivat nimetä vaikka kuinka monta. – Yksi mieleenpainunut kokemus itselleni oli ainakin eräät häät, joita vietettiin täällä Rajapirtillä. Kutsuvieraita taisi olla 500-600. Kesähelteellä se oli aikamoinen rutistus, kertoo Sirkka Leppinen. – Täällä on kyllä monet juhlat vietetty. On ollut häitä, hautajaisia, kastejuhlia ja syntymäpäiväjuhlia, Levänen jatkaa. – Pitoemäntäkurssit ovat myös jääneet mieleen. Niissä oli aina erilaisia teemoja, esimerkiksi pääsiäinen, ylioppilasjuhlat tai 80 -vuotisjuhlat. Pöydät katettiin aina kauniisti teeman mukaisesti, ja tarjoilut tietenkin myös, Tuominen sanoo. – Ja retkillä on sattunut yhtä ja toista kommellusta,mutta niistä ei nyt sen enempää, nauraa Leppinen.

Kokouksen päätyttyä naiset siirtyvät kahvipöytään, jonka kattaus on ensiluokkainen – kuinkas muutenkaan. Kahvittelun lomassa puhe siirtyy muihin aktiivisiin maatalousnaisiin, jotka eivät tällä kertaa päässeet paikalle. – Lemisen Hilkka ja Pulkkisen Siiri ovat myös olleet maatalousnaisissa perustamisvuodesta lähtien, sanoo Levänen. – Nyt jo edesmenneisiin maatalousnaisten kantaviin jäseniin puolestaan kuului Kokon Leena, joka toimi vuosia yhdistyksen sihteerinä, Leppinen kertoo.  – Ja olihan meillä kursseilla ja tupailloissa välillä myös miesosallistujia, sanoo Tuominen. – On ollut eläväinen kylä silloin.

Tammikuussa Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset kokoontuvat vielä viimeiseen tilinpäätöskokoukseen. – Kyllä se on niin, että aika aikaansa kutakin, naiset toteavat yhdessä tuumin.

Niukkalan maa- ja kotitalousnaisten alkuperäinen jäsenluettelo. Jäsenmaksu oli tuolloin 30 markkaa.
Kahvit kokouksen päätteeksi! Oikealla maatalousnaisten pitkäaikainen (ja viimeinen) puheenjohtaja Lea Levänen (oik.), Kirsi Levänen, Suoma Tuominen, Maija Pulkkinen ja Sirkka Leppinen.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Havuseppeleitä sarjatyönä ja talkoovoimin

Kummunkorkea koululla tohinat jatkuivat hirvipaistin jälkeen seppeletalkoiden merkeissä. Keskiviikkona havuseppeleitä askarreltiin sankarihaudoille kahteen otteeseen: ensimmäiset tekijät kokoontuivat koululle klo. 12 ja ”iltavuorolaiset” klo. 18. Havumateriaalin oli toimittanut Jouni Suppola ja Uukuniemen Martat puolestaan olivat tehneet pajuista valmiita kranssipohjia työnteon nopeuttamiseksi. – Päivällä meitä oli täällä 18 ja muistaakseni saimme tuolloin tehtyä 65 seppelettä, kertoo Eeva-Liisa Hirvonen. Illalla seppeleentekijöitä oli seitsemän. Paikallisten joukkoon oli saapunut talkoolainen aina Helsingistä asti. – Näin sunnuntaina ilmoituksen seppeletalkoista netistä ja sanoin heti miehelleni, että lähden kantamaan korteni kekoon, kertoo Marja-Riitta Hirvonen. Pääkaupunkiseudulla vakituisesti asuvaa Hirvosta vetävät Uukuniemelle sukujuuret. -Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen voimakkaammin oma sukuhistoria ja karjalaisuus ovat alkaneet kiinnostamaan, Hirvonen naurahtaa. – Kesäisin vietämme täällä enemmän aikaa, sillä kesämökki löytyy Koiraniemeltä Pyhäjärven rannalta, hän jatkaa.

Talkoopäivän seppelesaldon lisäksi seppeleitä voi askarrella myös kotona. – Tiedän jo muutamia, jotka ovat lupautuneet tekemään seppeleitä, mutta koska Uukuniemellä sankarihautojakin on yli 200, niin lisäapujoukot ovat oikein tervetulleita, Eeva-Liisa Hirvonen sanoo. Valmiita seppeleitä voi toimittaa kyläkaupalle, josta ne hoidetaan eteenpäin. – Jokainen seppele on tekijänsä näköinen. Halkaisijaltaan pajupunospohja on noin 30cm ja olemme sitoneet havut kiinni langalla, Hirvonen ohjeistaa.

 

Iltavuorossa seppeleitä olivat tekemässä Eeva-Liisa Hirvonen (oik.), Suoma Tuominen ja Auli Terävä.
Seppeletalkoiden miesedustuksesta vastasi Jouni Suppola, joka oli myös toimittanut havut talkoita varten. Marja-Riitta Hirvonen (oik.) ja Armi Käppi olivat olleet askartelemassa seppeleitä jo päivällä.
Valmiita pajukranssipohjia.

Havut sidottiin pajukransseihin pellavalangalla.

Valmiita seppeleitä odottamassa itsenäisyyspäivää.

 

Katso videolta mallia seppeleen tekoon!

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Erämiesten juhlassa jaettiin paistia ja palkintoja

 

Lauantaina Kummunmäellä lippu liehui salossa Uukuniemen Erämiesten 60-vuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlatilaisuus alkoi varhain iltapäivällä kutsuvieraiden ja seuran jäsenten kokoontuessa kuulemaan juhlapuheita ja  seuran historiikkia, sekä palkitsemaan ansioituneita ja pitkän uran tehneitä seuran jäseniä. Perinteisen hirvikeiton sijaan tarjolla oli juhlapaisti. Juhlatilaisuuden järjestäminen on ollut Uukuniemen Erämiehiltä melkoinen ponnistus, joka on vaatinut paljon talkootyötunteja. Juhlapäivänäkin emäntinä toimineiden Anne Tiitan ja Tuula Ketolaisen apuna vuorotteli 12-15 metsästysseuran jäsentä. Erämiesten puheenjohtaja Jussi Ratilainen oli tyytyväinen talkoolaisten panostukseen ja lopputulokseen. Kutsuvieraita ja seuran jäseniä oli paikalla Ratilaisen arvion mukaan noin sata ja muut kävijät mukaan lukien syöjiä kävi päivän aikana noin 350. – Tilanpuutteen vuoksi jouduimme jakamaan tilaisuuden siten, että ensin ruokailivat kutsuvieraat ja Uukuniemen Erämiesten jäsenet ja klo 16 alkaen  maanvuokraajat ja muu kylän väki, kertoo Ratilainen. – Illan päätteeksi raivaamme pöydät pois ja teemme tilaa tanssijoille, kun Ipe ja Harmaa Aavistus aloittavat juhlan rennomman osuuden, hän jatkaa.

Kutsuvieraisiin kuului muun muassa Riistakeskuksen, Metsästäjäliiton, Riistanhoitoyhdistyksen sekä naapuriseurojen ja muiden yhteistyötahojen edustajia. Hannu Vuorikari piti kattavan ja mielenkiintoisen esityksen seuran historiasta aina perustamisvaiheista nykyhetkeen. Uukuniemen Erämiehet ry perustettiin vuonna 1957 Niukkalan Osuuskassalla järjestetyssä kokouksessa, jossa hyväksyttiin seuran säännöt ja valittiin ensimmäinen hallitus. Perustajajäseniin kuului kaiken kaikkiaan 10 henkilöä ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Väinö Mielonen.

Seuran sääntöjen mukaan seuran tarkoituksena on harjoittaa metsästystä ja ylläpitää järkevää riistanhoitoa, vartioida aluetta salametsästykseltä, vähentää vahinkoeläimiä, karkoittaa riistamailla kiertelevät koirat ja kissat, kaataa hyötyriistaa ainoastaan mikäli kanta sen kulloinkin sallii ja järjestää kovina talvina riistalle ruokintaa, sekä tarpeen vaatiessa huolehdittava sen lisääntymisestä (ote seuran säännöistä 1957).

Myöhemmin sääntöihin on lisätty vaatimukset luonnonsuojelutoiminnasta, jäsenien koulutuksesta, ampumaratojen ja ampumataidon ylläpidosta sekä metsästyskoiratoiminnasta. Metsästysseuran jäsenten lukumäärä on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Vuonna 1960 jäseniä oli 70 ja huippuvuonna 2000 150. Tällä hetkellä jäseniä on 124, joista 33% asuu Uukuniemellä. 60 -vuotiaan metsästysseuran johtohahmoina on nähty kaiken kaikkiaan 13 puheenjohtajaa. Heistä pisimmän uran on tehnyt Ilpo Suutarinen, jolle johtajuusvuosia kertyi peräti 15.

Ensimmäiset vuosikymmenet 1950-1960 olivat pääasiallisesti toiminnan käynnistämistä ja vakiinnuttamista sekä jäsenmäärän kasvattamista. Seura teki useita maanvuokrasopimuksia ja perusti jokaiselle kylälle omat hirvenmetsästysporukat. Myöhemmin hirviseurueet saivat omat nimensä: Kirkonkylän alueella metsästivät Tiinumiehet, Niukkalassa Herkkäsormet.  Kummunkylän seurue jakaantui kahdeksi porukaksi, Pankaniskoiksi ja Rakeleiksi. 1970 -lukua voisi Vuorikarin mukaan kuvailla ”investointien aikakaudeksi”. Perälammen rannalle rakennettiin Erämaja 1974, ja hirvirata rakennettiin yhteistyössä Rajan metsästäjät ry:n kanssa 1979. Rauhalan ampumaradan täydennysakentaminen jatkui vielä -80 luvulla, samoin kuin Erämaja sai seurakseen saunarakennuksen -90 luvun alussa. Seuran oma merkki valittiin suunnittelukilpailussa, jonka voitti Ossi Berg. Logo otettiin käyttöön  vuonna 1990.

2000-luvulle tultaessa seuran toimenkuvaan on kuulunut keskeisesti aktiivinen kilpailutoiminta. Vuonna 2005 otettiin käyttöön omat nettisivut ja myös maanvuokraussopimukset ovat siirtyneet sähköiseen järjestelmään. Lisäksi nykyaikainen teknologia on helpottanut tiedonsiirtoa monella tavalla. Tulevaisuuden haasteita metsästysseuratoiminnan näkökulmasta on lisääntynyt byrokratia, paikkakunnan väkimäärän väheneminen ja seuran jäsenten ikääntyminen. Vuorikarin sanoja lainaten hyvä yhteistyö maanomistajien ja maanvuokraajien kanssa on metsästysharrastuksen elinehto. Kattavalla metsästysmaiden vuokrauksella metsästysseura varmistaa toimintaedellytykset tasapainoiseen riistakantojen säätelyyn ja vahinkoeläinten kurissapitoon petokantaa unohtamatta.

Sekä Suomen Metsästäjäliitto että Riistakeskus palkitsivat Reijo Tiitan vuosikymmenien ajan tehdystä riistatyöstä kultaisilla ansiomerkeillä. Tiitta on ollut Erämiehissä vuodesta 1969 eli nyt jo 48 vuotta. – Kyllä nämä palkinnot tulivat itselleni täysin yllätyksenä, sanoo Tiitta. – Kaikkein ikimuistoisin ja mieleenpainunein kokemus tältä ajalta on luultavasti esimmäisen karhun kaataminen Keijo Hämäläisen kanssa vuonna -94, Tiitta pohtii. Tiitta on ampunut myös Erämiesten ensimmäisen ilveksen vuonna -83. Pankaniskoissa vuodesta -75 lähtien metsästäneellä Tiitalla on metsästyspäiviä takana lukuisia ja jatkoa seuraa varmasti vielä pitkään. – Ikää kun tulee niin metsästämäänkin ehtii paremmin, hän naurahtaa. – Vuositasolla metsästyspäiviä kertyy vaihtelevasti 50-100, hän arvioi.

Tiitan lisäksi Suomen Metsästäjäliitto myönsi kultaisen ansiomerkin Martti Kokolle. Hopeisen ansiomerkin saivat Paavo Kontiokorpi, Jorma Suppola, Erkki Hämäläinen, Hannu Vuorikari, Esko Halmenniemi, Ilpo Suutarinen ja Jussi Ratilainen. Suomen Riistakeskuksen hopeisen ansiomerkin saivat Jussi Ratilainen, Pertti Pulkkinen sekä Jorma Suppola. Myös Parikkalan riistanhoitoyhdistys palkitsi pronssisella ansiomerkillä Veikko Junnan, Kaija Telinin, Onni Vuorikarin, Keiho Hämäläisen, Ari Pulkkisen ja Pasi Pölösen. Uukuniemen Erämisten pöytästandaarin saivat Martti Kokko, Sulo Hirvi, Heimo Tuominen, Ilpo Suutarinen ja Pertti Pulkkinen.

Palkittuja. Kuvassa vasemmalta alkaen Junna Veikko, Suppola Jorma, Suutarinen Ilpo, Tiitta Reijo, Vuorikari Onni, Telin Kaija, Hämäläinen Keijo, Hirvi Sulo, Ratilainen Jussi ja Pulkkinen Pertti.
Metsästäjäliito Kymenpiirin lahja Uukuniemen Erämiehille, jonka vastaanotti seuran puheenjohtaja Jussi Ratilainen.
Metsästäjäliiton palkitsemat oikealta vasemmalle: Hämäläinen Erkki, Vuorikari Hannu, Suppola Jorma, Kontiokorpi Paavo, Suutarinen Ilpo, Tiitta Reijo ja Ratilainen Jussi.
Esiintymislavan takana komeili suuri karhuntalja.

Puheiden ja palkitsemisten jälkeen siirryttiin nauttimaan juhlapaistia.
Ensimmäinen dokumentoitu hirvenkaato vuodelta 1959.
Uukuniemellä kaadettiin ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) susi vuonna 1963.
Erämajan rakentajia vuonna 1974.
Reijo Tiitta (vas.) ja Keijo Hämäläinen (kesk.) kaatoivat ensimmäisen karhun Niukkalassa vuonna 1994.

 

Erämiehiä muutaman vuosikymmenen takaa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Andreas Hänninen Pamaus Seuran jäseneksi

Uukuniemen Kirkonkylällä asuva Andreas Hänninen on hyväksytty Pamaus Seuran jäseneksi. Pamaus Seura, viralliselta nimeltään Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus, perustettiin Viipurissa jo vuonna 1891. Perustajina toimivat Viipurin suomenmieliset liikemiehet, joiden tarkoituksena oli kokoontua toimimaan kansallisessa hengessä kaupungin käsityöläisten ja liikkeenharjoittajain piirissä. Yhteystyön tarpeellisuutta oli perusteltu muun muassa seuraavasti: ”Kaikilla aloilla on nykyaikana huomattu yhdystyön tarpeellisuutta, vieläpä välttämättömyyttäkin, jotta voitaisiin vastata niitä yhä eneneviä vaatimuksia, joita karttuva sivistys ja kasvava kilpailu kultakin yksityiseltä vaativat”. Yhdistymisestä oli siten etua ammatin harjoittamiselle jonka lisäksi se tarjosi mahdollisuuden sanomalehti- ja ammattikirjallisuuden lukemiseen, sekä tilaisuuden tutustua toisiin liikemiehiin ja keskustella heidän kanssaan ajankohtaisista kysymyksistä.

Sotien jälkeen seura jatkoi toimintaansa Helsingissä. Seuran toimintaan on alkuajoista asti kuulunut esitelmäperinne, joka muodostaa nykyisen toiminnan rungon jäsenistön kokoontuessa kuukausittain kuulemaan alustusta ajankohtaisista taloudellisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Seuraan kuuluu tällä hetkellä noin 750 karjalaistaustaista miesjäsentä.

Seuran jäseneksi voi hakea jokainen Pamaus Seuran tarkoituksen ja toimintamuodot hyväksyvä ja karjalaiset sukujuuret omaava miespuolinen Suomen kansalainen. Lisäksi kahden seuran jäsenen on suositeltava hakijaa johtokunnalle ennen kuin johtokunta hyväksyy hakijan jäseneksi.

Pamaus Seuran toimintaan kuuluvat kokousten ja esitelmien lisäksi retket sekä apurahojen myöntäminen seuran rahastoista. Apurahoilla ja stipendeillä tuetaan vanhan Viipurin läänin alueella nyt olevien tai aikaisemmin olleiden oppilaitosten kaupan- ja teollisuuden alan keskiasteen koulutusta.

Tukea myönnetään myös karjalaista kulttuuria ylläpitäviin tai edistäviin hankkeisiin ja rahastojen tukea on käytetty karjalaisuutta ja Karjalan historiaa käsittelevien kirjojen ja muiden julkaisujen tekemiseen. Tänä vuonna avustusta on myönnetty muun muassa Mervi Myllyoja & Virva Garam -duon äänitetuotantoon, tietokirjaan luovutetun Karjalan alueen talouselämän vaikuttajista sekä fiktiivisen lyhytelokuvan toteuttamiseen Lapinlahdelle muuttavasta evakkoperheestä. Lisäksi Pamaus Seura on tukenut VirtuaaliViipuri -mallinnustyötä, ja avusti jo toistamiseen Karjala-lehteä vuosikirjojen kustannustyössä.

Pamaus Seuran Viipurin -kauden aikana klubihuoneistoon hankitut merkittävät taideteokset saatiin suurimmalta osin pelastettua sodan tuhoilta ja taidekokoelma on nykyisin nähtävillä Lappeenrannan taidemuseossa.

Taidekeskus Salmelan Wiipurin taiteilija-ateljee siirtyi tänä vuonna Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaukselle. Huoneisto on toiminut taiteilijaresidenssinä vuodesta 2010 lähtien Lallukan asuin- ja liiketalossa Viipurin keskustassa. Jatkossa huoneisto on Pamaus Seuran Viipurin klubihuoneisto ja se on edelleen taitelijoiden käytössä osan vuodesta. Kauppaneuvos ja taidemesenaatti Juho Lallukka (1852-1913) oli Pamaus Seuran perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Lähde: www.pamaus.fi
Andreas Hänninen esittelemässä ikonitaidetta Uukuniemen kirjastolla viime keväänä.

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Hyvän mielen syysmarkkinat

Aurinkoinen syyssää, joukko iloisia ihmisiä, paikallisia herkkuja ja käsitöitä sekä livemusiikkia. Tätä kaikkea oli tarjolla lauantaina Niukkalassa, kun Pyhäjärven kyläkaupan markkinat kokosi yhteen väkeä pitäjän alueelta ja naapurikunnista. Vielä viikon verran kauppiaana toimiva Tiina Ahonen iloitsi siitä, ettei perjantain sateista enää ollut tietoakaan. – Kyllä tämä keli hyvää lupaa, uskoisin että vähintäänkin saman verran saamme kävijöitä kuin vuosi sitten, Ahonen tuumaa.

Uukuniemen Martat olivat ahkeroineet muun muassa kauniita kransseja ja leivonnaisia, Marjatila Hallikaisen myyntikojulta voi ostaa herkkuja juotavassa ja syötävässä muodossa ja Suurtuvan Tilan kojulta löytyi lämmikettä tulevaa talvea varten vaikka lampaantaljan muodossa. Muiden myyntipisteiden antimia unohtamatta!

Kästyö Annen koju oli todellinen väripilkku! Huovutettujen hattujen lisäksi myytävänä oli trikoopipoja kymmenissä eri kuoseissa ja väreissä, korvakoruja, avaimenperiä jne. Rautjärveltä paikalle saapunut yrittäjä kertoi jättäneensä perjantain sateen vuoksi Parikkalan hämärän kaupan illan väliin ja saapuneensa Niukkalaan jo illalla. – Emme ole täällä vielä aiemmin olleetkaan, hän sanoo.

Musiikillisesta tarjonnasta vastasi hiljattain uukuniemeläistynyt muusikko Jarmo Moilanen. joka oli edellisiltana vetänyt keikan myös Parikkalassa.  Myös kaupan sisällä käy huiske. Tarjolla on Pyhäjärven kyläkaupan henkilökunnan ”läksiäiskahvit” ja tiskin takana häärivät sekä Riikka Uimonen että kaupan kesävahvistus Päivi Nevalainen.

Pyhäjärven Kyläkauppa palvelee vielä ensi viikon Ahosen vetämänä, jonka jälkeen uudet tuulet puhaltavat Niukkalan mäellä.

Kauppias Tiina säteili kilpaa auringon kanssa.
Halloween -keksejä, villasukkia, sienisadon antimia ja vaikka mitä muuta…
Päivin (Nevalainen) kakut tekivät myös kauppansa.
Suoraan Suurtuvan Tilalta: taljoja, tumppuja ja lihajalosteita.

Keikkaa pukkaa! Muusikko Jarmo Moilanen piristi soitollaan markkinaväkeä.
Todellista väriloistoa. Kästyö Anne Rautjärveltä.
Juomia, hilloja ja muita herkkuja Marjatila Hallikaiselta.
Miten olisi tossut Suomi 100 -juhlavuoden malliin tai kettukarkkivillasukat?
Uukuniemen ihanat ja energiset Martat.
Kaupan sisällä kahvitarjoilusta vastasivat Riikka Uimonen ja Päivi Nevalainen.

K.L.

Jaa juttu Facebookissa: