Uukuniemen poikien ikimuistoinen itsenäisyysjuhla

Huomenna torstaina itsenäinen Suomi täyttää 101 vuotta ja lipunnoston sekä Tuntemattoman sotilaan lisäksi perinteeseen kuuluvat tietysti presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto. Lapset sen sijaan pääsivät aloittamaan juhlallisuuksia vastaanoton merkeissä jo hieman etuajassa, kun noin 600 nelosluokkalaista ympäti Suomen  kokoontui Helsingin säätytalolle, jossa heitä oli vastaanottamassa pääministeri Juha Sipilä. Perinne alkoi  viime vuonna Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi, jolloin jokaisesta kunnasta kutsuttiin säätytalolle kaksi vuonna 2007 syntynyttä oppilasta. Nyt kutsuttuina olivat vuonna 2008 syntyneet lapset.

Parikkalan kunnan edustajat valittiin vuosi sitten Kirjolan koulusta ja tällä kertaa oli Saaren koulun vuoro. Juhlaan halukkaiden lähtijöiden joukosta koulun henkilökunta valitsi kaksi oppilasta ja Parikkalan edustajiksi pääsivät Uukuniemellä asuvat pojat Anssi Pöyhönen ja Jonne Hirvi. Innostus ja riemu oli käsinkosketeltava kun tieto valinnasta kiiri poikien korviin lokakuun loppupuolella. – Kyllä siinä aika monta riemunkiljahdusta kuultiin, naurahtaa poikien opettaja Nita Kekäläinen. Valmistautuminen tärkeään tapahtumaan on sujunut asianmukaisella tavalla ja juhlavaateitta hankittu. Paljon. – Kauluspaidasta en kyllä kauheasti tykkää kun se kiristää hihoista, tuumi Anssi. Ennakkotehtävänä oli myös toimittaa kuva pojista suosikkikirjansa kanssa. Kaikista kuvista koottu taideteos paljastetaan Oodi -keskuskirjastotalon avajaisissa keskiviikona. – Eniten odotan Sipilän kättelyä ja toiseksi eniten syömistä, kertoi Jonne juhlapäivän kynnyksellä. Anssi puolestaan odottaa tanssia ja uusia ystäviä. Matka pääkaupunkiseudulle taittuu näppärästi junalla ja mukaan lähtee myös opettaja Kekäläinen. – Junamatkalla varmaan pelataan jotain peliä. Aamulla on yksi tunti yhteiskuntaoppia ja sitten lähdetään, sanoi Jonne tiistaina.

Keskiviikko-iltana pojat olivat junassa kotimatkalla monta muistoa rikkaampina. Päivä oli ollut onnistunut ja ohjelma monipuolista. Parasta oli ollut päästä samaan valokuvaan pääministerin kanssa. Kivoja olivat myös erilaiset salit, joissa oli järjestettynä erilaista ohjelmaa. – Timo Parvelan Ella ja kaverit esitettiin musiikkitarinana ja lukemassa oli itse kirjailija Parvela, kertoo Kekäläinen. Mieluisia olivat myös erilaiset coctail-herkut ja Tuure Boeliuksen esitys. – Sipilä kysyi pojilta kättelyssä mistä ovat kotoisin ja oliko ollut kiva ilta. Yhteiskuvaa otettaessa kerrottiin terveiset Parikkalasta, sanoo Kekäläinen.

Lasten itsenäisyyden juhlia vietettiin tänä vuonna toistamiseen Helsingin säätytalolla.
Noin 600 juhla-asuun sonnustautunutta neitiä ja herraa pääsi ihmettelemään juhlahumua.
Mieluista ohjelmaa riitti. Työn touhussa myös Saaren koululaiset Jonne Hirvi (vas.) ja Anssi Pöyhönen.

Odotettu kättely. Pääministeri Juha Sipilä ja Anssi.
Pääministeri Sipilä ja Jonne.

Ikimuistoinen kuva. Pojat välittivät Sipilälle terveiset Parikkalasta.

 

K.L.

Kuvat: Nita Kekäläinen

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>