Kategoriat
Arkistot

VPK:ssa toimitaan vapaasta tahdosta ja auttamisen halusta

 

Uukuniemen vapaapalokunta on jälleen käynnistellyt syystoimintakauttaan kesätauon jälkeen. Ainakin vielä tänä syksynä. – Hyvin uhkaavasti kuitenkin vaikuttaa siltä, että toiminta on lopetettava mikäli uusia innokkaita vapaapalokuntalaisia ei ole mukaan tulossa, sanoo Uukuniemen vpk:n päällikkö Marko Ulvinen. Uukuniemen vapaapalokunta on perustettu vuonna 1976 ja tällä hetkellä Ulvisen lisäksi  jäseniä on viisi. – Aktiivijäseniä ovat Petteri Hirvonen ja Ville Tiitta. Toiminnassa mukana ovat myös Kirsti Ulvinen, Helena Ulvinen ja Ilpo Suutarinen, Ulvinen kertoo. – Olen itse ollut vpk:ssa nyt jo 25 vuotta. Aloittaessani jäseniä oli reippaasti yli parikymmentä, joten alas on tultu aika rankasti, hän jatkaa.

Ehtona vapaapalokunnan jäseneksi pääsemiselle on täysi-ikäisyys. Uusi jäsen perehdytetään toimintaan, jonka lisäksi hänen tulee käydä sammutustyön kurssi. -Sen jälkeen pystyy osallistumaan pelastustyöhön, sanoo Ulvinen. – Toki myöhemmässä vaiheessa on mahdollisuus käydä lisää erilaisia kursseja, mutta hälytystoimintaan pääsee osallistumaan hyvinkin nopeasti, hän jatkaa. Yläikäraja on 65 vuotta ja jokainen aloittava jäsen käy terveystarkastuksessa, jossa varmistetaan, että henkilö on kuntonsa puolesta valmis toimimaan pelastustustehtävissä. Uukuniemen vapaapalokunnassa toimii myös nuoriso-osasto, jonne pääsevät 7 -vuotiaat ja sitä vanhemmat harjoittelemaan pelastustoimen tehtäviä. Tällä hetkellä nuoria jäseniä on kolme. -Tietenkin pienemmillä harjoittelu ei ole niin ”vakavaa”, vaikka samoja asioita käsittelemmekin, Ulvinen täsmentää.

Yhteisharjoituksia on järjestetty Uukuniemellä joka toinen viikko kolmen kuukauden kesätaukoa lukuun ottamatta. – Aina näin syksyisin laadimme harjoitussuunnitelman joka tulee hyväksyttää pelastuslaitoksella. Meillä harjoitukset ovat olleet sunnuntaisin, koska se on vuorotyöläisten kannalta helpointa sovittaa aikatauluihin. Yhden harjoituskerran kesto vaihtelee kahdesta kolmeen tuntiin. Harjoitusten sisältö puolestaan liittyy luonnollisesti kaikkeen paloihin liittyvään ja peruspelastustoimen asioihin. Niiden avulla ylläpidetään jo opittuja taitoja, sanoo Ulvinen.

Uukuniemen vapaapalokunnalle tulee hälytyksiä vuodessa noin 30 joista puolet on ensivastetehtäviä. – Normaali toiminta-alue ulottuu Uukuniemen lisäksi Saarelle. Suurempien palojen yhteydessä meidät hälytetään myös Kesälahdelle ja Parikkalaan. Saaren vpk:n kanssa kaikki hälytykset ensivastetta myöten toimivat meillä rinnatusten. Lisäksi Särkisalmella ja Parikkalassa on omat vapaapalokuntansa, Ulvinen kertoo.

Pitkän uransa aikana Ulvinen on nähnyt yhtä ja toista hälytysten yhteydessä. – Eniten mieleen ovat jääneet rakennuspalot tässä oman kylän alueella, hän pohtii. – Päivähälytykset ovat niitä kaikkein hankalimpia, sillä usein töissä saatetaan olla aika kaukana eikä paikalle tuolloin ennätä ajoissa. Siksi olisi hyvä, että vapaapalokuntalaisia olisi huomattavasti enemmän, jolloin olisi todennäköisempää saada auttajia tapahtumapaikalle nopeammin, Ulvinen sanoo.

Ulvinen harmittelee, että innostus vapaaehtoistyöhön on vuosien saatossa hiipunut lähes kokonaan. – Kyllä tässä toiminnassa täytyy olla aito halu auttaa hädässä olevia. Sen lisäksi on osattava myös ottaa vastuuta. Se taito ei nykymaailmassa ole itsestäänselvyys, sanoo Ulvinen.

Vapaapalokunnan olemassaolo syrjäkylillä on ensiarvoisen tärkeää. Hädän hetkellä jokainen minuutti merkitsee ja nopea avunsaanti voi pelastaa ihmishenkiä ja rakennuksia. Ulvinen kannustaakin kaikkia edes kokeilemaan. – Loppujen lopuksi kun ajatellaan kokonaisuutta niin esimerkiksi harjoituksiin käytettävä aika kuukausitasolla on 4-6 tuntia. Se ei ole kovin paljon. Meidän pieneen mutta sitäkin aktiivisempaan joukkoon ovat kyllä kaikki tervetulleita, hän sanoo.

 

Kuva pelastusharjoituksista viime keväältä. Kuva: Marko Ulvinen.
Veden varaan joutuneiden pelastamisessa käytetään apuna Hansa- -pintapelastuslautoja. Kuva: Marko Ulvinen.
Auton pilkkomista pelastusharjoituksissa talviolosuhteissa. Kuva: Marko Ulvinen.

 

K.L.

Jaa juttu Facebookissa:

Terijoen taistelu 1918 – Johan Alarik Hannosen muistelmia

Johan Alarik HannonenKun huomasin ”Karjalassa” että te vietätte Terijoen 17 vuoden vapautumisen muistojuhlaa tänään, ja kun minä olin silloin vapauttamassa Terijokea punaisten sorron alta, niin en voi vaijeta nyt olla mainitsematta miten tämä kaikki meidän puoleltamme tapahtui sinä aikana.
Astuin valkoisten riveihin Sortavalaaan 27/1-1918, puhdistettiin sortavala, taistelin Värtsilässä ja Raudussa 7 viikkoa kunnes valtasimme sen, sitten Kautsamolla ja Kivennavan kirkonkylän valtauksessa otin osaa. Kivennavalta käsin toimitettiin vakoilua Raivolaan Terijoelle ja kellomäelle. Lepäsimme ja teimme johtopäätöksen, että ylempänä mainituille kaikelle kolmelle asemalle on hyökättävä saman aikaisesti, joten joukot tuli jakaa kolmeen osaan kivennavalla. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen komppanian tehtäväksi tuli suorittaa Terijoen valtaus. Taistelin silloin toisessa komppaniassa, jota johti E Pesonen, samalla voin mainita, että nykyään on miehiä joukkueessa saman verran kuin silloin komppaniassa, sekä että Kivennavalla nimitetty Veikko Läheniemen tilalle pataljoonan päälliköksi Hämäläinen tuli mukaan Terijoen valtaukseen.
Kun sitten huhtikuun 22 päivän aamulla varhain läksimme liikkeelle Kivennavan pappilasta ja sen lähellä olevista taloista, jossa miehemme oli silloin majoitettu, marssimme Kellomäen ja Terijoen välistä suuntaa ja tulimme seutuun, jossa oli paljon entisiä Venäläisten huviloita tuuheitten puitten suojissa, teitä ristiin ja rastiin kuten kaupungissa. Tämän seudun nimeä en muista, en ole varma tokkopa lienen kuullutkaan. Tähän jäi meidän kuormastomme, sillä tästä ei pitänyt olla enää pitkä matka Terijoelle. Tässä miehet ravittiin ja tehtiin hyökkäys suunnitelma ja samalla miehiä koitettiin innostaa että meille tulee suunnattomat summat apujoukkoja joista ei todellisuudessa ollut hämärintä aavistustakaan, sillä miehet oli silloin ylös nostettu joka puolella, eikä lisävoimien saannin mahdollisuutta todellisuudessa sillä kertaa ollut. Tunsin tilanteen jotenkin tarkkaan sillä kivennavalla meidän vankiksi joutuneelta punaselta sotilaalta koitin ottaa mahdollisimman tarkat tiedot ja olin varma siintä, että Terijoella oli punasilla näistä kolmesta asemasta parhaimmat voimat, ja että Inosta voi ampua tykillä Terijoelle tarvittaessa, tästä johtui että meidän miesten mieliala oli tavallista vakavampi Terijoen taisteluun ryhtyessä.

Taistelusuunnitelma oli seuraava: Ensimmäisen komppanian oli määrä aloittaa hyökkäys Terijoen asemaa kohten Kivennavan puoleiselta sivulta. Toisen ja kolmannen komppanian oli määrä katkaista rata Kellomäen ja Terijoen väliltä, varmentaa ratanvarsi ylikäytävän kohdalta ja tehdä saartoliike Terijoen kauppalan eteläiselle ja läntiselle puolelle josta kello 1 päivällä kun ensimmäinen komppania aloittaa hyökkäyksen itäiseltä sivulta puristaa punaisten joukot ketjuun ja näin piti tulla Terijoki yllätyksenä vallatuksi äkkiä. Kun me marssimme Terijoen ja Kellomäen välillä olevaa metsätietä radan varteen ja aiomme ruveta räjäyttämään kiskoja, samassa kuului junan tulo Pietarista päin jolloin laskimme, että tämä on kaikki tuloa Suomelle antaa tulla, joten peräännyimme takanamme olevaan tiheään näreikköön piiloon ettei junasta voi huomata meitä. Tässä huomasimme että ohi kulkeva juna oli panssaroitu veturi sekä vaunut. Juna oli varustettu tykeillä ja konekivääri jonka myöskin ehdimme huomata.
Kun juna oli mennyt Terijoelle samassa hyökkäsimme taas radalle jolloin molemmat kiskot kahdesta kohden radasta irti ja metsään. Nyt jätettiin yksi konekivääri miehineen radan varteen vartiota pitämään. Tällä kohden on hiekkakumpu aivan radan varrella Suomenlahden puolella radasta ja jonkunmoinen tie kulkee radan poikki jota tietä myöten kuljettiin kuormaston luota radalle.
Nyt muodosti toinen ja kolmas komppania ketjun joka alkoi edetä Suomenlahden rantaa kohden ja sieltä kaartoliikkeellä Terijoen kauppalaa kohden jolloin saavuimme aivan asuttuun seutuun josta alkoi olla taloja tiheässä.
Kun oli kevät rospuutta käsissä oli aika kiusallista laskeutua matalaksi maahan vesiluoson kohtaan, eikä aina ollut aika etsiä kuivaa paikkaa kun kuula suihku tuli itän suunnasta, johon vastattiin samalla mitalla takaisin. Kohta kumminki ampuminen taukosi, jolloin kolmannesta komppaniasta lähetettiin tietustajat ottamaan selvää tilanteesta. Jonkun ajan kuluttua saapui tietustelijat tuoden semmoiset terveiset, että panssari-juna on perääntynyt siihen mistä tultiin radasta yli ja rataa rakennetaan sekä radan varrella on punasien ketju edessä. Tämän kuultuaan koko kolmas komppania läksi perääntymään karkuun ja kehoittivat meitä seuraaman heitän esimerkkiä, vaan kun me olimme toisessa komppaniassa kaikki semmoisia, jotka olimme koko talven saaneet olla tulessa ja kuljimme voitosta voittoon, niin emme jaksaneet pitää totena että punaset pystyy meitä saartamaan, joten emme lähteneet livohkaan. Kuitenkin lähetettiin toisesta komppaniasta tietustelijat uudestaan jotka tuovat varman selvän miten on tilanne. Jonkun ajan kuluttua tulivatkin osa tietustelijat jotka ei jääneet punasten käsiin (tietustelija Uuno Karhun sai punaset kiinni ja pistimillä surmasivat) ja kertoivat että tilanne on kuin edelliset tietustelijat kertoivat, vaan lisäksi nyt ovat punaset vetäneet ketjun rautatiestä Suomen lahteen, että nyt ei pakotietä auki muuta kuin Suomenlahdelle joka sekin oli silloin heikolla jäällä, jota tietä ei voinut ajatella.
Kun tämän sain kuulla menin heti siellä olevan pataljoonan päällikön Hämäläisen luo ja kysyin, että mitä nyt on tehtävä, saamatta kuitenkaan mitään vastausta. Sitten menin siellä olevan komppanianpäällikkö E Pesosen luo jolta myöskin kysyin, että mitäs nyt tehdään kun saarroksissa ollaan, johon hän antoi sen vastauksen että Hannonen toimii nyt aivan itsenäisesti miten vaan parhaakseen näkee. Tämän kuultuani ettei he pysty johtamaan menin miesten luo ketjuun ja selvitin tilanteen joiden kanssa teimme yhdessä sen päätöksen että vankiksi emme jää, me murramme punasien ketjun samasta paikasta mistä olimme tulleet yli rautatien, jotta saamme yhteyden kuormaston kanssa. Lupasin johtaa miehiä ja he lupasivat seurata minua viimeiseen hengenvetoon saakka. Olin rukouksessa jumalalta pyytänyt voimia ja suojelusta josta sainkin semmoisen varmuuten, etten pitänyt vihollisien voimia itseäni parempana, sekä olin aivan varma voitosta vaihka en ottanut mukaan kuin parikymmentä miestä konekivääreineen. Tällä voimalla maastoa etuksemme käyttäen marssimme aivan rautatien varrella olevalle kummulle jossa panssarijuna seisoi ja venäläiset sekä punaset touhusi täyttäpäätä ja nauroivat hyvin sanonko pirullista naurua joka koski kuin tikarin isku meihin.
Kun saimme kaikki konekiväärit kuntoon annoin heti kaikille yhteisen käskyn ampua jolloin rytäkkä alkoi. Konekiväärimme syyti tulta 70 metrin päässä alhaalla olevaa junaa josta taas ammuttiin aika kovalla voimalla sitä mäkeä, minkä harjalle me olimme. Kun punasilla oli mahdoton ampua meitä ylös ei meillä mitään vaaraa näin ollen ollut, se ketju minkä punaset olivat vetäneet piirittääkseen meitän joukkoja sai tarpeekseen kauhua siintä ampumisen paljoudesta mikä syntyi meidän ja panssarijunan kesken, ettei sille muuta käskyä tarvittu kun ne raivas luunsa metsän suojaan.
Kun noin 20 minuuttia oli ammuttu taukoamatta alkoi junasta kuulua itkua ja parkua, samassa veturi alkoi puuhkaa ja ennen ½ tuntia juna läksi täydellä voimalla Terijoelle päin kulkemaan, vaan pysähtyi noin 300 metrin päähän ja alkoi sieltä ampua meitä tykillä kuitenkaan osumatta. Kun asemamme nyt oli viholliseen nähden meille epämukava, annoin määräyksen että on nopeesti muututtava yli menevän tien varteen mäen suojaan, johon muuttuessamme tapasimmekin oman konekiväärimme täydessä kunnossa joka oli jätetty ylimennessä vartioimaan rataa. Tällä annoimme ensiksi tulta kunnes toiset tulikoneet taas saatiin kuntoon.
Kyllä venäläiset tykillä työnti meille kranaattia ja krapnellia ilman surematta minkän ehti. Me taas emme säästäneet sitä mitä meillä oli. Näin tapeltiin sikäli kuin meillä poruhkat piisas ja kun saimme jälki sakin kaikki kokoon lähdettiin kuormaston luokse aamuyötä viettämään, vieden mukanamme punasien sotilaita ja sanitaaria joita metsässä saatiin vankiksi kun ne oli sinne pakoon menneet.
Kuormaston luona tapasimme ensimmäisen ja kolmannen komppanian jo lepoasennossa kun sinne saavuimme ja yövyimme johonkin venäläisten kylmään huvilaan, niin että tukka oli tarttunut permantoon kiini kun aamulla oli herätys ja lähdettiin uudella voimalla seuraavana aamuna valtaamaan Terijokea. Nyt kun saavuimme Terijoen kauppalaan otettiin meidät täällä laululla vastaan ja joku neiti tai nuori rouvako lie ollut kun minulle tuliaisiksi kukkasen antoi, joka oli silloin mielestäni niin suuriarvoinen että tahtoi ilosta silmiini kyyneleet tulla. En muista koskaan voileivän niin makealta maistuneen, kun silloin kun Terijoen neitit meille ensimmäiset voileivät teki. Samalla kertoivat ihmeitä punaisten ”kenraali” Kaljusesta, että se täällä syyttömiä ihmisiä surmasi huvikseen kirjoituspöytänsä takaa Terijoen asemahuoneessa jossa tuntui monta kuulan arpea kun oli karistunut rappuun kiviseinästä irti. Suurta kiitollisuutta tunsimme sitä asemavirkailijaa kohtaan joka oli katkaissut johtolankan aseman kellariin jolla punaset aikoivat räjäyttää koko asemarakennuksen ilmaan, kun me tutkimme asiaa totesimme, että aseman kellarissa oli 350 kg räjähdysainetta joka olisi voinut viedä osan koko Terijoen kauppalasta. Kun me oltiin jo Terijoen herroina kuului kova rapina Raivolasta ja kellomäeltä jotka myöhemmin vallattiin. Me pidimme vartiota jonkun aikaa ja kokosimme punaisia tutkittavaksi. Tyrisevällä kävimme useasti resinalla ja mielellämme olisimme viipyneet Terijoella kauvemminkin, vaan kun piti lähteä Viipuria kohden vierimään. Kerran meitä Terijoella ollessamme hälytettiin Inoon ja olimmekin jo matkalla sinne vaan kohta otettiin komento takaisin. Joten sain Alli Suurosen kanssa pistää kohtalon valssin tahdissa. Tämmöinen oli Terijoen valtaus.
Lopuksi lausun, että eläköön Terijoen rintamamiesyhdistys, jotta olisi rajoilla rauha, ettei meidän enää Uukuniemeltä asti tarvitsis tulla sinne rauhaa rakentamaan, Se reissu tuli meille mahdottoman kalliiksi. Vaihka on kulunut jo 17 pitkää vuotta, niin sittenkin me yhä kärsimme sen reissun turmion tuottamia jälkiä.
Uukuniemellä 1935 (kirjoitus on omistettu Terijoen rintamamiesyhdistykselle)
Uukuniemellä huhtikuun päivänä 1935

poliisikonstaapeli

Johan Alarik Hannonen

Huomioitavaa:
1. Karjalan rykmentin 3.pataljoonan sotapäiväkirja kertoo Alarik Hannosen yllä kertomat tapahtumat samalla tavalla joten poikkeavuutta II komppanian toimilla ei ole. Myös kuvaus II komppanian radan katkaisusta Terijoen itä-puolella on mainittuna sotapäiväkirjassa.

Juho Hannonen kirjoittanut puhtaaksi alkuperäisestä tekstistä.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Alarik Hannosen muistelmia tammikuulta 1918

Johan Alarik Hannonen
Johan Alarik Hannonen

Uukuniemen Matrista kotoisin ollut Alarik Hannonen muistelee kirjoituksessa Uukuniemen poikien vapaussotaan lähtöä ja ensimmäisiä yhteenottoja mm. Sortavalassa ja Värtsilässä. Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut puhtaaksi Juho Hannonen.

Johan Alarik Hannosen muistelmia tammikuussa 1918

Juho Hannonen (ukko Hannonen) oli käymässä kirkonkylässä ja sieltä palatessaan kertoi huolestuttavia uutisia maamme tilasta. Juho kertoi kuulleensa, että punakaartit ovat ilmoittaneet vangitsevansa kaikki jotka eivät astu heidän lippujensa alle. Polttavat kirkot, hirttävät papit ja yhteiskunnallistuttaa kaiken yksityisen omaisuuden. Vastasin isälleni sanoen, ettei heidän tarvitse olla huolissaan asiasta ja vakuutti, että he tietävät kaikki punaisten vehkeilyt ja sitä varten ovat perustaneet suojeluskunnan kaiken pahan varalle. Samalla (Alarik) kerroin miten Simpeleen punakaarti oli lyöty takaisin Parikkalan kirkolta kun tulivat sinne rähjäämään. Isä vakuutti kuulleensa asiasta ja totesi ettei tässä mitään hätää olisikaan kun vain olisi tarpeeksi sinunlaisia poikia ja aseita. Sanoin tappelijan aina aseen löytävän. Jos ei muualta niin vastapelurinsa kädestä ja meitä ei tarvitse olla kuin aluksi muutama mies niin kyllä joukkoja mukaan tulee, sillä oikean asian puolesta on jokainen valmis lähtemään ja viimeiseen asti tappelemaan.
Äiti Maria kielsi tyttöjä (Alarikin siskot) lähtemästä tansseihin kertoen että meillä on nyt vakavat ajat käsissä kun ei tiedä mikä on Suomen kansan kohtalo, sillä punaiset ovat tuoneet suuria laiva- ja junalasteja aseita ja ammuksia maahan leivän asemasta. Tytöt sanoivat lähtevänsä viemään taloihin sanaa, sillä tänään on meillä kokous suljettujen ovien takana, sillä asiasta ei passaa huudella kun venäläisillä on kätyreitä joka puolella. Maria sanoi että eiväthän tytöt voi mitään tehdä jos aseellisia miehiä tulee laumoittain ja ryöstävät ja vangitsevat ketä tahtovat. Sanoin että emme me pelkää vaikka venäläiset ja punaiset tulisivatkin.
Taloon tuli nyt hiihtäen kylän miehiä kokoukseen. Sortavalasta oli tullut jo avun pyyntö. Uukuniemeläisiä tarvittiin nyt siellä, sillä venäläistä sotaväkeä on kaupungissa paljon ja Sortavalan punaiset ovat ruvenneet veljeilemään venäläisten kanssa. Ovat kuuleman mukaan toimineet omavaltaisesti ja rähjäävät kaupungin talolla juhlimassa ja aseita kuuluvat tuoneen joita aikovat jakaa ja joiden avulla kaapata vallan, joten siellä meikäläiset ovat kuin hiiret nurkassa ja odottavat apua Uukuniemeltä kiireen kaupalla ennen kuin käy huonosti.
Käskin tyttöjä lähtemään viemään sanaa Marttilaan ja käski hälyyttää miehet joka suunnalta, että pojat kokoontuvat Hannolaan jo huomenna klo 10 siltä varalta että jatketaan matkaa Sortavalaan ja jos kellä on aseita niin ne on otettava mukaan. Tytöt sanoivat ettei yhden kylän pojat siihen riittäisivät joten hälytys on annettava joka kylään, jotta sakki saadaan ajoissa kokoon niin kuin on etukäteen suunniteltu. Isä sanoi pelkäävänsä pahinta kun suojeluskunnalla ei ole aseita, niin jäävät vielä vangiksi Sortavalassa olevalle venäiselle sotaväelle. Kirkonkylän, Niukkalan ja Kummun pojat saapuivat nyt hevosilla Hannolaan. Olin jo pakannut tavarat ja odottelin vain Matrin poikien saapuvan, joiden oli määrä tulla klo 10. Kyselin kirkonkylän poikien määrää ja kertoi heitä olevan liikkeellä kolmella hevosella ja yksi hevonen ajoi suoraan Ristilahteen jossa on määrä liittyä meihin. Kummusta ja Niukkalasta miehiä tuli kaksi hevoskuormaa. Sikopohjan, Parikan ja peräpitäjien pojat ottavat yhteyden meihin.
Sikopohjan, Parikan ja Ristilahden pojat kokoontuu kievariin ja Mensuvaaran pojat otetaan mukaan mennessä. Latvasyrjä ja Kalattoma menee suoraan Sortavalaan sillä heillä on sieltä lyhyempi matka.

Matrin pojat ajoivat nyt hevosilla pihaan ja teimme lähtöä. Pyysin isältäni asetta mukaan näin aluksi ennen kuin saa oman. Isä sanoi ettei se voi sitä kieltää vaikka aseita ei ollut tapana lainailla muille.
Äiti itki pihalla. Nyt Hannolan pihasta matkaan kohti Sortavalaa. Matkaa oli noin 30 km ja se taittui nopeasti. Saavuimme Sortavalan asemalle ja vastaanotto oli tympeä. Tuttu nainen Uukuniemeltä tunnisti meidät ja alloitti haukkumisen. Se oli yhden punaisen akkana Sortavalassa. Epäilin, että punaset oli laittaneet naisen asemalle tarkkailemaan ihmisiä ja ottamaan selvää ketä kaupunkiin saapuu. Porvarit olivat lamaannustilassa eikä kaupungilla näkynyt kuin venäläisiä sotilaita ja upseereita.
Tammikuun 21. päivä oli jo lopuillaan kun kaikki Uukuniemeläiset olivat kutsun kuulleena saapuneet Sortavalaan. Kaupungille pojilla jo teki mieli ja kun kuulivat, että kaupungin talolla on iltamat ja pojat päättivät lähteä sinne. Halukkaita kyseltiin ja 9 kättä nousikin pystyyn. Mukana August Pitkänen Ristilahdesta, Petter Leminen Sikopohjasta, Eino Taivainen, Toivo Kokko ja Uljas Berg (Perikanto) Parikasta, Petter Kirmanen, Alarik Hannonen ja Juho Berg Matrista, sekä Simo Hämäläinen Latvasyrjästä. Muut jäivät lyseolle reserviin yllätyksen varalta. Iltamiin lähtenyt 9 pojan ryhmä ei tiennyt, että iltamat olivat panneet pystyyn Sortavalan punaiset, eikä sinne puukirkon lahtarit olleet tervetulleita.

Arvelukset osoittautuivat oikeiksi. Kaupungintalolla tuli Uukuniemeläisille ahtaat paikat. Kaupungin talon puistosta oli kuulunut huudahduksia jotka olivat tiukkoja ja uhkaavia. Tuo samainen tuttu nainen oli ilmiantanut Uukuniemeläiset punaisille ja nyt he alkoivat piirittää joukkoa sisällä, jolloin pojat päättivät, että täältä on nyt päästävä ulos. Minä kärjessä ja loput perässä raivattiin tie ulos ja paettiin kaupungin talon puistoon, jonne myös punaiset seurasivat perässä. Sanoimme että ollaan valmiita selvittämään asiat jos jotain selvitettävää on. Osa punaisista yritti käydä käsiksi, mutta näkivät parhaaksi perääntyä. Näin myös 9 pojan ryhmä palasi lyseolle. Emme olleet saaneet yhteyttä Sortavalan miehiin ja punaiset olivat järjestäytymässä. Yhteys Sortavalan miehiin oli tärkeä saada, sillä he tunsivat 3P pp (3p=pirun paha punikki, 2p=paha punikki) punaisia jotka oli ensimmäiseksi raivattava. Ongelmaksi nousi punaisten vartiointi ja säilyttäminen. Paikkoja ei ollut ja valkoisten joukko pieni. Paikaksi sovittiin Mungin talo, joka oli kooltaan vankilaksi sopiva. Punaisten ruokkimisesta emme kuitenkaan huolehtineet.
Samaan aikaan lyseolle saapui Kreikkalaiskatolinen pastori. Hän astui sisään, pokkasi syvään ja teki ristin merkin. Hän tervehti meitä valkoisia ja sanoi;
” Hyvää päivää hyvät herrat. Olen kuullut, että te olette kuulemma tulleet tänne meitä kristittyjä suojelemaan ja varjelemaan, niin rohkenen esittää teille yhden salaisuuden ja jos te arvoisat herrat tahdotte sen käyttää hyväksenne? Synagokassa on varasto joka sisältää suuren määrän Venäläisten sotilaiden kivääreitä ja panoksia, jotka he aikovat huomenna jakaa Sortavalan punakaartille. Jos te ehditte ennen heitä niin ne ovat teidän.”
Kiitimme pastoria tiedosta joka tuli viime tingassa. Lyseolle jätettiin vartio ja Uukuniemeläiset ryntäsivät nyt synagokan varastolle. Ulkopuolella oli vartija joka taltutettiin välittömästi ja jonka kuulustelu alkoi. Muut menivät sisälle hakemaan aseita. 200 kivääriä ja kaksi hevoskuormaa panoksia ja muutama käsikranaatti varastosta saatiin meidän haltuun. Samana yönä alkoi punakaartin johtohenkilöiden vangitseminen ja venäläisten aseistariisunta. Jos Uukuniemeläiset eivät olisi Sortavalassa ryhtyneet niin tarmokkaisiin toimiin ja niin ajoissa olisi punaisten ylivoima ollut kiistaton ja koko karjalan rintaman muodostuminen olisi voinut vaarantua. Hetkeä myöhemmin saapui Oulusta sähkösanoma, jossa kerrottiin aseistariisunnan aloittamisesta. Uukuniemeläiset ja pohjanmaan pojat eivät tienneet toistensa toimista mitään.
Tässä vaiheessa on kuitenkin mainittava, että Sortavalan aseistariisunta oli Karjalassa valkoisten ensimmäisiä sotatoimia. Vasta 25 päivä tammikuuta aloitettiin Pohjanmaalla Mannerheimin käskystä varsinainen venäläisten aseistariisunta, jonka historian kirjoitus virheellisesti ilmoittaa valkoisten ensimmäisiksi sotatoimiksi. Tosiasiassa vapaussota alkoi Karjalassa jo aikaisemmin.
Samaan aikaan valkoiset toivat Sortavalan punakaartin päällikön, jota etsittiin kauan, mutta joka löytyi kuitenkin telakalta. Syytös luettiin:
” Teitä syytetään kapinaan yllytyksestä ja joukkojen kokoamisesta taistelemaan laillisen hallituksen joukkoja vastaan. Olette pitäneet kiihotus puheita ja esiintynyt häiritsevästi yleisellä paikalla.”
Punapäällikkö vastasi:
” Se on vale, ihmettelen että tällaista julkista herjausta esitetään ja rauhallisia ihmisiä vangitaan työmaalta. Jos ei tämä heti lopu niin me vaadimme teidät kaikki tilille ja se merkitsee sitä, että te vastaatte teoistanne. Proletariaatin yhteiskunta-aines tekee teistä lopun.”

Vanki lähetettiin Mungin talolle ja tarkkaavaisuutta tämän miehen vartioinnissa korostettiin. Olihan hän punakaartin päälliköitä. Noin 50 punakaartilaista pidätettiin ja vietiin mungin talolle. Sortavalan aseistariisuntaa johti kapteeni Bell.
Samaan aikaan Sortavalan suojeluskuntaa hälytettiin Värtsilään. Värtsilän asemapäällikkö soitti, että tehtaan punaiset ovat panneet poikki puhelinverkoston, joukkoja kokoontuu ja valkoisia viedään vangeiksi ja apua tarvitaan. Avunpyyntö tuli myös joensuusta jossa valkoiset olivat ahtaalla.
Uukuniemen pojat lähetettiin Värtsilään sillä he olivat Kapteeni Bellin mukaan asekuntoista porukkaa ja osoittivat pärjäävänsä tulessa kun ryssiä riisuttiin aseista. Pojat pakkasivat kamppeensa ja painuttiin Sortavalan juna-asemalle. Bell käski että hevosmiehet saavat luvan kuljettaa venäläiset Laatokan yli jäätä pitkin Venäjälle kun on hyvä keli. Samaan aikaan Jaakkimasta ja Läskelästä on lähtenyt 100 valkoista ja saapuvat Sortavalaan avuksi. Myös Hiitolan kurssilaiset saapuivat Sortavalaan. Joka puolelta maakuntaa saapui nyt valkoisia Sortavalaan. Viimeisimpänä ilmoittautuivat Kiteeläiset jotka saapuivat 90 miehen joukolla mukanaan puukot ja joillain metsästysaseita, käsiaseita ja haulikoita.
Saavuttiin nyt Värtsilään, jossa Joensuun valkoiset olivat punaisten saartamina taistelleet jo jonkun aikaa. Hyökättiin punaisten saartorengasta vastaan ja Joensuulaiset pääsivät murtautumaan ulos. Näin Alkoi Uukuniemeläisten Vapaussota Sortavalasta. Värtsilän valtauksen jälkeen suunnattiin etelään, Rautuun jonne Karjalan rintama alkoi muodostua. Sortavalan aseistariisunnan merkitys oli huomattava. Se loi punaisille mielikuvan valkoisten voimasta, jolloin joka puolella Karjalaa kaartien johtajat kehoittivat omiaan antautumaan ja luovuttamaan aseet valkoisille.
Lähde: Johan Alarik Hannosen kirjoituksia kapina keväältä 1918

Jaa juttu Facebookissa: