Artikkelit - Talous

Energiapuulla on kysyntää

23.6.2010

Energiapuuvaltaisten leimikoiden kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan, joten uusia leimikoita tarvitaan lisää, sanoo metsäpalveluasiantuntija Janne Helo L&T Biowatti Oy:stä.
Erityisen haluttuja ovat nuoren metsän kunnostusta vaativat ns. Kemera kohteet, joita ostetaan pystykaupalla. Alle neljän sentin läpimittaiset risut ennakkoraivataan miestyönä ja varsinainen energiapuu korjataan koneellisesti. Metsänomistajalle jää hiukan myös kantarahatuloa, mutta mikä tärkeintä pusikoitunut metsä saadaan tuottavaan kuntoon, jatkaa Janne Helo. Energiapuun hinta ei vaihtele samaan tapaan kuin muun puutavaran, kohde vaikuttaakin enemmän hintaan. Myös hankintapuuta ostetaan kunhan sitä on kohteella riittävä määrä.

Metsä-Karjala Oy:n koneet ovat työstäneet kesäkuun aikana L&T Biowatin energiapuusavottaa Uukuniemellä Palolahdessa ja Koiraniemellä. Urakoitsijoina toimivat Heimo ja Jari Halttunen sekä korjuukonetta ajaa lisäksi Arto Halttunen. Itsekin metsänomistajia olevat miehet tekevät todella huolellista jälkeä ammattitaidolla ja oikea asennoituminen työn jälkeen paistaa läpi miesten kanssa jutellessa. - Eihän tuota sanomista ole tullut, totesi Heimo Halttunen.

Koneellinen energiapuun korjuu kasvatusmetsästä on vielä uutta ja siihen kohdistuu myös ennakkoluuloja. Se näyttää sopivan hyvin kohteille, joissa on riittävästi korjattavaa puuta hehtaarilla. Myös urakoitsijoiden ammattitaidolla on ratkaiseva merkitys. Korjuun aikana syntyneitä ajouria voidaan hyödyntää myöhemmissä harvennushakkuissa.

Videoilla Arto Halttunen hakkuutöissä.

JL

Video: Koneen ohjaamosta kuvattu

Get Flash to see this player.



Video: Koneen viereltä kuvattu

Get Flash to see this player.



Jos videot eivät näy, niin koneeltasi puuttunee Flash Player,
asennusohjelman voit ladata Adoben sivuilta.
 
Lisää artikkeleita aiheesta Talous


 
Artikkelit - Pääsivu

Menikö ohi silmien?
- Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään!
- Luonnossa tapahtuu
Kirjasto