Artikkelin kuvat

    Artikkelit - Talous

    SANTTU ILJUSKIN OSUUSPANKIN JOHTOON

    18.2.2011

    Uukuniemen Osuuspankin hallintoneuvosto nimitti pankille uuden toimitusjohtajan 8.2.2011 pidetyssä kokouksessa. Pankki tiedotti asiasta tänään. Tuleva toimitusjohtaja on kauppatieteiden maisteri Santtu Iljuskin (28) Kuopiosta. Syntyisin Iljuskin on Kuhmosta ja hän työskentelee tällä hetkellä OP-Pohjola-ryhmän Kuopion yhteyskeskuksessa myyntitiimin esimiehenä. Harrastuksiin kuuluu mm. maratonjuoksu ja kalastus, mihin Uukuniemi tarjoaakin mitä parhaimmat mahdollisuudet. Myös maaseudun pääelinkeino maatalous on perheyhteyksien kautta tuttua.

    Pankin hallinto oli valinnasta yksimielinen. Hallitus kokoontui viime viikon tiistaina klo 14 tekemään esitystä uudesta toimitusjohtajasta hallintoneuvostolle. Klo 15 täysilukuisena kokoontunut hallintoneuvosto vahvisti nimityksen yksimielisesti, jonka jälkeen nykyinen toimitusjohtaja Pauli Loikkanen soitti Iljuskinille ja tiedusteli ottaako hän paikan vastaan. Iljuskin vastasi ottavansa paikan vastaan ja odottavansa innolla tulevaa tehtävää.

    Santtu Iljuskin kertoo muuttavansa Uukuniemelle maaliskuun alkupuolella. Toimitusjohtajana hän aloittaa 14.3. jonka jälkeen nykyinen toimitusjohtaja Pauli Loikkanen jää pitämään käyttämättömiä vuosilomia ja siirtyy eläkkeelle toukokuun alusta lukien. Loikkanen on ollut pankin palveluksessa vuodesta 1987. Tehtävään hän tuli Osuuspankkiopiston kouluttajan toimesta. Loikkanen ehti johtaa pankkia hetken myös vanhassa toimitalossa, jossa toimii nykyisin Uukuniemen kirjasto.

    Uukuniemen Osuuspankki järjestää keväällä ennen Loikkasen eläkkeelle siirtymistä kaikille avoimen tilaisuuden, jossa ovat läsnä sekä väistyvä että uusi toimitusjohtaja.

    Uukuniemen Osuuspankin (aiemmin Ahokylien Osuuskassa) kassanjohtajat / toimitusjohtajat kautta aikojen:

    H.K. Hirvonen 1922-1923
    Jalmari Tynkkynen 1923-1938
    Toivo A.Tiainen 1938-1970
    Pauli Pajari 1971-1979
    Olavi Laukkanen 1979-1985
    Erkki Kukkonen 1985-1987
    Pauli Loikkanen 1987-2011


    MB

     
    Lisää artikkeleita aiheesta Talous


     
    Artikkelit - Pääsivu

    Ilmoituksia
    - MYYDÄÄN TONTTEJA
    - Ilmoituksia sivuille
    - Lähde Marttojen matkassa puutarharetkelle la 16.6.2012
    Uukuniemen Osuuspankki