Artikkelin kuvat

    Artikkelit - Yleinen

    Uukuniemen koulun oppilasennusteet

    24.10.2008

    Uukuniemeläisten lasten vanhemmat ryhtyvät itse seuraamaan Uukuniemen koulun alueella asuvien lasten lukumäärää. Parikkalan kunnan sivistyslautakunta esitti äänestyken jälkeen kokouksessaan 8.10. Uukuniemen koulun lakkauttamista vuonna 2010. Lakkauttamista perusteltiin oppilasennusteilla.

    Sivistyslautakunnan käyttämät oppilasennusteet perustuivat kuitenkin tietoihin, jotka eivät olleet täysin ajantasaisia. Koulun alueelle on tiettävästi muuttanut lapsiperheitä ennusteen tekemisen jälkeen. Tämän vuoksi muutamat uukuniemeläiset lapsiperheiden vanhemmat ovat pyytäneet Väestörekisteristä ajantasaiset tiedot ala-asteikäisistä ja sitä nuoremmista uukuniemeläisistä.

    Seurantaa tullaan jatkamaan ja tietoja pyydetään seuraavan kerran ensi vuoden puolella. Uusia lapsiperheitä odotetaan muuttavan lähikuukausina Uukuniemelle. Lapsiperheiden vanhemmat ovat myös esittäneet käynnistettäväksi projektia lapsiperheiden houkuttelemiseksi Uukuniemen koulun alueelle. Kohderyhmänä olisi mm. paluumuuttajat pääkaupunkiseudulta. Uukuniemellä asuu jo nyt useita pääkaupunkiseudulta muuttaneita lapsiperheitä. Lisäksi Uukuniemellä on käynnistetty yksityisten maanomistajien toimesta edullisten omakotitonttien markkinointi lapsiperheille.

    Lisätietoja antaa tarvittaessa:
    Mika Berg
    puh. 0400 856 436
    mika.berg(at)pp1.inet.fi
     
    Lisää artikkeleita aiheesta Yleinen


     
    Artikkelit - Pääsivu

    Ilmoituksia
    - KUNTOILULAITTEITA RAJAPIRTILLÄ
    - Lähde Marttojen matkassa puutarharetkelle la 16.6.2012
    Kirjasto