Kuperkeikan kiitokset keittiöstä kukkasipuleihin

Vappuna Saaren ryhmäpäiväkoti Kuperkeikassa vietettiin uuden minikeittiön avajaisia naamiaisten merkeissä. Ilmapallojen, serpentiinien ja koristevalojen katveessa nautittiin ”alkumaljat” ja napsittiin popcorn-tötteröt. Sitten olikin jo leikin sekä tanssin aika. – Lasten leikkikeittiö oli jo pitkään meillä täällä puheena, mutta se ei kunnan budjettiin mahtunut. Otin asian puheeksi paikallisen timpurin kanssa ja homma hoitui sitä kautta eteenpäin. Lopulta keittiö saatiin lahjoituksena ja valmiiksi rakennettuna sekä asennettuna puuseppä Arto Pekosen ja Pitäjän Timpuri Oy:n toimesta, kertoo lastentarhanopettaja Sointu Suppola. Lapset ottivat keittiön ihastuneita vastaan ja hellan toimivuutta aloitettiin testaamaan puuron keitolla. Keittiö ei ollut kuperkeikkalaisten ainoa kiitoksen kohde vaan puuseppien lisäksi lahjoituksia on tullut myös muualta. – Olemme saaneet ilmaisen kevätretken Kiteelle Pajarinhoviin. Saaren MLL osallistuu myös retken järjestämiseen kustantamalla meille bussimatkat, Suppola sanoo. Lapsia Kuperkeikassa on tällä hetkellä 21. Vuosi sitten päiväkodin tiloja laajennettiin ja samalla tehtiin muutoksia myös piha-alueelle. Parikkalan Puutarhayhdistys Vihreitä Helmiä ry lahjoitti pihalle kukkasipuleita, jotka istutettiin viime syksynä yhdessä lasten kanssa. -Nyt odotellaan millaisia kukkia kevät esiin nostattaa, sanoo Suppola. -Haluamme koko Kuperkeikan puolesta kiittää kaikkia tukijoita ja lahjoittajia, jotka ovat päiväkotiarkeamme rikastuttaneet, hän päättää.

Uuden keittiön avajaisia vietettiin vappuna.
Mittatilaustyönä tehty keittiö on Arto Pekosen ja Pitäjän Timpuri Oy:n yhteistyön tulos.

 

K.L.

 

Jaa juttu Facebookissa:

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>