Artikkelit - Vapaa-aika

Suomalaisten lomabudjetti pysyi lähes ennallaan

5.8.2009

(STT)
Vain joka kahdeksas suomalainen on tinkinyt lomabudjetistaan taantuman takia, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Lehden kyselyyn vastanneista 83 prosenttia kertoi, ettei taantuma ole vaikuttanut heidän loma-ajan kulutukseensa millään tavalla.

Kotiäidit ja -isät, opiskelijat ja työttömät sekä alle 10 000 euroa vuodessa tienaavat ovat säästäneet lomakuluissaan kuitenkin keskimääräistä enemmän. Heistä joka viides kertoo heikon taloustilanteen vaikuttaneen lomanviettoonsa.

Kyselyn teettivät Etelä-Suomen Sanomat, Kaleva, Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Turun Sanomat. Taloustutkimuksen toteuttamaan kyselyyn vastasi tuhat suomalaista.
 
Lisää artikkeleita aiheesta Vapaa-aika


 
Artikkelit - Pääsivu

Artikkeleita taloudesta
- Lantec laajentaa tuotevalikoimaansa myös rakennustarvikkeisiin
- Energiapuulla on kysyntää
- Kummun koulun ostajat koolla
- Uusi mies astui osuuspankin ruoriin
- SEPA tuo muutoksia maksamiseen
- Osuuspankin kuulumiset
- Papinniemen leirintäalueelle uudet yrittäjät
- Rahaa yksityisteiden peruskorjaukseen vielä saatavilla
L&T Biowatti