Kategoriat
Arkistot

Hilkan pitkän iän salaisuus on käsillä tekeminen ja jaloilla kulkeminen

 

Harvassa alkavat olla ne uukuniemeläiset, joilla ikää on mittarissa yli 90 vuotta. Niukkalassa asuva Hilkka Leminen on kuitenkin yksi heistä. Huhtikuussa 91 vuotta täyttävä Leminen avaa oven iloisesti tervehtien. Suuressa talossa yksin elelevää Lemistä voisi helposti luulla toistakymmentä vuotta nuoremmaksi. Ryhti on suora ja askel ripeä.  – Olen koko päivän katsonut urheilukisoja televisiosta. Nyt on menossa naisten hiihtoa, hän selostaa ja johdattaa olohuoneeseen, jonne astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä valtavaan kasviin. -Tämä on sellainen ihmepuu. Taisin saada jonkin lahjakorin mukana. Ikää sillä on varmasti jo kolmisenkymmentä vuotta, sanoo Leminen. Huoneen nurkassa penkillä on perinteinen lankapuhelin, jota ei kovin monen kotoa enää löydy. Sohvanreunalla puolestaan lojuu kesken oleva kirjontatyö. – Hullu se pitää ihmisen olla, ensin repii kankaan ja sitten paikkaa, Leminen vitsailee. – Tähän tulee yhteensä sata reikää, hän jatkaa ja esittelee kohokuvioin kirjailtua liinaa.

Leminen on syntynyt Säämingin kunnassa, joka liitettiin pääosin Savonlinnaan vuonna 1973. Perheen nuorimmaisella Lemisellä oli sisaruksia kaiken kaikkiaan yhdeksän. – Ainoa veli kuoli 10 kuukauden ikäisenä. Meitä oli sellainen iso tyttölauma, kertoo Leminen. – Nyt olen enää minä jäljellä, hän toteaa.

Lapsuusmuistoissa painottuu ajan hengen mukaisesti työnteko, johon jokainen osallistui pienestä pitäen. -Aamulla piti nousta aikaisin, että ehti tehdä työt ennen kouluun menoa. Koulumatkaakin oli 2 kilometriä ja se kuljettiin kävellen, juosten tai hiihtäen Leminen kertoo. -Puintiaikaan varsinkin piti olla jo aamuhämärällä pellolla kuhilaita kääntelemässä, silloinhan se puinti hoidettiin vielä käsin sirpillä leikaten. Sitten kiireellä juostiin sen jälkeen kouluu, myöhässä ei saanut olla. Ja jos joku sattui tunnilta myöhästymään niin oli joko kumarrettava tai niiattava ja sanottava ”olisko opettaja hyvä ja antaisi anteeksi”. Hiljaisuus piti olla luokassa ja läksyt oli osattava. Jos ei osannut niin loiskahti karttakepillä sormille, Leminen muistelee kouluaikansa kurinpitoa. -Yläkoulun opettaja Esteri, se se vasta olikin tiukka täti. Mutta sain minä siltä keittokirjan myöhemmin häälahjaksi, Leminen naurahtaa. Eväänä koulussa oli yleensä leipää,voita, läskimurua ja kotikaljaa tai kuorittua maitoa. Järjestäjien tehtävätkin olivat hiukan nykyajasta poikkeavia: -Se oli järjestäjien homma aina lämmittää uunit. Edellisiltana kannettiin puut valmiiksi ja sitten ne jotka asuivat koulua lähimpänä kävivät aamulla laittamassa uuniin tulet, kertoo Leminen.

Mukavia lapsuusmuistoja työnteon ja koulun vuoksi ei juuri ole Lemisen mieleen jäänyt. -Uimassa käytiin, oltiin hippasta ja ongittiin, hän sanoo hetken mietittyään. -Kesäisin tehtiin lampaille ”vihkoja”, kerättiin marjoja ja poimittiin sieniä. Talvella oltiin tukkimetsässä. Siihen aikaan ei tytöillä pitkiä housuja ollut talvellakaan, sellaiset puolimittaiset lyhyet housut ja villasukat. Isä sitten ohjasti hevosta ja minä kävelin reen vierellä aina matkat etten paleltuisi, sanoo Leminen. Sota-aikakin on jäänyt selvästi mieleen. Leminen oli tuolloin rippikoulussa Savonlinnassa.

19 -vuotiaana Leminen tapasi tulevan puolisonsa, uukuniemeläisen Väinön Putikon seurantalolla tansseissa. -Väinö opiskeli kauppakoulussa ja minä kristillisellä opistolla, Leminen kertoo. Naimisiinmeno ja muutto Uukuniemelle tulivat odotettua aiemmin ja kohtalon saattelemana, kun Väinön isä menehtyi yllättäen. -Ei meillä ollut alunperin edes tarkoitus Uukuniemelle tulla kun Väinöllä oli työpaikkakin Sulkavalla. Tänne oli kuitenkin lähdettävä tilanpitoon, hän jatkaa. Vihkiminen tapahtui Lemisen kotona Säämingissä. -Sieltä minut sitten haettiin kuorma-autolla isolla porukalla, hän nauraa. – Tänne tultiin toiset hääjuhlat viettämään.

Vastuu karjanhoidosta ja tilanpidosta jäi Lemiselle nyt jo edesmenneen Väinön toimiessa kunnan sihteerinä. -Meillä oli vajaa kymmenkunta lehmää ja muutama hevonen. Sitten oli tietysti peltotyöt ja muut kotityöt siinä lisänä. Kun ensimmäisen kerran menin pellolle kyntämään niin ikkunasta mummo ja pappa huusi että ”’elä häpäse tän pohjukan naisia, ei täällä kukkaan nainen ennen oo kyntäny”. En minä mitenkään erityisesti sitä karjan katsomista rakastanut, mutta kun ei ollut vaihtoehtoja.

Lemisellä on kolme lasta, yhdeksän lastenlasta ja viisitoista lastenlastenlasta. -Kyllä sitä ikää tosiaan alkaa olla kun on kaikki omat lapsetkin jo eläkkeellä, Leminen vitsailee. -Karjasta luovuttiin 40 vuotta sitten, silloin kun olin vähän päälle 50 -vuotias. Vaikka oma karja ei pelloilla enää käyskentelekään, riittää Lemisen naapurissa nelijalkaisia yli 200 sarvipään verran. -Tässähän ne biisonit ja ylämaanlehmät käyvät pyörimässä, yhtenä kesänä kävi yhdeksän biisonia nurmikonkin leikkaamassa. Ja muutamia kertoja ne ovat olleet tuossa etuovella vastassa kun ulos yritin lähteä, sanoo Leminen. – Ja toisella puolella naapurissa ovat sitten lampaat. Hiljentynyt on muuten tämän tien varsi, ainakin seitsemän taloa on tyhjentynyt tästä naapurustosta, hän jatkaa.

Ajat ovat totisesti Uukuniemellä olleet toiset silloin kun Leminen paikkakunnalle muutti. -Joka kylällä oli kaksi kauppaa, Kummussa, Kirkonkylällä ja tässä Niukkalassa. Koulujakin oli useampi. Ja muutenkin oli kauheasti kaikkea toimintaa, lähetyspiirejä joka viikko jonkun kotona, järjestötoimintaa sun muuta. Maamiesseurantalon kun rakensivat talkoilla niin siellä sitä vasta toimintaa olikin. Savonlinnan Teatteri kävi useaan otteeseen vierailulla ja Maatalousnaisten kanssa oltiin monissa häissä ja hautajaisissa tarjoiluja hoitamassa, muistelee Leminen. -Kävihän siellä Rajapirtillä Urho Kekkonenkin. Suppolan Eevin kanssa oltiin kahvia keittämässä ja Eevi sanoi, ettei uskalla kaataa ettei vaan kaadu päälle. Minä sitten kaatelin Kekkoselle, eikä onneksi läikkyny, Leminen naurahtaa.

-Maisemat on kovasti muuttuneet myös kun ei peltoja enää samalla tavalla viljellä. Mutta kyllä se suurin muutos on tapahtunu tässä väen määrässä. Silloin oltiin myös paljon sosiaalisempia, iltaisin ja pyhinä käytiin aina kylässä. Ei nykyisin enää sellaista harrasteta, harmittelee Leminen. – Saattaa olla etten näe päiväkausiin ketään, joskus en moneen päivään edes puhu kenenkään kanssa. Arkipäivät kuluvat näitä käsitöitä tehdessä, pyhät olen pitänyt siitäkin vapaata. Kävelemässä käyn ja näin talvisin potkuroimassa. Kesällä tietysti menee enemmän aikaa tuolla pihatöissä. Nurmikon olen vielä itse leikannut ja jos en yhtenä päivänä kaikkia kerralla jaksa niin sitten jatkan seuraavana. Ja onhan tuolla 27 marjapensasta sekä päälle vielä omenapuut niin kyllä siinä sadonkorjuuta piisaa, hän kertoo.

Lemisen pitkän iän salaisuus saattaa osittain olla geeneissä, osittain elämäntavoissa -ja asenteessa.  -Siskokin kuoli vain vähän ennen kuin ennätti täyttää 100 vuotta ja melkein loppuun saakka asui omassa kodissaan Savonlinnassa. Työnteko on ollut hyväksi. Pitää vain osata myös levätä ja syödä oikein. Monesti olen sanonut, että jos en noita käsitöitä tekisi ja liikkuisi, niin en näin hyvässä kunnossa olisi. Ja ikinä en ole viinaa juonut enkä tupakkaa polttanut, sanoo Leminen napakasti.

Aika on rientänyt nopeasti. Leminen esittelee vielä lopuksi pelkästään käsitöille varaamansa huoneen, jota hän kutsuu ”Hilkan valinnaksi”. – Tämä on sellainen yhdenlainen valintatalo, jossa jälkipolvi saa aina käydä tekemässä löytöjä. Joulunakaan en muita lahjoja hankkinut vaan vein korillisen villasukkia josta jokainen sai valita mieleisensä, Leminen kertoo. Villasukkien, kirjailtujen ja virkattujen liinojen, pannunalusten, kintaiden ja muiden käsityöaarteiden keskellä komeilee vanha rukki. -Ei ole ranteet ja sormet vielä kipeytyneet eikä silmiinkään satu vaikka näitä käsitöitä on tullut elämän aikana melkoisesti tehtyä. Täytyy vaan osata pitää sopivasti taukoja ja tehdä vaikka vähemmän kerralla. Kiire ei saa olla. Se äidin ohje on jäänyt mieleen, että mikä tehdään niin se tehdään sitten kunnolla.

 

Hilkka Leminen muutti Uukuniemelle Säämingistä vuonna 1947.
Hilkan taimesta kasvattama ”ihmepuu” on upeaa katsottavaa.
Hilkka kutsuu käsityöhuonettaan ”valintataloksi”, jossa lapset kolmessa polvessa pääsevät vierailemaan. Ja valittavaa riittää aina liinoista lapasiin ja sukista pannunalusiin.
Lukemattoman määrän sukkapareja neulonut Hilkka esittelee tekeleitään, jotka ovat säilössä hänen kahvipaketeista punomassaan korissa.

 

K.L.


Onko kissa kadoksissa?

Niukkalassa Mikkolanniementien ja Timolahdentien alkupäässä on nähty liikuskelemassa suuri, punakarvainen kissa. Hyväkuntoiselta vaikuttava karvaturri ei kuitenkaan vieraiden ihmisten lähettyville uskaltaudu, vaikka pihapiirissä vieraileekin.

Jos kissasi on hävinnyt tai katoaa iltaisin luvattomille teille, ota yhteyttä numeroon 045-2565504.


Kaukosuhde voi kuin voikin toimia: reissaamista Suomen ja Filippiinien välillä jo vuodesta 2012

 

Koskaan ei tiedä mitä elämä eteen heittää, varsinkaan jos suuntaa reppureissulle Tyynenmeren toiselle puolelle! Tämän sai kokea myös Tuomas Tiainen ollessaan ystäviensä kanssa Filippiineillä vuonna 2012, jolloin hän tutustui paikalliseen Jannetteen. – Olin juuri palaamassa Suomeen reilun kuukauden reissulta Filippiineiltä kun sitten sattumalta tutustuttiin Jannetten kanssa. Vaihdoimme yhteystietoja ja jatkoimme tiiviisti yhteydenpitoa internetin välityksellä kun palasin Suomeen. Tarkoitukseni oli aloittaa armeija heti Suomeen palattuani, mutta sairastuin aivokalvontulehdukseen ja armeijaan meno lykkääntyi. Toivuttuani sairaudesta päätin palata takaisin Filippiineille ja siitä saakka olemme Jannetten kanssa ravanneet Suomen ja Filippiinien väliä säännöllisesti, kertoo Tuomas suhteen alkuvaiheista.

Filippiinejä ovat hallinneet Espanja, Yhdysvallat ja Japani, ja maa itsenäistyi vasta vuonna 1946. Kun Suomessa hiihdetään pikkupakkasessa, vaihtelee Filippiinien lämpötila tällä hetkellä 30 asteen molemmin puolin. Kuumimpaan aikaan huhti/toukokuussa lämpötila kohoaa 35 asteeseen ja sen yli.

Uukuniemeläisille jo tutuksi tullut filippiiniläisneito vieraili Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2015. -Siitä saakka olen käynyt Suomessa joka vuosi ja yleensä olen täällä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Mieleenpainuvimmat muistoni  ensimmäiseltä käynniltä ovat tietenkin Tuomaksen perheen ja ystävien tapaaminen, saunassa käynti ja uinti kylmässä järvessä, suomalaisten perinneruokien syöminen ja makkaroiden paistaminen kodalla. Niin ja tietysti kalastaminen, Jannette kertoo. – Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja kotoisin Makati citystä, joka on osa metro-Manilaa. Filippiinit koostuu yli 7000 saaresta ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on 300 000 neliökilometriä. Saaret on jaettu kolmeen suurempaan saariryhmään, jotka ovat Luzon, Visayas ja Mindanao, jatkaa Jannette.

Matkaa Suomesta Filippiineille on reilut 9000 kilometriä, mutta yhteydenpito onnistuu viestien ja videopuheluiden muodossa. – Mitään muuta erityistä vinkkiä minulla ei ole antaa toimivaan etäsuhteeseen kuin se että yhteyttä on hyvä pitää säännöllisesti. Aikaa on kuitenkin jäätävä myös perheelle ja kavereille sekä työlle, harratuksille ja koululle, sanoo Jannette. – Emme loppujen lopuksi ole olleet mahdottoman pitkiä aikavälejä kerralla erossa. Pisin aika taitaa olla puoli vuotta, mutta muuten maksimissaan muutamia kuukausia. Yhdessä vaiheessa olin muun muassa opiskelemassa Manilan yliopistossa, jolloin luonnollisesti asuimme yhdessä Manilassa, täydentää Tuomas.

Jannetten perhe ja lähipiiri ovat suhtautuneet suomalaiseen poikaystävään hyvin. -Suurin osa perheestäni ja sukulaisistani ovat asettuneet asumaan Yhdysvaltoihin jo 80-luvulta lähtien ja monilla on eri kulttuureista tuleva puoliso. Toisin sanoen perheeni on siis hyvin kansainvälinen ja heistä kaikista on mukavaa, että tulemme hyvin toimeen Tuomaksen kanssa vaikka olemmekin kotoisin aivan eri puolilta maapalloa, sanoo Jannette. – Meillä ei oikeastaan ole edes ollut mitään isoja kulttuurillisia eroavaisuuksia, sillä Jannette ja hänen perheensä ovat hyvin länsimaalaisia, pohtii Tuomas. – Lisäksi suurin osa filippiiniläisistä puhuu vielä erittäin hyvää englantia, joten kommunikoinnissakaan ei ole ollut ongelmia, hän jatkaa.

– Sen eron olen suomalaisten ja filippiiniläisten välillä huomannut, että suomalaiset ovat paljon hiljaisempia. Esimerkiksi kun olen täällä Suomessa matkustanut bussilla ja junalla, niin tuntuu että kukaan ei koskaan puhu mitään. Filippiineillä taas on päinvastoin, Jannette sanoo. – Outoja suomalaisia tapoja ovat ainakin se, että täällä tuntuu olevan aina hyvä sää ja tarpeeksi lämmin keli syödä jäätelöä. Silloinkin kun ulkona on monta astetta pakkasta! Ja lisäksi suomalaiset juovat kahvia todella paljon enemmän kuin filippiiniläiset, jatkaa Jannette.

Tämänkertaisella vierailullaan Jannette, tuttavallisemmin Jeannie, sai kokea oikean suomalaisen joulun. – En ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin paljon lunta kuin nyt! Aikaisempi ”lumikokemukseni” oli Sveitsistä, kun olimme siellä Tuomaksen kanssa reissussa. Silloin  oli vasta syksy eikä lunta juuri nimeksikään. Tällainen lumimäärä on todella kiehtovaa ja erityistä minulle, sillä Filippiineillä pystyn kokemaan ainoastaan auringonpaisteen ja sateen. Kaikki ovat sanoneet minulle, että olin onnekas kun pääsin kokemaan todellisen valkoisen joulun täällä Suomessa, Jannette kertoo.

– Valtaosa filippiiniläisistä on katolilaisia, joten heille Joulu on tottakai erittäin tärkeä, ehkä jopa hieman isompi juttu kuin täällä Suomessa, sanoo Tuomas. – Joulua aletaan valmistella jo syyskuussa ja jouluvalot ja joulukuusi poistetaan vasta myöhään helmikuussa, hän jatkaa. – Oli mahtavaa päästä viettämään perinteinen suomalainen joulu Tuomaksen ja hänen perheensä kanssa. Pääsin leipomaan pipareita ja joulutorttuja, join glögiä ja söin jouluruokia. Joulupukkikin kävi ja jostain syystä hän muistutti hyvin paljon Tuomasta, Jannette sanoo pilke silmäkulmassa.

Jouluruoat eivät kuitenkaan ole Jannetten mielestä erikoisin suomalainen makuelämys. -Kyllä se on salmiakki! Odotan innolla, että pääsen maistamaan mämmiä, hän sanoo. Ensi viikolla Jannette aloittaa suomenkielen opinnot Joensuussa. – Lempisanani suomenkielessä on ”noni”. Kuulen sen todella usein ja minulle on sanottu, että sitä voi käyttää oikeastan missä tilanteessa vain.

Uukuniemellä parasta on Jannetten mielestä luonto, marjastus ja sienestys sekä tietenkin järvessä uiminen. – Mabuhay kaikki Uukuniemen Seudun Sanomien lukijat! Se on filippiinien kieltä ja tarkoittaa terveisiä, Jannette päättää.

Jannette ja Tuomas Filippiineillä vuonna 2013.
Tästäkö uusi harrastus? Kotimaassaan liikunnallinen Jannette harrastaa muun muassa joogaa, uintia sekä laitesukellusta.

 

 

K.L.

Jannetten vastaukset suomentanut Tuomas Tiainen.

Kuvat: Tuomaksen ja Jannetten albumi.


UnU:n jäsenmaksut ja kuntosalimaksu vuonna 2018

 

Uusi vuosi on jälleen pyöräytetty käyntiin ja se tuo myös muutoksia UnU:n kuntosalimaksuihin. Tavoitteena on, että suurella työllä talkoovoimin perustettu kuntosali säilyisi Rajapirtillä jatkossakin. Vuokrakustannusten lisäksi kuntosalimaksuilla pyritään kattamaan osa laitteiden huolto- ja kunnostuskustannuksista sekä tarvittaessa hankkimaan uusia kuntoiluvälineitä. Kuntosalimaksu vuonna 2018 on 100 euroa, joka kuitenkin on kuukausitasolle jaettuna todella edullinen (8,33€). Kuntosalimaksuun sisältyy UnU:n jäsenmaksu ja se oikeuttaa kuntosalin vapaaseen käyttöön koko vuoden ajan.

Jos et halua käyttää kuntosalia, on normaali UnU:n jäsenmaksu aikuisilta 15 euroa ja alle 15-vuotiailta 10 euroa. Jäsenmaksuilla mahdollistetaan muun muassa  lasten ja nuorten perinteiset kesän yleisurheilukilpailut.

Kuntosalimaksun sekä jäsenmaksun maksaminen onnistuu helpoiten täyttämällä jäsenhakemus UnU:n nettisivuilla osoitteessa http://www.uukuniemenurheilijat.fi/. Toivomuksena on, että sekä uudet että vanhat jäsenet täyttävät sivuilta löytyvän jäsenhakemuksen jäsenrekisterin ajantasaistamiseksi.

Olkoon tämä vuosi täynnä positiivista yhteishenkeä ja onnistuneita treenejä perinteikkäällä maamiesseurantalolla!

Toivottaa Uukuniemen Urheilijat ry:n johtokunta


Katso Kesälahden Osuuspankin aukioloajat 2018


Uudenvuoden päätös toi uuden elämän

 

Vielä vuosi sitten katsoi Olli-Pekka Nousiaisen peilistä aivan toinen mies. Koko ikänsä paino-ongelmien kanssa painiskellut parikymppinen nuorukainen oli turhautunut jatkuvaan väsymykseen, ja myös veriarvot sekä kilpirauhasarvot antoivat viitteitä terveysongelmista. Aiemmat laihdutusyritykset olivat kyllä tuottaneet tulosta, mutta joka kerta kilot palasivat vähitellen takaisin. – Kitudieetit olin jo kokeillut ja kahteen otteeseen pudottanut 30 kg, mutta muutos ei ollut pysyvä, kertoo Nousiainen. – Armeijaan lähtiessäni painoin 146 kg jonka vuoksi lääkäri kysyi halusinko B-ryhmään vai suorittaisinko armeijan myöhemmin. Sanoin, että tulen myöhemmin uudelleen, Nousiainen kertoo. Hän alkoi etsiä tietoa netistä ja päätyi lopulta sivustolle, jossa kerrottiin ketoosiruokavaliosta. – Näin videon, jossa kyseistä ruokavaliota noudattanut henkilö kertoi saavuttamistaan tuloksista. Vuosi sitten heti uudenvuoden jälkeen päätin lopulta kyseisiä ohjeita kokeilla, koska aiemmat ruokavaliot eivät olleet itselläni toimineet.

Uusi vuosi uusine ruokavalioineen muutti jääkaapin sisällön kertaheitolla. Ketoosiruokavaliossa hiilihydraattien osuus kokonaisenergiansaannista on vain noin 5% ja ravinto koostuu pääasiassa rasvaisesta lihasta, salaatista ja erilaisista rasvan lähteistä aina voista pähkinöihin. – Lähipiirin suhtautuminen oli varsinkin alkuvaiheessa kauhisteleva. Olihan sitä melkein 20 vuotta opetettu, että voita ja rasvaista lihaa tulisi vältellä, pohtii Nousiainen. Ensimmäiset kaksi viikkoa olivat vaikeimmat, mutta sen jälkeen makeanhimo alkoi helpottamaan ja paino putoamaan. – Sen verran olin asiaan jo etukäteen perehtynyt, että tiesin alkuvaiheen ongelmista. Olin niihin osannut varautua. Näin jälkikäteen ajateltuna tämä on ollut henkisestikin kaikkein helpoin painonpudotusprojekti.

Nousiainen syö noin 2500 kcal vuorokaudessa mikä on hänen kokoiselleen,kevyttä työtä tekevälle ihmiselle normaali määrä. -Vei toki jonkin aikaa, että sain aineenvaihdunnan kuntoon. Aiemmat dieetit reippailla miinuskaloreilla olivat sen omalta osaltaan sekoittaneet, hän sanoo. 146 kilon runko on enää muisto vain. Vuodessa tiputettuja kiloja on nyt noin 60, joista 90% lähti ensimmäisen puolen vuoden aikana. – En osaa edes oikein kuvailla kuinka paljon tämä muutos on vaikuttanut elämänlaatuun, Nousiainen hymähtää. – Sosiaaliset suhteet, mieliala, uni ja yleinen jaksaminen ovat kaikki parantuneet ja veriarvot ovat nykyisin normaalit. Myös liikunta on tullut mukaan kuvioihin, tosin tällä ruokavaliolla suosin enemmän pitkäkestoista liikuntaa parina päivänä viikossa. Räjähtävät ja kovatehoiset harjoitukset vaatisivat toisenlaisia energianlähteitä, sanoo Nousiainen.

Ketoosiruokavalio ei kaikille sovellu ja Nousiainen suositteleekin kokeilemaan sitä silloin jos ylipainoa on reippaasti ja muut laihdutusyritykset eivät ole olleet kestäviä. – Esimerkiksi diabetesta sairastavalle tämä ei sovellu, ei myöskään jos treenaa tavoitteellisesti tai tekee työtä, jossa tarvitaan räjähtävää voimaa. Hupaisaa kyllä, Nousiainen itse työskentelee leipomossa. – En osaa sanoa onko se joka ollut laihdutusprojektia ajatellen etu, että on päivittäin leipien ja pullien ympäröimänä, niihin jollain tavalla kyllästyy, hän miettii. -Välillä toki tuoreen leivän tuoksu ainakin alkuvaiheessa saattoi haasteita asettaa, mutta aika nopeasti sekin meni ohi.

Seuraavana tavoitteena Nousiaisella on parantaa kuntoa, sillä armeija häämöttää edessä. – Kyllä minä sinne takaisin menen viimeistään 2019. Lääkäri sanoi, ettei minusta alle satakiloista saa. Voin sitten ilmoittautua, että ”Alokas Nousiainen, 80 kiloa”, hän nauraa.

 

Olli-Pekka Nousiainen teki elämänsä päätöksen vuosi sitten.

 

K.L.


Kynttilät syttyivät sankarihautausmaalla ja Paakasalmen hautausmaalla.

Aattoillan kynttilät syttyivät kaikkien 206 sankarivainajan haudoilla Uukuniemen kirkkotarhassa n. 20 hengen talkooväen voimin. Omaiset sytyttivät perinteiseen tapaan runsaasti kynttilöitä myös Paakasalmen hautausmaalle.

Talkoolaisia sankarihautausmaalla jouluaattona 2017. Kuva: Sakari Hämäläinen
Talkoolaisia sankarihautausmaalla jouluaattona 2017. Kuva: Sakari Hämäläinen
Sankarihaudat aattoiltana 2017. Jokaisella haudalla palaa kynttilä.
Paakasalmen hautausmaa jouluaattoiltana 2017.


Runoja joulun odotukseen

 

Jouluaattoa odotellessa hyvää joulumieltä tuovat pienet joulurunot uukuniemeläisistä kynistä. Runot julkaistu nimimerkillä tekijöiden luvalla.

 

Koululaisen Joulu

 

Juhlista rakkain on minulle joulu,

loppunut silloin on hetkeksi koulu.

Pukkia ootetaan aamusta asti,

jännitys kipristää mahdottomasti.

 

Äiti on häärinyt keittiössä,

ruoat nyt odottaa kylmiössä.

Ulkona luntakin metri tai kaksi,

lintuja puissa ruokittavaksi.

 

Ilta jo on ja tähdet vain tuikkii,

ikkunan takana tonttuset luikkii.

Sisällä kynttilät valoa luova,

rauhan ja joulun tuntua tuovat.

 

Vaan kun joulu on ohi ja päästään arkeen,

on onni silloinkin kaikille tarpeen.

Riittää kun aattelet joulua tätä,

se ei varmasti sinua muistoitta jätä.

 

-Koulutonttu-

 

Joulukuusi

 

Kuusi on sisälle kannettu,

sen alla on lahjoja monta.

Edessä juhlapäiviä sekä

eloa huoletonta.

 

Oksilla ovat jo kynttilät, pallot,

ylhäällä latvassa joulunkellot.

Kuusen mieltä ei mikään paina,

koska sen juurella riemuitaan aina.

 

-Lumi Hiutale-

 

Erilainen Jouluaatto

 

Jouluaaton päivä vaihtuu

illan hämärään,

kohta aattoiltaa vietetään.

 

Vain reppu selkään ja pakkaseen.

Tähtitaivas,

rauha, hiljaisuus,

poissa hälinä,

huiske ja kaupallisuus.

Rauha ja hiljaisuus,

tästäkö jouluperinne uus.

 

Polku pieni vie

keskelle kuusikon,

siellä sielua rampaa

odottaa lämpö nuotion.

 

Vain leikkiä liekkien

tässä kuin alkuihminen.

 

Ei häviä Joulun arvokkuus,

jouluateria, vain yksinkertaisuus.

On tässä

lähempänä joulun alkulähteiden,

luona seimen ja paimenten.

 

-Pohjan akka-


Matrin Hirvosten sukuseura ry. toivottaa kaikille uukuniemeläisille Jouluiloa ja Onnellista Uutta Vuotta 2018!

Tähti tähdistä kirkkain,

taivaalla Pohjolan, se valoaan meille loistaa ja sanomaa rakkauden.

Rauhaa ja rakkautta maailmaan se tuikkii säteillen. (M-R.H.)


Kauneimmat Joululaulut käynnisti joulunalusviikon

Suomen suurin vuosittainen musiikkitapahtuma Kauneimmat Joululaulut keräsi sunnuntaina väkeä myös Uukuniemen kirkolle. Nyt jo 45. kerran järjestettyyn tapahtumaan osallistuu Suomessa lähes miljoona ihmistä joka vuosi, ja se kuuluu keskeisesti joulunodotuksen perinteisiin. Suomen Lähetysseura suunnittelee sekä toteuttaa Kauneimmat Joululaulut -materiaalin ja toimittaa lauluvihkot ilmaiseksi seurakuntien käyttöön. Lisäksi vihkoja jaetaan ulkomaille yli 20 maahan. Seurakunnat puolestaan keräävät tilaisuudessa kolehdin, jolla tuetaan Suomen Lähetysseuran ulkomaantyötä. Tänä vuonna Kauneimmat Joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa olevien nuorten puolesta.

Kauneimmat Joululaulut -kampanjassa on jo useamman vuoden ajan ollut mahdollisuus äänestää Kauneinta Joululaulua ja vaikuttaa seuraavan vuoden lauluvihkon sisältöön. Vuonna 2016 kolme suosituinta joululaulua olivat Varpunen jouluaamuna, Sydämeeni joulun teen ja Tulkoon joulu.

Uukuniemen kirkko valmiina Kauneimpiin Joululauluihin 2017.

Laulajia riitti tuttuun tapaan tänäkin vuonna.
Kirkon pihapiirissä Pitäjäntupa loisti jouluvalaistuksessa.

 

 

K.L.