Kategoriat
Arkistot

Havuseppeleitä sarjatyönä ja talkoovoimin

Kummunkorkea koululla tohinat jatkuivat hirvipaistin jälkeen seppeletalkoiden merkeissä. Keskiviikkona havuseppeleitä askarreltiin sankarihaudoille kahteen otteeseen: ensimmäiset tekijät kokoontuivat koululle klo. 12 ja ”iltavuorolaiset” klo. 18. Havumateriaalin oli toimittanut Jouni Suppola ja Uukuniemen Martat puolestaan olivat tehneet pajuista valmiita kranssipohjia työnteon nopeuttamiseksi. – Päivällä meitä oli täällä 18 ja muistaakseni saimme tuolloin tehtyä 65 seppelettä, kertoo Eeva-Liisa Hirvonen. Illalla seppeleentekijöitä oli seitsemän. Paikallisten joukkoon oli saapunut talkoolainen aina Helsingistä asti. – Näin sunnuntaina ilmoituksen seppeletalkoista netistä ja sanoin heti miehelleni, että lähden kantamaan korteni kekoon, kertoo Marja-Riitta Hirvonen. Pääkaupunkiseudulla vakituisesti asuvaa Hirvosta vetävät Uukuniemelle sukujuuret. -Mitä vanhemmaksi olen tullut, sen voimakkaammin oma sukuhistoria ja karjalaisuus ovat alkaneet kiinnostamaan, Hirvonen naurahtaa. – Kesäisin vietämme täällä enemmän aikaa, sillä kesämökki löytyy Koiraniemeltä Pyhäjärven rannalta, hän jatkaa.

Talkoopäivän seppelesaldon lisäksi seppeleitä voi askarrella myös kotona. – Tiedän jo muutamia, jotka ovat lupautuneet tekemään seppeleitä, mutta koska Uukuniemellä sankarihautojakin on yli 200, niin lisäapujoukot ovat oikein tervetulleita, Eeva-Liisa Hirvonen sanoo. Valmiita seppeleitä voi toimittaa kyläkaupalle, josta ne hoidetaan eteenpäin. – Jokainen seppele on tekijänsä näköinen. Halkaisijaltaan pajupunospohja on noin 30cm ja olemme sitoneet havut kiinni langalla, Hirvonen ohjeistaa.

 

Iltavuorossa seppeleitä olivat tekemässä Eeva-Liisa Hirvonen (oik.), Suoma Tuominen ja Auli Terävä.
Seppeletalkoiden miesedustuksesta vastasi Jouni Suppola, joka oli myös toimittanut havut talkoita varten. Marja-Riitta Hirvonen (oik.) ja Armi Käppi olivat olleet askartelemassa seppeleitä jo päivällä.
Valmiita pajukranssipohjia.

Havut sidottiin pajukransseihin pellavalangalla.

Valmiita seppeleitä odottamassa itsenäisyyspäivää.

 

Katso videolta mallia seppeleen tekoon!

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Erämiesten juhlassa jaettiin paistia ja palkintoja

 

Lauantaina Kummunmäellä lippu liehui salossa Uukuniemen Erämiesten 60-vuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlatilaisuus alkoi varhain iltapäivällä kutsuvieraiden ja seuran jäsenten kokoontuessa kuulemaan juhlapuheita ja  seuran historiikkia, sekä palkitsemaan ansioituneita ja pitkän uran tehneitä seuran jäseniä. Perinteisen hirvikeiton sijaan tarjolla oli juhlapaisti. Juhlatilaisuuden järjestäminen on ollut Uukuniemen Erämiehiltä melkoinen ponnistus, joka on vaatinut paljon talkootyötunteja. Juhlapäivänäkin emäntinä toimineiden Anne Tiitan ja Tuula Ketolaisen apuna vuorotteli 12-15 metsästysseuran jäsentä. Erämiesten puheenjohtaja Jussi Ratilainen oli tyytyväinen talkoolaisten panostukseen ja lopputulokseen. Kutsuvieraita ja seuran jäseniä oli paikalla Ratilaisen arvion mukaan noin sata ja muut kävijät mukaan lukien syöjiä kävi päivän aikana noin 350. – Tilanpuutteen vuoksi jouduimme jakamaan tilaisuuden siten, että ensin ruokailivat kutsuvieraat ja Uukuniemen Erämiesten jäsenet ja klo 16 alkaen  maanvuokraajat ja muu kylän väki, kertoo Ratilainen. – Illan päätteeksi raivaamme pöydät pois ja teemme tilaa tanssijoille, kun Ipe ja Harmaa Aavistus aloittavat juhlan rennomman osuuden, hän jatkaa.

Kutsuvieraisiin kuului muun muassa Riistakeskuksen, Metsästäjäliiton, Riistanhoitoyhdistyksen sekä naapuriseurojen ja muiden yhteistyötahojen edustajia. Hannu Vuorikari piti kattavan ja mielenkiintoisen esityksen seuran historiasta aina perustamisvaiheista nykyhetkeen. Uukuniemen Erämiehet ry perustettiin vuonna 1957 Niukkalan Osuuskassalla järjestetyssä kokouksessa, jossa hyväksyttiin seuran säännöt ja valittiin ensimmäinen hallitus. Perustajajäseniin kuului kaiken kaikkiaan 10 henkilöä ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Väinö Mielonen.

Seuran sääntöjen mukaan seuran tarkoituksena on harjoittaa metsästystä ja ylläpitää järkevää riistanhoitoa, vartioida aluetta salametsästykseltä, vähentää vahinkoeläimiä, karkoittaa riistamailla kiertelevät koirat ja kissat, kaataa hyötyriistaa ainoastaan mikäli kanta sen kulloinkin sallii ja järjestää kovina talvina riistalle ruokintaa, sekä tarpeen vaatiessa huolehdittava sen lisääntymisestä (ote seuran säännöistä 1957).

Myöhemmin sääntöihin on lisätty vaatimukset luonnonsuojelutoiminnasta, jäsenien koulutuksesta, ampumaratojen ja ampumataidon ylläpidosta sekä metsästyskoiratoiminnasta. Metsästysseuran jäsenten lukumäärä on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Vuonna 1960 jäseniä oli 70 ja huippuvuonna 2000 150. Tällä hetkellä jäseniä on 124, joista 33% asuu Uukuniemellä. 60 -vuotiaan metsästysseuran johtohahmoina on nähty kaiken kaikkiaan 13 puheenjohtajaa. Heistä pisimmän uran on tehnyt Ilpo Suutarinen, jolle johtajuusvuosia kertyi peräti 15.

Ensimmäiset vuosikymmenet 1950-1960 olivat pääasiallisesti toiminnan käynnistämistä ja vakiinnuttamista sekä jäsenmäärän kasvattamista. Seura teki useita maanvuokrasopimuksia ja perusti jokaiselle kylälle omat hirvenmetsästysporukat. Myöhemmin hirviseurueet saivat omat nimensä: Kirkonkylän alueella metsästivät Tiinumiehet, Niukkalassa Herkkäsormet.  Kummunkylän seurue jakaantui kahdeksi porukaksi, Pankaniskoiksi ja Rakeleiksi. 1970 -lukua voisi Vuorikarin mukaan kuvailla ”investointien aikakaudeksi”. Perälammen rannalle rakennettiin Erämaja 1974, ja hirvirata rakennettiin yhteistyössä Rajan metsästäjät ry:n kanssa 1979. Rauhalan ampumaradan täydennysakentaminen jatkui vielä -80 luvulla, samoin kuin Erämaja sai seurakseen saunarakennuksen -90 luvun alussa. Seuran oma merkki valittiin suunnittelukilpailussa, jonka voitti Ossi Berg. Logo otettiin käyttöön  vuonna 1990.

2000-luvulle tultaessa seuran toimenkuvaan on kuulunut keskeisesti aktiivinen kilpailutoiminta. Vuonna 2005 otettiin käyttöön omat nettisivut ja myös maanvuokraussopimukset ovat siirtyneet sähköiseen järjestelmään. Lisäksi nykyaikainen teknologia on helpottanut tiedonsiirtoa monella tavalla. Tulevaisuuden haasteita metsästysseuratoiminnan näkökulmasta on lisääntynyt byrokratia, paikkakunnan väkimäärän väheneminen ja seuran jäsenten ikääntyminen. Vuorikarin sanoja lainaten hyvä yhteistyö maanomistajien ja maanvuokraajien kanssa on metsästysharrastuksen elinehto. Kattavalla metsästysmaiden vuokrauksella metsästysseura varmistaa toimintaedellytykset tasapainoiseen riistakantojen säätelyyn ja vahinkoeläinten kurissapitoon petokantaa unohtamatta.

Sekä Suomen Metsästäjäliitto että Riistakeskus palkitsivat Reijo Tiitan vuosikymmenien ajan tehdystä riistatyöstä kultaisilla ansiomerkeillä. Tiitta on ollut Erämiehissä vuodesta 1969 eli nyt jo 48 vuotta. – Kyllä nämä palkinnot tulivat itselleni täysin yllätyksenä, sanoo Tiitta. – Kaikkein ikimuistoisin ja mieleenpainunein kokemus tältä ajalta on luultavasti esimmäisen karhun kaataminen Keijo Hämäläisen kanssa vuonna -94, Tiitta pohtii. Tiitta on ampunut myös Erämiesten ensimmäisen ilveksen vuonna -83. Pankaniskoissa vuodesta -75 lähtien metsästäneellä Tiitalla on metsästyspäiviä takana lukuisia ja jatkoa seuraa varmasti vielä pitkään. – Ikää kun tulee niin metsästämäänkin ehtii paremmin, hän naurahtaa. – Vuositasolla metsästyspäiviä kertyy vaihtelevasti 50-100, hän arvioi.

Tiitan lisäksi Suomen Metsästäjäliitto myönsi kultaisen ansiomerkin Martti Kokolle. Hopeisen ansiomerkin saivat Paavo Kontiokorpi, Jorma Suppola, Erkki Hämäläinen, Hannu Vuorikari, Esko Halmenniemi, Ilpo Suutarinen ja Jussi Ratilainen. Suomen Riistakeskuksen hopeisen ansiomerkin saivat Jussi Ratilainen, Pertti Pulkkinen sekä Jorma Suppola. Myös Parikkalan riistanhoitoyhdistys palkitsi pronssisella ansiomerkillä Veikko Junnan, Kaija Telinin, Onni Vuorikarin, Keiho Hämäläisen, Ari Pulkkisen ja Pasi Pölösen. Uukuniemen Erämisten pöytästandaarin saivat Martti Kokko, Sulo Hirvi, Heimo Tuominen, Ilpo Suutarinen ja Pertti Pulkkinen.

Palkittuja. Kuvassa vasemmalta alkaen Junna Veikko, Suppola Jorma, Suutarinen Ilpo, Tiitta Reijo, Vuorikari Onni, Telin Kaija, Hämäläinen Keijo, Hirvi Sulo, Ratilainen Jussi ja Pulkkinen Pertti.
Metsästäjäliito Kymenpiirin lahja Uukuniemen Erämiehille, jonka vastaanotti seuran puheenjohtaja Jussi Ratilainen.
Metsästäjäliiton palkitsemat oikealta vasemmalle: Hämäläinen Erkki, Vuorikari Hannu, Suppola Jorma, Kontiokorpi Paavo, Suutarinen Ilpo, Tiitta Reijo ja Ratilainen Jussi.
Esiintymislavan takana komeili suuri karhuntalja.

Puheiden ja palkitsemisten jälkeen siirryttiin nauttimaan juhlapaistia.
Ensimmäinen dokumentoitu hirvenkaato vuodelta 1959.
Uukuniemellä kaadettiin ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) susi vuonna 1963.
Erämajan rakentajia vuonna 1974.
Reijo Tiitta (vas.) ja Keijo Hämäläinen (kesk.) kaatoivat ensimmäisen karhun Niukkalassa vuonna 1994.

 

Erämiehiä muutaman vuosikymmenen takaa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Andreas Hänninen Pamaus Seuran jäseneksi

Uukuniemen Kirkonkylällä asuva Andreas Hänninen on hyväksytty Pamaus Seuran jäseneksi. Pamaus Seura, viralliselta nimeltään Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus, perustettiin Viipurissa jo vuonna 1891. Perustajina toimivat Viipurin suomenmieliset liikemiehet, joiden tarkoituksena oli kokoontua toimimaan kansallisessa hengessä kaupungin käsityöläisten ja liikkeenharjoittajain piirissä. Yhteystyön tarpeellisuutta oli perusteltu muun muassa seuraavasti: ”Kaikilla aloilla on nykyaikana huomattu yhdystyön tarpeellisuutta, vieläpä välttämättömyyttäkin, jotta voitaisiin vastata niitä yhä eneneviä vaatimuksia, joita karttuva sivistys ja kasvava kilpailu kultakin yksityiseltä vaativat”. Yhdistymisestä oli siten etua ammatin harjoittamiselle jonka lisäksi se tarjosi mahdollisuuden sanomalehti- ja ammattikirjallisuuden lukemiseen, sekä tilaisuuden tutustua toisiin liikemiehiin ja keskustella heidän kanssaan ajankohtaisista kysymyksistä.

Sotien jälkeen seura jatkoi toimintaansa Helsingissä. Seuran toimintaan on alkuajoista asti kuulunut esitelmäperinne, joka muodostaa nykyisen toiminnan rungon jäsenistön kokoontuessa kuukausittain kuulemaan alustusta ajankohtaisista taloudellisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Seuraan kuuluu tällä hetkellä noin 750 karjalaistaustaista miesjäsentä.

Seuran jäseneksi voi hakea jokainen Pamaus Seuran tarkoituksen ja toimintamuodot hyväksyvä ja karjalaiset sukujuuret omaava miespuolinen Suomen kansalainen. Lisäksi kahden seuran jäsenen on suositeltava hakijaa johtokunnalle ennen kuin johtokunta hyväksyy hakijan jäseneksi.

Pamaus Seuran toimintaan kuuluvat kokousten ja esitelmien lisäksi retket sekä apurahojen myöntäminen seuran rahastoista. Apurahoilla ja stipendeillä tuetaan vanhan Viipurin läänin alueella nyt olevien tai aikaisemmin olleiden oppilaitosten kaupan- ja teollisuuden alan keskiasteen koulutusta.

Tukea myönnetään myös karjalaista kulttuuria ylläpitäviin tai edistäviin hankkeisiin ja rahastojen tukea on käytetty karjalaisuutta ja Karjalan historiaa käsittelevien kirjojen ja muiden julkaisujen tekemiseen. Tänä vuonna avustusta on myönnetty muun muassa Mervi Myllyoja & Virva Garam -duon äänitetuotantoon, tietokirjaan luovutetun Karjalan alueen talouselämän vaikuttajista sekä fiktiivisen lyhytelokuvan toteuttamiseen Lapinlahdelle muuttavasta evakkoperheestä. Lisäksi Pamaus Seura on tukenut VirtuaaliViipuri -mallinnustyötä, ja avusti jo toistamiseen Karjala-lehteä vuosikirjojen kustannustyössä.

Pamaus Seuran Viipurin -kauden aikana klubihuoneistoon hankitut merkittävät taideteokset saatiin suurimmalta osin pelastettua sodan tuhoilta ja taidekokoelma on nykyisin nähtävillä Lappeenrannan taidemuseossa.

Taidekeskus Salmelan Wiipurin taiteilija-ateljee siirtyi tänä vuonna Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaukselle. Huoneisto on toiminut taiteilijaresidenssinä vuodesta 2010 lähtien Lallukan asuin- ja liiketalossa Viipurin keskustassa. Jatkossa huoneisto on Pamaus Seuran Viipurin klubihuoneisto ja se on edelleen taitelijoiden käytössä osan vuodesta. Kauppaneuvos ja taidemesenaatti Juho Lallukka (1852-1913) oli Pamaus Seuran perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Lähde: www.pamaus.fi
Andreas Hänninen esittelemässä ikonitaidetta Uukuniemen kirjastolla viime keväänä.

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Hyvän mielen syysmarkkinat

Aurinkoinen syyssää, joukko iloisia ihmisiä, paikallisia herkkuja ja käsitöitä sekä livemusiikkia. Tätä kaikkea oli tarjolla lauantaina Niukkalassa, kun Pyhäjärven kyläkaupan markkinat kokosi yhteen väkeä pitäjän alueelta ja naapurikunnista. Vielä viikon verran kauppiaana toimiva Tiina Ahonen iloitsi siitä, ettei perjantain sateista enää ollut tietoakaan. – Kyllä tämä keli hyvää lupaa, uskoisin että vähintäänkin saman verran saamme kävijöitä kuin vuosi sitten, Ahonen tuumaa.

Uukuniemen Martat olivat ahkeroineet muun muassa kauniita kransseja ja leivonnaisia, Marjatila Hallikaisen myyntikojulta voi ostaa herkkuja juotavassa ja syötävässä muodossa ja Suurtuvan Tilan kojulta löytyi lämmikettä tulevaa talvea varten vaikka lampaantaljan muodossa. Muiden myyntipisteiden antimia unohtamatta!

Kästyö Annen koju oli todellinen väripilkku! Huovutettujen hattujen lisäksi myytävänä oli trikoopipoja kymmenissä eri kuoseissa ja väreissä, korvakoruja, avaimenperiä jne. Rautjärveltä paikalle saapunut yrittäjä kertoi jättäneensä perjantain sateen vuoksi Parikkalan hämärän kaupan illan väliin ja saapuneensa Niukkalaan jo illalla. – Emme ole täällä vielä aiemmin olleetkaan, hän sanoo.

Musiikillisesta tarjonnasta vastasi hiljattain uukuniemeläistynyt muusikko Jarmo Moilanen. joka oli edellisiltana vetänyt keikan myös Parikkalassa.  Myös kaupan sisällä käy huiske. Tarjolla on Pyhäjärven kyläkaupan henkilökunnan ”läksiäiskahvit” ja tiskin takana häärivät sekä Riikka Uimonen että kaupan kesävahvistus Päivi Nevalainen.

Pyhäjärven Kyläkauppa palvelee vielä ensi viikon Ahosen vetämänä, jonka jälkeen uudet tuulet puhaltavat Niukkalan mäellä.

Kauppias Tiina säteili kilpaa auringon kanssa.
Halloween -keksejä, villasukkia, sienisadon antimia ja vaikka mitä muuta…
Päivin (Nevalainen) kakut tekivät myös kauppansa.
Suoraan Suurtuvan Tilalta: taljoja, tumppuja ja lihajalosteita.

Keikkaa pukkaa! Muusikko Jarmo Moilanen piristi soitollaan markkinaväkeä.
Todellista väriloistoa. Kästyö Anne Rautjärveltä.
Juomia, hilloja ja muita herkkuja Marjatila Hallikaiselta.
Miten olisi tossut Suomi 100 -juhlavuoden malliin tai kettukarkkivillasukat?
Uukuniemen ihanat ja energiset Martat.
Kaupan sisällä kahvitarjoilusta vastasivat Riikka Uimonen ja Päivi Nevalainen.

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

VPK:ssa toimitaan vapaasta tahdosta ja auttamisen halusta

 

Uukuniemen vapaapalokunta on jälleen käynnistellyt syystoimintakauttaan kesätauon jälkeen. Ainakin vielä tänä syksynä. – Hyvin uhkaavasti kuitenkin vaikuttaa siltä, että toiminta on lopetettava mikäli uusia innokkaita vapaapalokuntalaisia ei ole mukaan tulossa, sanoo Uukuniemen vpk:n päällikkö Marko Ulvinen. Uukuniemen vapaapalokunta on perustettu vuonna 1976 ja tällä hetkellä Ulvisen lisäksi  jäseniä on viisi. – Aktiivijäseniä ovat Petteri Hirvonen ja Ville Tiitta. Toiminnassa mukana ovat myös Kirsti Ulvinen, Helena Ulvinen ja Ilpo Suutarinen, Ulvinen kertoo. – Olen itse ollut vpk:ssa nyt jo 25 vuotta. Aloittaessani jäseniä oli reippaasti yli parikymmentä, joten alas on tultu aika rankasti, hän jatkaa.

Ehtona vapaapalokunnan jäseneksi pääsemiselle on täysi-ikäisyys. Uusi jäsen perehdytetään toimintaan, jonka lisäksi hänen tulee käydä sammutustyön kurssi. -Sen jälkeen pystyy osallistumaan pelastustyöhön, sanoo Ulvinen. – Toki myöhemmässä vaiheessa on mahdollisuus käydä lisää erilaisia kursseja, mutta hälytystoimintaan pääsee osallistumaan hyvinkin nopeasti, hän jatkaa. Yläikäraja on 65 vuotta ja jokainen aloittava jäsen käy terveystarkastuksessa, jossa varmistetaan, että henkilö on kuntonsa puolesta valmis toimimaan pelastustustehtävissä. Uukuniemen vapaapalokunnassa toimii myös nuoriso-osasto, jonne pääsevät 7 -vuotiaat ja sitä vanhemmat harjoittelemaan pelastustoimen tehtäviä. Tällä hetkellä nuoria jäseniä on kolme. -Tietenkin pienemmillä harjoittelu ei ole niin ”vakavaa”, vaikka samoja asioita käsittelemmekin, Ulvinen täsmentää.

Yhteisharjoituksia on järjestetty Uukuniemellä joka toinen viikko kolmen kuukauden kesätaukoa lukuun ottamatta. – Aina näin syksyisin laadimme harjoitussuunnitelman joka tulee hyväksyttää pelastuslaitoksella. Meillä harjoitukset ovat olleet sunnuntaisin, koska se on vuorotyöläisten kannalta helpointa sovittaa aikatauluihin. Yhden harjoituskerran kesto vaihtelee kahdesta kolmeen tuntiin. Harjoitusten sisältö puolestaan liittyy luonnollisesti kaikkeen paloihin liittyvään ja peruspelastustoimen asioihin. Niiden avulla ylläpidetään jo opittuja taitoja, sanoo Ulvinen.

Uukuniemen vapaapalokunnalle tulee hälytyksiä vuodessa noin 30 joista puolet on ensivastetehtäviä. – Normaali toiminta-alue ulottuu Uukuniemen lisäksi Saarelle. Suurempien palojen yhteydessä meidät hälytetään myös Kesälahdelle ja Parikkalaan. Saaren vpk:n kanssa kaikki hälytykset ensivastetta myöten toimivat meillä rinnatusten. Lisäksi Särkisalmella ja Parikkalassa on omat vapaapalokuntansa, Ulvinen kertoo.

Pitkän uransa aikana Ulvinen on nähnyt yhtä ja toista hälytysten yhteydessä. – Eniten mieleen ovat jääneet rakennuspalot tässä oman kylän alueella, hän pohtii. – Päivähälytykset ovat niitä kaikkein hankalimpia, sillä usein töissä saatetaan olla aika kaukana eikä paikalle tuolloin ennätä ajoissa. Siksi olisi hyvä, että vapaapalokuntalaisia olisi huomattavasti enemmän, jolloin olisi todennäköisempää saada auttajia tapahtumapaikalle nopeammin, Ulvinen sanoo.

Ulvinen harmittelee, että innostus vapaaehtoistyöhön on vuosien saatossa hiipunut lähes kokonaan. – Kyllä tässä toiminnassa täytyy olla aito halu auttaa hädässä olevia. Sen lisäksi on osattava myös ottaa vastuuta. Se taito ei nykymaailmassa ole itsestäänselvyys, sanoo Ulvinen.

Vapaapalokunnan olemassaolo syrjäkylillä on ensiarvoisen tärkeää. Hädän hetkellä jokainen minuutti merkitsee ja nopea avunsaanti voi pelastaa ihmishenkiä ja rakennuksia. Ulvinen kannustaakin kaikkia edes kokeilemaan. – Loppujen lopuksi kun ajatellaan kokonaisuutta niin esimerkiksi harjoituksiin käytettävä aika kuukausitasolla on 4-6 tuntia. Se ei ole kovin paljon. Meidän pieneen mutta sitäkin aktiivisempaan joukkoon ovat kyllä kaikki tervetulleita, hän sanoo.

 

Kuva pelastusharjoituksista viime keväältä. Kuva: Marko Ulvinen.
Veden varaan joutuneiden pelastamisessa käytetään apuna Hansa- -pintapelastuslautoja. Kuva: Marko Ulvinen.
Auton pilkkomista pelastusharjoituksissa talviolosuhteissa. Kuva: Marko Ulvinen.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Myös ammattimuusikko kaipaa rauhaa ja hiljaisuutta

 

Niukkalan kylä on saanut uuden asukkaan, kun muusikko ja rumpalisti Jarmo Moilanen löysi kodin Uukuniemeltä. Viiime kesänä Pyhäjärven kyläkaupalla useammankin kerran xylofonia soittamassa nähty Moilanen on syntynyt Tampereella, mutta sekä isän että äidin puolelta sukujuuret ovat kuitenkin Karjalassa. – Isäni oli syntyjään Viipurista, äiti puolestaan Käkisalmesta, Moilanen kertoo. – Uukuniemellä vietin useita lapsuuden kesiä jo 70 -luvulla. Isoisäni on ollut mukana talkoissa perustamassa silloista Virkistyskeskusta kirkonkylälle, hän jatkaa.

Mutta kuinka Moilasesta sitten lopulta tuli virallisesti uukuniemeläinen? – Muuttopäätös oli eräänlainen ahaa -elämys. Olin täällä käymässä ja majoituin Virkistyskeskuksella, joka nykyisin on siis Uukuniemen lomakeskus. Tuntui kuin olisin kotiin tullut joten mietin, että miksipä en asettuisi tänne pysyvästi, hän kertoo. -Asiat ovat edenneet kuin itsestään. Ollessani Pyhäjärven kyläkaupalla soittamassa xylofonilla Säkkijärven polkkaa kuulin paikallisilta asukkailta vapautuvasta rivitaloasunnosta Niukkalassa. Siellä olen nyt sitten muutaman viikon jo asunu, Moilanen sanoo.

Tällä viikolla 54 -vuotispäiviään juhlinut Moilanen kävi aikoinaan Tampereella Pirkkalan peruskoulun ja siirtyi sieltä Tampereen konservatorioon. -Valmistuttuani  konservatoriosta muusikoksi siirryin Oulunkylän Pop-Jazz -konservatorioon, jossa kävin vielä pop- ja jazzmuusikon koulutuksen. Opetustyöt musiikin saralla aloitin oikeastaan heti armeijan jälkeen vuonna 1983, hän kertoo.

Moilasen työhistoria on vakuuttava niin muusikkona kuin lyömäsoitinopettajana. Iskelmämusiikin puolella hän on tehnyt yhteystyötä muun muassa Laila Halmeen, Veikko Lavin, Pirkko Mannolan, Katri Helenan, Eino Grönin ja Irwin Goodmanin kanssa. – Henry Thell on kaiketi vanhimmasta päästä artisteja joiden kanssa olen työskennellyt, tuumii Moilanen. -Siihen aikaan käytettiin hyvin paljon myös tuuraajia ja tuurauskeikkoja saattoi olla jopa viisi viikossa. Nykyisin useimmilla artisteilla kulkee oma bändi mukana, Moilanen sanoo.

Pop-jazz -musiikin puolella Moilanen on esiintynyt niin ikään tunnettujen suomalaisten tähtien kuten Sakari Kuosmasen ja Pauliina Pohjanheimon kanssa. Lisäksi hän on ollut lyömäsoittajana lukuisissa Big Band -kokoonpanoissa, teattereissa, orkestereissa ja oopperoissa. – Tässä työssä on tärkeää ennakkoluulottomuus eri musiikinlajien välillä, sekä soittimien käsittely ja osallistava tapa työskennellä erilaisten yhteisöjen kanssa.

Moilanen on halunnut muusikon työssään tehdä tunnetuksi myös hieman harvinaisempia tapoja käsitellä rytmiä, ja tuoda Suomeen myös afrikkalaista ja kuubalaista lyömäsoitinperinnettä. Näihinkin monitaiturilta löytyy koulutusta: suoritettuna ovat afrikkalaisen musiikin kurssi, kuubalaisen musiikin kurssi sekä New Orleans -kurssi. Opetustyötä lyömäsoitinopettajana ja bändiohjaajana Moilanen on tehnyt niin Tampereen seudulla, Lapissa kuin Itä-Suomessakin. -Savonlinnassa asuin useita vuosia 2000 -luvun alussa ja työskentelin siellä tuntiopettajana Savonlinnan Taidelukiossa ja musiikkiopistolla. Lisäksi tein kansalaisopistoilla töitä muun muassa Rantasalmella ja Heinävedellä, Moilanen kertoo. – Savonlinnasta muutin Saarenmaalle ja asuin siellä muutaman vuoden tehden töitä bändiohjaajana. Lappiin puolestani lähdin alun perin opiskelemaan eräoppaaksi, mutta suunnitelmat kariutuivat saatuani polvivamman. Onneksi töitä kuitenkin löytyi Muoniosta bändi ja rumpuohjaajana. Pohjoisin työpaikkani lienee Kilpisjärven päiväkoti Saana, mutta siellä vaihdoin ihan puhtaasti vain lapsille vaippoja, naurahtaa Moilanen.

-Nyt muuton jälkeen olen treenannut erityisesti xylofonia ja kuntoillut Rajapirtin kuntosalilla. Minulla on todettu selässä reuma, mutta oireet olen saanut kuriin liikunnan avulla. Melkein joka aamu olen myös käynyt pulahtamassa Tokkarin rannassa. Vielä pitäisi löytää jokin paikka rummuille, sillä pieniä vieroitusoireita niiden paukuttamisessa alkaa jo olla. Rumpusetti on lyömäsoittimista se mieluisin ja sitä olen eniten soittanutkin, pohtii Moilanen. -Olisi hienoa jos pääsisin vetämään vielä vaikka bändikerhoja tai -leirejä. Lasten ja nuorten kanssa työskentely on suuri ilo. Heidän innostuksensa on niin aitoa, Moilanen jatkaa.

Kotiutumisvaikeuksia ei rumpalilla ole ollut. -Tykkään  kun täällä ihmiset juttelevat ja tervehtivät oli sitten tuttu tai tuntematon. Se on ihan toista hämeessä, enkä sinne kaipaa kyllä enää ollenkaan.  Viimeksi Tampereella käydessäni se meteli ja hälinä tuntui jopa vielä raastavammalta kuin ennen, kun olen täällä nyt saanut nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta, kertoo Moilanen.

Voisi kuvitella, että Moilasen uskomattoman laajasta työkokemuksesta olisi vaikea nimetä mitään erityisen mieleenpainunutta työkeikkaa. Tätä  Moilasen ei kuitekaan kauan tarvitse miettiä. – Kyllä se on TV2:n Karvakuonot vuonna 1984. Esiinnyimme silloin yhdessä Tampereen kaupunginorkesterin konsertissa. Ransu-koiran kanssa keikkailin vielä viime vuonnakin, Moilanen sanoo pilke silmäkulmassa.

Soittamisen opettaminen on Moilaselle elämäntehtävä. -Mottoni onkin, että jos ihminen saa musiikista ikuisen ystävän, olen onnistunut, muusikko päättää.

 

Viime kesänä Pyhäjärven kyläkaupan asiakkaat saivat nauttia Moilasen xylofoni-esityksistä.
Jarmo Moilanen (oik.) esiintymässä lyömäsoitinoppilaidensa kanssa Saksassa. Kuva: Jarmo Moilanen.
Savonlinnan Oopperajuhlilla vuonna 2006, jolloin Moilanen toimi Bolshoi-teatterin Rosendahlin lapset -oopperan lyömäsoittajana ja äänenjohtajana. Kuva: Jarmo Moilanen.
Musiikin lisäksi lähellä sydäntä ovat luonto ja eläimet. Kuva: Jarmo Moilanen.

 

Katso klipit Jarmo Moilasen esiintymisistä:

 

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Silloin niitetään kun heinä on kuivaa. Urakoitsijoiden kesät etenevät sään ehdoilla.

 

Jälleen on yksi peltoalue niitetty. Timo Sairanen hyppää alas traktorista ja suuntaa katseen jo seuraavalle pellolle. – Sään mukaan on nyt elettävä, silloin painetaan vaikka yötä päivää jos luvassa on poutaa, sanoo Sairanen. Jo toisen polven urakoitsija on koulutukseltaan metsäkoneenkuljettaja. Isänsä Sepon urakointifirmassa Timo aloitti työt heti traktorikortin saatuaan. -Johan siitä on aikaa jo melkein 15 vuotta, tuumii 29 -vuotias Sairanen. – Omat koneet hankittiin 2004 ja tällä hetkellä käytössä on neljä traktoria, hakkuukone ja ajokone, hän jatkaa.

Sairasten pääasiallinen toiminta-alue ulottuu Saaren pohjoispäästä Uukuniemelle ja Kesälahden puolelle. Maatalouspuolella on 15 vuoden aikana kuitenkin tapahtunut paljon ja se näkyy myös urakoitsijoiden työssä. – Parhaimpina kesinä paalimäärä on ollut siellä 10 000 paikkeilla, nyt se on arviolta noin 4000, Sairanen kertoo. – Useat tilat ovat lopettaneet toimintansa kun isäntien ikääntyessä ei jatkajia ole löytynyt. Kymmenet tilat ovat myös siirtyneet vähitellen luomuun mikä vähentää esimerkiksi kasvinsuojelutyötä. Lisäksi nuorilla isännillä on intoa niin paljon, että he hankkivat omat koneet, naurahtaa Sairanen.

Heinänteon lisäksi urakoitsijoiden työnkuvaan kuuluu muun muassa kivenkeruuta ja puunkorjuuta. – Metsäkonetyöt ovat itselle mieluisimpia ja siihen olen koulunkin käynyt, toteaa Sairanen. – Hakkuut ja puunkorjuut ajoittuvat syksystä kevääseen ja työpäivät ovat silloin säännöllisempiä. Kesällä pellolla saatetaan painaa vaikka kolme vuorokautta putkeen jos isännät ilmoittavat, että nyt on tultava. Kesäkuu on ehdottomasti se kaikkein kiireisin kuukausi koko vuodessa, Sairanen kertoo.

Saarella asuvan Timon perheeseen kuuluu puoliso sekä 1,5v ja 4v lapset. Kaikki vapaa-aika meneekin perheen kanssa oleillessa. -Sadepäivät ovat näin kesällä niitä ”lomapäiviä”, tosin ei sitä oikein sittenkään osaa vain olla. Koko ajan on keksittävä jotakin puuhaa, Sairanen hymähtää.

Työnjako on Sairasen isännillä selvä: vanhempi isäntä Seppo hoitaa puunajot, kivenkeruun ja rikkakasvien ruiskutukset, Timolle puolestaan kuuluvat hakkuukonetyöt ja heinien niitot. – On tämä minulle sellaista kutsumustyötä kyllä, tähän on kasvettu pikkupojasta asti. Tehdastyö ei jaksaisi kauaa kiinnostaa. Mutta jos jostain syystä en olisi urakoitsijaksi ryhtynyt, olisin todennäköisesti hakeutunut armeijaan töihin, tuumii Sairanen.

Tulevaisuus näyttää, kuinka töitä riittää jatkossa. -Heinäkonepuoli on se arveluttavin, Sairanen sanoo. – Kaikki työ otetaan vastaan mitä tarjotaan. Mutta kyllä tässä nyt ainakin seuraavat 5 vuotta ollaan vielä tiukasti mukana, hän jatkaa. – Tämä on pitkälti istumatyötä ja se saattaa olla kropalle petollista. Toisten keho kestää paremmin ja toisille saattaa sitten tulla esimerkiksi selkäongelmia, Sairanen pohtii. – Ja koneidenkin pitäisi pysyä kunnossa!

Töitä on jatkettava ja traktori hyräytettävä käyntiin. Kiirettä pitää sillä säätiedotuksen mukaan poutaa on luvassa koko ensi viikoksi.

 

Timo Sairanen aloitti työt isänsä yrityksessä heti traktorikortin saatuaan. Työuraa on takana nyt jo 15 vuotta.
Kesäisin töitä tehdään kelien ehdoilla ja sopivan sään sattuessa jopa 28 tuntia yhtä soittoa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Ilmianna vanha pihapiiri tai maatila!

 

Viime kuussa Uukuniemellä vierailleet aarteenmetsästäjät  Jukka Ahokas, Tero Poikola, Mika Ahonen ja Janne Hassinen suunnittelevat paluuta pääkallopaikalle elokuun loppupuolella ja etsivät nyt vanhoja pihoja ja tiloja aarteenetsintään. Keskisuomalaiset rakennusalan yrittäjät tekivät edellisellä vierailullaan muun muassa rahalöytöjä, joista mainittakoon ainakin vanha raha vuodelta 1917. Oivallinen löytö Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi!

Edellisen vierailunsa jälkeen miehet ovat kolunneet pihoja ja peltoja Keski-Suomen lisäksi Ruotsissa ja Ahvenanmaalla. Aarteenetsinnän lisäksi myös hyönteisbongaus kuuluu oleellisesti heidän harrastusretkiinsä. Mikäli tiedät sopivia vanhoja kohteita Uukuniemen ja Saaren alueella, ilmoita niistä meille. Kuka tietää millaisia löytöjä maan alle oikein kätkeytyykään.

 

Edellisellä Uukuniemi-reissullaan aarteenmetsästäjät löysivät muun muassa tämän 5 pennin kolikon vuodelta 1917.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Unikekoa uittamassa

 

Torstaiaamuna klo. 9.00 molskautettiin Papinniemen leirintäalueella Pyhäjärveen Vasukkaiden valitsema vuoden Unikeko. Tänä vuonna 20 -vuotisjuhlien kunniaksi tittelin sai haltuunsa Vasukkaiden ensimmäinen puheenjohtaja Sakari Hämäläinen. Unikeonpäivän tapahtuma järjestettiin Papinniemessä nyt vasta toisen kerran. Viime vuoden Unikeko oli kunnanjohtaja Vesa Huuskonen. – Halusimme jonkin tapahtuman korvaamaan kesäsenssejä, joita ei oltu useaan vuoteen järjestetty. Lopulta syntyi idea Unikeonpäivästä, kertoo Vasukkaiden Markku Uimonen. 

Kun Unikeko oli saatu uitettua 18 asteisessa Pyhäjärvessä, jatkui aamu kahvihetkellä suolaisen purtavan ja keskustelutuokion siivittämänä. Iltapäivällä oli puolestaan vuorossa liikunnallista aktiviteettia. Kesälahden urheilijat ry saapui kanootteineen antamaan melontaopastusta, samoin Papinniemen leirintäalueen sup-laudat olivat vapaasti testattavissa. Uimonen oli iloinen, että pilvisestä ja melko kylmästä säästä huolimatta yleisöä riitti sekä aamun heittotapahtumaan että iltapäivän liikunta-aktiviteetteihin. – Toivottavasti saamme jatkettua tätä perinnettä vielä monena kesänä, hän sanoo.

Unikeonpäivää on Suomessa vietetty ainakin 1600 -luvulta lähtien, mutta viralliseen kalenteriin se on merkitty vasta vuonna 1929. Vietto pohjautuu vanhaan kristilliseen legendaan, jossa Efeoksen seitsemän unikekoa pakenivat 200 -luvulla vainoa ja nukkuivat 200 -vuotta. Valtakunnan virallinen Unikeko valitaan vuosittain Naantalissa.

Lauantaina 27.7.  Vasukkaat järjestävät polkutalkoot Papinniemen historiapolulla klo. 12 alkaen. – Asetamme paikoilleen muun muassa infotaulut ja paikalla on argeologi Ville Laakso jakamassa historiatietoa sekä valvomassa talkoita. Museovirasto on tarkkaan määritellyt kuinka infotaulut tulee polulle asettaa, jotta muinaisjäännösaluetta ei vaurioitettaisi, Uimonen kertoo. Talkoisiin ovat kaikki tervetulleita!

 

Vuoden 2017 Unikeko kannettiin Pyhäjärveen vanhalla hetekalla.
Tiedossa kylmä kylpy 18 asteisessa Pyhäjärvessä!
Juhlavuoden Unikeoksi paljastui Vasukkaiden ensimmäinen puheenjohtaja Sakari Hämäläinen.
Iltapäivällä oli mahdollisuus tutustua muun muassa kajakkimelontaan.

 

K.L.

Kuvat: Kyllikki Uimonen/Katri Levänen

Jaa juttu Facebookissa:

Aarteita metsästämässä

 

Mitä saadaan kun yhdistetään neljä keskisuomalaista rakennusalan yrittäjää, metallinpaljastimet, sähkölamput ja viikonloppu Uukuniemellä? Erittäin mielenkiintoinen seikkailu! Näin tapahtui viime viikonloppuna, kun pihaan päräyttivät Jukka Ahokas, Tero Poikola, Mika Ahonen ja Janne Hassinen. Aarteenmetsästäjät.

Vaikka miehet asuvatkin Keski-Suomessa Jyväskylän seudulla, ulottuvat Jannen ja Jukan sukujuuret aina Uukuniemelle saakka. – Jannen mummo on syntynyt entisellä Mujusen kaupalla ja minun mummolani on puolestaan Myötävaarassa, kertoo Jukka Ahokas. Miesten yhteinen harrastus eli vanhojen tavaroiden ja esineiden metsästys metallinpaljastimilla alkoi viime keväänä. -Aiemmin olemme tehneet etsintöjä pääasiassa Keski-Suomessa mutta tällä kertaa tie toi Uukuniemelle, Ahokas sanoo.

Idea harrastukseen syntyi Ylellä pyörineestä tv-ohjelmasta ”Menneisyyden metsästäjät”. Ihan mistä tahansa ei aarteita ole lupa etsiskellä vaan siihen on olemassa tarkat säännöt. – Aina tulee olla myös maanomistahan lupa esimerkiksi pelloilta etsiessä, Ahokas kertoo. – Lisäksi yli 100 vuotta vanhat esineet kuuluvat museovirastolle ja uudemmat, arvoltaan yli 25€ olevat esineet on toimitettava poliisille. Papinniemen leirintäalueella majoittuneet aarteenmetsästäjät olivat jo ehtineet löytää Uukuniemi-reissultaan vanhoja työkaluja, kuten sepän työvälineen joka on arviolta 1800 luvulta, läjän hevosenkengitysnauloja, hylsyjä ja vanhoja rahoja. Esiin putkahti muun muassa 5 penninen tasan sadan vuoden takaa ja Jugoslavialainen kolikko, jota ei vielä toistaiseksi pystynyt tarkemmin määrittämään.

Neljä aarteenmetsästäjää Keski-Suomesta: Tero Poikola (vas), Jukka Ahokas, Mika Ahonen ja Janne Hassinen.
Työn touhussa pellolla…
…ja pihan laitamilla.
Tunnin etsinnän saalis vanhasta Homavaaran pihapiiristä; pajavasaran terä, löylymittari, lyttyyn mennyt peltimuki ja muuta pientä rautaromua.
Suomi 100 -juhlavuotta voi juhlistaa näinkin. 5 penninen vuodelta 1917.
5 markkanen, jonka vuosiluku ei ole tiedossa.

Metsästys ei suinkaan rajoitu päiväsaikaan, vaan illan hämärtyessä etsinnän kohde vaihtuu esineistä hyönteisiin. – Uukuniemellä on hyvin monipuolinen hyönteislajisto muuhun Suomeen verrattuna. Se kuuluu itäiseen lajistoon mitä ei muualla ole. Hyönteiskartoitusta olemme tehneet monissa Euroopan maissa kuten Espanjassa, Kreikassa ja Italiassa. Myös Saudi-Arabiassa ja Thaimaassa olemme vierailleet, miehet kertovat lähes yhdestä suusta. – Minulla on yksi huone varattu kokonaan perhosille. Lajeja siellä on yhteensä noin 15 000, sanoo Poikola.

Näiden neljän metsästäjän innostus tarttuu oitis keneen tahansa. Iloisen ja puheliaan seurueen juttuja kuunnellessa vierähtäisi helposti kokonainen päivä, mutta matka metsästysmaille jatkuu. – Seuravaksi suuntaamme todennäköisesti Joutsaa. Mutta varmasti tulemme Uukuniemelle vielä uudelleen tänä vuonna, Ahokas lupaa.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa: