Artikkelin kuvat

    Artikkelit - Yleinen

    Vanhemmat kokoontuivat Kesälahden kouluneuvotteluita varten

    20.12.2009

    Uukuniemeläisiä lapsiperheitä oli runsaasti koolla sunnuntaina 20.12. Hovilan Tallilla pidetyssä joulukatrillissa. Ohjelmassa oli mm. hevosratsastusta ja makkaranpaistoa. Tapahtumaa isännöivät Hovilan tilan isäntäpari Salla ja Olli Hälvä.

    Tapahtuman lopuksi pidettiin lyhyt neuvonpito koskien Kesälahden kunnan kanssa aloitettavia kouluneuvotteluita. Lämminhenkinen neuvonpito pidettiin hevosten hirnahdellessa tallin käytävällä pakkasen paukkuessa ulkona. Kesälahdelle lähtee pieni delegaatio jo tulevalla viikolla neuvottelemaan oppilaiden siirtoon liittyvistä yksityiskohdista.

    Oppilaspaikkaa hakevat jokainen huoltaja itse Kesälahden kunnalta. Lapsiperheille tullaan jakamaan postin välityksellä hakemuslomakkeita heti kun koulukuljetusten järjestelyt ovat selvillä. Lomakkeet palautetaan täytettynä Kesälahden kuntaan. Mikäli neuvottelut etenevät, koulunkäynti Kesälahdella alkaa elokuussa 2010. Vanhemmat voivat itse päättää, jatkavatko Kirjolassa jo aloittaneet yläasteikäiset koulua siellä vai siirtyvätkö myös he Kesälahdelle.

    MB

     
    Lisää artikkeleita aiheesta Yleinen


     
    Artikkelit - Pääsivu

    Uukuniemen historiaa
    - Tunnistatko henkilöitä vanhoista kuvista?
    - Talvisodan sotapäiväkirjat luettavissa internetissä
    - Evakkokuormia Parikkalan kirkolla
    - Uukuniemen historia -kirjan tilausten uudet yhteystiedot
    - Niukkalan kansakoulun järjestyssäännöt vuodelta 1966
    - Tunnistatko vanhasta valokuvasta?
    - Kalevalaa Pohjois-Laatokan seudun murteella
    - Pakkolasku Uukuniemelle 66 vuotta sitten
    Kotisivupalvelu