Artikkelin kuvat

    Artikkelit - Kulttuuri

    Boner levyttää Timolahdessa

    4.8.2009

    - Halusimme levyttää paikassa, jossa on hyvä fiilis. Lähellä erämaata ilman kaupunkistudion stressiä. Täällä tunnelma on aito, kuulimme jo susien ulvontaa yhtenä iltana, luonnehtivat nuoret miehet tunnelmiaan. - Muuten treenaamme Helsingin bändikämpällä.

    Bonerin Timolahden levytysstudio on rakennettu Heimo Toiviaisen navetan vintille, jossa tarpeeksi korkeutta ja tilaa muutenkin.
    Timolahtelaiset saavat pari viikkoa nauttia melodista stoner rockia soittavasta helsinkiläisbändi Bonerista. Stoner-rock on 60/70-luvun pioneeri heavyä. Muusikot kertovat saaneensa vaikutteita eri musiikkisuuntauksista.

    Bändi syntyi 2000-luvun taitteessa Lahdessa, jossa muusikot opiskelivat media-alaa. Kitaristi Petrus Rapolla on äänimiehen koulutus. Ville Salosella taas graafikon koulutus, joten kansikin onnistuu itse suunnitellen.

    Bonerilta ilmestyy tänä kesänä kolmen kappaleen EP. Bändi jyräsi voittoon keväällä Mikkelin ammattikorkeakoulun järjestämässä kisassa, johon osallistui 24 bändiä ja josta esiraati valitsi kuusi parasta yhtyettä finaaliin.

    Boner oli Tapahtuma-akatemian tasokkaan bändikisan paras, arvosteli Länsi-Savo bändiä 6.3.2009. Mikkelissä.

    Bändiä voi kuunnella MySpace.com Blogs sivuilla.

    Boner on keikkaillut viime aikoina Helsingissä ja Itä-Suomessa.
    - Soittaminen ensi vuoden 2010 Elorockissa kiinnostaisi, myhäilevät sympaattiset muusikot.
    Boneriin kuuluvat Henrik Mennander laulu, Petrus Rapo kitara, Ville Salonen rummut ja Manu Eloaho basso.

    Bändin os. www.myspace.com/bonerrock

    MA-N
     
    Lisää artikkeleita aiheesta Kulttuuri


     
    Artikkelit - Pääsivu

    Uusimmat artikkelit
    - Uukuniemen Martat kevätretkellä Siikalahdella
    - Lähde Marttojen matkassa puutarharetkelle la 16.6.2012
    - Hei, taas me haravoidaan!
    - Kevät kutsuu pihalle ja puutarhaan
    - Niukkalan 3G on avattu 18. huhtikuuta 2012
    - Lantec laajentaa tuotevalikoimaansa myös rakennustarvikkeisiin
    - Soneran 3G avautuu Niukkalaan kuukauden kuluessa
    - Koivujen ennätyskukinta tulossa kevään aikana
    Lantec Oy