Artikkelin kuvat

    Artikkelit - Talous

    Mikko Purmonen osuuspankin toimitusjohtajaksi

    20.9.2011

    Liiketalouden tradenomi Mikko Purmonen (31) on nimitetty Uukuniemen Osuuspankin toimitusjohtajaksi 31.10. alkaen. Nimityksen vahvisti pankin hallintoneuvosto kokouksessaan viime torstaina. Purmonen aloittaa työt Uukuniemellä 17.10. tutustumalla pankkiin ja asiakkaisiin kahden viikon ajan yhdessä pankkia nyt luotsaavan Santtu Iljuskinin kanssa. Iljuskin aloittaa lokakuun lopussa työt Helsingin Op-pankissa sijoituspäällikkönä.

    Mikko Purmonen vieraili tänään tiistaina Uukuniemellä allekirjoittamassa työsopimusta ja tutustumassa paikkakuntaan. Hän kävi esittäytymässä mm. Hoviselän kahvilan asiakkaille. Mikko on syntynyt Hollolassa ja asuu nyt Lahdessa yhdessä avopuolisonsa kanssa. Mikon nykyinen työpaikka on Orimattilan Osuuspankki, jossa hän on työskennellyt 7 vuotta. Viimeisimpänä työtehtävänä on ollut yritysneuvojana toimiminen.

    Kun on ollut samassa paikassa töissä koko opiskeluitten jälkeisen ajan, alkoi jo kaivata uusia haasteita. Uukuniemen Osuuspankin toimitusjohtajan työ oli haaste, josta ei voinut kieltäytyä, Mikko kertoo.

    Itä-Suomi on Mikolle sikäli tuttua seutua, että isä on Pohjois-Karjalasta Tuupovaarasta kotoisin. Isän kotipaikka on perheen lomanviettopaikkana ja siellä tulee vierailtua varsinkin kesäisin. Mikko Purmonen odottaa innolla uuden työn alkamista Uukuniemellä ja paikkakunnan asukkaisiin tutustumista.

    MB
     
    Lisää artikkeleita aiheesta Talous


     
    Artikkelit - Pääsivu

    Menikö ohi silmien?
    - Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään!
    - Luonnossa tapahtuu
    - Paavo Kontiokorpi pelasti mehiläisparven
    - A. J. Tiaisen harmoonitehtaan perustamisesta 105 vuotta. Vanha verstasrakennus kunnostettu ja entisöity.
    - MYYDÄÄN TONTTEJA
    - Kevätretkelle Tallinnaan!
    Kyllikki Uimonen